Kekkosen elämäntyö alkoi välittömästi sodan jälkeen yhdessä Paasikiven kanssa maan saattamisella rauhantilaan hävityn sodan jäljiltä. Joutuminen tosiasiallisesti venäläisten vallan alle ei tietenkään ollut oikeudenmukaista, sillä sotamme Neuvostoliittoa vastaan olivat neukkujen aggression torjumista. Länsivallatkin vielä jättivät meidät N-liiton etupiiriin.
Kekkonen pääministerinä ja presidenttinä taitavasti piti 30 vuotta venäläistä sentään käsivarren päässä, etteivät päässeet todellista vahinkoa maallemme aiheuttamaan. Hän antoi joissakin sinänsä mitättömissä asioissa periksi venäläisille enemmänkin, mitä olisi juuri siinä ollut tarpeen. Näin hän loi luottamuksen ilmapiirin, jonka suojassa hän pystyi hoitamaan välttämättömät läntiset kaupalliset ja poliittisetkin suhteet. Tosiasiassa riitti kun pidimme huolen, ettei Suomen hallituksessa ollut uhtään avoimesti neuvostovastaista ministeriä tai puoluetta.
Kyllä lännen johtajat tiesivät tämän Kekkosen pelin. Niinpä vastuunalaiset johtajat pitivät Suomen politiikkaa taitavana ja antoivat sille hiljaisen tukensa. Suomettumispuheilla elämöivät harvat poliitikot, joilla sillä oli sisäpoliittista käyttöä omissa maissaan.
Tosiasiassa olimme suomettuneita, mutta se ei vaurioittanut pysyvästi maatamme. Vain muutamat julkisuuden henkilöt saivat siitä elinikäisen trauman. Tällaisia olivat Tanner, Leskinen, Linblom, Pitsinki, Junnila, Ehnrooth, Rainio ja Vennamo. Nyttemmin on ilmaantunut joukko (jälki)viisaita kuten Lehtinen, Lipponen ja Ahtisaari, jotka kiihottavat itseään Kekkos-kaunalla.
Valtaosa kansasta tuki Kekkosen politiikkaa hänen eläessään ja vähintään yhtä suuri osa nyt jälkeenpäin arvostaa hänen elämäntyötään. Viimeisessä presidentin vaalissa Kekkosen valitsijamiehet saivat 86 % äänistä.
Sillä, minkälaisia konsteja Kekkonen käytti ja miten tiukassa valvonnassa olimme ei enää ole merkitystä. Lopputuloksella on. Kekkosen aikana rakensimme alueellisesti ja sosiaalisesti tasapainoisen maan, käytimme taloudellisesti neukkuja hyväksemme, kehitimme hyödylliset taloussuhteet länteen, kohosimme maailman vauraimpien maiden joukkoon ja rakensimme demokraattisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa vallitsi markkinatalous. Sen sijaan Neuvostoliittoa ei enää ole, sen jäljiltä on vain enemmän tai vähemmän savuavia raunioita.
Kekkonen pääministerinä ja presidenttinä taitavasti piti 30 vuotta venäläistä sentään käsivarren päässä, etteivät päässeet todellista vahinkoa maallemme aiheuttamaan. Hän antoi joissakin sinänsä mitättömissä asioissa periksi venäläisille enemmänkin, mitä olisi juuri siinä ollut tarpeen. Näin hän loi luottamuksen ilmapiirin, jonka suojassa hän pystyi hoitamaan välttämättömät läntiset kaupalliset ja poliittisetkin suhteet. Tosiasiassa riitti kun pidimme huolen, ettei Suomen hallituksessa ollut uhtään avoimesti neuvostovastaista ministeriä tai puoluetta.
Kyllä lännen johtajat tiesivät tämän Kekkosen pelin. Niinpä vastuunalaiset johtajat pitivät Suomen politiikkaa taitavana ja antoivat sille hiljaisen tukensa. Suomettumispuheilla elämöivät harvat poliitikot, joilla sillä oli sisäpoliittista käyttöä omissa maissaan.
Tosiasiassa olimme suomettuneita, mutta se ei vaurioittanut pysyvästi maatamme. Vain muutamat julkisuuden henkilöt saivat siitä elinikäisen trauman. Tällaisia olivat Tanner, Leskinen, Linblom, Pitsinki, Junnila, Ehnrooth, Rainio ja Vennamo. Nyttemmin on ilmaantunut joukko (jälki)viisaita kuten Lehtinen, Lipponen ja Ahtisaari, jotka kiihottavat itseään Kekkos-kaunalla.
Valtaosa kansasta tuki Kekkosen politiikkaa hänen eläessään ja vähintään yhtä suuri osa nyt jälkeenpäin arvostaa hänen elämäntyötään. Viimeisessä presidentin vaalissa Kekkosen valitsijamiehet saivat 86 % äänistä.
Sillä, minkälaisia konsteja Kekkonen käytti ja miten tiukassa valvonnassa olimme ei enää ole merkitystä. Lopputuloksella on. Kekkosen aikana rakensimme alueellisesti ja sosiaalisesti tasapainoisen maan, käytimme taloudellisesti neukkuja hyväksemme, kehitimme hyödylliset taloussuhteet länteen, kohosimme maailman vauraimpien maiden joukkoon ja rakensimme demokraattisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa vallitsi markkinatalous. Sen sijaan Neuvostoliittoa ei enää ole, sen jäljiltä on vain enemmän tai vähemmän savuavia raunioita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, Kekkosen perintöä ja Suomen itsenäisyyden vaalimista ei voisi koskaan kuvata riittävästi
Kekkosen ansiosta nämä NeuvostoSuomenkin ihailijat voivat yrittää siirtää Suomen tasavaltaa ajassa taaksepäin - suomen kielellä suomalaisessa maassa.
Tai suomenruotsilla suomalaisessa maassa.
Tai ihan miten vaan.
Mutta toisin kuin puna-illuusion vallassa jäätiin nauttimaan valloitettujen maiden rikkauksista, Kekkosen aikaansaannoksista ei saa jäädä nauttimaan liiaksi, vaan yhteiskuntaa on kehitettävä eteenpäin ja pidettävä Suomen Tasavalta asuttuna ja asumisen arvoisena - kaikkina aikoina, kaikissa oloissa.
Kekkonen ei koskaan ajatellut itseään, vaan otti riskejä viedäkseen yhteiskuntaa eteenpäin.
Tätä kekkosen perintöä, periinantamattomuutta ja vaikeimmistäkin puna-asennevammaisten aiheuttamista ongelmista selviäminen, on varjeltava ja vietävä eteenpäin, uusin tavoin ja uusin ajatuksin, itsenäisessä maassa itsenäisen itsevalitun edustajien johdolla.
Siitähän sitä sai taas lukea Kekkosen kehumista.Olen sen ikäinen että alan muistaa näitä asioita 60 luvulta.60 luvun puolivälissä elettiin kai myös aika köyhiä aikoja.Tuli 66 vaalit,ne vasemmisto voitti.Demari Paasio tuli Pääministeriksi,verotusta alettiin voimakkaasti kehittää liikevaihtovero tuli silloin,esim.maatalousverotus muuttui todellisten tulojen mukaan,perunat,maito,kananmunat ym.piti punnita ja niistä sitten valtio verotti omaa tuotettua.Tulihan sitä veroa kun tällälailla kun laskettiin,paha vain että rahaa ei ollut.Silloin työttömyys lisääntyi voimakkaasti,työttömyyskorvauksia ei ollut.Maaseudulla oli paljon nuoria,piti muuttaa pois,elämisen mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ollut.Mutta hyvin veti Ruotsi ja Helsinki.
Mitään hyvää ja hallittua en siinä hommassa näe.Kekkonen oli kyllä Presidentti,mutta hänen tärkein tehtävä oli pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä.Esim.maatalouden oikeutetutkaan vaatimukset ei mennyt läpi,Kekkonen neuvotteli vähä Ihamuotilan kanssa ja asia oli selvä.
Siinä maaperässä kasvoi voimakas tyytymättömyys harjoitettuun politiikkaan.70 vaalit voitti sitten Vennamon SMP.ja Rihniemen Kokoomus.Vaalin tuloksella ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta,entisellä pohjalla jatkettiin.
Tilanne rupesi vähän helpottamaan kun kehitysalueet oli riittävästi tyhjenneet,maataloudenkin asema vähän parani.Kyllä minun mielestäni Kekkosen politiikka ei juuri ketään auttanut,mutta ihmisten oli itse pakko parantaa tilannettaan.Kyllä on murheellista todeta jos silloin olisi ollut sellainen sosiaali ja työttömyysturva kun nyt,niin mikä olisi ollut lopputulos?Kekkosen suojeluksessa oli silloinen vasemmiston rarikaalein aines,hyviä ihmisiä,isänmaallisia ihmisiä mollattiin oikein luvan perästä.Ylisradio oli vasemmiston hallussa,urheilutoimituksen Noponenkin hyllytettiin,ei saanut olla liian isänmaallinen,tälläisen toiminnan Kekkonen kyllä salli.Mutta jos silloin olisi ruvettu puuhaamaan jotain Suojeluskuntapatsasta olisi heti myllykirje tullut.Kekkonen käytti rumasti ulkopolitiikkaa oman sispolitiikkansa tukemiseen.
Vuonna 1944 kun Suomi Mannerheim oli nähnyt hetken koittaneen että sodasta pitää irtaantua Kekkonen olisi vielä jatkanut,jos olisi Kekkosen mukaan toimittu olisikohan Suomi olemassa.
Eino S. Repo oli puoluekannaltaan ml/Skdl/kepu/ kommunisti. Hän, Kekkosen siipien suojissa ja käskystä, harjoitti tätä Neuvostoliiton ja kommunismin etujen muksista ohjelmapolitiikkaa. Muistelleempa vaikka "Näin naapurissa" yms. ohjelmat.
Nuoria toimittajia meni tähän retkuun, sekä kokoomuksesta että demareista, mutta onneksi vähän...