Pelastusmyytti

Ihmispopulaation tapoja kautta aikain on usein yhdistänyt ns, pelastusmyytti, tämä lie yksinkertaisesti perua kivikautisten heimojen tavasta turvautua lauman vahvimpien apuun, toki tämäkin oli osaltaan myös sanelupolitiikkaa lauman vahvimpien puolelta.

Monet muinaiset tarinat kertovat pelastajista, heidän kunniakseen rakenetaan temppeleitä patsaita ja kirjoitetaan kirjoja, milloin vapahtaja tulee krisnan, kristuksen, allahin valaistumisen, politiikan, henkimaailman, humanoidien avulla, tai minkä tahansa muun ismin muodossa.
Nämä pelastaja/vapahtaja liikeet ovat olleet välttämättömia ja tarpeellisia kuten ovat vieläkin ja ne ovat auttaneet ihmiskuntaa selviytymään eneenpäin.

Todellisella voiton tiellä olemme kuitenkin vasta sitten kun jokainen yksilö tajuua itse olevansa se suurin vapahtaja ja pelastaja omassaan sekä muiden elämässä.

Kuinka moni on valmis muuttamaan elintapojaan siten että ympäristö huomioituu parhaillaa tavalla, voit tasan niin nyvin kuin ympäristösi koska tosiasiassa olet itse se "ympäristösi" oman tajuntasi kautta.
Voitko muuttaa ruokatottumustasi? itse olen kokenut parhaaksi keittämätömän kasvisravinnon ja olen varma että se on paras vaihtoehto ihmiselle itselleen ja koko ympäröivälle luonolle, oletko valmis luopumaan luontoa kuluttavista harrastuksista ja turhanpäiväisestä nautiskeluista jotka vain lopulta pilaavat elämäsi kuten vaikka alkoholi ja tupakka ym huumeet.
Voitko kaikessa tilanteessa olla käyttämättä väkivaltaa? tunnetko vastaisasti hyvää siinä että voit auttaa jotakuta?

Kuinka ¨paljon hienompaa on elää ja kohdata kosminen kanssaihminen todellinen itsensä, jota ei tarvitse pelätä, halveksia, hyjeksiä vaan hymyssä suin tajuta yhdessä olevansa osa suurta luonnon ihmettä jan ykseyttä, ihmispopulaatio on todellinen kollektiivi, sekä nyt elävä että kaikki ennen eläneet mukaan luettuna ja kokonaisuutena olemme vielä kehittymättömiä ja keskeneräisiä niin kauan ennen kuin tajuamme jokisen oman pelastavan merkityksen itselemme ja sitä kautta koko kolektiiviselle tajunallemme.

Tietä on kuljettava ja monet salaliitot purettava ennen kuin olemme perillä.
0398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

retard 11 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu