Kristianin levyn

Olen tässä ihmetellyt, ettei Kristianin levy ole saanut arvosteluissa murskakritiikkiä. Se olisi ollut kriitikoille tosi helppo kohde. Ehkä liian helppo, ja kriitikot eivät ole pitäneet arvolleen sopivana tuhlata siihen ruutia vaan kritiikki on ollut aika laimeaa.

Silti olen yllättynyt, ettei tähän mennessä kukaan kriitikko ole innostunut todistamaan katu-uskottavuuttaan lyttäämällä idols-tähden omat biisit.
28553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

onkin ihan hyvä

Äänestä
  • levy on mitäänsanomaton. Se on mielestäni vielä pahempi, kuin se, että levy jakaa mielipiteitä. Mitä olen itse Kriden biisejä kuullut, niin mitään ei vaan jää mitenkään mieleen eikä liikuta yhtään. Topi Sorsakoski lauloi 80-luvulla covereita ja aika hyvin onnistui joskus, vaikkei ääni oikein riittänytkään kuin pinnistämällä Olavi Virran biiseihin. Kride maistuu ja tuntuu enempi Sorsakoski-kloonilta. Vielä enemmän nyt, kun Kooppi tuli kuvioihin. Koop tietää tyylinsä, on raikkaampi ja aidompi ja selkeämpi samassa kategoriasssa kuin Kristian, joka ei vain ole Loiri-coverin jälkeen löytänyt paikkaansa kaikkien miellyttämisyrityksistä huolimatta.

    Lapin kesä oli oikein hyvä, mutta se taisi jäädä Kristianin uran huippuhetkeksi. Lisäksi kappale onnistui lähinnä huikean taustabändin vuoksi, eikä Kristianin lauluäänen takia.

    Artistin pitäisi erottua jotenkin muista musiikissaan. Ulkomusiikilliset jutut ja hinnallamillähyvänsä-julkisuudessa riekkumisyritykset kun eivät merkitse mitään silloin, kun seisoo lauteilla ja pitäisi laulaa itsensä kuulijan sydämeen.

    Oman tyylin löytäminen näyttääkin olevan näiden kaikkien idols-tähtien vaikein haaste kun coverit eivät enää riitä. Näin varsinkaan jos onnistuu ainoastaan tulkitsemaan vain yhden.

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    levy on mitäänsanomaton. Se on mielestäni vielä pahempi, kuin se, että levy jakaa mielipiteitä. Mitä olen itse Kriden biisejä kuullut, niin mitään ei vaan jää mitenkään mieleen eikä liikuta yhtään. Topi Sorsakoski lauloi 80-luvulla covereita ja aika hyvin onnistui joskus, vaikkei ääni oikein riittänytkään kuin pinnistämällä Olavi Virran biiseihin. Kride maistuu ja tuntuu enempi Sorsakoski-kloonilta. Vielä enemmän nyt, kun Kooppi tuli kuvioihin. Koop tietää tyylinsä, on raikkaampi ja aidompi ja selkeämpi samassa kategoriasssa kuin Kristian, joka ei vain ole Loiri-coverin jälkeen löytänyt paikkaansa kaikkien miellyttämisyrityksistä huolimatta.

    itse asiassa kuulla niitä biisejä muuten kuin idolsissa? Viime vuonnahan Läpi yön oli aika iso hitti, joka todella jakoi tunteita puolesta ja vastaan. Eikä se ollut cover. Joten Kristianilla on ainakin yksi hitti Lapin kesän lisäksi.

    Kannattaa muistaa myös, että levy-yhtiö määrää idols-tähtien tyylin ja yleensä valitsee heille biisit. Kun Kristian ei näennäisesti ole löytänyt tyyliään, se merkitsee sitä, että hän ei ole päässyt yksimielisyyteen levy-yhtiön kanssa. Markkinointimiehet varmasti löytäisivät Kristianille oman tyylin, joka myös menee kaupaksi.

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    levy on mitäänsanomaton. Se on mielestäni vielä pahempi, kuin se, että levy jakaa mielipiteitä. Mitä olen itse Kriden biisejä kuullut, niin mitään ei vaan jää mitenkään mieleen eikä liikuta yhtään. Topi Sorsakoski lauloi 80-luvulla covereita ja aika hyvin onnistui joskus, vaikkei ääni oikein riittänytkään kuin pinnistämällä Olavi Virran biiseihin. Kride maistuu ja tuntuu enempi Sorsakoski-kloonilta. Vielä enemmän nyt, kun Kooppi tuli kuvioihin. Koop tietää tyylinsä, on raikkaampi ja aidompi ja selkeämpi samassa kategoriasssa kuin Kristian, joka ei vain ole Loiri-coverin jälkeen löytänyt paikkaansa kaikkien miellyttämisyrityksistä huolimatta.

    Lapin kesä oli oikein hyvä, mutta se taisi jäädä Kristianin uran huippuhetkeksi. Lisäksi kappale onnistui lähinnä huikean taustabändin vuoksi, eikä Kristianin lauluäänen takia.

    Artistin pitäisi erottua jotenkin muista musiikissaan. Ulkomusiikilliset jutut ja hinnallamillähyvänsä-julkisuudessa riekkumisyritykset kun eivät merkitse mitään silloin, kun seisoo lauteilla ja pitäisi laulaa itsensä kuulijan sydämeen.

    Oman tyylin löytäminen näyttääkin olevan näiden kaikkien idols-tähtien vaikein haaste kun coverit eivät enää riitä. Näin varsinkaan jos onnistuu ainoastaan tulkitsemaan vain yhden.

    Koopin levy on sellaista kevyttä höttöä, jota ei mitäänsanomattomuudessa ylitä mikään. Ärsyttämätöntä ja ihankivaa kuunneltavaa kaikille vauvasta vaariin.

    Miten se huikea taustabändi muuten ei onnistunut tekemään kaikkien muidenkin idols-kilpailijoiden kaikista esityksistä ikimuistoisia?

    Äänestä

  • on, että kirjoitti:

    levy on mitäänsanomaton. Se on mielestäni vielä pahempi, kuin se, että levy jakaa mielipiteitä. Mitä olen itse Kriden biisejä kuullut, niin mitään ei vaan jää mitenkään mieleen eikä liikuta yhtään. Topi Sorsakoski lauloi 80-luvulla covereita ja aika hyvin onnistui joskus, vaikkei ääni oikein riittänytkään kuin pinnistämällä Olavi Virran biiseihin. Kride maistuu ja tuntuu enempi Sorsakoski-kloonilta. Vielä enemmän nyt, kun Kooppi tuli kuvioihin. Koop tietää tyylinsä, on raikkaampi ja aidompi ja selkeämpi samassa kategoriasssa kuin Kristian, joka ei vain ole Loiri-coverin jälkeen löytänyt paikkaansa kaikkien miellyttämisyrityksistä huolimatta.

    Lapin kesä oli oikein hyvä, mutta se taisi jäädä Kristianin uran huippuhetkeksi. Lisäksi kappale onnistui lähinnä huikean taustabändin vuoksi, eikä Kristianin lauluäänen takia.

    Artistin pitäisi erottua jotenkin muista musiikissaan. Ulkomusiikilliset jutut ja hinnallamillähyvänsä-julkisuudessa riekkumisyritykset kun eivät merkitse mitään silloin, kun seisoo lauteilla ja pitäisi laulaa itsensä kuulijan sydämeen.

    Oman tyylin löytäminen näyttääkin olevan näiden kaikkien idols-tähtien vaikein haaste kun coverit eivät enää riitä. Näin varsinkaan jos onnistuu ainoastaan tulkitsemaan vain yhden.

    ole nyt syyttänyt Kristiania linjattomuudesta ja oman tyylin puuttumisesta, missä menneessä oikein elät? Enemmän on valitettu, että levyllä ei ole tarpeeksi vaihtelua. Uusi levy on kriitikoiden mielestä ollut hyvin yhtenäinen eli aikuiseen makuun tehtyä haikeaa ja surumielistä iskelmäpoppia / iskelmärokkia.

    Äänestä

  • kukaan... kirjoitti:

    Kannattaiskohan Kriden alkaa vetämään vaan tanssikeikkaa à la Charles Plogman kesäillan valssia ja muuta humppaa. Sillä saisi varmasti ihan leivän turvattua eikä tarttis turhaan tyrkyttää mitään mukataiteellisia hirveitä omakustannetyrkkyjään ja pikkukakkos-tasoisia sanoituksia ja hakea niille hyväksyntää. Taustabändi kyllä kyrsiintyisi kun joutuu vetää lapinkesää 4874674 kertaa ja soittaa humppabändissä, vaikka haaveiden työpaikka oli rokin parissa. Realiteetit vaan on sellaisia että syntikka-bulkkuperoksiidiblondi-iskelmä ruotsinlaivoilla elättää. Porukat on niin kännissä, että sama mikä joikaaminen kelpaa eikä kappaleita kuitenkaan tunnista. Siinä tähden haaveet romuttuu kolmeneljäsosatahdissa.

    Tarpeeksi kauan kun vetää syntikkahumppaa nonstoppina pitkin Suomen lavoja ja hymyilee lipevästi jättimäinen kultaketju kaulassa ja rintakarvat takariviin hapsottaen (herra -47-tyyliin) niin voi saada Iskelmä-finlandia -pystin joskus 15v päästä. Jos siis sattuu olemaan ainoana valitsijana olemaan joku suomenruotsalainen pystyynlahonnut dementikko, joka ei tunne musiikkia, mutta erottaa juuri ja juuri suomenruotsalaiset nimet suomalaisista. Näin se vaan menee. Taas nähtiin.

    Äänestä

  • iskelmärinssi sahalla kirjoitti:

    mistään mitään. Charles Plogman on suosittu iskelmäväen piirissä. Idols-tähdet taas menestyvät sen mukaan mitä levy-yhtiö viitsii panostaa heidän uraansa. Kai ne levyarvostelijatkin ovat sen tajunneet eivätkä viitsi haukkua artistia siitä, että levy-yhtiö on menettänyt mielenkiintonsa.

    Jaa että tämänvuotinen valitsjia ei tiedä musiikista mitään? Hah!

    Äänestä

  • typerä olet kirjoitti:

    Jaa että tämänvuotinen valitsjia ei tiedä musiikista mitään? Hah!

    varmasti http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Otto_Donner

    Kristianin ja hänen levyynsä tämä Iskelmä-palkinto ei liity mitenkään.

    Äänestä

  • tajua kirjoitti:

    mistään mitään. Charles Plogman on suosittu iskelmäväen piirissä. Idols-tähdet taas menestyvät sen mukaan mitä levy-yhtiö viitsii panostaa heidän uraansa. Kai ne levyarvostelijatkin ovat sen tajunneet eivätkä viitsi haukkua artistia siitä, että levy-yhtiö on menettänyt mielenkiintonsa.

    Tietenkin se on suosittu iskelmälavoilla se Plogmann, ennen tätä solistiuraakin! Olaan siis aivan samoilla linjoilla tässä, . Sitähän minä yritän neuvoa että Kride lähtisi reilusti humppalavoja kiertämään Plogmann esikuvanaan, kun kerran hän on päätynyt iskelmää! Kride voisi linjattomana päätyä nyt johonkin selkeään ratkaisuun eli iskelmään sillä tanssijoita riittää aina.

    Ei saa haukkua yleisöä siitä jos ei se tunne mielenkiintoa. Vai voisiko siitä haastaa ihmiset oikeuteen, ettei halua kuunnella kuraa? Niinkuin tekee nyt näköjään tämä Tuksu tukiaisen manageri.

    Kristian ei ole riittävän sliipattu lavatähdeksi eikä edes laula tanssi-iskelmää. Tanssi-iskelmä on eri genre kuin tuo Kristianin pop/rock-iskelmä.

    Ihanko tosissasi väität, että myyntilistojen kärjessä oleva musiikki on parasta musiikkia?

    Äänestä

  • iskelmärinssi sahalla kirjoitti:

    Kannattaiskohan Kriden alkaa vetämään vaan tanssikeikkaa à la Charles Plogman kesäillan valssia ja muuta humppaa. Sillä saisi varmasti ihan leivän turvattua eikä tarttis turhaan tyrkyttää mitään mukataiteellisia hirveitä omakustannetyrkkyjään ja pikkukakkos-tasoisia sanoituksia ja hakea niille hyväksyntää. Taustabändi kyllä kyrsiintyisi kun joutuu vetää lapinkesää 4874674 kertaa ja soittaa humppabändissä, vaikka haaveiden työpaikka oli rokin parissa. Realiteetit vaan on sellaisia että syntikka-bulkkuperoksiidiblondi-iskelmä ruotsinlaivoilla elättää. Porukat on niin kännissä, että sama mikä joikaaminen kelpaa eikä kappaleita kuitenkaan tunnista. Siinä tähden haaveet romuttuu kolmeneljäsosatahdissa.

    Tarpeeksi kauan kun vetää syntikkahumppaa nonstoppina pitkin Suomen lavoja ja hymyilee lipevästi jättimäinen kultaketju kaulassa ja rintakarvat takariviin hapsottaen (herra -47-tyyliin) niin voi saada Iskelmä-finlandia -pystin joskus 15v päästä. Jos siis sattuu olemaan ainoana valitsijana olemaan joku suomenruotsalainen pystyynlahonnut dementikko, joka ei tunne musiikkia, mutta erottaa juuri ja juuri suomenruotsalaiset nimet suomalaisista. Näin se vaan menee. Taas nähtiin.

    ovat ihanan teeskentelemättömiä ja ehkäpä todellakin jossain määrin naivistisia. Teennäiseen tekotaiteellisuuteen tai kukkaskieliseen iskelmälyriikkaan oppineet ihmiset tietenkin pitävät niitä hirveinä.

    Kristianissa artistina on omalaatuista viehätystä, jonka markkinasegmenttejä ja radiosoittolistoja tuijottava levy-yhtiö on onnistunut tylysti tuhoamaan. Idols-tähdistä yritetään kloonata valmiita menestysreseptejä ja kadotetaan samalla se persoonallisuus, johon ihmiset ovat alun perin ihastuneet.

    Äänestä

  • sanoitukset kirjoitti:

    Idols-touhu on liian laskelmoitua, jotta voisi olla oma itsensä. Toivon että Kristian löytää sen oman tiensä ja paikkansa.

    Äänestä

  • persoona. kirjoitti:

    Kristian ei ole riittävän sliipattu lavatähdeksi eikä edes laula tanssi-iskelmää. Tanssi-iskelmä on eri genre kuin tuo Kristianin pop/rock-iskelmä.

    Ihanko tosissasi väität, että myyntilistojen kärjessä oleva musiikki on parasta musiikkia?

    Kyllä Kridestä on humppaamaan. Ihan samaa tyyliähän hänellä kuin muillakin iskelmälaulajilla. Rintakarvat vaan esille, kultaketjut säihkymään, vikingarnaa soimaan ja hymyilemään limasesti eturivin keski-ikäisille kukkasille. Jo uppoaa tätihin lapin kesä talvesta puhumattakaan, kun vielä laulaisi eksoottisesti ruottiksi. Kride vetoaa keski-ikäisiin ja sitä vanhempiin tanssimusiikin kuluttajiin. Plogman alkaa olla jo väsyny ja ryvettyny ja iäkäs että Kridestä tulee oiva manttelinperijä.

    pari kertaa Kriden keikalla ja se on oikeasti tosi vaatimattoman ja vähän ujonkin oloinen tyyppi. Ei sille sovi rintakarvoilla tai kultaketjuilla leventely eikä keski-ikäisille naisille flirttailukaan oikein suju. Sen takia se ei kai hirveän suosittu olekaan. Jos ei menesty muuttumatta yököttäväksi limanuljaskaksi olkoon menestymättä.

    Äänestä

arvosteluun voi olla se että levy hämmentää arvostelijat laadullaan. Idolstähden omaa musaa ei kenenkään itseään kunnioittavan arvostelijan sovi kehua mutta sitä ei voi myöskään haukkua ku se on oikeasti hyvä, joten parempi olla hiljaa.

Äänestä

Onko sillä joku toinenkin levy kuin tämä maailman epäuskottavin iskelmäfiasko? Sehän unohtui noin viikossa (missä oli 6 päivää liikaa). Jos joku epäilee väitettäni epäuskottavuudesta, suosittelen etsimään netistä niitä Möörmanin todella kammottavan stoner rock -bändin demoja. Rokki oli todella kurjaa, en yhtään ihmettele että oli pakko yrittää vääntää iskelmää. Hirvittävältä sekin kuulosti.

Äänestä
  • on sitten väsyttävä. Joskus täällä jopa joku kykenee asialliseen keskusteluun, mutta tähän se aina kaatuu.

    Äänestä

  • tyyppi. kirjoitti:

    on sitten väsyttävä. Joskus täällä jopa joku kykenee asialliseen keskusteluun, mutta tähän se aina kaatuu.

    Mulla on molemmat Kriden albumit, eli Ensiaskeleet ja se toinen, jotka molemmat ovat mielestäni erittäin hyviä. Olenko tipahtanut lomahuumassa kelkasta (tai siis ruohonleikkurista), onko uusi levy jo ilmestynyt?

    Joku tuolla otti Kriden lauluääneen. Muistan elävästi Asko Kallosen tuomarilausunnon Lapin kesä-esityksen jälkeen. Hän sanoi nimenomaan, että "pääsit näyttämään, miten jumalattoman kaunis ääni sulla on". Ja se pitää täsmälleen paikkansa. Lisäksi Kride on taitava improvisoija, hallitsee sävellajien vaihdot. Lavaesiintyjänä ei vaatimattoman luonteensa vuoksi varmaan olekaan säteilevä, mutta muistutan kuitenkin, kuka veti täysin lyömättömän esityksen Kirkan muistokonsertissa. Koivunen mokasi rankasti, mutta Kride veti upean esityksen ja se sama biisihän löytyy myös Ensiaskeleet-koosteelta.

    Tälläkin palstalla, olen kanssasi täysin samaa mieltä, on yksi tai useampia sabotoijia. Joillekin se on elämäntehtävä ja useimmiten niin, että itse aiheeseen ei ole mitään sanottavaa.

    Äänestä

  • kolmas levy? kirjoitti:

    kesäkuun puolivälissä. Kaupat eivät ole oikein ottaneet sitä myyntiin eikä levy-yhtiökään markkinoi.

    Kolmas levy on erilainen kuin aikaisemmat. Siinä ei ole lainkaan covereita vaan enimmäkseen Kristianin omia biisejä.

    Äänestä

  • kolmas levy? kirjoitti:

    Mulla on molemmat Kriden albumit, eli Ensiaskeleet ja se toinen, jotka molemmat ovat mielestäni erittäin hyviä. Olenko tipahtanut lomahuumassa kelkasta (tai siis ruohonleikkurista), onko uusi levy jo ilmestynyt?

    Joku tuolla otti Kriden lauluääneen. Muistan elävästi Asko Kallosen tuomarilausunnon Lapin kesä-esityksen jälkeen. Hän sanoi nimenomaan, että "pääsit näyttämään, miten jumalattoman kaunis ääni sulla on". Ja se pitää täsmälleen paikkansa. Lisäksi Kride on taitava improvisoija, hallitsee sävellajien vaihdot. Lavaesiintyjänä ei vaatimattoman luonteensa vuoksi varmaan olekaan säteilevä, mutta muistutan kuitenkin, kuka veti täysin lyömättömän esityksen Kirkan muistokonsertissa. Koivunen mokasi rankasti, mutta Kride veti upean esityksen ja se sama biisihän löytyy myös Ensiaskeleet-koosteelta.

    Tälläkin palstalla, olen kanssasi täysin samaa mieltä, on yksi tai useampia sabotoijia. Joillekin se on elämäntehtävä ja useimmiten niin, että itse aiheeseen ei ole mitään sanottavaa.

    kiva ja asiallinen mielipide, jos et olisi vesittänyt sitä tuolla vertailulla taas kerran. On se vain niin kumma asia tuo vanhojen asioiden toisto, mutta jos se riittävä argumentointi sitten sitä vaatii...

    Äänestä

  • kolmas levy? kirjoitti:

    Mulla on molemmat Kriden albumit, eli Ensiaskeleet ja se toinen, jotka molemmat ovat mielestäni erittäin hyviä. Olenko tipahtanut lomahuumassa kelkasta (tai siis ruohonleikkurista), onko uusi levy jo ilmestynyt?

    Joku tuolla otti Kriden lauluääneen. Muistan elävästi Asko Kallosen tuomarilausunnon Lapin kesä-esityksen jälkeen. Hän sanoi nimenomaan, että "pääsit näyttämään, miten jumalattoman kaunis ääni sulla on". Ja se pitää täsmälleen paikkansa. Lisäksi Kride on taitava improvisoija, hallitsee sävellajien vaihdot. Lavaesiintyjänä ei vaatimattoman luonteensa vuoksi varmaan olekaan säteilevä, mutta muistutan kuitenkin, kuka veti täysin lyömättömän esityksen Kirkan muistokonsertissa. Koivunen mokasi rankasti, mutta Kride veti upean esityksen ja se sama biisihän löytyy myös Ensiaskeleet-koosteelta.

    Tälläkin palstalla, olen kanssasi täysin samaa mieltä, on yksi tai useampia sabotoijia. Joillekin se on elämäntehtävä ja useimmiten niin, että itse aiheeseen ei ole mitään sanottavaa.

    Otatkohan asiat liika vakavasti?
    Wikipedia: "Sabotaasi (aiemmin sabotaaši) on vahingonteko, jolla pyritään poliittiseen tai sotilaalliseen tavoitteeseen vaikeuttamalla vastustajan toimintaa"

    Millä perusteella mielipiteenilmaisu on mielestäsi sabotaasia? Jos sinusta tulisi diktaattori, kieltäisit ehkä sellaiset mielipiteet, jotka eivät miellytä? Pitää hei elää vaan sen tiedon kanssa, että ketään ei voi pakottaa tykkäämään kaikista, eikä kaikkia voi miellyttää. Eikä edes tarvi. Riittää kun artisti voi tuottaa iloa jollekulle. Jos ei kannatusta ole, ei sille voi mitään. Ei saa Kriden menestystä nousemaan sinäkään sillä, että haukut Aria. Pitäisikö artistin alkaa tehdä rikosilmoituksia syrjinnästä, jos kukaan ei halua ostaa levyä tai asemat eivät halua soittaa musiikkia? Siis kuten Tukiaisen manageri aikoo tehdä. :D

    Äänestä

  • ^__^ kirjoitti:

    ettei kaikista tarvitse tykätä ja mielipiteensä saa sanoa? Miksi sitten kaikki Ariin kohdistuva kritiikki on haukkumista?

    Äänestä

  • sanonut kirjoitti:

    ettei kaikista tarvitse tykätä ja mielipiteensä saa sanoa? Miksi sitten kaikki Ariin kohdistuva kritiikki on haukkumista?

    suuttuvat silmittömästi jos st kristiania uskaltaa joku kritisoida;D

    Äänestä

  • marttapirkot kirjoitti:

    suuttuvat silmittömästi jos st kristiania uskaltaa joku kritisoida;D

    ja mielipiteen ilmaisu ei ole sitä, että haukutaan paskaksi. Kritiikillä ja mielipiteillä pitäisi olla jokin sisältö ja mieluusti perustelutkin, jotta olisi mahdollista keskustella. Eihän musiikkikriitikkokaan totea, että arvosteltu levy on paskaa, vaan selostaa, mikä siinä on huonoa ja miksi.

    Äänestä

  • kolmas levy? kirjoitti:

    Mulla on molemmat Kriden albumit, eli Ensiaskeleet ja se toinen, jotka molemmat ovat mielestäni erittäin hyviä. Olenko tipahtanut lomahuumassa kelkasta (tai siis ruohonleikkurista), onko uusi levy jo ilmestynyt?

    Joku tuolla otti Kriden lauluääneen. Muistan elävästi Asko Kallosen tuomarilausunnon Lapin kesä-esityksen jälkeen. Hän sanoi nimenomaan, että "pääsit näyttämään, miten jumalattoman kaunis ääni sulla on". Ja se pitää täsmälleen paikkansa. Lisäksi Kride on taitava improvisoija, hallitsee sävellajien vaihdot. Lavaesiintyjänä ei vaatimattoman luonteensa vuoksi varmaan olekaan säteilevä, mutta muistutan kuitenkin, kuka veti täysin lyömättömän esityksen Kirkan muistokonsertissa. Koivunen mokasi rankasti, mutta Kride veti upean esityksen ja se sama biisihän löytyy myös Ensiaskeleet-koosteelta.

    Tälläkin palstalla, olen kanssasi täysin samaa mieltä, on yksi tai useampia sabotoijia. Joillekin se on elämäntehtävä ja useimmiten niin, että itse aiheeseen ei ole mitään sanottavaa.

    Se esitti vain hevirokkia. Hetki lyöstä vähän unohtui sanat, mutta Strangers in the Night meni täydellisesti.

    Äänestä

  • kritiikki kirjoitti:

    ja mielipiteen ilmaisu ei ole sitä, että haukutaan paskaksi. Kritiikillä ja mielipiteillä pitäisi olla jokin sisältö ja mieluusti perustelutkin, jotta olisi mahdollista keskustella. Eihän musiikkikriitikkokaan totea, että arvosteltu levy on paskaa, vaan selostaa, mikä siinä on huonoa ja miksi.

    kriitikoiden arvosteluissa ei ole arvioita ja perusteluita musiikista vaan ihan kaikesta muusta vähemmän relevantista, mutta pitäähän sitä välillä kriitikonkin saada toteuttaa itseään ja hankkia huomiota.

    Äänestä

pitäisi päivittää. Sivut eivät saisi olla uuden levyn ilmestymisen jälkeen noin retuperällä. Galaksi-levy puuttuu kokonaan Musiikki-otsikon alta ja muutenkin sivustolla on ajat sitten vanhentunutta tietoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

arvosteluista kirjoitti:

Olen tässä ihmetellyt, ettei Kristianin levy ole saanut arvosteluissa murskakritiikkiä. Se olisi ollut kriitikoille tosi helppo kohde. Ehkä liian helppo, ja kriitikot eivät ole pitäneet arvolleen sopivana tuhlata siihen ruutia vaan kritiikki on ollut aika laimeaa.

Silti olen yllättynyt, ettei tähän mennessä kukaan kriitikko ole innostunut todistamaan katu-uskottavuuttaan lyttäämällä idols-tähden omat biisit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu