Lueskelin raamattua.

Ensimmäinen mooseksenkirja luku 4.

Kain tappoi veljensä Abelin koska herra katsoi Abelin veriuhriin, mutta ei Kainin Kasvis vaihtoehtoon. Hmmm..
Tästä syystä herra oli ajamasssa Kainia pois.
No, Kain pelkäsi että hänet tapetaan muualla. Kysymys. Ketkä?
Maailmassa oli silloin kolme ihmistä.
No, lähti kuitenkin ja asettui Nodin maahan Edenin itäpuolelle.
Nyt tulee hyvä kohta... Kain yhtyi vaimoonsa.. Hmmm????
Maailmassa oli edelleen vain kolme ihmistä. Kain ja hänen vanhenpansa..
Tuota, Miten tätä pitäisi tulkita? Ja olenko mahdollisesti irroittanut jotain asiayhteydestään?

15

230

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulkita kirjaimellisesti, etkö sinä sitä tiedä? Ettäs tiedät! :-D)))))))))))))))))))))))))))

      • Mutta ei silti saisi ajatella ahtaasti. Minua tuosta juuri syytettiin. Hmmm.....

    • msi

      että Raamatussa ei mainittu kaikkia ihmisiä mitkä syntyivät, olisihan se puuduttavaa luettavaa. Ei pidä ajatella niin ahtaasti. Jumala on hyvin voinut luoda muitakin ihmisiä, siitä ei vain mainittu. Alussa ihmiset elivät vanhemmiksi, kun synti ei ollut heikentänyt ihmisen elinvoimaa, satojen vuosien aikana kerkesi syntyä paljon ihmisiä.

      • voi tulkita niin kuin siellä lukee...... ??????????

      • Tässä kohtaa ajattelen siis ahtaasti..

      • "Jumala on hyvin voinut luoda muitakin ihmisiä, siitä ei vain mainittu."

        Mutta aatami ja eeva ja näitten jälkeläiset olivat niitä joita jumala rankaisi rikkomuksistaan häntä vastaan. Joten näitten muitten ihmisten olisi pitänyt olla syyttömiä koko tähän juttuun joten näiden syyttömien ihmisten jälkeläisten rankaiseminen aatamin ja eevan rikkomuksista olisi aika pahasti tehty.

        Tai sitten aatami ja eeva tekivät useampia lapsia ja nämä muuttivat nodiin jossa kain sitten meni naimisiin siskonsa kanssa.

        Sukurutsausta tai jumala joka rankaisee viattomia, kumpi on oikeea vastaus?

        Ai niin, mutta molemmathan on raamatun jumalan suosimia asioita, joten eihän siinä mitään ongelmaa ole...

      • msi
        Teotwawki kirjoitti:

        voi tulkita niin kuin siellä lukee...... ??????????

        niin, että mitään muuta ei tapahtunut kuin mitä Raamatussa mainitaan.

      • se puuduttavaa

        luettavaa, jos olisi luotu muitakin. Raamatussahan ei ole tarkoitus olla mitään puuduttavaa, kuten vaikka sukuluetteloita... ei kun hetkinen. Siellähän on sukuluetteloita! Ohhoh. Ja ai joo, sehän ei ollutkaan viihdekirjallisuutta.

        Tokikaan raamatussa ei mainita kaikkea, kuten kuka kävi vessassa ja milloin, mutta jos kerrotaan, miten luotiin Aatami ja Eeva ja keitä lapsia saivat, niin eiköhän siihen olisi sivukommenttina mahtunut, että 'ja loi muitakin ihmisiä', jos näin olisi ollut.

        Mutta niinhän se menee. Kun raamattu nyt vain kerta kaikkiaan sisältää näitä vajaavaisuuksia, on keksittävä omat jutut täydentämään voidakseen uskoa... Huolimatta siitä, että raamatun jumala kielsi sen.

    • M@k3

      Lilithiin, Aatamin ensimmäiseen naiseen. Sensuroitu raamatusta, mutta tuollaiset pienet jutut kuin Kainin vaimo paljastavat sensuroinnin.

      • Hänet minä olin unohtanut kokonaan. Hmmm...
        Muistaakseni olen jonkun aloituksenkin laittanut hänestä joskus.

    • Silloin elettiin satoja vuosia eli ehtisi syntyä aika paljon jälkeläisiä Abelille.

      Vaimoonsa, vaimoonsa kyllä Kainin ja Abelin jälkeen lapsia syntyi eikä sanottu kuinka pitkä aika kului murhasta vaimoon yhtymiseen ei sitä ole kielletty etteikö Aatamille ja Eevalle olisi syntynyt tyttöjä Abelin jälkeen ei sanota ja tai neun.

      • Väestörekisteri.

        Mutta jos maapallo on 6000v. vanha ja ihmiset ovat lisääntyneet siinä ajassa yli 6 miljardiin, niin kyllä ne on ollut todella kovia lisääntymään. Ja siinä välissä vielä vedenpaisumus karsi jengin kahteen, vai oliko siellä arkissa muitakin ihmisiä kuin Nooa ja hänen vaimonsa. Lestadiolaiset yrittävät jatkaa perinnettä, mutta eivät lisääntymisessä pärjää alkuunkaan. On se ihmeellistä.

      • Raamatusta
        Väestörekisteri. kirjoitti:

        Mutta jos maapallo on 6000v. vanha ja ihmiset ovat lisääntyneet siinä ajassa yli 6 miljardiin, niin kyllä ne on ollut todella kovia lisääntymään. Ja siinä välissä vielä vedenpaisumus karsi jengin kahteen, vai oliko siellä arkissa muitakin ihmisiä kuin Nooa ja hänen vaimonsa. Lestadiolaiset yrittävät jatkaa perinnettä, mutta eivät lisääntymisessä pärjää alkuunkaan. On se ihmeellistä.

        Raamatun sukuluettelot kertovat näin:

        Ensin olivat Adam ja Eeva (1 Moos. 2). Heille syntyivät Kain ja Aabel.
        Kain tappoi Aabelin (1 Moos. 4). Aabelin tilalle syntyi Seet (1 Moos. 5:3). Näiden lisäksi Adamille ja Eevalle syntyi lisää poikia sekä tyttäriä (1 Moos.5:4). Tällä selittyy tuo kuuluisa kysymys: ”Mistä Kain sai vaimonsa?” - Ensimmäisen ihmisparin jälkeläiset hajaantuivat ”vieraalle maalle”, josta Kain otti sisarensa tai jopa sisarustensa jälkeläisen vaimokseen (1 Moos. 4:17).
        On huomioon otettavaa, että Adam eli 930 vuotta, ja hänen elinaikanaan ihmiskunta lisääntyi satojen, jopa tuhansien ihmisyksilöiden joukoksi.
        Myös Seet otti vaimon isänsä Adamin tyttäristä.
        Näin ihmiskunta alkoi lisääntyä yhden Jumalan luoman ihmisparin kautta. Vasta Mooseksen aikana lähisukulaisten liitot kiellettiin.
        Voimme vain kuvitella Adamin aikaisen luonnon ja ravinnon puhtautta, jonka ansiosta ihmisten elinikä oli lähes tuhat vuotta. Mm. Metusalah eli 969 vuotiaaksi (1 Moos. 5:27).
        Saamme ajatella, että jo Adam teki muistiinpanoja luomisteoista ja Jumalan kanssa keskusteluistaan sekä syntiin lankeemuksesta. Mooses sitten myöhemmin kirjoitti ylös nuo muistitiedot, jotka Pyhä Henki halusi tallennettavaksi tulevien polvien Raamatuksi.

        Kainin suku hävisi kokonaan vedenpaisumuksessa. Nooahan oli Seetin, Adamin kolmannen pojan jälkeläinen.
        Nooalla oli kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafet. ”Heistä kaikki maan asukkaat polveutuvat” (1 Moos. 9:19). Seemistä polveutuivat juutalaiset, Aabraham, Iisak ja Jaakob (1 Aikak. 1-2 luvut). Haamista polveutuivat viholliskansat, kanaanilaiset, jebusilaiset yms. (2 Sam.5:6-9; Joosua 15:63). Jaafetista polveutuivat pakanaheimot, kittiläiset yms., kuten myös me suomalaiset (1 Moos. 10:2-5).

        Nooa siunasi vedenpaisumuksen jälkeen Seemin ja Jaafetin, mutta Haamin hän kirosi (1 Moos. 9:25).
        Pakanakansoihin kuuluvina saamme tarttua kiinni Jaafetille lausuttuun siunaukseen: ”Asukoon hän Seemin majoissa” (1 Moos. 9:27). Tämän voisimme kääntää meille ymmärrettävään muotoon esim. näin: ”Tulkoon Jaafetin jälkeläisille pelastus, joka annetaan Seemin sukuhaarasta.” ”Pelastus on juutalaisista” (Joh. 4:22), seemiläisistä.

        ”Jumala ei katso henkilöön, vaan jokaisessa kansassa se, joka Häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on Hänelle otollinen” (Apt. 10:34,35). Jopa haamilaiset voivat pelastua ristillä annetun sijaisuhrin kautta, koska Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvat (1 Tim. 2:4). Haamilaiset pelastuvat samalla tavalla kuin kaikki muutkin ihmiset: kuolemalla pois entisen sukuhaaransa jäsenyydestä (ja koko Adamin suvun jäsenyydestä) sekä yhdistäytymällä Jeesuksen veriuhrin ansioon, Golgatan ristin kuolemaan ja sen jälkeen tapahtuvaan ylösnousemukseen, eli uudestisyntymällä uuteen sukuhaaraan. ”Uskon kautta Hänen vereensä” (Room.3:23-25).
        Uskoon tulon jälkeen se ”vanha aatami” haudataan Jeesuksen Nimeen tapahtuvassa upotuskasteessa (Room. 6:3,4). Kastevedestä nousee uuteen sukuhaaraan uskon kautta liitetty ”uusi luomus”.
        ”Siis jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus, se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut” (2 Kor. 5:17).
        Sukuluettelot ovat taaksejäänyttä elämää. Olimme ”kuolleet rikoksiimme ja synteihimme” (Efes. 2:1-3). ”Sillä niin kuin kaikki kuolevat Adamissa, niin myös kaikki (uskoon tulleet) tehdään eläviksi Kristuksessa” (1 Kor. 15:22). Uskoon tultuamme emme enää ole seemiläisiä, jaafetilaisia tai haamilaisia; emme ole enää Adamin sukua. Olemme ”viimeisen Adamin” eli Jeesuksen Kristuksen eläviksi tekemiä uuden sukuhaaran kansalaisia (1 Kor. 15:45). Emme liioin enää tahdo olla maallisten kirkkojen ”sukunimityksissä”, kuten luterilaiset, helluntailaiset jne.. Uusi sukuhaaramme on Herra Jeesus Kristus. Tämän perusteella on siunattua tuntea toisemme oikealla Nimellä, esim. Matti Jesuksessa Kristuksessa! Pentti Jeesuksessa Kristuksessa. Marko Jeesuksessa Kristuksessa.. jne.

        PS. Uskoon tulleiden kasteessa on tärkeää huomioida, että se tapahtuu oikeaan Nimeen ( Apostolien teot 2 :38; 8:16; 10:48; 19:5; Gal. 3:26-27; Kolos. 3:17).

      • purtavaksi
        Raamatusta kirjoitti:

        No nyt on ajattelemista ja tutkittavaa vuosiksi eteen päin.

      • ja raamatullinen
        purtavaksi kirjoitti:

        No nyt on ajattelemista ja tutkittavaa vuosiksi eteen päin.

        selitys on Raamatusta. Ei se ole ihmisistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      703
      3153
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1013
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      41
      900
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      815
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      59
      612
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      603
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      508
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      507
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      86
      495
    Aihe