Erillisota

Pitää kuka pitää, mutta Suomi kävi oman erillisotansa -39 - 44.
Perustelen sitä näin.
Poiketen kaikista maailman sotaa käyvistä maista, Suomi ei ollut sotilasliittolaisensa kanssa poliittisesti samanmielinen, eikä sillä myöskään ollut poliittisia sopimuksia liittolaisensa kanssa -41 - 44.
Muuten voidaan historiallisesti katsoa, että kaikilla II maailmansotaan osallistuneilla valtioilla oli em. sopimuksia.
Ehkäpä valaisevin esimerkki facismin voimasta oli sopimus NL:n ja Saksan välillä.
No eipä siinä ihmettelemistä, kaverukset aina toisensa löytävät. Hyvässä sekä pahassa.
Suomi oli aseveli Saksan kanssa -41-44, mutta ei antanut painostuksesta huolimatta mitään poliittisia vallankäytön mahdollisuuksia Saksalaisille.
Kuten ei sodan jälkeen myöskään NL:n facistiselle poliittiselle johdolle.
Kiitos siitä sotiemme veteraaneilla ja poliittiselle johdolle!
22254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

suomi tuomittiin natsien liittolaisena pariisissa siinä missä muutkin liittolaiset samalla. se on kumoamaton todiste ja suomalaisten itsensä vahvistama sellainen liittolaisuudesta ja viimeinen naula erillissotapaskanjauhannan arkkuun hehhehhehheeeeeeeeee......

vai kiistätkö silloisen allekirjoituksen ja paljastat piilottelemas nasukarvat hehhehheee...

Äänestä

antautuminen.

Puolet Suomen maapinta-alasta oli annettu saksalaisten miehitykseen kevääseen 1941 mennessä.

Suomi liittoutui Saksan kanssa Barbarossasuunnitelmassa sillä lisää elintilaa piti saada Itä-Karjalasta. Saksa voittaisi varmasti sillä olihan Puola kaatunut 3:ssa viikossa ja Ranska 6:ssa viikossa.

Viipurin menetyksen jälkeen kesäkuussa 1944 kuitenkin Suomi oli valmis antautumaan.
http://www.oulu.ouka.fi/ppm/laukka/kuvat/2/1933.jpg
http://www.helsinki.fi/tutkimus/tiedeuutiset/2004/vk49.shtml
Neuvostoliitto hyväksyi antautumisen tietyin ehdoin, jotka suomalaisten tulisi täyttää, ja pysäytti joukkonsa syksyllä 1944 nykyiselle kaakkoisrajallemme.

Suomi täytti vaaditut ehdot eikä maatamme miehitetty. Mm. asekätkijähaihattelijat tuomittiin vankilaan.

Sota on suurta arpapeliä, sen voi määrätä alkavaksi mutta kukaan ei voi tietää milloin ja miten se päättyy. Ryti oppi tämän kantapään kautta.

Äänestä
  • Neuvostoliitto pelasi jo 1930-luvun alussa sotapelin Suomen miehityksestä. Asia ajankohtaistui Molotov-Ribbentrop -sopimuksen myötä. 1939 laadittiin hyökkäyssuunnitelma suomeen jota toteutettiin, mutta meni pieleen. 1940 laadittiin operaatiosuunnitelma Suomen miehittämiseksi 1941 ja aloitettiin asiaan kuuluvat joukkojen siirrot. Kesällä 1940 suoritettiin suunnitelman mukaiset pommitukset, mutta miehitys meni pieleen. Suomikin haki tukea ja sai sitä Saksasta. Se olikin viisasta.

    Äänestä

  • arkistomies kirjoitti:

    Neuvostoliitto pelasi jo 1930-luvun alussa sotapelin Suomen miehityksestä. Asia ajankohtaistui Molotov-Ribbentrop -sopimuksen myötä. 1939 laadittiin hyökkäyssuunnitelma suomeen jota toteutettiin, mutta meni pieleen. 1940 laadittiin operaatiosuunnitelma Suomen miehittämiseksi 1941 ja aloitettiin asiaan kuuluvat joukkojen siirrot. Kesällä 1940 suoritettiin suunnitelman mukaiset pommitukset, mutta miehitys meni pieleen. Suomikin haki tukea ja sai sitä Saksasta. Se olikin viisasta.

    Suomihan kyllä tuomittiin toisen maailmansodan päätyttyä noissa sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä aivan samalla tavalla kuin kaikki Natsisaksan liittolaiset.
    Koska Natsisaksan apu Suomelle nimenomaan jatkosodassa oli niin merkittävää.Että on aivan turha puhua mistään erillissodasta.

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Professori hautaisi erillissota-käsitteen/1135239964580

    Äänestä

  • ???????????? kirjoitti:

    on selitettävissä täysin Neuvostoliiton toiminnalla. Kriisitilanteissa pienet maat valitsevat edullisimman selviytymisstrategian. Niin teki Suomi. Neuvostoliiton hyökkäysvalmistelut on selvitetty 1990-luvulta lähtien.

    Professorien kanta erillissotateesiin oli se, että se on historian kansanomaistamista. Professorit kaipasivat tilanteen syvempää selventämistä. Onhan selvää, että Suomi oli vahvasti riippuvainen Saksasta ja tietenkin asiaa voidaan katsoa myös makroperspektiivistä, jossa on yksi suuri maailmansota. Se ei kuitenkaan tee oikeutta pienten valtioiden näkökulmalle. On lukuisia asioita sodan alkamissyistä erillisrauhaan, joissa Suomi meni omia polkujaan. Ja koko ajanhan Suomi pyrki säilyttämään suhteet länteen.

    Kolmas asia tässä on tuo sodan jälkeinen tilanne. Sodan jälkeen voittajat lukevat oikeutta. Ei sillä ole mitään tekoa sodan totuuksien kanssa. Vasta pidemmällä aikavälillä asioita aletaan katsoa neutraalisti. Venäjällä siihen ei monista syistä pystytä vieläkään, mutta hyvä esimerkki oli Euroopan Neuvosto joka tuomitsi ylivoimaisella äänten enemmistöllä toisen maailmansodan aloittajavaltiot Neuvostoliiton ja natsi-Saksan.

    Kremlin ylimmän vallan käyttäjä laski seppeleen Hietaniemen sankariristille vasta kesällä 1992, mutta sen tuoja oli Venäjän presidentti. Neuvostoliitto ei tehnyt koskaan henkisesti sovintoa Suomen kanssa. Vasta Venäjän presidentti Boris Jeltsin myönsi julkisesti, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan, ja että se oli jatkosodan keskeinen syy.
    Sotasyyllisoikeudessa tuomittujen historiallinen korpivaellus päättyi puolustusvoimien 75-vuotisjuhlan paraatissa Hämeenlinnassa 1993, kymmenkunta vuotta sen jälkeen kun viimeinen tuomituista oli kuollut.
    Presidentti Mauno Koivisto sanoi paraatipuheessaan, että talvi- ja jatkosodan edellä kaikki maan johdon tekemät tärkeät valinnat tehtiin oikein - silloin kun valinnan varaa oli. Viimeistään siitä lähtien sota-ajan historia on ollut tavallista historiaa, jota käsitellään lähdetietojen ja niiden tarjoamien analyysivaihtoehtojen perusteella, eikä poliittisena kostona tai henkisenä miekkalähetyksenä.
    Sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut eivät olleet syyllisiä sotaan. Heidät tuomittiin erityistuomioistuimessa, joka perustettiin poliittisessa pakkotilassa laaditulla poikkeuslailla

    http://www.kareliaklubi.com/KareliaKlubiLehti/003/026.pdf

    Eihän Suomen olisi tarvinnut muuta kuin voittaa sotansa.

    Niin nyt ei tarvitsisi spekuloida ja arvailla yhtään mitään.Näin yksinkertaista se vain on todellisuudessa.

    Sodan hävinneet maathan ovat kautta aikain selitelleet jälkeenpäin häviöitään.Ei Suomikaan ole tässä mikään poikkeus.

    Sodan hävinneiden maiden on täytynyt vain sopeutua kohtaloonsa.

    Äänestä

  • ??????????????????? kirjoitti:

    Kun hän aikoinaan opetti meille.
    Että oikeus seuraa aina voittajan miekkaa.Ei ikinä häviäjän.
    Eikös itse Mannerheimikin ole todennut tuon saman totuuden?

    Äänestä

  • Jälkipeliä kirjoitti:

    Eihän Suomen olisi tarvinnut muuta kuin voittaa sotansa.

    Niin nyt ei tarvitsisi spekuloida ja arvailla yhtään mitään.Näin yksinkertaista se vain on todellisuudessa.

    Sodan hävinneet maathan ovat kautta aikain selitelleet jälkeenpäin häviöitään.Ei Suomikaan ole tässä mikään poikkeus.

    Sodan hävinneiden maiden on täytynyt vain sopeutua kohtaloonsa.

    "Sodan hävinneiden maiden on täytynyt vain sopeutua kohtaloonsa."

    Ei ole aina helppoa sodan voittajillakaan.
    Neuvostoliitto teki henkisen - ja taloudellisen konkurssin vuonna 1991.

    Äänestä

  • aikoinaan väärässä? kirjoitti:

    Kun hän aikoinaan opetti meille.
    Että oikeus seuraa aina voittajan miekkaa.Ei ikinä häviäjän.
    Eikös itse Mannerheimikin ole todennut tuon saman totuuden?

    Opettajan olisi pitänyt sanoa: OikeusLAITOS seuraa aina voittajan miekkaa.

    Äänestä

  • oli väärässä kirjoitti:

    Opettajan olisi pitänyt sanoa: OikeusLAITOS seuraa aina voittajan miekkaa.

    Opettajani oli todellakin väärässä.Sillä hänhän oli porvari.Ja porvarit ovat aina väärässä ihan jokaisessa asiassa.

    Äänestä

  • aina helppoa kirjoitti:

    "Sodan hävinneiden maiden on täytynyt vain sopeutua kohtaloonsa."

    Ei ole aina helppoa sodan voittajillakaan.
    Neuvostoliitto teki henkisen - ja taloudellisen konkurssin vuonna 1991.

    Minua hävettääkin todella paljon.
    Maa nimeltä Suomi sai takkiinsa tosi pahasti maalta jota ei ole enää edes olemassa.
    Ei ole montaa maata maailmassa joka on hävinnyt sotansa maalle jota ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Mieltä kanssasi kirjoitti:

    Opettajani oli todellakin väärässä.Sillä hänhän oli porvari.Ja porvarit ovat aina väärässä ihan jokaisessa asiassa.

    Opettasi oli väärässä.
    Ja tässä sotasyyllisyys asissa oli väärässä Suomen vasemmistolainen oikeuslaitos.

    Äänestä

  • väärin, kirjoitti:

    Opettasi oli väärässä.
    Ja tässä sotasyyllisyys asissa oli väärässä Suomen vasemmistolainen oikeuslaitos.

    Tuosta mainitsemastasi Suomen vasemmistolaisesta oikeuslaitoksesta.
    Tuo oli minulle ainakin ihan uutta tietoa.
    Koitin googlatakkin hakusanana Suomen vasemmistolainen oikeuslaitos.Mutta kovin laihoin tuloksin.
    Eipä tunnu Suomen historiakaan tuntevan tuota sinun mainitsemaasi vasemmistolaista oikeuslaitosta.
    Joten kerrohan nyt sinä sitten siitä.Mutta koita nyt kumminkin sitten pysyä pelkästään totuudessa.Sillä valheellahan on aina kovinkin lyhyet jäljet.

    Äänestä

  • Tässä juuri kirjoitti:

    Minua hävettääkin todella paljon.
    Maa nimeltä Suomi sai takkiinsa tosi pahasti maalta jota ei ole enää edes olemassa.
    Ei ole montaa maata maailmassa joka on hävinnyt sotansa maalle jota ei ole olemassakaan.

    Älä nyt masennu. Ei mene hyvin entisillä neukuillakaan.
    Yli 70 vuotta ylistettiin Leniniä, Stalinia, Marxia, Engelsiä, Mengeleä, sosialismia ja kommunismia.
    Sitten yhtenä aamuna Sergei lukee Pravdasta: "Kommunismi on hanurista, noin olkavarren syvyydeltä.
    Kapitalistinen länsi on ollut oikessa kaikki nämä vuodet."
    Että kyrsiihän se, Sergeitäkin

    Äänestä

  • masennu kirjoitti:

    Hävittiin sodassa sitten tuommoisille ressukoille mitä ei ole enää olemassakaan.
    Me Suomen valiojoukot.

    Äänestä

  • Kerrotko hiukan lisää kirjoitti:

    Tuosta mainitsemastasi Suomen vasemmistolaisesta oikeuslaitoksesta.
    Tuo oli minulle ainakin ihan uutta tietoa.
    Koitin googlatakkin hakusanana Suomen vasemmistolainen oikeuslaitos.Mutta kovin laihoin tuloksin.
    Eipä tunnu Suomen historiakaan tuntevan tuota sinun mainitsemaasi vasemmistolaista oikeuslaitosta.
    Joten kerrohan nyt sinä sitten siitä.Mutta koita nyt kumminkin sitten pysyä pelkästään totuudessa.Sillä valheellahan on aina kovinkin lyhyet jäljet.

    Asia on mielenkiintoinen, siitä olen samaa mieltä. Google ei aina kerro kaikkea.
    Jos asia kiinnostaa, niin lue Hannu Rautkallion Kirja: Sotasyyllisyys näytelmä.

    Äänestä

  • mielenkiintoinen kirjoitti:

    Asia on mielenkiintoinen, siitä olen samaa mieltä. Google ei aina kerro kaikkea.
    Jos asia kiinnostaa, niin lue Hannu Rautkallion Kirja: Sotasyyllisyys näytelmä.

    Pystynyt välttämään suomalaisten sotasyyllisten tuomitsemista muulla tapaa kuin voitamalla sotansa.
    Kaikissa muissa tapauksissa Suomi joutui tuomitsemaan sotasyyllisensä.
    Eihän Neuvostoliittolaisia sotasyyllisiäkään ei tuomittu ikinä koska Neuvostoliitto vain voitti sotansa.

    Äänestä

Olen joskus käynyt englanninkielisillä historiapalstoilla ja siellä yleisesti on käytössä mielipide että Suomi ei käynyt erillissotaa. Olivathan myös kaikki liittoutuneetkin jossain mielessä erillissotijoita. Ilman Barbarossaa Suomi ei olisi missään tapauksessa lähtenyt hyökkäämään.

Churchill sanoi että ottaisi vaikka Pirun liittolaisekseen taistellakseen Natsi-Saksaa vastaan.

Stalin nosti käytännössä venäläisen maaorjayhteiskunnan ydinaikakauteen omana elinaikakautenaan. Hänen aikanaan ei ollut sosiaaliturvaa joten usein komennus ( = tuomio) pakkotöihin johonkin gulagiin pelasti ko. ihmisen hengen. Sosialismi etsi tuolloin muotoaan, ilman sosiaaliturvaa?

Suomi valitsi siis Pirusta pahemman liittolaisekseen ;o)

Ehkä natsismin voitettua toki rotuoppikin olisi jo tähän päivään mennessä väljehtynyt mutta silti siis
http://storyteller.files.wordpress.com/2008/01/mannerheimochhitler.jpg
piru olisi etsinyt turvapaikkaa Taivaasta jos akselivallat olisivat voittaneet sodan.

Äänestä
  • Kävikö Neuvostoliitto erillissotaa Puolaa vastaan 1939 vai oliko se natsi-Saksan liittolainen? Siellä englanninkielisellä historiapalstalla oli varmaan tähänkin selkeä näkemys.

    Äänestä

  • Niin mikä oli se moka, josta mainitsit.

    Äänestä

  • "Churchill sanoi että ottaisi vaikka Pirun liittolaisekseen taistellakseen Natsi-Saksaa vastaan."

    Ja juuri näinhän Churchill teki, kyllä Stalin Pirusta käy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Misi kirjoitti:

Pitää kuka pitää, mutta Suomi kävi oman erillisotansa -39 - 44.
Perustelen sitä näin.
Poiketen kaikista maailman sotaa käyvistä maista, Suomi ei ollut sotilasliittolaisensa kanssa poliittisesti samanmielinen, eikä sillä myöskään ollut poliittisia sopimuksia liittolaisensa kanssa -41 - 44.
Muuten voidaan historiallisesti katsoa, että kaikilla II maailmansotaan osallistuneilla valtioilla oli em. sopimuksia.
Ehkäpä valaisevin esimerkki facismin voimasta oli sopimus NL:n ja Saksan välillä.
No eipä siinä ihmettelemistä, kaverukset aina toisensa löytävät. Hyvässä sekä pahassa.
Suomi oli aseveli Saksan kanssa -41-44, mutta ei antanut painostuksesta huolimatta mitään poliittisia vallankäytön mahdollisuuksia Saksalaisille.
Kuten ei sodan jälkeen myöskään NL:n facistiselle poliittiselle johdolle.
Kiitos siitä sotiemme veteraaneilla ja poliittiselle johdolle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu