kepun vaalirahoitus ajoi novan kinkkaan

Pesänhoitaja: Vaalirahoittaja Nova törsäsi rahojaan holtittomasti
Keskiviikko 22.7.2009 klo 17.52

Vaalirahoitukseen osallistuneen Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän pesänhoitaja katsoo, että yhtiön maksukyvyttömyyden syynä on yhtiön varojen käyttö ilman liiketaloudellisesti perusteltua syytä.

MTV3:n verkkosivun mukaan keskiviikkona julkiseksi tulleessa velallisselvityksessä moititaan myös ylenpalttista kestittämistä, jonka "liittyminen yhtiön liiketoimintaan on jäänyt epäselväksi".

Pesänhoitaja ei siis jaa yhtiön toimitusjohtajana toimineen Arto Merisalon näkemystä siitä, että konkurssi olisi johtunut yleisestä talouden taantumasta.

Pesänhoitaja nostaa esimerkiksi varojen tuhlaamisesta muun muassa osallistumisen tuolloisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok) syntymäpäiväjuhlien kustantamiseen tammikuussa 2008. Nova Kiinteistökehityksen maksama osuus kuluista oli noin 17 000 euroa.

Moitetta saavat myös luksusautojen hankinta ja Merisalon viime vuoden heinäkuussa saama 732 000 euron laina, joka merkittiin myöhemmin hänen palkakseen.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ernesto-rafael-guevara kirjoitti:

Pesänhoitaja: Vaalirahoittaja Nova törsäsi rahojaan holtittomasti
Keskiviikko 22.7.2009 klo 17.52

Vaalirahoitukseen osallistuneen Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesän pesänhoitaja katsoo, että yhtiön maksukyvyttömyyden syynä on yhtiön varojen käyttö ilman liiketaloudellisesti perusteltua syytä.

MTV3:n verkkosivun mukaan keskiviikkona julkiseksi tulleessa velallisselvityksessä moititaan myös ylenpalttista kestittämistä, jonka "liittyminen yhtiön liiketoimintaan on jäänyt epäselväksi".

Pesänhoitaja ei siis jaa yhtiön toimitusjohtajana toimineen Arto Merisalon näkemystä siitä, että konkurssi olisi johtunut yleisestä talouden taantumasta.

Pesänhoitaja nostaa esimerkiksi varojen tuhlaamisesta muun muassa osallistumisen tuolloisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok) syntymäpäiväjuhlien kustantamiseen tammikuussa 2008. Nova Kiinteistökehityksen maksama osuus kuluista oli noin 17 000 euroa.

Moitetta saavat myös luksusautojen hankinta ja Merisalon viime vuoden heinäkuussa saama 732 000 euron laina, joka merkittiin myöhemmin hänen palkakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu