Ajattelin aloittaa tällä foorumilla ihan uuden aiheen, ajattelin keskustella toisesta maailmansodasta ....
No alustukseksi, mielestäni Suomi teki oikein jatkosodan aikana kun hyökkäsi N-liittoon, Molotov oli tehnyt selväksi jo ennen talvisotaa ettei suuravallat tule sallimaan sitä, että Suomi jää sodan ulkopuolelle, näin se sanoin neuvotteluissa Moskovassa Suomalasille.
Molotov kävi myös syksyllä 1940 Talvisodan jälkeen varmistamassa Hitlerilt sen, että etupiirisopimus on voimassa ja että N-liitto ei ole luopunut tavoitteistaan Suomen suhteen.
Eli oli täysin selvää, ettei Suomi kykene pysymään sodan ulkopuolella, joten hyökkäämällä otettiin tilanne haltuun ja aloite omiin käsiin ja vietiin sota valtakunnan rajojen ulkopuolelle kauas Karjalaan, jossa sitten hyökkäys voitiin pysäyttää ja jäädä odottelemaan tulevaa rauhakonferenssia, kuten Suomalaiset oletti tapahtumien etenevän.
Näinhän ei sitten käynyt, sota käytiin katkeraan loppuun ja Saksa miehitettiin Japanin ohella, Suomenkin piti muuttaa strategiaansa ja pyrkiä irti sodasta yksin ja erikseen, sekä neuvotella aselepo sekä käsitellä sotasyyllisyys kysymykset, ennenkuin muiden osapuolten tuomiot antoivat suuntaa niiden kovuudesta.
Mielestäni Suomi toimi oikein ja harkitusti, tehdyt päätökset ovat peusteltuja, suuria virheitä ei tehty, pääasiassa tavoitteet myös saavutettiin ja maa pystyttiin pitämään varsinaisen taistelualueen ulkopuolella, Lappia lukuunottamatta, jonka saksalaiset polttivat lähtiessään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.