Mystiset murhat

Omko mikään tutkintahaara tutkinut sitä mahdollisuutta, että mystiset ja selvittämättä jääneet murhat Suomessa 50-60-luvuilla olisivat voineet olla desanttien tekemiä? Sellaisia olivat mm.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominjärven_murhat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyllikki_Saaren_murha

Hans Assman, joka oli (on) yksi pääepäillyistä, nähtiin murhien tekopaikoilla tapahtuma-aikoihin. Hänhän oli tunnettu KGB:n "asia"mies, joka liikkui natsirikollisen peitteen turvin Suomessa. Mahdollisesti hän tapasi kyseisiä desantteja ja kyseinen porukka (tai itse) puuhasteli myös muutamat murhat.. vähän kuin verestääkseen Saksan aikoja Suomen (vihollisen) maaperällä. Puna-armeijallahan oli tunnetusti hanskassa siiviilien raiskaus ja murhien peittely. Tähän oli saatu oppia Berliinin valloituksen yhteydessä, siellähän murha ja raiskaus oli jokapäiväistä. Rajan takaisilla partisaaneilla oli tiettävästi myös tällaiset teot yleisiä, puhumattakaan kidutuksesta ja ihmisten nylkemisestä.

Mielestäni katseet suuntautuvat itään näiden murhien jatkoselvityksen saamiseksi?
7527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tapaukset vaiettu kuoliaaksi post-war NL:n painostuksen johdosta. Se on hyvin todennäköistä, koska ainakaan Assmannia vastaan ei saatu minkäänlaista syytöstä menemään läpi. Poliisi joutui palauttamaan mm. Assmannin vaatteet ja ilmoittamaan, että he eivät voi tehdä asialle mitään. On siis tullut hyvin korkealta taholta poliisille käsky olla tutkimatta kyseistä suuntaa enempää. Selvää on, että painostaja on ollu Neuvostoliitto ja sen tiedusteluelimet Suomessa.

Kysymys onkin nyt se, että onko Suomessa munaskuja tutkia asiaa nyt täysin puhtaalla pöydällä, vai painostaako Suomessa vieläkin punavalpo ja kumppanit? Taitaa olla poliiseilla vielä nykyäänkin taidot hukassa (hakusessa) käsitellä ko. tason juttuja?

Äänestä

mene aikaisin nukkumaan. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • yhtä huumattuja ja seniilejä kuin sinä. Joillain voi vielä toimia omat aivot.

    Äänestä

  • tarvitse olla kirjoitti:

    yhtä huumattuja ja seniilejä kuin sinä. Joillain voi vielä toimia omat aivot.

    niihin, joilla aivot toimivat. Taidat olle avaaja itse?

    Äänestä

"Kaksi onkijaa:

Tuntemattomiksi jäivät Bodominjärvellä murhayönä onkineet kaksi nuorehkoa miestä. Miehet eivät koskaan ilmoittautuneet poliisille useista pyynnöistä huolimatta. Outoa oli myös se, että miehet jättivät onkimansa ahvenet rantakiville. Nils Gustafssonin mukaan toinen miehistä muistutti ulkonäöltään Hans Assmannia."


Mahdollisesti Assmann oli tapaamassa desanttia tai vakoojaa ja paikalle sattuneet nuoret muodostuivat vaaratekijäksi (tai houkutteeksi, tytöt). Piti saada hieman hupia raskaan vakoilutyön oheen. Silpastaan kivellä poikia päähän ja pidetään hieman hauskaa tyttöjen kanssa. Jokin paikalle eksynyt silminnäkijä varmaankin keskeytti pahasti puuhat ja yksi pojista jäi henkiin. Bodom-järvellä ei päästy koskaan niin pitkälle jälkien peittelyssä kuin Tulilahdella.

Assmann-vakooja-desantti-linja on erittäin todennäköinen selitys kyseisiin murhiin ja niiden tutkinnan vaikeuksista on päävastuussa Neuvostoliiton Suomessa puuhasteleva tiedustelujärjestelmä. On kylmästi painostettu tutkijoita luopumaan ko. tutkimussuunnasta.

Äänestä

salaliittoteorioille.

Äänestä

Amerikan huonot eläkeolot ajavat tuollaisiin. Tosin näyttää neukutkin olevan liikkeellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa kirjoitti:

Omko mikään tutkintahaara tutkinut sitä mahdollisuutta, että mystiset ja selvittämättä jääneet murhat Suomessa 50-60-luvuilla olisivat voineet olla desanttien tekemiä? Sellaisia olivat mm.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominjärven_murhat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyllikki_Saaren_murha

Hans Assman, joka oli (on) yksi pääepäillyistä, nähtiin murhien tekopaikoilla tapahtuma-aikoihin. Hänhän oli tunnettu KGB:n "asia"mies, joka liikkui natsirikollisen peitteen turvin Suomessa. Mahdollisesti hän tapasi kyseisiä desantteja ja kyseinen porukka (tai itse) puuhasteli myös muutamat murhat.. vähän kuin verestääkseen Saksan aikoja Suomen (vihollisen) maaperällä. Puna-armeijallahan oli tunnetusti hanskassa siiviilien raiskaus ja murhien peittely. Tähän oli saatu oppia Berliinin valloituksen yhteydessä, siellähän murha ja raiskaus oli jokapäiväistä. Rajan takaisilla partisaaneilla oli tiettävästi myös tällaiset teot yleisiä, puhumattakaan kidutuksesta ja ihmisten nylkemisestä.

Mielestäni katseet suuntautuvat itään näiden murhien jatkoselvityksen saamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu