Tämä palsta muistuttaa usein enemmän palstaa, jonka otsake olisi kansainvälinen oikeus ja jossa käsiteltäisiin siten juridisluontoisia kysmyksiä. Kuitenkin tämä historiaa käsittelevä keskustelupalsta. Historioitsijan, jos hän haluaa olla hyvä ja objektiivinen historioitsija, pitäisi vapauttaa mielensä juridiikan piiriin kuuluvista syyllisyys-/syyttömyysargumenteista. Käy nimittäin helposti niin, että kun ensin aletaan pohtia näitä juridisia aspekteja, täytyy väen vänkällä löytää tälle juridispohjaiselle kannalle myös historialliset perusteet. Siinä sitten pannaan silmälaput silmille, jos historia ei kaikin kohdin miellytä tai tue näitä perusteita ja ylikorostetaan kaikkea sitä, joka tukee omaa juridispohjaista tai ennakkoasenteellista kantaa. Tämä ennakkoasenne usein tarkoittaa nationalismia tai omaa poliittista näkemystä. Historian tulkintoja sävyttää silloin pahimmassa tapauksessa kaikki kolme eli oma poliittinnen mielipide, nationalismi ja juridiikka. Kuitenkin historia on jotain vallan muuta.
Olemme voineet havaita, kuinka sisällissota ja Suomen ja NL:n välinen sota ja niiden syyt ja kulku ovat herättäneet suuria intohimoja. Eräät lähtevät perustelamaan historiaa suoraan Karjalan takaisinpalautuskysymyksestä käsin. Stalisnismin ja kommunismin leimakirveellä lyödään merkki niiden otsaan, jotka yrittävät tarkastella historiaa vapaana edellä mainituista ennakkokäsityksistä. Onhan nimittäin aika tavatonta ja epäuskottavaa, että joku suomalainen tieten tahtoen lähtisi tutkailemaan historiaa esum. venäläisin silmin ja löytämään vastaavasti juridisia perusteita heidän oikeuksilleen. Ei, näin ei ole. Riittää jo pelkästään sellaisten tapahtumien tai niiden syiden esille ottaminen, joka ei sinällään tue joidenkin jurdisluonteisia historiantulkintoja.
Esimerkiksi käy vaikkapa keskustelu Karjalan palauttamisesta. Jotkut näkevät tämän pelkästään juridisena kysymyksenä. Heidän mielestään NL on ryöstänyt alueen Suomelta ja meillä on sen vuoksi oikeus vaatia sitä takaisin. Sitten on niitä (esim. pres. Kekkokenen), jotka tunnustavat tällaiset menetykset historiallisena tosiasina ja pyrkivät palauttamaan alueen sopimusteitse. Pelkästään historian kannalta asioita tutkaileva näkee Karjalan meneteyksi Pariisin rauhansopimuksessa sovitulla tavalla. Tämä sopimus on historiallinen tosiasia, vaikka Suomella ei siinä paljon sanansijaa ollutkaan. Aseet ratkaisivat, kuka käyttää puheoikeutta. Kyse on ylipäätään siitä, että historiassa voima on ollut viime kädessä yhtä kuin oikeus. Oikeutta on sitten haettu aina uusilla sodilla. Näin teki Hitlerin Saksa, joka koki Versaillesin rauhan häpeällisenä ja epäoikeudenmukaisena.
Jos lähtee Karjala-kysymyksessä oikeudenmukaisuuden tielle, niin sitten kai on lähdettävä siitä, että koko rauhansopimus pitää vaatia mitätöitäväksi. Mutta silloin herää kysymys, miksi suomalaiset tällaiseen rauhaan suostuivat. Eikö se ole niin, että kun leikkiin lähdetään, se pitää kestää loppuun saakka kaikkine seurauksineen. Sodan leikissä pelataan sen säännöillä. Voidaan sanoa, että valitettavasti, mutta tämäkin näyttää vain historialliselta faktalta, oltiinpa sen oikeutuksesta mitä mieltä tahansa. Jos rauhansopimuksia pitää alkaa mitätöidä juridisin perustein, silloin olemme siis edelleen mukana sodassa NL:a vastaan. Vai kuinka pitkälle pitää mennä taaksepäin? Pitääkö mitätöidä Suomen itsenäisyyskin varsinkin, kun sen tunnusti ihan muu valtio kuin Venäjä.
Ymmärrän kyllä sinänsä joidenkin halun saada Karjala palautetuksi Suomeen. Mutta sitä en ymmärrä, että tähän pyritään juridisilla vaatimuksilla. Sotien ja niitä seuraavien rauhansopimusten juridiikka asetetaan jonkin omatekoisen juridiikan alle. Maailmasta tulisi jatkuvien sotien näyttämö, jos kaikki kansat alkaisivat esittää tällaisia ikimuistoisia vaatimuksia pallusta esi-isien asuinsijoille. Rajakiitsoja on ollut kautta historian. Yleensä aina tällaiset kiistat ovat ennemmin tai myöhemmin päättyneet verenvuodatukseen. Historia näkee asian hieman toisin. Karjala uuden omistajan käsissä on muodostunut uudenlaiseksi Karjalaksi uusine asukkainen ja uusine tapoineen. Luulisi myös, että Suur-Suomi haavelijoiden unelmat ovat jo täyttyneet kukkoroilleen, kun Suomi on osa koko läntistä Eurooppaa, suurvaltaa.
Olemme voineet havaita, kuinka sisällissota ja Suomen ja NL:n välinen sota ja niiden syyt ja kulku ovat herättäneet suuria intohimoja. Eräät lähtevät perustelamaan historiaa suoraan Karjalan takaisinpalautuskysymyksestä käsin. Stalisnismin ja kommunismin leimakirveellä lyödään merkki niiden otsaan, jotka yrittävät tarkastella historiaa vapaana edellä mainituista ennakkokäsityksistä. Onhan nimittäin aika tavatonta ja epäuskottavaa, että joku suomalainen tieten tahtoen lähtisi tutkailemaan historiaa esum. venäläisin silmin ja löytämään vastaavasti juridisia perusteita heidän oikeuksilleen. Ei, näin ei ole. Riittää jo pelkästään sellaisten tapahtumien tai niiden syiden esille ottaminen, joka ei sinällään tue joidenkin jurdisluonteisia historiantulkintoja.
Esimerkiksi käy vaikkapa keskustelu Karjalan palauttamisesta. Jotkut näkevät tämän pelkästään juridisena kysymyksenä. Heidän mielestään NL on ryöstänyt alueen Suomelta ja meillä on sen vuoksi oikeus vaatia sitä takaisin. Sitten on niitä (esim. pres. Kekkokenen), jotka tunnustavat tällaiset menetykset historiallisena tosiasina ja pyrkivät palauttamaan alueen sopimusteitse. Pelkästään historian kannalta asioita tutkaileva näkee Karjalan meneteyksi Pariisin rauhansopimuksessa sovitulla tavalla. Tämä sopimus on historiallinen tosiasia, vaikka Suomella ei siinä paljon sanansijaa ollutkaan. Aseet ratkaisivat, kuka käyttää puheoikeutta. Kyse on ylipäätään siitä, että historiassa voima on ollut viime kädessä yhtä kuin oikeus. Oikeutta on sitten haettu aina uusilla sodilla. Näin teki Hitlerin Saksa, joka koki Versaillesin rauhan häpeällisenä ja epäoikeudenmukaisena.
Jos lähtee Karjala-kysymyksessä oikeudenmukaisuuden tielle, niin sitten kai on lähdettävä siitä, että koko rauhansopimus pitää vaatia mitätöitäväksi. Mutta silloin herää kysymys, miksi suomalaiset tällaiseen rauhaan suostuivat. Eikö se ole niin, että kun leikkiin lähdetään, se pitää kestää loppuun saakka kaikkine seurauksineen. Sodan leikissä pelataan sen säännöillä. Voidaan sanoa, että valitettavasti, mutta tämäkin näyttää vain historialliselta faktalta, oltiinpa sen oikeutuksesta mitä mieltä tahansa. Jos rauhansopimuksia pitää alkaa mitätöidä juridisin perustein, silloin olemme siis edelleen mukana sodassa NL:a vastaan. Vai kuinka pitkälle pitää mennä taaksepäin? Pitääkö mitätöidä Suomen itsenäisyyskin varsinkin, kun sen tunnusti ihan muu valtio kuin Venäjä.
Ymmärrän kyllä sinänsä joidenkin halun saada Karjala palautetuksi Suomeen. Mutta sitä en ymmärrä, että tähän pyritään juridisilla vaatimuksilla. Sotien ja niitä seuraavien rauhansopimusten juridiikka asetetaan jonkin omatekoisen juridiikan alle. Maailmasta tulisi jatkuvien sotien näyttämö, jos kaikki kansat alkaisivat esittää tällaisia ikimuistoisia vaatimuksia pallusta esi-isien asuinsijoille. Rajakiitsoja on ollut kautta historian. Yleensä aina tällaiset kiistat ovat ennemmin tai myöhemmin päättyneet verenvuodatukseen. Historia näkee asian hieman toisin. Karjala uuden omistajan käsissä on muodostunut uudenlaiseksi Karjalaksi uusine asukkainen ja uusine tapoineen. Luulisi myös, että Suur-Suomi haavelijoiden unelmat ovat jo täyttyneet kukkoroilleen, kun Suomi on osa koko läntistä Eurooppaa, suurvaltaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos juridiikka ohjaisi politiikkaa, niin huomattavasti ennen Karjalaa pitäisi palauttaa paljon suuremmat ryöstösaaliit alkuperäisille "oikeudenhaltijoille": Amerikka, Australia, Siperia, Tiibet... jne. jne.
Niin ikään rikoksella saavutettu hyöty (valta-asema maailmantaloudessa) pitäisi luovuttaa rikoksen uhreille eli alkuperäiskansoille ja maailman köyhille.
Jokainen puolustakoon tärkeiksi katsomiaan asioita.
"Jos lähtee Karjala-kysymyksessä oikeudenmukaisuuden tielle, niin sitten kai on lähdettävä siitä, että koko rauhansopimus pitää vaatia mitätöitäväksi. Mutta silloin herää kysymys, miksi suomalaiset tällaiseen rauhaan suostuivat. Eikö se ole niin, että kun leikkiin lähdetään, se pitää kestää loppuun saakka kaikkine seurauksineen."
Mitätöityihän rauhansopimus Vironkin osalta ja YYA-sopimus Suomen osalta N;liiton kuoltua.
Miksi suomalaiset suostuivat (pakko)rauhaan? Toinen mahdollisuus oli se, että Suomi olisi osa N:liittoa. Aika helppo valita, mikä vaihtoehto oli paras.
" Historia näkee asian hieman toisin. Karjala uuden omistajan käsissä on muodostunut uudenlaiseksi Karjalaksi uusine asukkainen ja uusine tapoineen. Luulisi myös, että Suur-Suomi haavelijoiden unelmat ovat jo täyttyneet kukkoroilleen, kun Suomi on osa koko läntistä Eurooppaa, suurvaltaa."
Uudenlainen Karjala, uusine asukkaineen? Tuhottu, haudat häpäisty, karjalaisten monisatavuotinen kulttuuriperintö hävitetty. Sitäkö mielipidepankki pitää kestävänä kehityksenä Karjalassa?
Luulisi sinunkin vihdoin myös tajuavan, että Karjalan, Petsamon, Sallan, ja Suomenlahden alue oli OSA LAILLISTA SUOMEA, ei mitää Suur-Suomea. Siis halutaan takaisin sitä osaa, mikä Suomelle laillisesti kuului. Mielipiteilläsi puolustat Stalinin hyökkäyssodan aikaansannoksia, halusit tai et.
Hieno kirjoitus venäläistä syntyperää olevalta ihmiseltä, joka osoittaa, kuinka suuria luusereita poliitikot ja eräät mielipidepankit ovat.
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=455&author=40
Siis ei hänen kirjoittama, vaan Mikko Lundin
Tai ainakin pitäisi mennä. Historioisijan tulee kertoa jälkipolville tapahtumat tutkitusti. Syyt miksi tapahtumat tapahtuivat, edelleenkin tutkien ne syyt. Jos historioitsija erehtyy tulkitsemaan tapahtumia omien mielipiteidensä ja vakaumustensa mukaisesti ei kyseessä enää ole tutkimus. Historia on siitä mielenkiintoinen aihe, ettei sen tutkimus pääty ikinä. Aina on olemassa jokin tähän asti suljettuna ollut arkisto josta saattaa saada lisätietoa kulloinkin käsiteltävänä olevaan aiheeseen. Myös aikalaisten muistikuvat ja valokuvat tapahtumista ovat arvokas vara kun historiaa tutkitaan. Tutkijan tosin tulee erottaa silminnäkijä-kuvauksen tapahtumasta olevan yksilön subjektiivinen näkemys asiasta ja tutkijan tulee asettaa tästä lähteestä saamansa tieto koko asiaa koskevaan viitekehykseen niin, että kokonaisuus ei kärsi. Kaikilla meillä on jokin oma vakaumuksemme joka koskee yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä. Mutta jos niistä lähtöasetelmista käsin kirjoitetaan historiasta ei kirjoitus kuvasta tapahtumaa vaan kirjoittajansa asennetta.
Historian tutkimuksen pitää olla puolueetonta eikä ratkoa mikä on oikein ja mikä ei, mutta se ei estä tekemästä politiikkaa historiallisia asioista kunhan historiaan tietämys perustuu objektiiviseen tutkimiseen.
siihenhän politiikan pitäisi pitkälti perustua. Elettyyn elämään (historiaan) ja sen mukanaan tuomaan tietoon. Ihmisen muisti on vain niin lyhyt. Politiikkaa ja puolueiden kannatusta ovat viime vuosina mielestäni(ei perustu tutkittuun tietoon)muokanneet enemmän mielikuvat poliitikoista kuin varsinaisiin asiakysymyksiin perustuvat ristiriidat. Ja nyt sitten kolmen suurimman puolueen kannatus mahtuu vaihteluvälillä 19-25% sisään. Ja vaalivoitto, suurimman puolueen asema ja hallituspaikka saattaa perustua, kuten viime vaaleissa, siihen että 6000 ihmistä äänestää tiettyä puoluetta. No, demokratiaa parempaa yhteiskunnan hallitsemiseen tarkoitettua järjestelmää ei ole keksitty. Miten se Churchill sanoikaan aikoinaan demokratiasta? Muistaako kukaan?
Ennen sotaa Karjala oli suomalaisten asuttama ja sodan jälkeen siellä oli muutama hassu suomalainen, mitenkä juridinen oikeus toimii tässä suhteessa?