Meillä on maalla kesälomapaikka. Se on mieheni sukulaisten talo. Siellä asuivat hänen setänsä ja tätinsä, jotka molemmat ovat jo muutama vuosi sitten kuolleet. Nyt me saamme pitää tuota kesäpaikkanamme, kiitos Jeesukselle! Mikä mahdollisuus!
Siellä on kaikki, mitä kodissa tarvitaan ja vähän enemmänkin. Pienen remontin jälkeen voisimme muuttaa sinne asumaan. Kaikki on ihan kuin meitä varten, lahjaksi. Saamme vaan mennä sinne ja nauttia maaseudun rauhasta. Itse paikka on niinkuin museoalue, ja mikä luonnon rauha ja harmonia siellä vallitsee! Ei voi kuin kiittää.
Samalla tavalla saamme lahjaksi taivaskodin. Jeesus on mennyt sitä meille sinne valmistamaan. Hän itse tulee meitä hakemaan. Kaikki on lahjaa, ei meidän tarvitse itse ostaa sinne mitään. Saamme mennä valmiiseen Kotiin!
Kesäpaikassamme ihailen luonnon kauneutta, lintujen laulua, puita, pensaita, kukkia ja kaiken tuon suloista harmoniaa. Taivaan kodin loisto ja ihanuus ylittää kaiken ymmärryksemme, emme voi edes aavistaa, mitä siellä saamme kokea ja ihastella.
Me ihmiset olemme niin tottuneet siihen, että kaikki maksaa, että kaiken eteen pitää tehdä rutkasti töitä. Mutta se kaikkein suurin ja merkittävin asia onkin täysin ilmainen!
Nyt kun olemme saaneet kesäpaikan aivan ilmaiseksi, miten on, kohtelemmeko lahjaamme miten sattuu tai emmekö arvostaisi sitä ja vaalisi lahjaamme? Tottakai haluamme pitää lahjastamme hyvä huoli (ja tuo lahja on kuitenkin vain maallista omaisuutta). Näin on pelastuksenkin kanssa, emme antaisi sitä pois mistään hinnasta.
"Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni".
(Ilm. 3:10-12.)

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=BPGVyCZDW0w
http://www.youtube.com/watch?v=QMFQ84AvDfo
Kutsutko minut sinne "Paratiisiiisi".
.
.
.
.
.
.
Oi kiitos tulen mielelläni jos luoja suo.
kiitos kutsusta !
Tienhän me jo tunnemme, vaikka se on kivikkoinen, mutta hypimme kiveltä kivelle ja poimitaan luonnon mansikat suihimme, eihän niitä niin paljon oo.
Nimesi on siinä kutsukirjeen päällä. Sinun täytyy vaan vastata kutsuun, että "kiitos, tahdon tulla!" Suullinen vastauskin rukouksessa käy, koska meillä on suora yhteys Jumalan valtaistuimelle kun Jeesus poisti sen väliverhon. Ei tarvita enää muita välittäjiä, Jeesus on nyt se Välimies Taivaan Isän ja meidän välillä. Mutta mieluummin vastaus seurakunnan eli todistajien edessä.
Tie on pitkä ja pölyinen, kuljen taakkaani kantaen, ja ihmisiä kohtaan matkallain,,,
http://www.youtube.com/watch?v=V8j1VWQIDA8&feature=PlayList&p=4400264767E22796&playnext=1&playnext_from=PL&index=45
P.S. Älä unohda vastata kutsuun:)
Jatko ei taida olla enää hengellistä...
Tuli tuosta pylväsasiasta mieleen, kun kerran eräs kirjoitti, että ainkaan hän ei haluaisi olla pylväänä jossakin paikassa ja tällä hän osoitti luulevansa, että Jumala tekee ihmisestä puupyylvään:), mutta tuo pylväs asia tarkoittaa sitä, että uskolliset saavat olla hallitsijoita, eli pylväitä Jumalan luona. Pylväät tarkoittaa merkittävää asemaa, ei paikallaan seisovaa puupökkelöä.