Jankkaa samaa asiaa, josta eivät oikeastaan tiedä paljoa mitään.
Heidän mottonsa on: "En tiedä asiasta mitään, mutta vastustan!"
Heidän mottonsa on: "En tiedä asiasta mitään, mutta vastustan!"
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Baltasar on kuin Meilo
-Tuo on kyllä törkeän väärin arvioitu. Kyllähän Meilo tietää ja myöskin perustelee aina kunnolla, kaikesta aihepiiriin liittyvästä. Lisäksi kirjoittaa asiallisesti ja luettavaa kieltä. Tuollaiset vertailut eivät kyllä ole ihan asiallisia.
Teille totuuden, niin ettei teillä jää mitään millä valheitanne puolustaa.
perusteltua kyllä siinämielessä jonka itsekkin olen huomannut en halua loukata ja saa sanoa jos olen ymmärtänyt aivan väärin ja näin ollen hakoteillä pahasti?
Mutta olen huomannut kyllä "lyöntiase" tyyppisenasenteen palstan kirjoittajilla olevan joka näyttäisi hieman hämärtävän itse kirjoittelioita opjektiiviseen keskusteluun, niin sanotusti ei kerkeä lukea loppuun toisten kirjoittelioiden matskua ja täten kiireellisesti "lyödään" asioilla joita on löytänyt joskus tutkiessaan "alaa" ja joka kenties on mullistanut henkilöiden tietoisuutta monista seikoista, hyvä niin mutta monet muutkin ovat saattaneet myös kokea saman ja näin ollen tietoisia asioista joita toistuvasti tuodaan esille. Kuuntelematta jättäminen jatkuvasti asioiden suhteen mitä muut kirjoittavat? jollakin saattaa olla sellaista informaatiota jota harva vielä on tutkinut
lienee ollut asiasi. Enpä tiedä. Selvää kirjoituksestasi ei saanut.
Sen kyllä ymmärsin, että olet oppinut ihminen, koska käytät vierasperäistä sanaa "opjektiivinen" aivan nerokkaasti, osoittaaksesi olevasi kansanomainen, siis "vulkäärinen".
samaa mieltä, jos sinä sitten lopultakin olit, että Baltasar ja Meilo ovat "samaa maata". Tyhjän toistajia.
" ettei tauti tutkimalla pahene!" Niinpä Sinullekin Sökömies on aivan terveellistä lukea Markku Meilon postauksia aivan Jehovantodistajien syntysijoista ja oppimuutoksista tähän päivään.
Kummasti se perspektiivi laajenee kun kaikki edes takaisin venslaukset oppimuutoksissa on mustaa valkoisella silmien edessä! Toki uskoa saa,mutta on hyvä tietää että mihin!
En ymmärtänyt sanaakaan. Mitä haluat siis sanoa? Mitä tarkoitat?
syntysijoja ja ajatusten kehittymistä tutkia, mutta Jehovan todistajien näkemykset ovat tarkentuneet samaan suuntaan, kuin ne olivat alussa, toisin sanoen, ne ovat täsmentyneet.
Kenelläkään ei ole absoluuttista tietoa, jos siinä asiassa Jehovan todistajia arvostelet.
Kaikessa mennään eteenpäin, kun asioita tutkitaan, kuinkas muuten?
Muut uskonnot sen sijaan taantuvat ja turmeltuvat.
Ajattelepa vaikka moraalin turmeltuneisuutta.
Kirkot ovat antaneet periksi "maailmalliselle" näkemykselle avoliitoista.
Ensin, 1960-luvulla vastustettiin, mutta sitten annettiin periksi.
Jehovan todistajat eivät ole tehneet niin.
Aikanaan kirkot ovat vastustaneet homoseksuaalisia liittoja.
Mutta eivät enää, koska "maailmallinen" ns. maksava katselijoiden joukko ei sitä ole hyväksynyt.
Kirkot ovat antaneet periksi.
Jehovan todistajat eivät ole tehneet niin.
Kaikenlaiset vuosiluvut, ja muut sellaiset, joihin ns. Meilo viittaa ovat vain "fernissaa", ei niillä ole paljoa merkitystä, ne hämäävät vain todellisuutta.
Ihmisten elämäntavalla on merkitystä, ja siinä Jehovan todistajat ovat pysyneet Raamatun periaatteiden mukaisessa tavassa.
Jehovan todistajat ymmärtävät "lopun läheisyyden".
Ihmiset, ja ns. Meilo eivät sitä tee, ja tietoisesti pilkkaavat.
Näin se vain on. Usko tai et.
"Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla." (roomal.3:23 UM)Ihminen julistetaan vanhurskaaksi ilman lain tekoja.(roomal.3:28)
Kuten tiedät emme ole toistemme tuomareita.Ethän Sinäkään ole vastuussa kaikkien Jehovantodistajien teoista ja erheistä,miksi kirkko olisi? Jumala katsoo sydämeen.Jeesus sanoi,että bublikaani lähti vanhurskaampana kuin fariseus.
Jumala vakuuttaa myös luopioille:"vaikka isäsi ja äitisi sinut hylkäisikin,minä en sinua hylkää!" Viimeinen tuomio tulee olemaan yllätys myös Jehovantodistajille,siitä kertoo tuhlaajapoikavertaus!
Joh.3:16 lupaa ikuisen elämän Jeesukseen uskovalle.Hänen kauttaan tulee pelastus.Mietippä mitä on farisealaisuus?
Suuri Babylon ei ole muut kirkkokunnat,sen tulevat Jehovantodistajat vielä katkerasti huomaamaan.
Pyhä Henki on meidän opastajamme.Ja totta puhut,loppu on lähellä.Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle,joka näkyy idästä länteen!Silloin paljastuu väärä oppi ja vuosiluku 1914 on merkityksetön!
"Aikanaan kirkot ovat vastustaneet homoseksuaalisia liittoja.
Mutta eivät enää, koska "maailmallinen" ns. maksava katselijoiden joukko ei sitä ole hyväksynyt.
Kirkot ovat antaneet periksi."
Mitkä kirkot ovat hyväksyneet homoseksuaaliset avioliitot ja hyväksyvät ne?
"Kirkot ovat antaneet periksi "maailmalliselle" näkemykselle avoliitoista."
Mistä kohdasta raamattua löydät maininnan että avoliitto olisi raamatun vastainen?...PARISUHDE on kaiketi aina ollut kahden ihmisen, tai kahden suvun välinen sopimus, myös raamatullisena aikana.. nykyisin se on palautunut takaisin siihen mitä alunperin olikin.. se on juridinen asia. Missään kohdassa raamattua ei ole mainittu miten ko. parisuhde solmitaan ja tehdään "lailliseksi".. vai onko?
Onko mielestäsi esim. yksiavioisuus ainoa oikea parisuhteen muoto mikäli perustelet sitä raamatulla, ja jos on, niin miten perustelet sen raamatulla?
Mikäli ajatellaan taasen homoseksuaalisia suhteita ja avioliittoja raamatun ulkopuolelta voimme ajatella että ko. ihmiset eivät välitä raamatun sanomasta ja ovat ns. pakanoita ja "syntisiä"... miten se koskee meitä tai "teitä" ? Raamatun sanoman mukaan kristityn tulee rakastaa kaikkia, myös syntisiä.. syntisen ihmisen voi jokainen kristitty siunata, syntiä ei. Raamatun sanoman mukaan Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa jokaista syntistä (ja kaikki me olemme syntisiä ja Jumalan kirkkautta vailla.. vai miten se nyt menikään?)
Onko mielestäsi myös syntiä se että kaksi samaa sukupuolta olevaa aidosti rakastavat toisiaan..jos seksipuuhat jätetään pois luvusta?
>>mutta Jehovan todistajien näkemykset ovat tarkentuneet samaan suuntaan, kuin ne olivat alussa, toisin sanoen, ne ovat täsmentyneet.
Hyvä esimerkki täsmentymisestä voisi olla vaikka 1799-1914 lopun aika, joka täsmentyi 1920-luvulla alkamaan uudestaan vuodesta 1914 eteenpäin. Tai Harmagedonin taistelu, joka alkoi 1874, päättyen vuonna 1914, täsmentyen siten, että nykyään se alkaa pian (tässä välillä se alkoi mm. 1925 ja 1975). Tai Room. 13 Russelin ajan maallinen esivaltanäkemys, joka 1929 täsmentyi taivaallisiksi, täsmentyen 1962 edelleen tarkemmin, eli takaisin maallisiksi. Tai Jeesuksen paluu 1874, joka täsmentyi lopulta vuonna 1943 vuodeksi 1914. Tai Jeesuksen mainitsema sukupolvi, joka oli ensin kurittomia, täsmentyen voidelluiksi, täsmentyen takaisin kurittomiksi ja täsmentyen edelleen voidelluiksi vuonna 2008.
Yksi hieno täsmennys oli vuonna 1927 Jehovalta (kuinkas muuten) saatu ilmoitus vuoden 1918 ylösnousemuksesta. Se on nyt täsmentynyt niin, että siitä ei ole havaintoa.
Jeesuksen sukupolviopin täsmennys on täsmennyksen huippua. Ensin se oli 1878-1914 eläneet, sitten ei ollut aikarajaa voidelluille, kunnes 1942 alkoi uusi täsmentymisen aika. Ensin sukupolvi päättyi 1951 (1914 37=1951, sitten 1954 (1914 40=1954), sitten 1984 (1914 70=1984), sitten 1989 (1914 75=1989), sitten 1994 (1914 80=1994), jonka jälkeen vuonna 1995 tarkennettiin, että sukupolvi on koska tahansa elävät ihmiset. Tuossa sekamelskassa oli jos jonkinlaista ymmärrysikävaatimusta, jotka sitten valehdeltiin olemattomaksi kierrospaavaleiden taholta, toki tarkennus vaatii veronsa rehellisyydenkin suhteen.
>>Kenelläkään ei ole absoluuttista tietoa, jos siinä asiassa Jehovan todistajia arvostelet.
Ei edes Jehovan voidellulla profeetalla? Sen edustajathan erottavat hankalia kysymyksiä esittävät.
>>Kaikessa mennään eteenpäin, kun asioita tutkitaan, kuinkas muuten?
Miksi keskeneräisiä asioita nimitetään totuudeksi?
>>Muut uskonnot sen sijaan taantuvat ja turmeltuvat.
Miten ja kuka tuota taantumusta ja turmellusta mittaa?
>>Kirkot ovat antaneet periksi "maailmalliselle" näkemykselle avoliitoista.
Mistä löydät Raamatusta kaavan tai muun edellytyksen avioliittoon vihkimiseen?
>>Ensin, 1960-luvulla vastustettiin, mutta sitten annettiin periksi.
Jehovan todistajat eivät ole tehneet niin.
Eivät tosiaan tehneet, kyseessä oli raamatuntutkijat, eli Vt-seura oli aikaansa edellä. Kun Rutherford vuonna 1929 päätti, että Room: 13 esivallat olivat Jehova ja Jeesus, niin maallisilla esivalloilla ei ollut mitään merkitystä. Esimerkiksi maistraatti ei ollut mitään, joten osa porukaa asui avoliitossa. Vt-seura ei kuitenkaan korjannut tilannetta muuttamalla esivaltanäkemystä, vaan 1950-luvulla antoi puoli vuotta aikaa porukalle rekisteröidä avosuhteensa.
>>Aikanaan kirkot ovat vastustaneet homoseksuaalisia liittoja.
Mutta eivät enää, koska "maailmallinen" ns. maksava katselijoiden joukko ei sitä ole hyväksynyt.
Kirkot ovat antaneet periksi.
Viimeisin mitä mitä asiasta tiedän on se, että Suomen Luterilaisen kirkon piispojen mielipide homoseksuaalisuudesta on sama kuin Vt-seuran.
>>Jehovan todistajat eivät ole tehneet niin.
Kun minä olin jehovantodistaja, niin homoseksuaaliksi ilmoittautuneen henkilön oli parannuttava "sairaudestaan" rukoilemalla jne. Nyt hoseksuaali on sovelias jehovantodistajaksi, kunhan ei toteuta seksuaalisuuttaan. Näin siis Luterilaisen kirkkomme piispatkin asian esittivät.
>>Kaikenlaiset vuosiluvut, ja muut sellaiset, joihin ns. Meilo viittaa ovat vain "fernissaa", ei niillä ole paljoa merkitystä, ne hämäävät vain todellisuutta.
Vuosi 1914 on Vt-seuran mukaan sen olemassaolon oikeutus. Siihen vuoteen perustuu väite, että Jeesus valitsi raamatuntutkijat edustajikseen. Vuoden 1914 merkityksen kiistäminen on erotusperuste. Jos tuollaisella ei ole paljoa merkitystä, niin millä sitten?
>>Ihmisten elämäntavalla on merkitystä, ja siinä Jehovan todistajat ovat pysyneet Raamatun periaatteiden mukaisessa tavassa.
Tuon mukaan Raamatun sisltö on muuttunut, koska Vt-seuran periaatteet ovat muuttuneet?
>>Jehovan todistajat ymmärtävät "lopun läheisyyden".
Vt-seuran mukaan loppu on ollut lähellä jo vuodesta 1799, jolloin ei ollut edes Vt-seuraa, raamatuntutkijatkin kehitettiin ennen jehovantodistajia.
>>Ihmiset, ja ns. Meilo eivät sitä tee, ja tietoisesti pilkkaavat.
Esitätkö jonkin näytteen pilkasta?
>>Näin se vain on. Usko tai et.
Kommentoisitko esittämiäni asioita, jätetään usko sikseen.
>> mutta Jehovan todistajien näkemykset ovat tarkentuneet samaan suuntaan, kuin ne olivat alussa, toisin sanoen, ne ovat täsmentyneet. >>
Tuosta tulee mieleen vaikkapa eksynyt marjanpoimija, joka eksyy metsään,
eikä saa mistään kiintopistettä, mitä kohti kulkisi ja alkaa kulkemaan ympyrää.
Jt-oppi on Raamatun, Jumalan Sanan valossa kestämätön ja vain palaaminen
Raamatun totuuteen auttaa eksyneen takaisin.
>> Muut uskonnot sen sijaan taantuvat ja turmeltuvat. >>
Jos roska on toisen silmässä, niin mikä onkaan omassa silmässä ?
Ei mikään uskonto eikä lahko ketään pelasta, mutta voi eksyttää.
>>samaa mieltä, jos sinä sitten lopultakin olit, että Baltasar ja Meilo ovat "samaa maata". Tyhjän toistajia.
Jokainen lapsi on perii siis isänsä kuvuuden, joten ne jotka panettelevat ja valehtelevat toteuttavat vain luontonsa mukaista järjestystä. Valehtelija väittää Mielosta ja Baltasarista että:
>> Heidän mottonsa on: "En tiedä asiasta mitään, mutta vastustan!" >>
Tämä on selvästi väärän todistajan lausunto, sillä kyseisten nimimerkkien käyttäjät osoittavat selvästi todeksi niitä Vartiotorniseuran esittämiä valheellisiä väittämiä ja vääriä odotuksia, jotka eivät ole raamatun ilmoituksen mukaisia ja joita ei voida siten myöskään totuuden sanoina pitää. Yksikään valhe ei ole totuudesta lähtöisin ja jos osoitetaan perustellusti, että Vartiotorniseuralla ei ole totuutta itsessään, tämä toiminta voi jopa vapauttaa seuran valheiden orjuudessa eläviä ihmisiä, jopa Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Jos siis totuus eli Jumalan Poika ja Hänen tuntemisensa tekee teidät vapaiksi te tulette todellisesti vapaiksi, jopa valheen orjuudesta.
Markku Mielo esittää perustellen ja asiantutevasti ne väärät odotukset, jotka Vartiotorniseura on historiansa aikana antanut, - virheellisiksi arvioiksi eli valeprofetioiksi, joiden sisältämiä odotukset eivät ole suinkaan toteutuneet. Se että seura muuttaa alati näkemyksiään asiosta johtaa vain sen jatkuvaan valheiden ketjuun jolle ei näy päätepistettä. Vartiotorniseura siis toteuttaa siten vain näin väistämättä valheellista olemustaan, jossa ei ole totuutta.
Juuri tällaisia valheväittämiä toistuvasti esiinnostanut Baltasar jää vastauksia vaille, vaikka hän lupaili jopa sievoisia rahasummia Vartioseuran valheellisten väittämien esittämisestä todeksi raamatun sanalla.
Koska näiden kirjoittajien esiintuomia valheita ei voi- tai kyetä kumoamaan Jumalan sanaan perustuen, ainoaksi vaihtoehdoksi heidän sanottavansa mitätöimiseksi jää sisällöllisesti perustelemattomien valheiden ja panettelun esittäminen näitä henkilöitä vastaan.