Silavainen taas

"Minun asiakkaani ovat huomauttaneet, että täällä Wikipediassa kirjoitetaan ikäviä asioita minun persoonastani. Huomasin sen olevan totta, mistä syystä kirjauduin tänne käyttäjäksi, koska en voi sallia, että täällä pidetään jatkuvasti esillä työtäni ja ammattiani haittaavaa virheellistä (tai muuten asiatonta) tietoa. Minulla on oman persoonani omistusoikeus ja monopoli sitä koskien. Suomen Asianajajaliiton ja minun väliset selvittelyt eivät kuulu tänne, eihän kenenkään liikennesakkojakaan julkisteta jatkuvasti esillä olevaksi. Myös kärsittyjen rangaistusten levittely saattaa täyttää kunnian loukkaamisen tunnusmerkistön. Minä en salli, että täällä julkaistaan mitään, mitä minä en hyväksy. Olen valmis sijoittamaan minua halveeraavan aineiston julkaisemisen estämiseen määrättömästi rahaa ja voimavaroja. Olen jo valmistellut oikeudellsia toimia halveksivan kirjoittelun estämiseksi. En voi sallia, että nimerkkien suojasta minun monopoliani omaan persoonaani loukataan. Tästä syystä korvaan liiton valvontamenettelyyn viittaavat kohdat omasta toiminnastani kertovaksi osaksi."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Kari_Silvennoinen
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vauhdissa Wikipediassa kirjoitti:

"Minun asiakkaani ovat huomauttaneet, että täällä Wikipediassa kirjoitetaan ikäviä asioita minun persoonastani. Huomasin sen olevan totta, mistä syystä kirjauduin tänne käyttäjäksi, koska en voi sallia, että täällä pidetään jatkuvasti esillä työtäni ja ammattiani haittaavaa virheellistä (tai muuten asiatonta) tietoa. Minulla on oman persoonani omistusoikeus ja monopoli sitä koskien. Suomen Asianajajaliiton ja minun väliset selvittelyt eivät kuulu tänne, eihän kenenkään liikennesakkojakaan julkisteta jatkuvasti esillä olevaksi. Myös kärsittyjen rangaistusten levittely saattaa täyttää kunnian loukkaamisen tunnusmerkistön. Minä en salli, että täällä julkaistaan mitään, mitä minä en hyväksy. Olen valmis sijoittamaan minua halveeraavan aineiston julkaisemisen estämiseen määrättömästi rahaa ja voimavaroja. Olen jo valmistellut oikeudellsia toimia halveksivan kirjoittelun estämiseksi. En voi sallia, että nimerkkien suojasta minun monopoliani omaan persoonaani loukataan. Tästä syystä korvaan liiton valvontamenettelyyn viittaavat kohdat omasta toiminnastani kertovaksi osaksi."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Kari_Silvennoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu