Te, jotka täällä avoimesti fantasioitte sivarien ja totaalikieltäytyjien joukkomurhaamisesta: edistääkö motivoitumattomien kouluttaminen armeijassa mielestänne jotenkin Suomen etua? Vai oletteko sitä mieltä, että kaikkien tulisi olla motivoituneita koulutukseen tappamisen uhalla? Jälkimmäisessä tapauksessa en voi edes suositella yhteydenottoa mielenterveystoimistoon, koska persoonallisuushäiriöiden hoitoa pidetään jokseenkin mahdottomana.
Yleensäkin ihmettelen niitä, jotka eivät lainkaan hyväksy omistaan poikkeavia näkemyksiä. Onneksi lienette pieni vähemmistö, koska kukaan tuntemani armeijaan menevä tai sen jo käynyt ei ole mitenkään arvostellut muiden eriäviä päätöksiä asian suhteen. No, siviilipalveluksen suorittaminen onkin aika yleistä täällä kaupungissa.
Yleensäkin ihmettelen niitä, jotka eivät lainkaan hyväksy omistaan poikkeavia näkemyksiä. Onneksi lienette pieni vähemmistö, koska kukaan tuntemani armeijaan menevä tai sen jo käynyt ei ole mitenkään arvostellut muiden eriäviä päätöksiä asian suhteen. No, siviilipalveluksen suorittaminen onkin aika yleistä täällä kaupungissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
esimerkiksi tämän cargon aloitus 'Älkää uskoko kusettajien valheita' näin
"Jos sota syttyy, niin suorastaan rukoilen pääseväni nostoväen pikakouluttajaksi! Siinä ei enää tämän palstan paskanpuhujien ulinat auta kun ensimmäisenä väännän silmälasit rusetille ja ryömintäkoulutuksessa potkin maininnousukengillä perseitä alemmaksi. Vaikkei savesta saakkaan koskaan hyvää perustaa, niin heistä voisi olla miinanpoljentaan tai ottamaan ensimmäinen isku vastaan eturintamalla."
Vähän kyllä epäilen sitäkin, että tämä voisi olla jonkun sivarin t.m.s. kirjoittamaa provoa. Kuitenkin olen jo toista votta sitten seurannut ja ihmetellyt vähän aikaa tätä palstaa , ja jo ainakin silloin tämä cargo kirjoitteli. Kun haulla klikkasin niin samainen cargo kirjoitteli muillakin palstoilla eikä hän niissä kirjoituksissa ainakaan minkään lajin sivarilta vaikuttanut eikä myöskään miltään ihan seniililtä pappariseltakaan.
No onhan sitä kaikenlaisia ihmisiä, ja jotkut saattavat kirjoitella kovia juttuja vaikkapa pelkästään vaan saadaksen huomiota.
Joka tapauksessa en voi tulkita tämän cargonkaan kirjoituksiensa perusteella oikeasti olevan huolissaan maanpuolustuksesta, ennemminkin häntä motivoi tällaiseen vihaan ja väkivaltafantasiointiin henkilökohtaiset ykyksilöpsykologiset syyt.
Se on kyllä useammallakin palstalla havaittavissa että niin paljon halutaan puuttua toisten asioihin nimenomaan tuomitsemalla heitä ja saarnaamalla heille omaa korkeampaa moraalia. Erityisen paljon halutaan myös syyllistää ihmisiä.
No nämä ovat tietenkin niitä juttuja joita nimenomaan tulisi välttää jos yleensä mielii asioista keskustella.