Kumpaan puolue tukee, jumalaan vai aseisiin

Sotaaikana ainakin papit siunasi aseet ja oli jyrkinpiä kiihottajia, kuin rintamalta paenneiden tuomitsioita?
28801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Koska kirjoittaja on laittanut lauseensa perään kysymysmerkin, niin ilmeisesti hän koettaa kysyä jotakin, johon sitten täten ystävällisesti vastataan.

Vastauksia:
-sota-aikana papit eivät kiihoittaneet kuin vaimojaan, koska se on avioseksikin ihan Raamatun mukainen Jumalan lahja ihmiselle. Mutta sekin oli harvinaista herkkua, koskapa parhaat naimaikäiset ja ketkä kynnelle kykenivät velvollisuudentuntoiset papit olivat rintamalla, ja monet heistä kaatuivat miehistön rinnalla (siis neuvostolainen surmasi, eivät hyvät miehet kännissä esim. kaatuilleet)

Sinäkään kun et ilmeisesti ole sota-aikana vielä ollut edes äidin massussa, ja sen jälkeen kun kotiisi synnyit, niin Työkansan Sanomia tai Kansan Uutisia yms. "tiedonantajia" ehkä vain on lähipiirissäsi arvelisin siinä 50-luvulla lapsuudessasi luettu. "Kysymyksiesi" asettelusta päätellen...Ja se ei ole sinun vikasi mikä onkaan lapsuutesi ollut -ole rauhassa. Mutta tarvinnet hieman valistusta.

Papit eivät sinänsä niinkään siunanneet aseita, vaan rintamajoukkoja. Se on näet ollut raavaallekin miehelle tai nuorelle pojalle useinkin pelottavaa astua kohti taistelujen kohtaloita, jotta mekin täällä saamme nyt kirjoitella suuntaan, jos toiseenkin. Se on sitä vapautta jonka he antoivat, ja jonka pelastetun itsenäisyyden poliitikkomme ovat vaihtaneet Lissabonin sopimuksiin ja EU:n säädöksiin.

Papit myös jakoivat ehtoollista ja olivat kuolevien ja haavoittuneiden vierellä lohtuna ja kävivät sielunhoidollisia keskusteluja, kuten siviilissäkin -ihan sinänsä perusasetelmaa. Olisitko sinä halunnut, että mahdollisena varusmiehenä poikasi tai isäsi olisi joutunut kuolemaan yksin jossakin metsän kolossa kituen, kuten neuvostosotilaat, jotka haavoittuneina huusivat Stalinia apuun pitkin metsiä? Neukuilla ei ollut pappeja apuna. Komissaarit ampuivat selkään tai päin hyökkäyksestä tai puolustusasemista livistäviä. Suomessa ei ollut tuollaista, sisua ja velvollisuudentuntoa löytyi muutenkin.

Armeijassa on ollut ja on uskonnon vapaus. Esim. Marsalkka Mannerheim ei suostunut antamaan natseille yhtäkään juutalaissotilastaan -se siitä Suomen väitetystä natsimyönteisyydestä. Kristinuskoon ei kuuluu Raamatun Sanan mukaan pakottaminen -Jumala on Rakkaus, ja se ei perustu siis pakkoon. Eri asia on, jos Pirun omat lukevat Raamattua, kuten Piru lukee.

Se muuten tuon kenties ihailemasi neuvostosotilaan uljuus oli sitä luokkaa, että kun Berliini natseilta vallattiin, niin naiset raiskattiin, ja siviileitä raahattiin vankileireihin Venäjän maalle. Jos tunnet sellaiset maat kuin Viro, Latvia ja Liettua, niin heilläkin oli kova kohtalo jäädä "neuvostovapauttajan" orjuuteen. Kyllä Stalin olisi maamme vallatessaan antanut suomalaisille kovaa kohtaloa kostoksi, kun uskalsivat puolustaa itseään diktaattoria uhmakkaasti ja voitokkaasti vastustaen.

Älä pelkää, papit eivät tuominneet ketään,päin vastoin he olivat usein sovittelemassa ennemminkin joukkojen parissa, kun voimat meinasivat pettää.. Ne olivat sotatuomarit yms. pikaoikeuksissa ja hätäoikeudet, kun rintamat meinasi välillä sortua ja kenties ihailemasi neuvostosotilas rynnätä koti-Suomeesi. Olisi voineet neuvostokoukot tappaa vanhempasikin, ja olisit säästynyt kurjaan Suomeen syntymiseltä.Mutta älä sure, kymmenin tuhansin onnistui neuvostolainen tuhoamaan ja haavoittamaan suomalaisia sotilaita ja siviilejä!

Onko nyt saatu vastaus ja kaikki hyvin?

Nämä asiat eivät ole omasta päästä, vaan kirjallisuus, televisio, filmi, silminnäkijä, aikalais- ja sota-arkistotiedoista saatavilla. Myös Venäjällä on toistaiseksi saanut käyttää joitakin lähteitä vapaasti.

Muuten, Jumala kirjoitetaan esim. asiasi yhteyksissä isolla alkukirjaimella.

Äänestä
  • Ja se tuossa jäi vastaamatta, että parhaat vastaukset saat varmaan ajatuksiisi ja kysymyksiisi suoraan Kristillisdemokraatien mielipiteistä käymällä heidän puoluensa nettisivuilla. Olisikohan osoite www.kristillisdemokraatit.fi?

    Äänestä

  • maharba vielä kirjoitti:

    Ja se tuossa jäi vastaamatta, että parhaat vastaukset saat varmaan ajatuksiisi ja kysymyksiisi suoraan Kristillisdemokraatien mielipiteistä käymällä heidän puoluensa nettisivuilla. Olisikohan osoite www.kristillisdemokraatit.fi?

    saarnassaan vertasi hitleriä jeesuksee, ja kyseli "mitä tämä mies on tehnyt kun häntä näin vainotaan"...

    Äänestä

  • pappi. kirjoitti:

    saarnassaan vertasi hitleriä jeesuksee, ja kyseli "mitä tämä mies on tehnyt kun häntä näin vainotaan"...

    Onpa mielenkiintoista. Epäselväksi jääkin, että kuka pappi, mikä seurakunta, mikä vuosiluku, ja mitä oikein tapahtui?
    ...Vai tapahtuiko oikeastaan todellisuudessa mitään...?
    Nimitttäin juttu vaikuttaa epätodelta, jos ennen sotia tai sotien aikaan joku pappi olisi noin lausunut.
    Eihän Hitleriä "vainonneet" ketkään, vaan hän itse aloitti sotansa, kuten Stalin aloitti v 39 Suomeen hyökkäyssodan. Stalin, tuo mahdollisesti ihailemasi "kiltti" henkilöhän oli hieman aikaisemmin sopinut tuon Hitlerin kanssa jakavansa alueita toistensa piireihin. Kun Hitler teki itsemurhan v 45 saatettuaan valtakuntansa sodillaan romahdukseen, samalla loppui sota ja Hitlerin valta Euroopassa. Ei siinä kukaan ehtinyt "vainota" toisiaan sen enempää, ellei keskenään sotiminen ole "vainoamista".
    Väinö Linna ehkä sotien jälkeisessä teoksessaan Täällä Pohjan Tähden alla kuvaa fiktion kautta sodan aikaisia näkemyksiä Hitleristä. Pääosin kristikansan ja papiston keskuudessa tajuttiin ja vieroksuttiin Hitlerin suhtautumista juutalaiseen Raamatun mukaiseen omaisuuskansaan, sekä Hitlrin uus-pakanallisia muinaisuskontonto kehitelmiä. Mies puhui itse aina esim. Kohtalosta, ja julisti kristinuskon juutaliseksi uskonnoksi, joka oli heikko yms.

    Voihan sitä yksittäisiä pappeja olla kaikenlaisia. Kas, kun tämä maailma on täynnänsä pahoja ja valehtelevia ihmisiä, kuten Raamattukin kertoo. Ja onpa nykypäivänäkin pappeja, jotka eivät Sanaan usko. Joten mitä ihmeellistä siinä, mitä joku on sanonut yksittäisenä henkilönä saarnatuolista, ei kai se sinun uskoosi vaikuta -yli 60 vuotta sitten, jos edes ei ole dokumenttejakaan.

    Se siitä, ja kuten siitäkin, että tämä jono juttuineen ei oikeastaan sivua kristillisdemokraattien puolueohjelmaa paljon mitenkään.

    Äänestä

  • monenlaista kirjoittajaa kirjoitti:

    ja kuuliaisia työnantajalle tai jumala heittää kuuman kiven päähän...

    oiken hyvin koomuksen uskonnolliseksi oikeistosiiveksi...

    Äänestä

  • sopisi kirjoitti:

    Palattiin oikeiston AKS:n hallitsemaan yhteiskuntaan ja rintamamiesten puheiden tarkkailuun, työpaikoilla. Tähän palkattiin urkkiat, joita oli tuhansia, jotka raportoivat mielialaa määrättyin paikkoihin, tuntematta toimeksi antajia ja vielä vähemmän esimiestään.

    Tällainen urkkia oli tuttuni edesmennyt isä, jonka paljasti vasta 1990 luvulla.

    Puhuttiin vallankaappaus hankkeesta vasemmiston taholta 1948, vaikka todellisuudessa salaliitto onnistui oikeistolta vaivattomasti, kun sisäministeri Leino syrjäytettiin kommunistienkin tuella!
    Tämänjälkeen virka-viranomaisjohto vaihtui lähes 1930 malliin ja sitä edesauttoi valvontakommissionkin poistuminen.
    On muistettava, että sisäministeri Leinoa oikeisto yritti lahjoa virkapaikasta aijemmin Kartanolla ja Leinon muistelmat määrättiin poltettavaksi.

    Leino sai ennen erottamista sotakorvaukset puolitetuksi, aiheuttanen kauhua oikeistossa. Leino ajoi maahankitalain, invaliidi, Lastenlinna, Reumasairaala, ym hankkeet.

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    Rikokset yläluokkien parhaita tulonlähteitä, nyt vain suhdanne osan paljastaa!

    Äänestä

  • monenlaista kirjoittajaa kirjoitti:

    Onpa mielenkiintoista. Epäselväksi jääkin, että kuka pappi, mikä seurakunta, mikä vuosiluku, ja mitä oikein tapahtui?
    ...Vai tapahtuiko oikeastaan todellisuudessa mitään...?
    Nimitttäin juttu vaikuttaa epätodelta, jos ennen sotia tai sotien aikaan joku pappi olisi noin lausunut.
    Eihän Hitleriä "vainonneet" ketkään, vaan hän itse aloitti sotansa, kuten Stalin aloitti v 39 Suomeen hyökkäyssodan. Stalin, tuo mahdollisesti ihailemasi "kiltti" henkilöhän oli hieman aikaisemmin sopinut tuon Hitlerin kanssa jakavansa alueita toistensa piireihin. Kun Hitler teki itsemurhan v 45 saatettuaan valtakuntansa sodillaan romahdukseen, samalla loppui sota ja Hitlerin valta Euroopassa. Ei siinä kukaan ehtinyt "vainota" toisiaan sen enempää, ellei keskenään sotiminen ole "vainoamista".
    Väinö Linna ehkä sotien jälkeisessä teoksessaan Täällä Pohjan Tähden alla kuvaa fiktion kautta sodan aikaisia näkemyksiä Hitleristä. Pääosin kristikansan ja papiston keskuudessa tajuttiin ja vieroksuttiin Hitlerin suhtautumista juutalaiseen Raamatun mukaiseen omaisuuskansaan, sekä Hitlrin uus-pakanallisia muinaisuskontonto kehitelmiä. Mies puhui itse aina esim. Kohtalosta, ja julisti kristinuskon juutaliseksi uskonnoksi, joka oli heikko yms.

    Voihan sitä yksittäisiä pappeja olla kaikenlaisia. Kas, kun tämä maailma on täynnänsä pahoja ja valehtelevia ihmisiä, kuten Raamattukin kertoo. Ja onpa nykypäivänäkin pappeja, jotka eivät Sanaan usko. Joten mitä ihmeellistä siinä, mitä joku on sanonut yksittäisenä henkilönä saarnatuolista, ei kai se sinun uskoosi vaikuta -yli 60 vuotta sitten, jos edes ei ole dokumenttejakaan.

    Se siitä, ja kuten siitäkin, että tämä jono juttuineen ei oikeastaan sivua kristillisdemokraattien puolueohjelmaa paljon mitenkään.

    Kannattaako Päivi Räsänen ja yleensä?

    Äänestä

  • Aivan asiallisesti kirjoitit, joka täällä on harvinaista, mutta en nää mitää yhteyttä Jumalan sanaan Raamatussa. Monet papit oli into isänmaallisia ja sotaisia, kuin asekätkentäänkin sekaantuneet.

    Mitä neuvotteluihin ennen talvisotaa tuli, niin niihin ei suhtauduttu tietojemme mukaan, vaan puhuttiin yksipuolisesta idän uhasta. Kirkot oli hyvät sanan levittäjät ja jopa kansan kiihottajia, eikä ne varoitelleet
    liiasta sotaintoilusta ja harjoituksista. (Manerheimi varoitti jo 1939 ja 1943 jolloin haukkui kahta ministeriä tyhmyydestä edulliseen aluevaitoon, Lenigradin suoja-alueeksi. Kaikki valtion johdomme tiesi 1938,Hitlerin uhkauksesta hävittää Neuvostoliitto, yhteysmiehiemme välityksellä)

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    Aivan asiallisesti kirjoitit, joka täällä on harvinaista, mutta en nää mitää yhteyttä Jumalan sanaan Raamatussa. Monet papit oli into isänmaallisia ja sotaisia, kuin asekätkentäänkin sekaantuneet.

    Mitä neuvotteluihin ennen talvisotaa tuli, niin niihin ei suhtauduttu tietojemme mukaan, vaan puhuttiin yksipuolisesta idän uhasta. Kirkot oli hyvät sanan levittäjät ja jopa kansan kiihottajia, eikä ne varoitelleet
    liiasta sotaintoilusta ja harjoituksista. (Manerheimi varoitti jo 1939 ja 1943 jolloin haukkui kahta ministeriä tyhmyydestä edulliseen aluevaitoon, Lenigradin suoja-alueeksi. Kaikki valtion johdomme tiesi 1938,Hitlerin uhkauksesta hävittää Neuvostoliitto, yhteysmiehiemme välityksellä)

    siunaamana, Mäntsälässä.

    Oliko luvansaanti Pietarilta helppoa?

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    siunaamana, Mäntsälässä.

    Oliko luvansaanti Pietarilta helppoa?

    kirkon kupeessa, vai onko vaihdettu ohjuksiin?

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    kirkon kupeessa, vai onko vaihdettu ohjuksiin?

    sotaa radiossa ja kuulemma ihannoinut Mannerheimia.

    Moneskohan Jeesus on listalla?

    Äänestä

  • Papit oli pääsääntöisesti sotaintoilioita ja siviilissä ääri-oikeistoa kokoomuksen ja etupäässä maalaisliiton siivessä.

    Yhdysvaltain dollarikin on virallisesti jumalan suojeluksessa?

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    Papit oli pääsääntöisesti sotaintoilioita ja siviilissä ääri-oikeistoa kokoomuksen ja etupäässä maalaisliiton siivessä.

    Yhdysvaltain dollarikin on virallisesti jumalan suojeluksessa?

    Sellainen uutipäivä..

    Äänestä

  • hehe heheh kirjoitti:

    Sellainen uutipäivä..

    sotaintoilia oli asekätkiä, siis laittomissa puuhissa.

    Tämän isä-pappi kävi sisäministerin puheilla Eduskunnassa ja pyysi armahdusta pojalleen, muka vaikeasti oli haavoittunut ja sai, vaikka oli petosta.

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    sotaintoilia oli asekätkiä, siis laittomissa puuhissa.

    Tämän isä-pappi kävi sisäministerin puheilla Eduskunnassa ja pyysi armahdusta pojalleen, muka vaikeasti oli haavoittunut ja sai, vaikka oli petosta.

    mutta täällä ei näy asiantuntioita ja kirjan lukeneita!

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    mutta täällä ei näy asiantuntioita ja kirjan lukeneita!

    Sekin taitaa olla vierasta, tosiuskoville ??

    Entä jos yllyttää ja pakottaa ??

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    Sekin taitaa olla vierasta, tosiuskoville ??

    Entä jos yllyttää ja pakottaa ??

    , tai ei niitä olekkaan, kun vastaus on niin kivenalla, selvään kysymykseen!!!

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    , tai ei niitä olekkaan, kun vastaus on niin kivenalla, selvään kysymykseen!!!

    tehkö niin kuin minäteen, vaan niin kuin sanon.

    Muisti pätkii

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    tehkö niin kuin minäteen, vaan niin kuin sanon.

    Muisti pätkii

    kumpaa herraa palvelette, aseita vai jumalaa, taivaassa muste kuivaa jo !

    Äänestä

  • sopisi kirjoitti:

    oiken hyvin koomuksen uskonnolliseksi oikeistosiiveksi...

    Joudun raportoimaan kuumaalinjaapitkin..............

    Räsänenkään ei kommentoinut.

    Äänestä

totta ja raamatun mukaan, lisääntyisikö kuuliat, vai katoaisi ?

Äänestä
  • on myöntymisen merkki.

    Kirkot rakennettiin, siis turhaan ja monen verellä !

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    on myöntymisen merkki.

    Kirkot rakennettiin, siis turhaan ja monen verellä !

    , mutta se ei estä esittämästä mielipidettä ja omantunnon purkausta.

    Autuaita on maan hiljaiset.....

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    , mutta se ei estä esittämästä mielipidettä ja omantunnon purkausta.

    Autuaita on maan hiljaiset.....

    voisi tietysti vastata, maallisten puolesta, mutta nettiyhteydessä jotain poikkeavaa !

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    voisi tietysti vastata, maallisten puolesta, mutta nettiyhteydessä jotain poikkeavaa !

    Siellähän annetaan ohjeita elämänvarrelle ja toisen kunnioittamiseen.

    Tosin vanhatestamentti raakuuksineen, ei siltä vaikuta !

    Äänestä

  • Abraham kirjoitti:

    Siellähän annetaan ohjeita elämänvarrelle ja toisen kunnioittamiseen.

    Tosin vanhatestamentti raakuuksineen, ei siltä vaikuta !

    vieläkin vastausta siihen, kumpaan luotetaan enemmän uskontoon vai aseisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Abraham kirjoitti:

Sotaaikana ainakin papit siunasi aseet ja oli jyrkinpiä kiihottajia, kuin rintamalta paenneiden tuomitsioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu