Perussuomalaisten 3.varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala kirjoittaa tämän päivän Satakunnan Kansassa (lainaus vain osasta kirjoitusta):
"Normaalissa perheenperustamisiässä olevia suomalaisia ei ole juurikaan kannustettu hankkimaan lapsia, vaan tekemään lähinnä työuraa mahdollisimman tuottavasti ja tehokkaasti. Ei siis ole ihme, ettei väestönkasvu ole riittävällä tasolla.
Nyt valtion rahaa löytyy muuttotappiokunnille turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten perustamiseen. Kun sen sijaan on kyse suomalaisten perheiden tukemisesta vaikkapa kotihoidontuen muodossa, kuntalisän maksaminen jää näiden muuttotappiokuntien omalle kontolle, vaikka kuntaan jäävätkin todennäköisesti vain syntyneen lapsen vanhemmat hoidettaviksi."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.