Kun kerran Jumala luo uuden taivaan jossa

vanhurskaus

asuu niin ei maapallo tuhoudu. Mutta hitlereitä ja stalineita tulee yhä uusia. Kuka siis on Herrasi. Jumalan käskyistä ensimmäinen on: Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä kumarra niitä, äläkä palvele niitä. Uudessa liitossa, kaikkien polvien on notkistuttava Jeesuksen eteen, jotka taivaissa ovat, ja myös ne jotka ovat maanpäällä, sekä ne jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Näyttää siltä, että vähättelemällä Jumalan lakia vedämme päällemme Jumalan vihan. Huomaa, mihin johtaa kun olemme hyljänneet jo ensimmäisen käskyn hylkääminen johtaa maailmanne kaaokseen. Hallitsemaan nousee mies jolle keskitetään kaikki valta. Ja sille annettiin valta pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisi (TV?) ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Huomaa joka kumartaa petoa tai ottaa pedon merkin otsaan tai käteensä, se tuomitaan kadotukseen. Jeesukselle pedon henki sanoi; jos kumarrat minua niin saat kaikki maailman loiston itsellesi. Jeesus voitti houkutukset Jumalan sanalla, samalla lailla mekin tulemme voittamaan pahan. Jeesuksen veren ja todistuksen sanan kautta. Herra on nähnyt hyväksi vanhurskautensa tähden tehdä lain suureksi ja ihanaksi. Siunattu Jumalan laki, se pitää meidät Siunatulla Jeesus tiellä. Herra sinä kiivas Jumala- auta meitä ja laupeuteesi vedoten anon Herra Tee sovinto minunkin kanssa Jeesuksen nimessä ja veressä anon anna anteeksi syntini ole hyvä ja tule sisimpääni asumaan. Tulkoon Jumala, sinun rakkautesi minuun Pyhässä Hengessä. Tule Herra ja tee asunnokseni sydämeni. Muuta minut. Jeesus luovutan elämäni sinulle - muovaa minua. Avaa ymmärrykseni käsittämään armosi ylenpalttinen suuruus. Tule Herra Jeesus, ilman sinua tuhoudun. Auta juuri nyt.

6

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuulija

      Ilm. 21:1Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
      Ei tule, siellä on vain morsius seurkunta joka on lunastettu maanpäältä

      • valkeudessa,

        ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. (ilm 21:24)


      • käännös

        on parempi.


      • Jeesukseen uskova

        Vihan ajan,eli ajdistuksen ajan-jolloin antikristus on saanut vallan maanpäällä-
        Jeesus tulee enkelien ja pyhiensa kanssa ja perustaa tuhatvuotisen valtakunnan
        Tämän valtakunnan ajan jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan.
        Tämän nykyinen maa on talletettu tulelle,niinkuin Raamatussa sanotaan.


    • mieleen.

      "Siunattu Jumalan laki, se pitää meidät Siunatulla Jeesus tiellä. Herra sinä kiivas Jumala- auta meitä ja laupeuteesi vedoten anon Herra Tee sovinto minunkin kanssa Jeesuksen nimessä ja veressä anon anna anteeksi syntini ole hyvä ja tule sisimpääni asumaan. Tulkoon Jumala, sinun rakkautesi minuun Pyhässä Hengessä. Tule Herra ja tee asunnokseni sydämeni. Muuta minut. Jeesus luovutan elämäni sinulle - muovaa minua. Avaa ymmärrykseni käsittämään armosi ylenpalttinen suuruus. Tule Herra Jeesus, ilman sinua tuhoudun. Auta juuri nyt."

      Mitä pahoo sie rakas lapsi oot tehnyt ku joudut noin matelemalla anelemaan?

      • ku joudut

        noin matelemalla anelemaan?"

        Jeesus sanoi: että jokainen meistä joutuu tekemään jokaisesta turhasta sanastakin tilin
        tuomiopäivänä.

        Kaikki mitä ei tehdä uskosta on syntiä.

        Meidän tulee saada jokainen ajatus Herralle kuuliaiseksi.

        Jos et tee sitä minkä tiedät oikeaksi etkä tee, sekin on syntiä.

        Jos katselet naista himoiten olet jo tehnyt huorin.

        Ja vielä kysyt mitä olet tehnyt kun noin matelet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe