Don Vito

Kuka oli Don Vito Corleonen esikuva?
Oliko semmosta oikeasti vai kehittikö Puzo hahmon omassa päässään? Kirjasta sai kirjoitusasusta semmosen vaikutelman että henkilö olisi oikeasti ollut olemassa mutta nimet ei tietenkään pidä paikkaansa.

Oliko se Bonnano vai joku muu.
Tarinathan kertoo että kirjan Johnny Fontaine olisi ollut Frank sinatra?
5433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Siellä oli corleonesta tosiaan. Esikuvista ei...

    Äänestä

Vito Corleone on täysin fiktiivinen hahmo, samoin kirjan tapahtumat. Hahmon todellinen esikuva oli Carlo Gambino, joka tapasi ostella hedelmiä Pikku Italian kojuista ja puhui melkein kuiskaten ja esitti vaatimatonta. Carlo oli myös vahvimmillaan kirjan kirjoittamisen aikoihin.

Nimi tulee tietenkin Vito Genoveselta, joka tosin oli jo linnassa.

Myös Joe Profacin jotkut teot ovat kelvanneet tarinan ainekseksi.

Joe Bonanno oli tunnettu kukkoilija ja keikari, joka johti kaupungin pienintä perhettä ja oli aina kaulaansa myöten huumekaupoissa perheensä kanssa.

Gambinon perheessä oli ehdoton kielto huumekaupoille, jota tietenkin rikottiin koko ajan. Carlo junaili itse huumekauppoja serkkujensa ns. Cherry Hillin Gambinojen kautta.

Carlo hallitsi myös ammattiliittoja, satamatyöläisten liittoa, vaatealan liittoja, kuljetusalan liittoja.

Äänestä
  • Tuo Carlo Gambino tuntuu kyllä hyvin sopivan kuvaan että olisi se esikuva.
    Lisäksi nuo muut mainitsemasi asiat tuntuu järkeenkäyviltä.
    Tuo Bonnanon osuus vaan hiukan ihmetyttää kun kaveri kuitenkin pääsi Doniksi hyvin nuorella iällä ja eli vanhaksi mieheksi. Eli ainesta kyllä oli....

    Wikipedia yhdisti Frank Sinatraan Sam Giancanan. Onko tämä juuri sitä taiteilijan vapautta että tapahtuneita asioita yhdistellään varsin vapaasti henkilöihin jotka ei asiaan kuulu?

    Äänestä

Johnny Fontainen hahmo perustuu sekä Sinatran että Dean Martinin hahmoihin. Sinatra oli mafiosojen "Bändäri", joka hinkui aina gangsterien seuraan ja hännysteli heitä. Toimi myös heidän laukkumiehenään ja apurinaan joissakin tapauksissa.

Sinatran suojelija oli New Jerseyn Genovesen mafiaperheen borgatan pomo Willie Moretti, Albert Anastasia vainaan hyvä kaveri. Juuri Moretti neuvotteli bandleader Tommy Dorseyn kanssa niin että laulaja pääsi soolouralle ja irti sitovasta sopimuksesta. Ja todellakin, vapauden hinnaksi tuli yksi dollari. Legenda kertoo Morettin sanoneen nuo kuuluisat sanat: joko paperiin ilmestyy orkesterinjohtajan nimi tai aivot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Corleone--- kirjoitti:

Kuka oli Don Vito Corleonen esikuva?
Oliko semmosta oikeasti vai kehittikö Puzo hahmon omassa päässään? Kirjasta sai kirjoitusasusta semmosen vaikutelman että henkilö olisi oikeasti ollut olemassa mutta nimet ei tietenkään pidä paikkaansa.

Oliko se Bonnano vai joku muu.
Tarinathan kertoo että kirjan Johnny Fontaine olisi ollut Frank sinatra?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu