Nenada häärii

tuolla hymistelypalstalla valvojana, joten ei siellä voi käydä keskustelua esim. mormonikirkon käyttämästä rasismista, koska Nenada muuttelee viestin sanoja ja poistelee osia viesteistä.

Nenadaksi hänet tuntee tyylistä. Lisäksi hän tekee Nenadalle tyypillisiä kielioppivirheitä (mm. "tiedoitus", "kehoitus").
67427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

että sinä häärit siellä kaivamassa verta nenästäsi, vaikka olet kirjautuessasi luvannut toimia palstan sääntöjen mukaan.

Ensialkuun, käytä asiallista kiletä ja kirjoita asiaa.

Tietenkään et aio niin tehdä, koska ilmeisimmin tavoitteesi on saada itsesi sensuroitua ulos palstalta, jotta pääset taas toitottamaan, kuinka mormonit rajoittavat sanomisen vapautta, hymistelypalstalla.

Opettele ensin aikuisten ihmisten tavoille, valita sitten, jos on enää valittamista.
Nenada on pitkämielisempi kuin minä, minä olisin jo laittanut sinut sulkulistalle.

Äänestä
  • väitti siellä, että Wikipediassa annetaan virhellistä tietoa mormonikirkon rasismista. Halusin vain oikaista kyseistä Nenadan väitettä käsitellen mm. Brigham Youngin toimintaa, mutta oikaisuja ei sallita.

    Totuus on se, että kyseessä on tosiaankin hymistelypalsta, jossa valllitsee mormonien/Nenadan/Mayan totuus, jota ei saa kyseenalaistaa.

    On turha puhua mistään vapaasta keskustelupalstasta.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    väitti siellä, että Wikipediassa annetaan virhellistä tietoa mormonikirkon rasismista. Halusin vain oikaista kyseistä Nenadan väitettä käsitellen mm. Brigham Youngin toimintaa, mutta oikaisuja ei sallita.

    palsta räkänokista vapaana ; )

    Äänestä

  • onkin pitää kirjoitti:

    palsta räkänokista vapaana ; )

    tosiaankin vaikuttaa.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    tosiaankin vaikuttaa.

    vetoisuuden tunne on epämiellyttävää.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    väitti siellä, että Wikipediassa annetaan virhellistä tietoa mormonikirkon rasismista. Halusin vain oikaista kyseistä Nenadan väitettä käsitellen mm. Brigham Youngin toimintaa, mutta oikaisuja ei sallita.

    Totuus on se, että kyseessä on tosiaankin hymistelypalsta, jossa valllitsee mormonien/Nenadan/Mayan totuus, jota ei saa kyseenalaistaa.

    On turha puhua mistään vapaasta keskustelupalstasta.

    totesin vain, että näin on. Et antanut mitään oikaisuja, et yleensäkään koskaan anna mitään oikaisuja, vaan vain perusteettomia väitteitä.

    Totuus on se että palstalla on tietyt säännöt joiden noudattamista vaaditaan. Kuten joku täällä mainitsi olen ollut kanssasi erittäin pitkämielinen. Ymmärtäen mistä tulet olen katsonut solvauksia hieman sormien läpi ja korjannut joitakuita tarpeettomia sanoja. Asia ei todellakaan kärsi, vaikka jättää muiden solvaamisen pois ja keskittyy asiaan. Myös typerä hyppiminen aiheesta toiseen on aivan naurettavaa. Et ole uskaltanut aloittaa itse yhtään uutta keskustelua vaan jatkat toisen aloittamaa ja laitat sinne kuten antit yleensä jutun josta voisi keskustella toisensa jälkeen koskana pysähtymättä kuitenkaan keskustelemaan tyyliin : sensatio, sensatio... lukekaa tämä mormoneista! Minä teidän asiat paremmin kuin yksikään mormoni!
    Yksi yhteinen asia on usealla keskustelupalstalla ja se on, että toisen keskutelupalsta asioita EI ruveta setvimään toisessa keskustelussa, eikä myöskään tuon sivuston sivuilla. Siis jo 6 normaalin kirjoituspalstan sääntörike!
    Olen muuten valvojana useammallakin kirjoituspalstalla....
    Niin olen kyllä hymistellyt kohdallasi ihan tarpeeksi.

    Selvääkin selvempää on, että et ole lainkaan kiinnostunut totuudesta vaan vain omien mielipiteidesi toitottamisesta.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    mutta poistit ne. Sitten vielä tekeydyt tietämättömäksi, että et ole noita Journal of Discoursin asiaa käsitteleviä kohtia nähnyt, vaikka ne on työnnetty tällä palstalla silmiesi eteen vaikka kuinka monta kertaa!

    Väität solvaukseksi sitä, jos annetaan lainauksia siitä, että mitä BrighamYoung on itse sanonut!

    Sinä myös määräät, että minun pitäisi itse aloittaa jokin keskustelu tuolla palstalla? Onko siis palstan sääntöjen vastaista, että olen toistaiseksi vastannut vain yhteen ketjuun, jossa annetaan mielestäni väärää tietoa?

    En ole väittänyt esittäväni mitään sensaatiota, vaan olen yrittänyt oikaista virheellistä informaatiota koskien kirkon rasismia. Mikä sensaation esittäminen se muka on?

    Täytyypä mennä katsomaan, että oletko taas poistanut pätkiä vastauksistani, muutellut viestieni sanoja ja sisältöä vai joko olet bannannut minut tuolta ulos kokonaan.

    >Selvääkin selvempää on, että et ole lainkaan kiinnostunut totuudesta vaan vain omien mielipiteidesi toitottamisesta.

    Jos Brigham Young on jotain sanonut, kyllä se on totuus, että hän on niin sanonut. Totuudesta minä olen kiinnostunut, en asioiden lakaisemisesta maton alle niin kuin sinä.

    poistanut yhtään lainaustasi, vaan adjektiiveja, joilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Adjektiiveja, jotka vain kuvastivat omaa mielipidettäsi mormonismistä. Jokainen voi itse ajatella millaisista sanoista oli kyse. Lisäksi lisäsin sanan "mielestäni" jonnekin missä tuntui kuin olisit puhunut koko maailman puolesta.
    Lainaukset ovat paikallaan eikä asia kärsinyt lainkaan korjauksistani. Kun et itse ymmärrä kohteliaasta kielenkäytöstä mitään on minun autettava missä voin. Olen saanut jo useamman kiitokse toiminnastani... eikä vain mormoneilta.

    Johan on ihmeellinen "keskustelupalsta", jos toinen voi poistaa toisen sanoja, lisätä sanoja kuten "mielestäni",...

    Kaikkien mormonien kaikkiin lauseisiin voisi siis samalla mogiikalla lisäillä: Luulemani mukaan, Smithin mielestä, arvatenkin, ainakin uskon niin,...

    Kyllä keskustelussa pitäisi pystyä kunnioittamaan toisen tekstiä. Te haluatte muutella niin keskustelijoiden kuin profeettojennekin tekstejä...

    keskusteluissa pitää pystyä tuottamaan tekstiä toisen osapuolen mielipidettä kunnioittaen. Riippumatta siitä, mistä puhutaan.

    "[QUOTE=Unski3;309241]Voisit tutustua paremmin Youngin kaikkiin saavutuksiin niissä vaikeissa olosuhteissa, joissa hän joutui toimimaan.
    Taisi saada puolentoistasataa jälkeläistä noin puolensadan jalkavaimonsa kanssa. Ihan hyvä saavutus sinänsä.:eek:"

    Korjauksen tein poistamalla Ensimmäsen lauseen joka viitasi BYn lisääntyumiskapasitettiin. Lause oli aivan turha asia tuli esille jo tuosta mikä jäi. JOPA oma mielipiteesi asiasta on aivan selvä tuossa lauseessa. Eli aivan tarpeetonta käyttäsä kieltä joka saa aikaan negatiivisia tunteita. Totuudessa ei tarvita pelata tunteilla.

    Seuraavalle kirjoituksellesi en tehnyt mitään vaikka henkilöhyökkäys oli ilmiselvä. Mutta koska se oli kohdistettu vain minuun annoin se olla.
    "Kysymyshän on siitä, että sinä teit aloituksen, jonka mukaan annetaan väärää tietoa. Sinun pitäisi eritellä, että mitä se väärä tieto on. Tuossa sivustossa, jossa väität väärää tietoa annetun, on kyllä lähdeviitteet. Jos et niitä vaivaudu lukemaan vaan vain uhoat, että väärää on, se kyllä kertoo sinun keskustelutasostasi."

    Seuraavasta poistin VAIN antinettiosoitteen jota ei saa postittaa sivustolle tilalle laitoin sanana natisivusto kuten se onkin:
    "Anteeksi, keskustelen muillakin palstoilla, joten sekoilin hiukan. Mainitsit wikipedian. Siinä ei ole tarkennettu tuota rasimia, vaan se löytyy antisivustolta.

    Valvojan huomaustus:
    Antisivustojen osoitteita ei tälle sivustolle saa laittaa. Koska antisivustojen kirjoitukset ovat tarkoituksella harhaanjohtavia sekä väännettyjä. Käytä puolueettomia sivustoja tai kirkon sivustoja viitteissäsi.
    Koska olit tietoinen tuosta ja kuitenkin postitit sivuston osoitteen saat varoituksen. Olin ilmoittanut siitä sinulle henkilökohtaisessa visetissä aiemmin. Voin vain katsoa kirjoituksesi tahalliseksi palstan sääntöjen ylitykseksi. Aloituksen teki Hittihoppi... tarkoitus on pysyä aloituksessa. Saat kyllä kirjoittaa ne lähdetiedot tuolta sivustolta tänne, eli siis sen journalin sivutiedot. Minä puolestani todellakin kerroin missä kohdin virhe oli. Pieni pyyntö vaihda tyyliä 24seen verrattuna."

    Seuraavasta en taaskaan korjannut mitään:
    "Kirjoitustani vääristelty!
    En maininnut sanaa antisivusto, vaan kirjoitustani on muutettu. Annoin linkin, jossa on käsitelty perusteellisesti mormoniprofeettojen rasismia, koska sehän on keskusteltava aihe, josta aloitus on tehty. Jos tuossa sivustossa on mielestänne väärää tietoa, tehän voitte oikaista.
    Touhunne muistuttaa Kiinan touhua, jossa juuri lakkautettiin toimisto, joka antoi lakiapua esim. maitomyrkkyskandaalin uhreille. "

    Seuraavakin sai olla rauhassa:
    "[quote=Maya;309249]Takaisin aiheeseen siis:
    Wikipedian kirjoituksessa on ainoaa oikeat tieto Rasismista sen ensimmäinen ja viimeinen lause, mikäli viimeiseen lisätään että useimmilta heoistä evättin on se oikein. Mikäli keskimmäisen lauseen tämä viittaa mormonin kirjaan on sekin oikein.

    Lukuunottamatta aivan alkuaikoja, pappeus oli ihonvärin perusteella kielletty vuoteen 1978 asti. Se oli avointa rasismia. "

    Tämä seuraavakin seisoo juuri sellaisena kuin kirjoitit sen. Jälleen olisin voinut halutessani poistaa koko jutun henkilöhyökkäyksenä ja olisin niin tehnytkin mikäli se olisi osoitettu jotakuta muuta keskustelua käyttävää kohtaan.
    "Suomi 24-palstan Nenada on täällä näköjään valvojana nimimekrillä Maya. Sitten onkin aivan ymmärrettävää, että kirjoituksistani on poistettu olennaisia kohtia ja sanoja on muutettu toisiksi. Täällä siis avoin keskustelu on kielletty.

    Ja tuo viimeisin vastauksesi ei tosiaankaan tyydyttänyt. Minähän mainitsin saman minkä sinä, että aivan alkuaikoina pappeus oli muutamalla mustallakin, mutta Brigham Young aloitti rasismin kauden, joka kesti mustien pappeuden kieltämisen muodossa aina vuoteen 1978 asti. Kun Wikipediassa mainitaan rasismi, sehän on aivan oikeaa tietoa. Antamastani linkistä olisi löytynyt paljonkin niin Youngin kuin muiden mormonijohtajien antamia lausuntoja, mutta linkkini poistettiin, joten vaikeaa on keskustelua jatkaa.

    Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.

    Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."

    En kajonnut siihen viimeiseenkään postitukseesi vaikka aihetta olisi ollut. Näkevätpä kaikki mistä olet kotosin.:
    ">Nimimerkki Nenada muuten vastasi sinulle niistä haploista aivan oikein. Et kai lukenut vastausta tarpeeksi tarkkaan. Hän tarkasti myöhemmin suoraan tekstistä ja sinä luki todella se mitä hän väitti.

    Väärin. Tuolla palstalla oli kyse Kalevi Wiikin tutkimuksesta, josta Nenada antoi väärää tietoa. Kyseisessä tutkimuksessa tuota yhteyttä ei ollut.
    1. Olet kirjoittanut halventavaan sävyyn toisen uskontokunnan johtajista.

    Onko se halventavaa sävyä, jos lainataan kyseisen johtajan omia lausuntoja tai kirjoituksia, jotka ovat päätyneet kirkon omaan julkaisuun (Journal of Discourses)?

    On melko raukkamaista muutella kirjoittelijan tekstejä, jättää osia pois ja lopulta bannata kirjoittaja kokonaan pois palstalta. Sitten vielä Nenadan lisäksi Zappax ja Jokuveli tulevat ilkkumaan tapetun haudalle, ilman että tällä on enää mahdollisuutta oikaista heidän kirjoituksissaan olevia väitteitä.

    Saattehan te puolestani jatkaa raukkamasita touhuanne täällä, minä en enää palanne. Tätä palstaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua avoimeksi keskustelupalstaksi, jos ei edes kirkon johtajan omia lausuntoja saa tuoda sellaisinaan esiin, jolloin niistä voitaisiin keskustella.

    Poissulkeminen johtui muusta kuin lainaamastasi tekstistä, kuten tässä näkyy. Asian voi sanoa toisellakin tapaa.

    Korjaisin viimeisenkin sinun OMAN lauseesi seuraavasti. Tietääkseni BY sai noin 150 lasta noin 50 vaimonsa kanssa.
    -jalkavaimo nimitys on väärä sitä ei kirkkomme käytä lainkaan. Muut tuossa kirjoituksessa on vain lietsomista jota ei myöskään suvaita nettisivullamme.

    Olisi ehdottomasti korjattava jos haluaa olla asiallinen. Kun tiedät että en halua mennä noille typerille antisivustoille tuhlaamaan aikaani voit aivan hyvin tuoda todistetet eteeni. Koko juttu on vain kiusaamista. Väärät asiat on setvitty jo maonta kertaa täälläkin. Jälleen turha henkilöhyökkäys lopussa. AIVAN turhaa flaming! Eikä ollut aloitus vaan kirjoitus juonessa.

    Seuraavassa teet käarpäsestä härkäsen:

    Sana rasisimi on tunteellinen sana jonka käytössä on oltava varovainen. Raistiksi väittämisestä voi vaikka saada sakkoja jos oikea ihminen sattuu paikalle. Kirjoitin kuten näkyy aivan selvästi mitä korjasin ja miksi ei pitäisi olla valittamista. Ei näy säännöt kiinnostavan. Olet tainnut ihastua Kiinaan. Ei tuokaa mitenkään asiaa vie eteenpäin, olisin vopinuit poistaa senkin ilman että asia käsrisi!

    Äänestä

  • Jokuveli kirjoitti:

    keskusteluissa pitää pystyä tuottamaan tekstiä toisen osapuolen mielipidettä kunnioittaen. Riippumatta siitä, mistä puhutaan.

    On kaukana toisen kunnioittamisesta muutella toisen tekstejä.

    Seuraavassa omaa kirjoitustasi oli vain:
    Lukuunottamatta aivan alkuaikoja, pappeus oli ihonvärin perusteella kielletty vuoteen 1978 asti. Se oli avointa rasismia. " Tuohon voisi lisätä sana minusta.. Se on minusta. Sinunn omille lielipiteillesihän ei mahda mitään.

    "Suomi 24-palstan Nenada on täällä näköjään valvojana nimimekrillä Maya. Sitten onkin aivan ymmärrettävää, että kirjoituksistani on poistettu olennaisia kohtia ja sanoja on muutettu toisiksi. Täällä siis avoin keskustelu on kielletty.

    KORJAUS suora henkilöhyökkäys viittaa siihen että et ole kiinnostunut valvotusta palstasta. Hehe todella olennaisia kohtia !! Koko kappaleella ei ole mit¨¨an tekemistä asiheen kanssa pelkkää huulen heittoa ei keskustelua.

    Ja tuo viimeisin vastauksesi ei tosiaankaan tyydyttänyt. Minähän mainitsin saman minkä sinä, että aivan alkuaikoina pappeus oli muutamalla mustallakin, mutta Brigham Young aloitti rasismin kauden, joka kesti mustien pappeuden kieltämisen muodossa aina vuoteen 1978 asti. Kun Wikipediassa mainitaan rasismi, sehän on aivan oikeaa tietoa. Antamastani linkistä olisi löytynyt paljonkin niin Youngin kuin muiden mormonijohtajien antamia lausuntoja, mutta linkkini poistettiin, joten vaikeaa on keskustelua jatkaa.

    KORJAUS. Aivan alkuaikoina oli pappeus myös mustilla. Brigham Young kuitenkin poisti pappeuden mustilta. Miksi? Miksi kesti niin kauan kuin 1978 asti ennen kuin pappeus saatiin takaisin mustille?
    Jälleen itket linkkejäsi. Olisit vain sanonut mistä ne löytää, kyllä meilläkin on ne sanonnat omilla nettisivuillamme tai olisit mennyt FAIRiin sieltä ne löytyy varmasti.

    Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.
    KORJAUS: Asiaankuulumaton henkilöhyökkäys ja yritys mustamaalata minua ja palstaa. Liian läpinäkyvää toimintaa!
    Todista edes että jokin asia muuttui eläkä väitä väärin!

    Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."
    Korjaus : Tämän poisto ei mitenkään haitta aiheen käsittelyä eikä tuon edellisenkään poisto!

    Et todellakaan sanonut paljon mitään itse aiheesta. Ehkä siitä mitä kirjoitit löytyy 5 riviä asiaa ja loput oli vain haukkumista, henkilöhyökkäystä, sekä tunteenomaista asioiden suurentelua. Eikä se riittänyt, vaan tulet toiselle palstalle setvimään ja vihaa lietsomaan.
    Sitten vielä ihmettelet, että miksi sinut suljettiin palstalta.....

    >Koska antisivustojen kirjoitukset ovat tarkoituksella harhaanjohtavia sekä väännettyjä.

    Tuohan on vain väite vailla perusteluja. Jos on jotain harhaanjohtavaa, se pitäisi pystyä perustelemaan.

    Mitä henkilöhyökkäystä se on, jos totean sinun antavan väärää tietoa? Minähän perustelin väitteeni, mutta sinä veit perusteluiltani pohjan pois sabotoimalla kirjoitustani.

    Omituinen keskustelupalsta tuo emännöimäsi palsta on siksikin, että sinä saat esittää "oikaisuja" minun viesteihini, mutta oikaisunoikaisuoikeuttani rajoitetaan käpälöimällä tekstejäni ja bannaamalla minut ulos. Helppohan sinun on silloin selvitä "voittajana" keskustelussa, vaikka ilmiselvää on, että aloituksessasi annoit virheellistä tietoa Wikipediasta. Kaikki mitä minä kirjoitin on virheesi osoittamista.

    Jätit myös vastaamatta, että miksi moitit minua siitä, että en ole tehnyt omaa aloitusta tuolla palstalla. Onko palstan sääntöjen (tai sääntöjesi) vastaista vastata vain yhteen virheellisiä tietoja sisältävään aloitukseen? Miten omia aloituksia voin tehdäkään palstalle, mistä heitetään ulos?

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Seuraavakin sai olla rauhassa:
    "[quote=Maya;309249]Takaisin aiheeseen siis:
    Wikipedian kirjoituksessa on ainoaa oikeat tieto Rasismista sen ensimmäinen ja viimeinen lause, mikäli viimeiseen lisätään että useimmilta heoistä evättin on se oikein. Mikäli keskimmäisen lauseen tämä viittaa mormonin kirjaan on sekin oikein.

    Lukuunottamatta aivan alkuaikoja, pappeus oli ihonvärin perusteella kielletty vuoteen 1978 asti. Se oli avointa rasismia. "

    Tämä seuraavakin seisoo juuri sellaisena kuin kirjoitit sen. Jälleen olisin voinut halutessani poistaa koko jutun henkilöhyökkäyksenä ja olisin niin tehnytkin mikäli se olisi osoitettu jotakuta muuta keskustelua käyttävää kohtaan.
    "Suomi 24-palstan Nenada on täällä näköjään valvojana nimimekrillä Maya. Sitten onkin aivan ymmärrettävää, että kirjoituksistani on poistettu olennaisia kohtia ja sanoja on muutettu toisiksi. Täällä siis avoin keskustelu on kielletty.

    Ja tuo viimeisin vastauksesi ei tosiaankaan tyydyttänyt. Minähän mainitsin saman minkä sinä, että aivan alkuaikoina pappeus oli muutamalla mustallakin, mutta Brigham Young aloitti rasismin kauden, joka kesti mustien pappeuden kieltämisen muodossa aina vuoteen 1978 asti. Kun Wikipediassa mainitaan rasismi, sehän on aivan oikeaa tietoa. Antamastani linkistä olisi löytynyt paljonkin niin Youngin kuin muiden mormonijohtajien antamia lausuntoja, mutta linkkini poistettiin, joten vaikeaa on keskustelua jatkaa.

    Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.

    Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."

    En kajonnut siihen viimeiseenkään postitukseesi vaikka aihetta olisi ollut. Näkevätpä kaikki mistä olet kotosin.:
    ">Nimimerkki Nenada muuten vastasi sinulle niistä haploista aivan oikein. Et kai lukenut vastausta tarpeeksi tarkkaan. Hän tarkasti myöhemmin suoraan tekstistä ja sinä luki todella se mitä hän väitti.

    Väärin. Tuolla palstalla oli kyse Kalevi Wiikin tutkimuksesta, josta Nenada antoi väärää tietoa. Kyseisessä tutkimuksessa tuota yhteyttä ei ollut.
    1. Olet kirjoittanut halventavaan sävyyn toisen uskontokunnan johtajista.

    Onko se halventavaa sävyä, jos lainataan kyseisen johtajan omia lausuntoja tai kirjoituksia, jotka ovat päätyneet kirkon omaan julkaisuun (Journal of Discourses)?

    On melko raukkamaista muutella kirjoittelijan tekstejä, jättää osia pois ja lopulta bannata kirjoittaja kokonaan pois palstalta. Sitten vielä Nenadan lisäksi Zappax ja Jokuveli tulevat ilkkumaan tapetun haudalle, ilman että tällä on enää mahdollisuutta oikaista heidän kirjoituksissaan olevia väitteitä.

    Saattehan te puolestani jatkaa raukkamasita touhuanne täällä, minä en enää palanne. Tätä palstaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua avoimeksi keskustelupalstaksi, jos ei edes kirkon johtajan omia lausuntoja saa tuoda sellaisinaan esiin, jolloin niistä voitaisiin keskustella.

    Poissulkeminen johtui muusta kuin lainaamastasi tekstistä, kuten tässä näkyy. Asian voi sanoa toisellakin tapaa.

    Tuohan oli täyttä asiaa.

    Jätät aina mainitsematta sen seikan, että noihin viesteihini mormonit ovat saaneet kirjoittaa vaikka miten omituisia "oikaisuja" ilman että minulla on mahdollisuutta puolustautua.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    "[QUOTE=Unski3;309241]Voisit tutustua paremmin Youngin kaikkiin saavutuksiin niissä vaikeissa olosuhteissa, joissa hän joutui toimimaan.
    Taisi saada puolentoistasataa jälkeläistä noin puolensadan jalkavaimonsa kanssa. Ihan hyvä saavutus sinänsä.:eek:"

    Korjaisin viimeisenkin sinun OMAN lauseesi seuraavasti. Tietääkseni BY sai noin 150 lasta noin 50 vaimonsa kanssa.
    -jalkavaimo nimitys on väärä sitä ei kirkkomme käytä lainkaan. Muut tuossa kirjoituksessa on vain lietsomista jota ei myöskään suvaita nettisivullamme.

    "Kysymyshän on siitä, että sinä teit aloituksen, jonka mukaan annetaan väärää tietoa. Sinun pitäisi eritellä, että mitä se väärä tieto on. Tuossa sivustossa, jossa väität väärää tietoa annetun, on kyllä lähdeviitteet. Jos et niitä vaivaudu lukemaan vaan vain uhoat, että väärää on, se kyllä kertoo sinun keskustelutasostasi."
    Olisi ehdottomasti korjattava jos haluaa olla asiallinen. Kun tiedät että en halua mennä noille typerille antisivustoille tuhlaamaan aikaani voit aivan hyvin tuoda todistetet eteeni. Koko juttu on vain kiusaamista. Väärät asiat on setvitty jo maonta kertaa täälläkin. Jälleen turha henkilöhyökkäys lopussa. AIVAN turhaa flaming! Eikä ollut aloitus vaan kirjoitus juonessa.

    Seuraavassa teet käarpäsestä härkäsen:
    "Kirjoitustani vääristelty!
    En maininnut sanaa antisivusto, vaan kirjoitustani on muutettu. Annoin linkin, jossa on käsitelty perusteellisesti mormoniprofeettojen rasismia, koska sehän on keskusteltava aihe, josta aloitus on tehty. Jos tuossa sivustossa on mielestänne väärää tietoa, tehän voitte oikaista.
    Touhunne muistuttaa Kiinan touhua, jossa juuri lakkautettiin toimisto, joka antoi lakiapua esim. maitomyrkkyskandaalin uhreille. "

    Sana rasisimi on tunteellinen sana jonka käytössä on oltava varovainen. Raistiksi väittämisestä voi vaikka saada sakkoja jos oikea ihminen sattuu paikalle. Kirjoitin kuten näkyy aivan selvästi mitä korjasin ja miksi ei pitäisi olla valittamista. Ei näy säännöt kiinnostavan. Olet tainnut ihastua Kiinaan. Ei tuokaa mitenkään asiaa vie eteenpäin, olisin vopinuit poistaa senkin ilman että asia käsrisi!

    Mitä ihmeen vihan lietsomista on puhua asioista niiden omilla nimillä? Miksi piti muutella lukjen ilmoittamista? Kyllä tuossakin on eroa. Minä haluan sanoa asiat omalla tavallani, en sinun tavallasi. Vielä kun alat tarjota kielioppivirheitäsi (tiedoitus ym.) muiden kirjoittamiksi, silloin on jo kyse kirjoittajan halventamisesta;-)

    >Kun tiedät että en halua mennä noille typerille antisivustoille tuhlaamaan aikaani

    No siinähän se tuli. Kun sinulla on vihamielinen asenne, se riittää. Totuuden kanssa ei siis tarvitse vaivata päätään.

    Rasismi on täsmälleen oikea sana kuvaamaan sanallista, fyysistä yms. rotusortoa. Hymistely niissä asioissa on paljon vaarallisempaa kuin asioiden sanominen suoraan.

    Jaa että olisit halunnut poistaa Kiinankin? Asia olisi kärsinyt siitä!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Seuraavassa omaa kirjoitustasi oli vain:
    Lukuunottamatta aivan alkuaikoja, pappeus oli ihonvärin perusteella kielletty vuoteen 1978 asti. Se oli avointa rasismia. " Tuohon voisi lisätä sana minusta.. Se on minusta. Sinunn omille lielipiteillesihän ei mahda mitään.

    "Suomi 24-palstan Nenada on täällä näköjään valvojana nimimekrillä Maya. Sitten onkin aivan ymmärrettävää, että kirjoituksistani on poistettu olennaisia kohtia ja sanoja on muutettu toisiksi. Täällä siis avoin keskustelu on kielletty.

    KORJAUS suora henkilöhyökkäys viittaa siihen että et ole kiinnostunut valvotusta palstasta. Hehe todella olennaisia kohtia !! Koko kappaleella ei ole mit¨¨an tekemistä asiheen kanssa pelkkää huulen heittoa ei keskustelua.

    Ja tuo viimeisin vastauksesi ei tosiaankaan tyydyttänyt. Minähän mainitsin saman minkä sinä, että aivan alkuaikoina pappeus oli muutamalla mustallakin, mutta Brigham Young aloitti rasismin kauden, joka kesti mustien pappeuden kieltämisen muodossa aina vuoteen 1978 asti. Kun Wikipediassa mainitaan rasismi, sehän on aivan oikeaa tietoa. Antamastani linkistä olisi löytynyt paljonkin niin Youngin kuin muiden mormonijohtajien antamia lausuntoja, mutta linkkini poistettiin, joten vaikeaa on keskustelua jatkaa.

    KORJAUS. Aivan alkuaikoina oli pappeus myös mustilla. Brigham Young kuitenkin poisti pappeuden mustilta. Miksi? Miksi kesti niin kauan kuin 1978 asti ennen kuin pappeus saatiin takaisin mustille?
    Jälleen itket linkkejäsi. Olisit vain sanonut mistä ne löytää, kyllä meilläkin on ne sanonnat omilla nettisivuillamme tai olisit mennyt FAIRiin sieltä ne löytyy varmasti.

    Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.
    KORJAUS: Asiaankuulumaton henkilöhyökkäys ja yritys mustamaalata minua ja palstaa. Liian läpinäkyvää toimintaa!
    Todista edes että jokin asia muuttui eläkä väitä väärin!

    Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."
    Korjaus : Tämän poisto ei mitenkään haitta aiheen käsittelyä eikä tuon edellisenkään poisto!

    voi lisätä sanaa "minusta". Rasismille on kyllä olemassa selvät määritelmänsä; on kyseessä mm. ihmisten erottelu ihonvärin mukaan.

    >KORJAUS suora henkilöhyökkäys viittaa siihen että et ole kiinnostunut valvotusta palstasta.

    Olen kiinnostunut palstasta, mutta kiinnostusta luonnollisesti vähentää se, jos valvojana on henkilö, joka toisella, avoimella palstalla jää aina keskustelussa alakynteen, mutta valvomallaan palstalla käyttää diktatorisia otteita voittaakseen keskustelut epärehellisesti toisen tekstejä sensuroimalla ja muokkaamalla ja bannaamalla keskustelijoita palstalta kokonaa ulos.

    >Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.
    KORJAUS: Asiaankuulumaton henkilöhyökkäys ja yritys mustamaalata minua ja palstaa. Liian läpinäkyvää toimintaa!

    Tuossa kerrottiin vain esimerkin voimalla, että millainen valvoja hymistelypalstalla on.

    >Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."
    Korjaus : Tämän poisto ei mitenkään haitta aiheen käsittelyä eikä tuon edellisenkään poisto!

    Kyllä se haittaa. Tuo oli aivan oleellinen asia.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Et todellakaan sanonut paljon mitään itse aiheesta. Ehkä siitä mitä kirjoitit löytyy 5 riviä asiaa ja loput oli vain haukkumista, henkilöhyökkäystä, sekä tunteenomaista asioiden suurentelua. Eikä se riittänyt, vaan tulet toiselle palstalle setvimään ja vihaa lietsomaan.
    Sitten vielä ihmettelet, että miksi sinut suljettiin palstalta.....

    Sille minä en voi mitään, jos sinä provosoidut aiheettomasti ja kieltäydyt minua esittämästä todisteita, joilla kumoan aloituksesi virheelliset väitteet.

    Ei tosiasioiden esiin tuonti ole vihan lietsomista, vaikka sinä herkkänahkaisena niin tulkitsetkin. Et ole sovelias valvojaksi, jos otat kaiken kritiikin panetteluna ja vohanlietsomisena. Kirkossasi on ollut paljon rasistisia piirteitä, etkä voi niitä lakaista maton alle haukkumalla virheellisten väitteidesi oikaisijoita lyttyyn, estämällä totuuden avointa esiin tuomista ja bannaamalla sinulle kiusallisten tietojen levittäjiä palstaltasi ulos.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Seuraavakin sai olla rauhassa:
    "[quote=Maya;309249]Takaisin aiheeseen siis:
    Wikipedian kirjoituksessa on ainoaa oikeat tieto Rasismista sen ensimmäinen ja viimeinen lause, mikäli viimeiseen lisätään että useimmilta heoistä evättin on se oikein. Mikäli keskimmäisen lauseen tämä viittaa mormonin kirjaan on sekin oikein.

    Lukuunottamatta aivan alkuaikoja, pappeus oli ihonvärin perusteella kielletty vuoteen 1978 asti. Se oli avointa rasismia. "

    Tämä seuraavakin seisoo juuri sellaisena kuin kirjoitit sen. Jälleen olisin voinut halutessani poistaa koko jutun henkilöhyökkäyksenä ja olisin niin tehnytkin mikäli se olisi osoitettu jotakuta muuta keskustelua käyttävää kohtaan.
    "Suomi 24-palstan Nenada on täällä näköjään valvojana nimimekrillä Maya. Sitten onkin aivan ymmärrettävää, että kirjoituksistani on poistettu olennaisia kohtia ja sanoja on muutettu toisiksi. Täällä siis avoin keskustelu on kielletty.

    Ja tuo viimeisin vastauksesi ei tosiaankaan tyydyttänyt. Minähän mainitsin saman minkä sinä, että aivan alkuaikoina pappeus oli muutamalla mustallakin, mutta Brigham Young aloitti rasismin kauden, joka kesti mustien pappeuden kieltämisen muodossa aina vuoteen 1978 asti. Kun Wikipediassa mainitaan rasismi, sehän on aivan oikeaa tietoa. Antamastani linkistä olisi löytynyt paljonkin niin Youngin kuin muiden mormonijohtajien antamia lausuntoja, mutta linkkini poistettiin, joten vaikeaa on keskustelua jatkaa.

    Nenada on esittänyt väärää tietoa suomi24-palstalla mm. Lähi-Idän ja Keski-Amerikan haploista. Tällä palstalla hän voi huseerata mielensä mukaan, koska kiusalliset oikaisut tai muut tiedot voi aina sensuroida pois poistamalla toisen kirjoituksesta pätkiä tai muuttamalla sanoja toisiksi.

    Tätä palstaa on kutsuttu mormonien hymistelypalstaksi ja kyllä se alkaa vaikuttaa siltä, että sitä se on. Ilmaisunvapautta loukataan syvästi."

    En kajonnut siihen viimeiseenkään postitukseesi vaikka aihetta olisi ollut. Näkevätpä kaikki mistä olet kotosin.:
    ">Nimimerkki Nenada muuten vastasi sinulle niistä haploista aivan oikein. Et kai lukenut vastausta tarpeeksi tarkkaan. Hän tarkasti myöhemmin suoraan tekstistä ja sinä luki todella se mitä hän väitti.

    Väärin. Tuolla palstalla oli kyse Kalevi Wiikin tutkimuksesta, josta Nenada antoi väärää tietoa. Kyseisessä tutkimuksessa tuota yhteyttä ei ollut.
    1. Olet kirjoittanut halventavaan sävyyn toisen uskontokunnan johtajista.

    Onko se halventavaa sävyä, jos lainataan kyseisen johtajan omia lausuntoja tai kirjoituksia, jotka ovat päätyneet kirkon omaan julkaisuun (Journal of Discourses)?

    On melko raukkamaista muutella kirjoittelijan tekstejä, jättää osia pois ja lopulta bannata kirjoittaja kokonaan pois palstalta. Sitten vielä Nenadan lisäksi Zappax ja Jokuveli tulevat ilkkumaan tapetun haudalle, ilman että tällä on enää mahdollisuutta oikaista heidän kirjoituksissaan olevia väitteitä.

    Saattehan te puolestani jatkaa raukkamasita touhuanne täällä, minä en enää palanne. Tätä palstaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua avoimeksi keskustelupalstaksi, jos ei edes kirkon johtajan omia lausuntoja saa tuoda sellaisinaan esiin, jolloin niistä voitaisiin keskustella.

    Poissulkeminen johtui muusta kuin lainaamastasi tekstistä, kuten tässä näkyy. Asian voi sanoa toisellakin tapaa.

    Viestini ei kyllä ollut mitään ilkkumista, pientä piikkiä ehkä. Mutta totuushan on se että kannattasi kokeilla ensin kepillä jäätä eikä vetäistä siitä tonnin lohkaretta läpi. Kukaanhan meistä ei ole täydellinen, meilä vain on eri suuri määrä valtaa eri tilanteissa.

    Eikä edes lähelläkään sitä sävyä mitä sinä käytät muita kohtaan armotta ja avoimesti ja ilman mitään häpeää.

    Enkä edes tiennyt että olit bannattu pois palstalta. Mutta ainahan pääset lukenmaan ne viestit ja koppsaamaan tänne ja antamaan sitten vastineesi.

    Ja pääsethän sinne takasin kohta vastailemaan niihin viesteihin.

    "...jos ei edes kirkon johtajan omia lausuntoja saa tuoda sellaisinaan esiin, jolloin niistä voitaisiin keskustella."

    Kun valitettavasti tyyli näyttää olevan se että BY sanoi näin "...." joten BY oili rasisti ja piste.

    Niin ei tuosta mitään keskutelua tule ja sama sitten toistuu x-kuukauden kuluttua. Mitään syvempää analyysiä ei haluta tehdä ... sehän on jo täällä nähty.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Jaa, että minun pitäisi käydä tuolta hymistelypalstalta kopsaamassa viestejä ja vastata niihin tällä palstalla? Älä nyt sentään naurata! Kyllä vastineoikeus pitäisi olla kullakin palstalla erikseen!

    Sinähän voit tehdä vaikka miten syvällisiä analyysejä ja päästä sillä tavalla keskustelussa nioskan päälle. Kovin syvällistä analyysiä ei ole heittää BY:n rasistisen lausunnon perään sivulauseeksi jotain BY:n sanomaksi väittämää muuta lausetta, jota tuossa yhteydessä ei kuitenkaan ole sanottu ja jota et edes löydä...

    Pyysit kuitenkin anteeksi ja puolestani saat, kunhan et syyllisty samaan uudelleen;-)

    "Jaa, että minun pitäisi käydä tuolta hymistelypalstalta kopsaamassa viestejä ja vastata niihin tällä palstalla?"

    Sanoin sen siksi että jos asia todella hiertää etkä jaksa odotella sitä että pääset sinne taas kirjoittamaan.... Niin tuo se asia tänne ja keskustellaan siitä täällä.

    "Älä nyt sentään naurata! Kyllä vastineoikeus pitäisi olla kullakin palstalla erikseen!"

    "Kyl se sitten tulee kun pääset sinne kirjoittamaan."

    "Sinähän voit tehdä vaikka miten syvällisiä analyysejä ja päästä sillä tavalla keskustelussa nioskan päälle."

    Niin...

    "Kovin syvällistä analyysiä ei ole heittää BY:n rasistisen lausunnon perään sivulauseeksi jotain BY:n sanomaksi väittämää muuta lausetta,"

    Väitinkö minä sitä sylvälliseksi ....?? Taas teet tämän. Itse pässäsi keksit jotkain ja yhditätä sen johonkin ja sitten saat aiheen valittaa...

    " jota tuossa yhteydessä ei kuitenkaan ole sanottu ja jota et edes löydä..."

    Ei siinä, mutta siinä yhteydessä tullut esille jossa BY ajoi sitä lakia Utahiin.... Ja sehän liittyy asiaan koska siitä selviää se mitä BY ajatteli mustista... Aihehan oli rasismi.....

    "Pyysit kuitenkin anteeksi ja puolestani saat, kunhan et syyllisty samaan uudelleen;-)"

    :-)

    Annetaan tämän nyt sitten olla. :-)

    Äänestä

  • typerä, edelleen ...

    Äänestä

  • osaat olla kirjoitti:

    typerä, edelleen ...

    että pelkät henkilöhyökkäysesi (argumentoinnin alkeellisimmat virheet) eivät menisi kaikkien mormonien piikkiin.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    että pelkät henkilöhyökkäysesi (argumentoinnin alkeellisimmat virheet) eivät menisi kaikkien mormonien piikkiin.

    piti lopettaa, jos sinäkin lopetat.

    Äänestä

  • vaan minun kirjoitti:

    piti lopettaa, jos sinäkin lopetat.

    rekisteröityä. Minä en ole luvannut sen paremmin rekisteröityä kuin lopettaakaan.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    rekisteröityä. Minä en ole luvannut sen paremmin rekisteröityä kuin lopettaakaan.

    Huhhuh!

    Äänestä

  • hullu? kirjoitti:

    Huhhuh!

    aiot rekisteröityä? Jätä ainakin se kysymysmerkki pois.

    Äänestä

  • hullu? kirjoitti:

    Huhhuh!

    Eipä olisi uskonut...

    Äänestä

nimimerkkiäsi.

Toimesi eivät kuvasta sitä mitä nikkisi tarkoittaa.

Liekö yrität olla lapsellisen 'vitsikäs' ja yrität vihjaten viitata muualle.

Äänestä
  • mormonismia kohtaan. En kai muuten täällä kirjoittelisi.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    mormonismia kohtaan. En kai muuten täällä kirjoittelisi.

    samanlaista vetoa, jota tunnetaan vetoisassa huoneistossa. Kolottaa ja polviin koskee. Nokkakin vuotaa.

    vaiko ehkä vastavetoa?

    Äänestä

  • samanlaista kirjoitti:

    samanlaista vetoa, jota tunnetaan vetoisassa huoneistossa. Kolottaa ja polviin koskee. Nokkakin vuotaa.

    vaiko ehkä vastavetoa?

    suorastaan himoa!

    Äänestä

Maya nimmari tuli kuvaan Nenadan jälkeen. Ei kai samalla nimmarilla ole joka paikassa kirjoiteltava? Mitä ihmeellistä tuossa on?
SENSATIO, SENSATIO... kuulka kaikki... Maya käyttää vaaleanpunaisia villahousuja ...

Niin täällä ei kyllä pahemmin tuohon valvontaan törmää, joten tuo valvonta lienee sinulle aivan uutta; että ei saa ketään halventaa, oli elävä tai kuollut. Kuten joku muukin täälla huomautti tuolla kirjoituspalstalla ON SÄÄNNÖT... täällä ei. Täällä on vyönalle lyöminen sallittua ja sitä harrastetaankin sinun ja kaltaistesi puolelta vakituiseen, kun taas MAP laiset tyytyvät vain nauramaan olemattomaan partaansa moista typeryyttä tai nyrpistämään nenäänsä moiselle käytökselle.

Äänestä
  • Tervetuloa rauhaisaan satamaan nimeltä www.mormonismi.com
    Keskusteluun jossa jokainen otetaan vakavasti eikä solvauksia hyväksytä! Muustakin voi kirjoitta kuin mormonismistä. Meillä on myös EI mormoni valvojia!

    Äänestä

  • nykyisin vaaleanpunaisia:-?

    Ketä minä olen halventanut? Ei kai se ole halventamista, jos oikaisee virheitä ja lainaa kirkon profeettaa?

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Tervetuloa rauhaisaan satamaan nimeltä www.mormonismi.com
    Keskusteluun jossa jokainen otetaan vakavasti eikä solvauksia hyväksytä! Muustakin voi kirjoitta kuin mormonismistä. Meillä on myös EI mormoni valvojia!

    Palaillaan palaillaan, ellei kirjoituksiani enää muokkailla.

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    Palaillaan palaillaan, ellei kirjoituksiani enää muokkailla.

    tuolta palstalta. Sattuiko totuus?

    Äänestä

  • mormofiili kirjoitti:

    nykyisin vaaleanpunaisia:-?

    Ketä minä olen halventanut? Ei kai se ole halventamista, jos oikaisee virheitä ja lainaa kirkon profeettaa?

    Näköjään mormonit eivät suvaitse toisinajattelijoita, ja mormoni-nenada-maya sensuroi siellä mormonipalstoja lukijoille sopivaksi. Koska tulee palstojen sulkeminen yleisöltä kuvaan mukaan ja näkyville vain moronin enkelimainos?

    Äänestä

  • ei toisinajattelijoita kirjoitti:

    saat edelleenkin kirjoittaa mielesi keveäksi, vastuuttomastikin, halutessasi.

    Äänestä

  • ei toisinajattelijoita kirjoitti:

    Näköjään mormonit eivät suvaitse toisinajattelijoita, ja mormoni-nenada-maya sensuroi siellä mormonipalstoja lukijoille sopivaksi. Koska tulee palstojen sulkeminen yleisöltä kuvaan mukaan ja näkyville vain moronin enkelimainos?

    saat aivan rauhassa kirjoitella mielipiteitäsi niin henkilöistä, kuin uskonnostamme ilman, että siihen kukaan puuttuisi, aivan omalla halventavalla tyylilläsi.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    saat aivan rauhassa kirjoitella mielipiteitäsi niin henkilöistä, kuin uskonnostamme ilman, että siihen kukaan puuttuisi, aivan omalla halventavalla tyylilläsi.

    tapa. Asia ymmärretty.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    tapa. Asia ymmärretty.

    kuten tavallista.

    Oikeasti et ymmärrä.

    Äänestä

  • ymmärtäneesi, kirjoitti:

    kuten tavallista.

    Oikeasti et ymmärrä.

    Sallitaanko siellä siis kaikkien nettisivustojen esiintuominen, vai onko osa sittenkin kiellettyjä kuten Kiinassa?

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    Sallitaanko siellä siis kaikkien nettisivustojen esiintuominen, vai onko osa sittenkin kiellettyjä kuten Kiinassa?

    Kiinassa ei kunnioiteta yksilön oikeutta vapasti valita että haluavatko he moderoituja sivuja...

    Mormonismi.com palstalla kirjoittajat joutuvat hyväksymään säännöt ... oli ne sitten luettu tai ei...

    joutuvat hyväksymään Kiinan säännöt, oli ne luettu tai ei.

    Mormonismi.com -palstalla ei kunnioiteta yksilön oikeutta, vaan he joutuvat hyväksymään Nenadan säännöt.

    Ei mitään eroa.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    joutuvat hyväksymään Kiinan säännöt, oli ne luettu tai ei.

    Mormonismi.com -palstalla ei kunnioiteta yksilön oikeutta, vaan he joutuvat hyväksymään Nenadan säännöt.

    Ei mitään eroa.

    Ensinnäkin nettisivu EI ole MINUN sivustoni. Levität jatkuvasti väärää tietoa täällä, niin mormonismista, kuin mormoneista. Juuri tuollaisia vääriä tietoja saa vapaasti levittää täällä, mutta mormonismi.com plastalla ne poistetaan, koska siellä ei hyväksytä valheita eikä kiihkomieltä. Samoin hyökkäät koko ajan henkilökohtaisesti minua vastaan. Myös tuollainen toiminta on kiellettyä mormonismi.comin sivustalla. Henkilöhyökkäykset antavat ikävän maun palstalle emmekä halua sellaista ikävää makua palstallemme jollainen täällä on. Jos et osaa kirjoittaa kohteliaasti ja ystävällisesti niin paras pysyä täällä. Kritisoidakkin voi ystävälliseen ja rakentavaan sävyyn. Jos ei kritiikki ole rakentavaa on se vain kriitikon itsensä korottamista jalustalle ja vastustajien painamista maahan, eikä s ehyödytä ketään, siitä saa vain pahan maun suuhun. Opettele kritisoimaan kunnioituksella kanssaihmisiäsi kohtaan. Jokaisella tulee olla oikeus tuoda esiin omat mielipiteensä ilman henkilöhyäkkäystä.

    Sivuston omistaja on luonut säännöt sivustolle, en minä, minä teen vain työni. Tässä on omistaja: http://www.moregoodfoundation.org/about

    Tämäkin on selitetty monta kertaa tällä palstalla, mutta kun ei uppoo niin ei uppoo.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    Sallitaanko siellä siis kaikkien nettisivustojen esiintuominen, vai onko osa sittenkin kiellettyjä kuten Kiinassa?

    varmaankaan täälläkään 24sessa sallita pornosivujen linkitystä tai myyntisivujen linkitystä! Anti sivut ovat vastaavia.

    Kyllä sinä häärit siellä kuin Kiinan keisari ... tai siis puoluejohtaja.

    Mikä ihmeen tunteenpurkaus sinulle nyt tuli?

    Mitä väärää tietoa mormonismista olen tällä palstalla levittänyt? Mitä väärää tietoa tällä palstalla vastustajat ovat ylipäänsä mormonismista levittäneet? Sinun pitäisi perustella väitteesi tarkemmin.

    Jatkuvaa henkilöhyökkäystä tällä palstalla harjoittaa joku mormoni aina eri nimimerkillä. Asiallisiakin mormoneja palstalta löytyy melkoisesti.

    sensuuriaan perustelee. Verrataan oikean tiedon antamista pornon levittämiseen.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    varmaankaan täälläkään 24sessa sallita pornosivujen linkitystä tai myyntisivujen linkitystä! Anti sivut ovat vastaavia.

    tuo sinun sivustosi kyllä muistuttaa. Mormonismin myyntisivustoa. Kuluttajansuojalain mukaista vertailua ja kyseenalaistamista ei saa tehdä.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    Kyllä sinä häärit siellä kuin Kiinan keisari ... tai siis puoluejohtaja.

    Mikä ihmeen tunteenpurkaus sinulle nyt tuli?

    Mitä väärää tietoa mormonismista olen tällä palstalla levittänyt? Mitä väärää tietoa tällä palstalla vastustajat ovat ylipäänsä mormonismista levittäneet? Sinun pitäisi perustella väitteesi tarkemmin.

    Jatkuvaa henkilöhyökkäystä tällä palstalla harjoittaa joku mormoni aina eri nimimerkillä. Asiallisiakin mormoneja palstalta löytyy melkoisesti.

    niin kauan kuin sinä vaihtuvalla nimimerkillä jatkat suunsoittoasi kuvitellen olevasi puhdas pulmunen päästellen suustasi omia outoja olettamuksiasi. Korjaa tapasi.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    Kyllä sinä häärit siellä kuin Kiinan keisari ... tai siis puoluejohtaja.

    Mikä ihmeen tunteenpurkaus sinulle nyt tuli?

    Mitä väärää tietoa mormonismista olen tällä palstalla levittänyt? Mitä väärää tietoa tällä palstalla vastustajat ovat ylipäänsä mormonismista levittäneet? Sinun pitäisi perustella väitteesi tarkemmin.

    Jatkuvaa henkilöhyökkäystä tällä palstalla harjoittaa joku mormoni aina eri nimimerkillä. Asiallisiakin mormoneja palstalta löytyy melkoisesti.

    itselle syötettynä pahalta?

    Äänestä

  • oma lääke kirjoitti:

    itselle syötettynä pahalta?

    jos haluat panna mormonismin ja mormonit huonoon valoon henkilöhyökkäyksilläsi. Teet hyvää työtä meille mormonismin vastustajille.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    jos haluat panna mormonismin ja mormonit huonoon valoon henkilöhyökkäyksilläsi. Teet hyvää työtä meille mormonismin vastustajille.

    huolehtimaan mormonien maineesta?

    Äänestä

  • siirtynyt kirjoitti:

    huolehtimaan mormonien maineesta?

    ja juuri siksi olenkin mielissäni käytöksestäsi;-)

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    ja juuri siksi olenkin mielissäni käytöksestäsi;-)

    sinun käytökseesi ovat kypsyneet muutkin kuin mormonit.

    Annat huonon kuvan täällä kirjoittavista ei-mormoneista. Useimmat perustelevat kysymyksensä ja väitteensä ja tukevat sitä kautta hyvää keskustelua. Sinä kiilaat väleihin ja pilaat keskustelunalut. Saat kaiken muuttumaan jankutukseksi. Sitä kai tavoitteletkin, peitetään asia asiattomuudella.

    Lopetetaan molemmat, niin palstan taso paranee. Mitäs sanot?

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    joutuvat hyväksymään Kiinan säännöt, oli ne luettu tai ei.

    Mormonismi.com -palstalla ei kunnioiteta yksilön oikeutta, vaan he joutuvat hyväksymään Nenadan säännöt.

    Ei mitään eroa.

    Sinä voit valita että haluatko muuttaa kiinaan vai et.

    Kiinalaiset eivät sitä valintaa voi tehdä.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    jos haluat panna mormonismin ja mormonit huonoon valoon henkilöhyökkäyksilläsi. Teet hyvää työtä meille mormonismin vastustajille.

    vastustat mormonismia?

    Onko mormonismi jostakin syystä erityisasemassa ja -käsittelyssä vastustamiesi uskontojen listalla?

    Äänestä

  • luulen, että kirjoitti:

    sinun käytökseesi ovat kypsyneet muutkin kuin mormonit.

    Annat huonon kuvan täällä kirjoittavista ei-mormoneista. Useimmat perustelevat kysymyksensä ja väitteensä ja tukevat sitä kautta hyvää keskustelua. Sinä kiilaat väleihin ja pilaat keskustelunalut. Saat kaiken muuttumaan jankutukseksi. Sitä kai tavoitteletkin, peitetään asia asiattomuudella.

    Lopetetaan molemmat, niin palstan taso paranee. Mitäs sanot?

    kiitos, kiitos!

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sinä voit valita että haluatko muuttaa kiinaan vai et.

    Kiinalaiset eivät sitä valintaa voi tehdä.

    En ole aikonut muuttaa asumaan Nenadan hymistelypalstalle. Vieraisilla olen käynyt niin Kiinassa kuin hymistelypalstallakin.Molemmissa minun pitää noudattaa tuettyjä sääntöjä, jotka ovat ristiriidassa sananvapauden kanssa. En minä voi mennä Taivaallisen Rauhan Aukiolle kertomaan totuutta viranomaisten suorittamista Falun Gong-jäsenten kidutuksista ym. kauheuksista, jota Kiinassa on tapahtunut ja tapahtuu. Nenadan palstalla en voi kertoa totuuksia mormonismin historiaan liittyvistä mormoneille kiusallisista asioista.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sinä voit valita että haluatko muuttaa kiinaan vai et.

    Kiinalaiset eivät sitä valintaa voi tehdä.

    Kiinalaiset nimenomaan voivat tehdä sen valinnan, että voinko muuttaa Kiinaan. Oleskelulupa voidaan evätä esim. sen perusteella, jos olen aiemmin kertonut kiusallisia totuuksia.

    Äänestä

  • on Kiinan kirjoitti:

    Kiinalaiset nimenomaan voivat tehdä sen valinnan, että voinko muuttaa Kiinaan. Oleskelulupa voidaan evätä esim. sen perusteella, jos olen aiemmin kertonut kiusallisia totuuksia.

    KIINALAISET toisinajattelijat ja muut jotka eivät systeemistä pidä EIVÄT voi muuttaa pois KIINASTA...

    Sinä sen sijaan voit milloin vain lopettaa kirjoittelun missä tahansa palstalla oletkin...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    KIINALAISET toisinajattelijat ja muut jotka eivät systeemistä pidä EIVÄT voi muuttaa pois KIINASTA...

    Sinä sen sijaan voit milloin vain lopettaa kirjoittelun missä tahansa palstalla oletkin...

    tähän kohtaan kirjoittamani vastine ei näy, vaikka pieni hierarkiaviivan pätkä näkyykin? Onko se itketty pois?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    KIINALAISET toisinajattelijat ja muut jotka eivät systeemistä pidä EIVÄT voi muuttaa pois KIINASTA...

    Sinä sen sijaan voit milloin vain lopettaa kirjoittelun missä tahansa palstalla oletkin...

    niin, että miksi eivät voisi muuttaa pois? Kyllä minä tunnen Suomessakin kiinalaisia, jotka ovat järjestelmän vuoksi pois lähteneet. Pidätetyt toki eivät yleensä pääse lähtemään. Nenadalla ei sentään ole valtuuksia pidättää tai kiduttaa minua ja saattahan olla, että hän ei sitä tekisi, vaikka hänellä valtuudet olisikin.

    Ai niin, olisiko viestini poisitkemisen syy se, että mainitsin erään tuntemani kiinalaisen muuttaneen pois vapaaseen maailmaan, koska homoseksuaalisen rakkauden harjoittaminen Kiinassa oli hankalaa. Mutta vapaassa maailmassa hän saikin kimppuunsa uskovaiset hihhulit, mormonit mukaanlukien tuttavuuksiensa kautta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mormofiili kirjoitti:

tuolla hymistelypalstalla valvojana, joten ei siellä voi käydä keskustelua esim. mormonikirkon käyttämästä rasismista, koska Nenada muuttelee viestin sanoja ja poistelee osia viesteistä.

Nenadaksi hänet tuntee tyylistä. Lisäksi hän tekee Nenadalle tyypillisiä kielioppivirheitä (mm. "tiedoitus", "kehoitus").

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu