Ensimmäistä kertaa kasvaa puutarhassani punalehtinen lehtikaali. Sain sen, mutta en älynnyt kysyä käyttöohjetta. Aloitetaanko lehtien käyttö alalehdistä päin?
Kasvi on nyt noin 30 cm korkea. Se ei ole kuitenkaan niin kähärälehtinen kuin lehtikaaleista kuvatut kuvat näyttävät, mutta lienee kuitenkin lehtikaali, siis punalehtinen sellainen.
Lehtikaalin
5
3273
Vastaukset 5
- LEHTIKAALIN
KASVAA VIELÄ VÄHÄN AIKAA, SITTEN VOIT NAPSIA ALALEHTIÄ KÄYTTÖÖN.
SÄILYY PITKÄLLE TALVEEN. LAITAN SULLE ARTIKKELIN JONKA LÖYSIN HS:N SIVUILTA:
Lehtikaalia voi korjata syötäväksi keskikesästä jouluun asti. Kesäiset nuoret lehdet ovat maukkaita. Niitä voi syödä sellaisenaan tai leikata ruokien höysteeksi ja mausteeksi keittoihin ja kastikkeisiin. Uusia lehtiä kasvaa leikattujen tilalle niin kauan kuin ilma on leuto.
Kotipuutarhurin satokausi voi tosiaan olla pitkä. Lehtikaalin lehtiä ja varsia voi käydä keräämässä vielä lumen alta, sillä pakkaset pehmentävät syksyisen lehtikaalin voimakasta ja hieman karvasta makua makeammaksi.
Lumettomilla paikoilla lehtikaalit voi ottaa juurineen ja multapaakkuineen pakkashuovan alle parvekkeelle tai kylmään kellariin. Kova pakkanen ja jäätyminenkään eivät vielä pilaa lehtikaalia - vasta uudelleen sulaminen saa lehdet lopsahtamaan.
Jäykkä ja kiharainen lehtikaali on ihanteellinen kasvi kotitarveviljelijälle. Muutaman lehtikaalin taimen voi istuttaa kukkapenkin taustaksi tai kasvitarhan reunaan. Tummanvihreät tai violetinpunaiset varret ja kähärät lehdet ovat komea näky vaaleanvihreiden papujen ja porkkananvarsien tai valkeiden ryhmäruusujen vierellä.
Etelä-Suomessa lehtikaalin voi kylvää suoraan avomaalle toukokuun alussa. Pohjoisempana on paras kylvää siemenet jo huhtikuussa pieniin ruukkuihin ikkunalaudalle. Esikasvatetut taimet istutetaan avomaalle kesäkuun alussa. Taimia tarvitaan vain muutama, joten helpommalla voi päästä, kun ostaa taimet valmiina.
Lehtikaali pitää kuohkeasta ja kohtuullisesti lannoitetusta maasta. Taimet harvennetaan noin 30-50 sentin etäisyydelle toisistaan. Rikkaruohot pidetään poissa taimien ympäriltä. Tasainen kastelu pitää lehdet rapeina.
Lehtikaali on varsin terve ja helppohoitoinen. Kaaliperhosia ja kaalikärpäsiä lehtikaali kiinnostaa selvästi vähemmän kuin vaikkapa keräkaali.
Pikkutaimia saattavat vaivata lehtiin reikiä syövät kirpat. Kirpat ovat pieniä, juovikkaita kovakuoriaisia, jotka hyppäävät karkuun, jos niitä häiritään. Kirppoja voi torjua ripottelemalla kaalintaimien päälle puuntuhkaa tai kalkkia. Satoa saadaan tosin yleensä yllin kyliin, vaikka kirppoja ei torjuttaisikaan.
Jänikset ja rusakot taitavat olla lehtikaalinviljelijän pahimpia kiusaajia. Ne voivat käydä napsimassa kasvimaalle jätetyistä varsista vaihtelua talviseen ruokavalioonsa. Kaalien ympärille voi tietysti asentaa verkon estämään jänisten vierailuja. Myös maahan pistetyistä tuomenoksista tehty aita pitää jänikset loitolla.
Pari pientä lehtikaalin lehteä antaa kastikepohjaan tai keittoon täyteläisen maun. Vastapoimitut lehtikaalin lehdet ja nuoret varret silputaan saksilla hienoksi ja silppu saa hautua liemessä alusta asti. Vähän ennen ruuan valmistumista joukkoon voi vielä lisätä hieman karkeampaa lehtikaalisilppua, se tuo ruokaan miellyttävän rapeaa pureskeltavaa.
Tuoreita lehtiä voi syödä myös sellaisenaan esimerkiksi jogurttikastikkeen kanssa, kun lehdet silputaan hienoksi tai kiehautetaan ja jäähdytetään nopeasti ennen tarjoilua.
Saksalaiseen tapaan valmistettu lehtikaali silputaan ja ruskistetaan tai haudutetaan voissa tai lihaliemessä. Haudutettu lehtikaali tarjotaan mausteisten makkaroiden, kuten bratwurstin kanssa.
Jos puutarhassa kasvaa vivahteikasta, karvaanmakeaa ja tuoksuvaa lehtikaalia, sellerille, lihaliemelle ja suolalle maistuvaa lipstikkaa sekä makeanraikasta lehtiselleriä, liemikuutiot voi unohtaa kokonaan. Liemikuution sijaan tarvitaan yksi lipstikan lehdykkä, pari sellerinlehteä ja pari kolme lehtikaalin lehteä. Näitä kaikkia voi myös kuivata tai pakastaa talven varalle.
Pakastamista varten lehtikaali silputaan hienoksi ja pakataan rasioihin. Kokonaisena pakastettavat lehdet voi kiehauttaa ennen pakastamista. Kuivattavat lehdet suikaloidaan ja kuivataan miedossa, alle 50 asteen lämpöisessä uunissa uuninluukku raollaan.- kiitollinen
Kiva saada tietoa tänä kesänä laittamasta uudesta tuttavuudestani Kylvin siemenet ja nyt antaa kivasti satoa. Olen laittanut salaattiin ja oikein on ollut maukasta ja on terveelistäkin, joten laitan kyllä jatkossakin tätä herkkua.
Kiitos vielä monipuolisesta viestistäsi! - kiitollinen
kiitollinen kirjoitti:
Kiva saada tietoa tänä kesänä laittamasta uudesta tuttavuudestani Kylvin siemenet ja nyt antaa kivasti satoa. Olen laittanut salaattiin ja oikein on ollut maukasta ja on terveelistäkin, joten laitan kyllä jatkossakin tätä herkkua.
Kiitos vielä monipuolisesta viestistäsi!Tein salaatin lehtikaalin lehdistä, enkä raaskinut heittää varsia hukkaan, vaan leikkasin ne pieniksi pätkiksi ja laitoin pakastimeen. Ajattelin hyödyntää ne talvella keittoon, tai pataan. En tiedä onko kukaan näin tehnyt..... = )
- ....
kiitollinen kirjoitti:
Tein salaatin lehtikaalin lehdistä, enkä raaskinut heittää varsia hukkaan, vaan leikkasin ne pieniksi pätkiksi ja laitoin pakastimeen. Ajattelin hyödyntää ne talvella keittoon, tai pataan. En tiedä onko kukaan näin tehnyt..... = )
Ne on aika puisia =)
Mä olen ottanut lehtikaaleista vain niitä tuoreempia lehtiä, ovat maukkaampia. On varaa valita niin en syö niitä vanhimpia... - kiitollinen
.... kirjoitti:
Ne on aika puisia =)
Mä olen ottanut lehtikaaleista vain niitä tuoreempia lehtiä, ovat maukkaampia. On varaa valita niin en syö niitä vanhimpia...Turhaanpa lehtikaalin varsia jemmaan, eihän niitä sitten syö erkkikään. Kiitos tiedosta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t81690- 43631
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447