Lapsemme opiskelee elämänkatsomustietoa uskonnon asemasta, tämä oli tosin mahdollista vain eroamalla kirkosta. Kirkkoon kuuluvana on pakko opiskella uskontoa. Näin lapset saa paljon monipulisemman kuvan etiikasta ja maailman uskonnoista.
ET
12
542
Vastaukset
- esakalev
Uuden lukuvuoden alku on sopiva aika vaihtaa uskonnosta elämänkatsomutietoon. Melko monet kirkkoon kuulumattomistakin lapsista ovat uskonnon opetuksessa, koska niin vain on monella käynyt tulevaa ekaluokkalaista jo kouluun ilmoitettaessa. Mutta olipa lapsi opiskellut yhden tai kahdeksan vuotta uskontoa, hän on oikeutettu siirtymään elämänkatsomustietoon heti kun vanhemmat siitä (yksimielisesti) ilmoittavat. Ja myös ekaluokkalaisten vanhemmat, HUOMIO, vaikka ruksi lipsahtikin tammi-helmikuussa ev.lut. uskontoon, voitte hyvin ilmoittaa, että lapsi meneekin elämänkatsomutitoon.
Kirkkoon kuuluvat ehtivät hyvin erota itsekin ja/tai erottaa lapsensa ev.lut.kirkon jäsenyydestä. Lapsen jäsenyys ei ole enää sidottu vanhempien jäsenyyteen. Mutta toki parasta olisi, jos koko konkkra ronkka eroaisi. Siis jos (ainakin ) lapsi on eronnut kirkosta kesällä, hän pääsee elämänkatsomustietoon, tai oikeastaan koulun pitää sijoittaa hänet sinne, kun vanhemmat ilmoitavat kouluun lapsen eronneen kirkosta. Kirkosta eronnut/erotettu lapsi laitetaan uskontoon vain jos vanhemmat sitä ilmoittavat tahtovansa (- vaikka tätä sääntöä kaikki rehtorit eivät niin tarkkaan katso paitsi että saattavat jopa kysellä, että meniskö uskontoon). - ala-asteella
minkäänlaista käsitystä mistään uskonnoista, sillä ala-asteen ET:ssä ei opeteta uskonnoista mitään. Uskontoihin tutustutaan vasta yläasteella ja sielläkin hyvin pintapuolisesti.
- 1 Vaihtoehto
Tätä haettiinkin asialla, ettei yhtä uskontoa opeteta totena siinä kun historiaa ja biologiaa vaan että tälläisiä uskomuksia on ympäri maailmaa. Mielestäni uskonto on tarina niin kuin Kalevalakin.
Suosittelen lukemaan kirjan Pyhä veri, Pyhä Graal se antaa ajattelemisen aihetta vähän eri kantilta. - ET:n entinen opiskelija
Tietysti, uskonnon oppitunneilla tutustutaan kyseiseen uskontoon aika syvällisesti. Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että koulussa olisi oppiaine nimeltä homeopatia, ja sitten valitettaisiin, että muissa aineissa ei opeteta homeopatiaa niin paljoa, kuin homeopatian oppitunneilla.
Eiköhän uskonnoista voisi opettaa objektiivisesti historian, yhteiskuntaopin, sekä maantiedon tunneilla? Onhan se hieman liikaa keskittyä 1h/viikko koko peruskoulun ajan jonkin uskonnon opetusten läpikäyntiin! Uskonnon opetuksessahan on ristiriitoja koulun muiden oppiaineiden kanssa, joten tästäkin tulee harmia oppilaille ja opettajille.
ET:n paras puoli on siinä, että siinä käsitellään lapsen ikään nähden katsomuksellisia asioita lapsen oman näkökulmasta, ei minkään instituution ennalta sanelemien oppien mukaisesti.
ET:n www-sivulla (www.et-opetus.fi) löytyy runsaasti tietoa ET:n oppisisällöistä, joten sieltä kannattaa vilkaista jos haluaa vertailla elämänkatsomustietoa uskonnon kanssa. Myös hiljattain avatussa ET-blogissa käsitellään mm. uskontotieto-oppiaineen ongelmia:
http://et-opetus.blogspot.com/2009/07/virkkunen-ehdottaa-kaikille.html
Nythän kun uudistetaan opetussuunnitelmia, on se "vaara", että uskonto ja ET loppuvat kokonaan! Tietysti mahdollisen uudistuksen hyvyys riippuu siitä, mikä on uskontotieto-oppiaineen sisältö. - on silkkaa
1 Vaihtoehto kirjoitti:
Tätä haettiinkin asialla, ettei yhtä uskontoa opeteta totena siinä kun historiaa ja biologiaa vaan että tälläisiä uskomuksia on ympäri maailmaa. Mielestäni uskonto on tarina niin kuin Kalevalakin.
Suosittelen lukemaan kirjan Pyhä veri, Pyhä Graal se antaa ajattelemisen aihetta vähän eri kantilta.huuhaata, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Tuo pyhä Graal on keskiaikainen kansan tarina, erään kirjailijan keksintö alunperin, eikä se kuulu uskontoon. Tuollaisia juttuja pitää käsitellä kirjallisuuden tunnilla eikä uskonnonopetuksessa. Tunnen aika hyvin nykyistä katolisuutta eikä siinä uskon kohteena ole Graal-tarut.
Uskontojen sisällön tunteminen kuuluu yleissivistykseen myös niiden kohdalla, jotka eivät ole uskonnollisista kodeista tai itse uskovaisia. ET:ssä ei opeteta ala-asteella mitään uskonnoista. Esim eettisinä esimerkkeinä ei saa käyttää uskonnollisia kertomuksia. - ET:n oppilas
on silkkaa kirjoitti:
huuhaata, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Tuo pyhä Graal on keskiaikainen kansan tarina, erään kirjailijan keksintö alunperin, eikä se kuulu uskontoon. Tuollaisia juttuja pitää käsitellä kirjallisuuden tunnilla eikä uskonnonopetuksessa. Tunnen aika hyvin nykyistä katolisuutta eikä siinä uskon kohteena ole Graal-tarut.
Uskontojen sisällön tunteminen kuuluu yleissivistykseen myös niiden kohdalla, jotka eivät ole uskonnollisista kodeista tai itse uskovaisia. ET:ssä ei opeteta ala-asteella mitään uskonnoista. Esim eettisinä esimerkkeinä ei saa käyttää uskonnollisia kertomuksia.Sanot:
---
Uskontojen sisällön tunteminen kuuluu yleissivistykseen myös niiden kohdalla, jotka eivät ole uskonnollisista kodeista tai itse uskovaisia. ET:ssä ei opeteta ala-asteella mitään uskonnoista.
---
Tästä yleissivistys-asiasta on varmaankin useimmat samaa mieltä. Koulun pitää tarjota objektiivista tietoa eri uskonnoista, kuten myös muistakin kulttuuriin liittyvistä asioista. Tietoa uskonnoista tulee tällä hetkellä koulussa jonkin veran myös historian, yhteiskuntaopin ja maantiedon oppitunneilla (eri näkökulmista). ET:ssä eri uskonnot käsitellään perusteellisesti vasta yläluokilla, mutta ei se minusta ole mikään huono ajankohta, päinvastoin.
ET:n opetussuunnitelmassa mainitaan kyllä luokkien 1-5 osalta seuraavaa:
* erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
* suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö
* elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia
Kyllä tuon perusteella opettaja voi käydä lyhyesti läpi Suomessa esiintyviä uskontoja jo alaluokilla!
---
Esim eettisinä esimerkkeinä ei saa käyttää uskonnollisia kertomuksia.
---
Missähän tuo kielletään? Ja eivät nuo uskonnolliset kertomukset välttämättä ole edes kasvatuksellisesti järkeviä, parempia esimerkkejä löytää helposti vaikkapa koulun jokapäivistä tapahtumista.
ET:n opetussuunnitelmissa ala-asteen osalta on kohtuullisen voimakas paino eettisellä kasvatuksella. Huomattavasti laajempana, kuin ev.lut.-uskonnon opetuksessa. Tässä kopiota sivulta: http://www.et-opetus.fi/index.php/et-opetussuunnitelma/luokat-1-5
**
Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
* toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
* hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys
* ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä
* oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
* ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
* hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä
Yhteisö ja ihmisoikeudet
* yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
* lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
* tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
* etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja
** - 1 Vaihtoehto
on silkkaa kirjoitti:
huuhaata, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Tuo pyhä Graal on keskiaikainen kansan tarina, erään kirjailijan keksintö alunperin, eikä se kuulu uskontoon. Tuollaisia juttuja pitää käsitellä kirjallisuuden tunnilla eikä uskonnonopetuksessa. Tunnen aika hyvin nykyistä katolisuutta eikä siinä uskon kohteena ole Graal-tarut.
Uskontojen sisällön tunteminen kuuluu yleissivistykseen myös niiden kohdalla, jotka eivät ole uskonnollisista kodeista tai itse uskovaisia. ET:ssä ei opeteta ala-asteella mitään uskonnoista. Esim eettisinä esimerkkeinä ei saa käyttää uskonnollisia kertomuksia.En väittänytkään sitä todeksi, mutta se antaa eri näkökantoja asiaan. Se on myös koottu vanhoista kirjoituksista ja sitä kirjoittaja on muokannut haluamaansa muotoon ihan kuin raamattukin.
- uskonnottomille
ET:n entinen opiskelija kirjoitti:
Tietysti, uskonnon oppitunneilla tutustutaan kyseiseen uskontoon aika syvällisesti. Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että koulussa olisi oppiaine nimeltä homeopatia, ja sitten valitettaisiin, että muissa aineissa ei opeteta homeopatiaa niin paljoa, kuin homeopatian oppitunneilla.
Eiköhän uskonnoista voisi opettaa objektiivisesti historian, yhteiskuntaopin, sekä maantiedon tunneilla? Onhan se hieman liikaa keskittyä 1h/viikko koko peruskoulun ajan jonkin uskonnon opetusten läpikäyntiin! Uskonnon opetuksessahan on ristiriitoja koulun muiden oppiaineiden kanssa, joten tästäkin tulee harmia oppilaille ja opettajille.
ET:n paras puoli on siinä, että siinä käsitellään lapsen ikään nähden katsomuksellisia asioita lapsen oman näkökulmasta, ei minkään instituution ennalta sanelemien oppien mukaisesti.
ET:n www-sivulla (www.et-opetus.fi) löytyy runsaasti tietoa ET:n oppisisällöistä, joten sieltä kannattaa vilkaista jos haluaa vertailla elämänkatsomustietoa uskonnon kanssa. Myös hiljattain avatussa ET-blogissa käsitellään mm. uskontotieto-oppiaineen ongelmia:
http://et-opetus.blogspot.com/2009/07/virkkunen-ehdottaa-kaikille.html
Nythän kun uudistetaan opetussuunnitelmia, on se "vaara", että uskonto ja ET loppuvat kokonaan! Tietysti mahdollisen uudistuksen hyvyys riippuu siitä, mikä on uskontotieto-oppiaineen sisältö."Tietysti mahdollisen uudistuksen hyvyys riippuu siitä, mikä on uskontotieto-oppiaineen sisältö."
Uskontotieto-nimistä oppiainetta ei tarvita. ”Oman uskonnon” opetuksen poistaminen ei saa johtaa uskonnottomille tarkoitetun ja hyväksi osoittautuneen elämänkatsomustiedon keskeisten sisältöjen poistumiseen koulun opetuksesta, ja tämä tulee näkyä myös katsomusaineiden paikalle tulevan oppiaineen nimessä. Nimi myös suuntaisi liikaa vain uskontoihin.
Kaikille yhteisen oppiaineen, joka mahdollisesti tulisi nykyisten erillisten katsomusaineiden sijaan, opettajakunta tulisi käytännössä olemaan useita vuosia uurimmaksi osaksi nykyisiä uskonnonopettajia. Kaikille yhteisen oppiaineen opetussuunnitelman tulisi senkin vuoksi hyvin selvästi erottua nykyisen ”oman uskonnon” oppisisällöistä.
Yhteisen oppiaineen nimessä ja sisällössä tulisi näkyä katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon nimi. ”Uskontotieto” ei ole uskonnottomien katsomuksellisten oikeuksien kannalta hyväksyttävä nimi. Myös eräissä Euroopan maissa käytettävä oppiaineen nimi etiikka voisi sopia varsinkin yläluokille. Lukiossa filosofia ja nykyisten katsomusaineiden paikalle tuleva katsomusneutraali opetus voisi hyvin yhdistyä, vaikkapa aineeksi Etiikka ja filosofia. - Maimonides
uskonnottomille kirjoitti:
"Tietysti mahdollisen uudistuksen hyvyys riippuu siitä, mikä on uskontotieto-oppiaineen sisältö."
Uskontotieto-nimistä oppiainetta ei tarvita. ”Oman uskonnon” opetuksen poistaminen ei saa johtaa uskonnottomille tarkoitetun ja hyväksi osoittautuneen elämänkatsomustiedon keskeisten sisältöjen poistumiseen koulun opetuksesta, ja tämä tulee näkyä myös katsomusaineiden paikalle tulevan oppiaineen nimessä. Nimi myös suuntaisi liikaa vain uskontoihin.
Kaikille yhteisen oppiaineen, joka mahdollisesti tulisi nykyisten erillisten katsomusaineiden sijaan, opettajakunta tulisi käytännössä olemaan useita vuosia uurimmaksi osaksi nykyisiä uskonnonopettajia. Kaikille yhteisen oppiaineen opetussuunnitelman tulisi senkin vuoksi hyvin selvästi erottua nykyisen ”oman uskonnon” oppisisällöistä.
Yhteisen oppiaineen nimessä ja sisällössä tulisi näkyä katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon nimi. ”Uskontotieto” ei ole uskonnottomien katsomuksellisten oikeuksien kannalta hyväksyttävä nimi. Myös eräissä Euroopan maissa käytettävä oppiaineen nimi etiikka voisi sopia varsinkin yläluokille. Lukiossa filosofia ja nykyisten katsomusaineiden paikalle tuleva katsomusneutraali opetus voisi hyvin yhdistyä, vaikkapa aineeksi Etiikka ja filosofia.ET poistuu ensimmäisenä opetusohjelmasta, jos uskontotieto tulee oppiaineeksi, ET-oppilaat ja luterilaista uskontoa piskelevat joutuvat osallistumaan uuden oppiaineen opiskeluun.
Uskonnolliset vähemmistöryhmät taas tulevat hakemaan lapsilleen vapautuksen koulun uskonnonopetuksesta ja järjestävät seurakuntiensa tiloissa lapsilleen tunnustuksellista uskonnonopetusta. Sitä heiltä ei voida kieltää. Suomessa on uskonnonvapaus. - Mitä tehdä?
Maimonides kirjoitti:
ET poistuu ensimmäisenä opetusohjelmasta, jos uskontotieto tulee oppiaineeksi, ET-oppilaat ja luterilaista uskontoa piskelevat joutuvat osallistumaan uuden oppiaineen opiskeluun.
Uskonnolliset vähemmistöryhmät taas tulevat hakemaan lapsilleen vapautuksen koulun uskonnonopetuksesta ja järjestävät seurakuntiensa tiloissa lapsilleen tunnustuksellista uskonnonopetusta. Sitä heiltä ei voida kieltää. Suomessa on uskonnonvapaus.Olemme mieheni kanssa eronneet ja mieheni on ET opestusta vastaan ja minä puoltaisi sitä. Lapset asuvat minun luonani, kumman sana painaa enemmän, vai miten tällainen asia oikein ratkaistaan?
- ..
Mitä tehdä? kirjoitti:
Olemme mieheni kanssa eronneet ja mieheni on ET opestusta vastaan ja minä puoltaisi sitä. Lapset asuvat minun luonani, kumman sana painaa enemmän, vai miten tällainen asia oikein ratkaistaan?
Kyse on vain siitä, kuuluvatko lapsesi kirkkoon. Kirkko "määrää" jäsenlapset uskonnon opetukseen. Teiltä vanhemmilta ei kysytä mitään. Kirkkoon kuuluvat lapset laitetaan ussan tunneille.
- ET:hen
.. kirjoitti:
Kyse on vain siitä, kuuluvatko lapsesi kirkkoon. Kirkko "määrää" jäsenlapset uskonnon opetukseen. Teiltä vanhemmilta ei kysytä mitään. Kirkkoon kuuluvat lapset laitetaan ussan tunneille.
Opetushallituksen ohjeet (s.4) sanovat selkeästi:
http://www.edu.fi/peruskoulu/uskonto/perusopetuslaki.pdf
--
Opetuksen järjestäjä sijoittaa oppilaat oman uskontonsa opetukseen tai uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat elämänkatsomustietoon.
--
Eli, jos kunta noudattaa lakia / OPH:n ohjeita, tulisi heidän sijoittaa uskontokuntiin kuulumaton automaattisesti ET:n opetukseen. Vahnemmat voivat kuitenkin halutessaan ilmoittaa koululle (usein tätä kysytään kouluunilmoittautumislomakkeessa), että uskontokuntiin kuulumaton opiskelee enemmistön uskontoa (ev.lut.).
Lisää tietoa ET:stä, sekä uskonnon ja ET:n oppisisältöjen eroja, löytyy osoitteesta: http://www.et-opetus.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778