äkilliset verenpurkaumat käsivarsissa ja kaulalla

Olen 64 vuotias 70 kg mies. Ihan hyväkuntoinen, käyn lenkillä
ja hoidan itseäni muutenkin hyvin. Olen ollut n. 6 kk kovalla
dieetillä ilman mitään ongelmia. Asun Espanjan aurinkorannalla.
Nyt on tullut ongelmaksi käsivarsien ihon ohuus ja sitäkautta
jatkuvat mustelmat. Lisäksi käsivarsiin ilmestyy yht`äkkiä
1 cm - 5 cm halkaisijaltaan olevia verenpurkauksia, ilman mitään ulkoista syytä. Kilpirauhasen kohdalla kaulan alapuolella on kuin tatuoituna 3 kpl 1,5 cm punaista pyörylää,
kuin jollakin robotti-imisellä painonapit ja samassa paikassa iho on täynnä tummia karheita kosketusherkkiä pilkkuja.
Kummatkaan eivät millään lääkevoiteella parane, sen kummemmin kuin käsivarretkaan. Aika hoitaa noin kolmessa
viikossa, mutta uusia on jo tullut kymmenen sinä aikana.

Oma lääkäri sanoo minulla olevan vain niin ohut iho, mutta
minä epäilen kaikkea muuta mahdollista kilpirauhasen vajaatoimminnasta melanoomaan. Aurinkoa on tullut juuri
noihin paikkoihin todella paljon. Kysynkin löytyykö kohtalotovereita, ja tai mitä on tehtävissä.
26513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tiedä mistä vaiva johtuu. Lääketieteellinen tutkimus lienee paikallaan.
Suosittelen kuitenkin kokeilumielessä, auttaako kylmäpuristettu luomu-neitsyt-kookosöljy? Sitä saa hyvinvarustetuista luontraistuotekaupoista.
Voitele sillä ihottuma-alueet vaikka pari kertaa päivässä.

Äänestä
  • No huh hu! Olen lueskellut viestejäsi enkä yhtään ihmettele mustelmiasi ja ohutta ihoasi. Oletko siellä Espanjassa kertonut lääkärillesi millaista ruokavaliota noudatat, luultavasti et. Suomessa olisit varmaan joutunut itsetuhoisuuden vuoksi "pakkohoitoon". Jos todellakin olet syönyt ja syöt kuten joissakin messuissasi olet kuvaillut olet varmaankin kuluttanut kaikki vitaaliainevarastosi ja kärsit VOIMAKKAASTA puutoksesta voimakkaan laihduttamisesi lisäksi. Ettei vaan olisi ihan keripukki Sinulla?! Nyt nopeasti popsimaan sitruksia ja niitä pannaan laittamiasi punaisia marjoja lisäksi tarvitset aivan varmasti pikaisen monivitamiini buuttauksen - jos vielä olet elävien kirjoissa. Järki käteen ja hivenaineita nassuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kv3052 kirjoitti:

Olen 64 vuotias 70 kg mies. Ihan hyväkuntoinen, käyn lenkillä
ja hoidan itseäni muutenkin hyvin. Olen ollut n. 6 kk kovalla
dieetillä ilman mitään ongelmia. Asun Espanjan aurinkorannalla.
Nyt on tullut ongelmaksi käsivarsien ihon ohuus ja sitäkautta
jatkuvat mustelmat. Lisäksi käsivarsiin ilmestyy yht`äkkiä
1 cm - 5 cm halkaisijaltaan olevia verenpurkauksia, ilman mitään ulkoista syytä. Kilpirauhasen kohdalla kaulan alapuolella on kuin tatuoituna 3 kpl 1,5 cm punaista pyörylää,
kuin jollakin robotti-imisellä painonapit ja samassa paikassa iho on täynnä tummia karheita kosketusherkkiä pilkkuja.
Kummatkaan eivät millään lääkevoiteella parane, sen kummemmin kuin käsivarretkaan. Aika hoitaa noin kolmessa
viikossa, mutta uusia on jo tullut kymmenen sinä aikana.

Oma lääkäri sanoo minulla olevan vain niin ohut iho, mutta
minä epäilen kaikkea muuta mahdollista kilpirauhasen vajaatoimminnasta melanoomaan. Aurinkoa on tullut juuri
noihin paikkoihin todella paljon. Kysynkin löytyykö kohtalotovereita, ja tai mitä on tehtävissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu