jt. Pelkurit!

Olen kirjoittanut teidän paskan jauhaja Profeetta Russelista ja hänen motoistaa. Yksikään teistä pelkureista ei ole perustellut tai kumonut väitteitä. Voitane siis todeta että olette puhtaasti rahaa huijaava täys holistinen liike.
83707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Se mies huutaa.

Ensinnäkin emme huijaa/pyydä keneltäkään rahaa.

Vuosiluvuista väittely on turhaa koska Raamattu sanoo "ette tiedä aikaa ettekä hetkeä jolloin Herra saapuu". (ei nyt ihan tarkka quote)

Russell ei ollut profeetta.

Taidat itse olla kyseinen paskanjauhaja ja nickistäsi päätellen myös alkoholisti. (/pummi)

Äänestä
  • >>Vuosiluvuista väittely on turhaa koska Raamattu sanoo "ette tiedä aikaa ettekä hetkeä jolloin Herra saapuu". (ei nyt ihan tarkka quote)

    Väittely toki on turhaa, mutta vuosilukuvetoisen Vt-seuran ainaisesta vuosilukurallista olisi syytä keskustella. Vt-seuran muinoisen oraakkelin mukaan ei tarvinnut tietää päivää eikä hetkeä, mutta vuosi oli tiedossa:

    “One thing is absolutely certain, Bible chronology reinforced with fulfilled Bible prophecy shows that six thousand years of man’s existence will soon be up, yes, within this generation! (Matt. 24:34) This is, therefore, no time to be indifferent and complacent. This is not the time to be toying with the words of Jesus that “concerning that day and hour nobody knows, neither the angels of the heavens nor the Son, but only the Father.” (Matt. 24:36) To the contrary, it is a time when one should be keenly aware that the end of this system of things is rapidly coming to its violent end. Make no mistake, it is sufficient that the Father himself knows both the “day and hour”!” (w68 Aug. 15 p. 500-501)

    >>Russell ei ollut profeetta.

    Russell katsoi Jehovan valinneen hänet jo äitinsä kohdusta, lisäksi hänen katsottiin olevan jatkumoa malliin: Paavali-Johannes-Arius-Waldo-Wycliffe-Luther-Russell. Samoin hänen katsottiin olleen Ilmestyskirjan Laodikean sanansaattaja ja taisi olla mies sulkakynan kanssa, vai mikälieseoli. Samoin C.T.Russell oli uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija ja aivan yksin, hänhän oli korvaamaton. Korvaamattomuus näkyy mm. siinä, että hän jatkoi uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijan virassa vielä 11 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Vt-seura esitti hänen johtaneen kuolleenakin elonkorjuun jokaista piirrettä.

    Profeetta-nimitystä en muista Russelista käytetyn, sen sijaan nykyinen palvelia/orja on Jehovan voideltu profeetta-luokka, ainakin jos uskoo "Kansat tulevat tietämään" -kirjaa. Tosin ennustelutarkkuus on tasan samaa luokkaa kuin jo aikanaan Russelilla.

    Äänestä

  • Vartiotorni sanoo. “Hänen hylkäämisensä on sama kuin hylkäisi Herran. “ (hänen=Russellin), Vartiotorni-lehti heinäkuussa 1922.
    Mutta Raamattu sanoo: “Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu, eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä. “ (5.Moos. 18:22)

    Äänestä

  • old_profile_53147 kirjoitti:

    Vartiotorni sanoo. “Hänen hylkäämisensä on sama kuin hylkäisi Herran. “ (hänen=Russellin), Vartiotorni-lehti heinäkuussa 1922.
    Mutta Raamattu sanoo: “Kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu, eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä. “ (5.Moos. 18:22)

    CTR ei ollut tarpeettoman vaatimaton tuotostensa suhteen. Oli syytä lukea hänen kirjasarjaansa, koska pelkkä Raamatunluku johti pimeyteen:

    “Furthermore, not only do we find that people cannot see the divine plan in studying the Bible itself, but we see, also, that if anyone lays the Scripture Studies aside, even after he has used them, after he has become familiar with them, after he has read them for ten years—if he then lays aside and ignores them and goes to the bible alone, though he has understood his Bible for ten years, our experience shows that within two years he goes into darkness. On the other hand, if he had merely read the Scripture Studies with their references, and had not read a page of the Bible, as such, he would be in the light at the end of the two years, because he would have the light of the Scriptures.” (The Watch Tower reprints p. 4685)

    Tosin sama laulu on käytössä edelleen:

    ”Missä tahansa asummekin maapallolla, niin Jumalan sana on jatkuvasti valona polullamme ja lamppuna tiellämme ohjaamassa käytöstämme ja vakaumuksiamme. (Psalmit 119:105) Mutta Jehova Jumala on antanut myös näkyvän järjestönsä, hengellä voidelluista koostuvan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjansa”, auttamaan kaikissa kansoissa olevia kristittyjä ymmärtämään ja soveltamaan paremmin Raamattua elämässään. Ellemme ole yhteydessä tähän Jumalan käyttämään viestintäkanavaan, emme edisty elämän tiellä, vaikka lukisimme kuinka paljon Raamattua. – Vrt. Apostolien teot 8:30–40.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1982 sivu 27)

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    "käyttämään viestintäkanavaan, emme edisty elämän tiellä, vaikka lukisimme kuinka paljon Raamattua. " Sotii Pyhää Raamattua vastaan. Helvetin kanava, ei muuta.Shalom

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Taidat itse olla kyseinen paskanjauhaja ja nickistäsi päätellen myös alkoholisti. (/pummi)

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8330138/thread

    Varmaan joku kypsyneempi on käyttänyt nimimerkkiäsi.

    vain takaisin. Tiedän ettei saisi mutta joskus täytyy alentua samalle tasolle että ymmärtää.

    Lukekaapa mitä tahansa 1900-luvun alun uskonnollista kirjaa. Kaikki ne ovat paasaavia.

    Ja lopettakaa jo se vuosiluvuista jauhaminen!

    Kuinka vaikeaa se voi olla? Lainaa ihan mielinmäärin vain niitä vanhoja VT:tä Markku. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa että hengellisen valon täytyy kirkastua loppua kohden. (Raamatussa itsessään sanotaan näin) Täten myös Raamatun ymmärrys kasvaa. Vanhat Vartiotornit ja Herätkäät ovat vanhoja. Myös hengellisesti.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    ymmärtäväinen orja -luokka

    Matt 24:44-47
    "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
    Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
    Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
    Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Nämä hengellä voidellut, taivaalliseen pappisluokkaan kuuluvat ovat "u-j-y-o".

    Tunnustat vt seuran vuosikymmenten aiakaiset virheet ja vääryydet. Kerroppa minkä takia nyt pitäis pystyä luottamaan tämän hetkiseen opetukseen ja ennustuksiin.
    >Sukupolvioppi on pysyvä = sukupolvia tulee ja sukupolvia menee.
    >Missä muuten kulkee vanhan ja uuden vt seura kirjallisuuden raja.? Miten muuten vuosiluvuista voi luopua kun sitä ei ole tapahtunut vt seuran taholta 1914 suhteen?
    Miksi pitäisi lukea muiden muiden uskontojen 1900 luvun kirjallisuutta? Ai havaitakseen, että se ei poikkea vt seura tyylistä kuinka hallitaan jäseniään pelastuksen ja pelon coctaililla?

    "Sananlaskut 4:18..
    "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka"
    Varmaankin tätä kohtaa tarkoitit?
    Se on kun otetaan hieno kohta irti asiayhteydestä ja käytetään sitä eri tarkoitukseen..
    Lueppas koko sananlaskut ja mieti mitä todellisuudessa tuo kohta merkitsee.
    Kohdassa puhutaan ihmisen viisauden lisääntymistä, ei jonkun uskonnon valon lisääntymisestä.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    ei ole muuttaa vuotta 1914.

    Vanhan ja uuden raja kulkee siinä mihin on tullut uutta valoa. Lue niin tiedät/opit.

    Äänestä

  • OikeuttaJaRakkautta kirjoitti:

    Kirkkoraamattu -38

    1. Kuulkaa, lapset, isän kuritusta ja kuunnelkaa oppiaksenne ymmärrystä.

    2. Sillä minä annan teille hyvän neuvon, älkää hyljätkö minun opetustani.
    3. Olinhan minäkin isäni poika, hento ja äitini ainokainen.
    4. Ja isä minua opetti ja sanoi minulle: "Pitäköön sydämesi minun sanoistani kiinni, noudata minun käskyjäni, niin sinä saat elää.
    5. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.
    6. Älä sitä hylkää, niin se varjelee sinua; rakasta sitä, niin se sinua suojaa.
    7. Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.
    8. Anna sille korkea arvo, niin se sinut korottaa, se kunnioittaa sinua, jos sen syliisi suljet;
    9. se panee päähäsi ihanan seppeleen ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun."
    10. Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät.
    11. Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille.
    12. Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu; juostessasi et kompastu.
    13. Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi.
    14. Älä lähde jumalattomien polulle, älä astu pahojen tielle.
    15. Anna sen olla, älä mene sille, poikkea pois ja mene ohitse.
    16. Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet.
    17. Niin he syövät leipänään jumalattomuutta, juovat viininään väkivallan tekoja.
    18. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.
    19. Jumalattomain tie on kuin pimeys: eivät he tiedä, mihin kompastuvat.
    20. Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni.
    21. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään;
    22. sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.
    23. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.
    24. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys.
    25. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu.
    26. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
    27. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.

    Niin mitä sanoit?

    Ihmisen viisaudesta. Niin no sanoohan jae 26 että tiesi olkoot vakaat. Nythän meillä on asfaltoidut tiet. Ihmisen viisaus on tosiaan lisääntynyt! Olit oikeassa! Ei ollutkaan kyse henkisestä tai hengellisestä tiestä vaan Maanteistä!!!

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    vain takaisin. Tiedän ettei saisi mutta joskus täytyy alentua samalle tasolle että ymmärtää.

    Lukekaapa mitä tahansa 1900-luvun alun uskonnollista kirjaa. Kaikki ne ovat paasaavia.

    Ja lopettakaa jo se vuosiluvuista jauhaminen!

    Kuinka vaikeaa se voi olla? Lainaa ihan mielinmäärin vain niitä vanhoja VT:tä Markku. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa että hengellisen valon täytyy kirkastua loppua kohden. (Raamatussa itsessään sanotaan näin) Täten myös Raamatun ymmärrys kasvaa. Vanhat Vartiotornit ja Herätkäät ovat vanhoja. Myös hengellisesti.

    >>Lukekaapa mitä tahansa 1900-luvun alun uskonnollista kirjaa. Kaikki ne ovat paasaavia.

    Eipä Vt-seuran tyhjä paasaus ja pelottelu häviä niille nykyäänkään, loppu on edelleenkin kaiken aikaa pian.

    >>Ja lopettakaa jo se vuosiluvuista jauhaminen!

    Ymmärrän, että kyseiset Vt-seuran vuosiluvut ärsyttävät ja niistä haluttaisiin vaieta. Mutta esimerkiksi tuulesta temmatun ja raamatunvastaisen vuoden 1914 merkitysselityksen uskominen on ehdoton edellytys jehovantodistajalle. Ihmetyttääkö sinua lainkaan miksi jehovantodistajat haluavat vaimentaa keskustelun Vt-seuran merkittävimmästä vuosiluvusta?

    >> Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa että hengellisen valon täytyy kirkastua loppua kohden. (Raamatussa itsessään sanotaan näin) Täten myös Raamatun ymmärrys kasvaa. Vanhat Vartiotornit ja Herätkäät ovat vanhoja. Myös hengellisesti.

    Missä kohdassa Raamattua tuollainen on? (Älä lainaa sitä usein lainattua Sananlaskujen kohtaa, se ei kerro hengellisestä edistymisestä.)

    Millaista edistymistä edustaa sellainen Vt-seuran meno, jossa jo hylätty oppi otetaan takaisin, kuten esivaltaoppi, jota muutettiin kuuleman maailmantilanteen - ei Raamatun - niin vaatiessa? Tai millaista edistymistä edustaa sukupolvioppi, josta on kaksi eri versiota, jotka molemmat on otettu käyttöön kahdesti? Etenkin tämän lainauksen valossa:

    “On vakava asia edustaa Jumalaa ja Kristusta jollakin tavalla, sitten huomata, että ymmärsimme Raamatun pääopetukset ja perusopit väärin, ja sen jälkeen palata juuri niihin oppeihin, joiden olimme vuosien tutkimisen jälkeen päättäneet olevan perusteellisesti vääriä. Kristityt eivät voi olla heikkoja ja horjuvia näiden perusopetusten suhteen. Miten kukaan voi luottaa tällaisten ihmisten vilpittömyyteen tai arvostelukykyyn?” (Vartiotorni 15. elokuuta 1976 sivu 382)

    Jos kuitenkin haluat nähdä edistystä, niin milloin muuten luulet Vt-seuran edistyvän ja hylkäävän raamatulliseksi väittämänsä, mutta Raamattuun perustumattoman - ja sen vastaisen - 607 2520=1914 -laskelman?

    Mitä taas lopun suhteen tulee, niin jo Raamatun kirjoittelun aikana elettiin lopun aikaa, sen jälkeen se on ollut menossa pari vuosituhatta, Vartiotorniseurallakin on menossa jo toinen lopun aika, mutta valitettavasti sekin on hylättävävien oppien luettelossa, koska sen pohjana on juuri tuo yllä lainattu laskelma.

    Mitä mieltä olet Raamatussa olevasta Jeesuksen lupauksesta palata silloisten seuraajiensa elinaikana? Olisiko sillä ollut merkitystä sen asian miettimisessä miksi maailmanaikojen loppukausi oli jo pian Jeesuksen kuoleman jälkeen?

    Äänestä

  • >> Vuosiluvuista väittely on turhaa koska Raamattu sanoo "ette tiedä aikaa ettekä hetkeä jolloin Herra saapuu". (ei nyt ihan tarkka quote) >>

    Niinhän se on kuten Herramme Jeesuskin sanoi :

    8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
    Luuk. 21. KR 33/38

    Monta tulee sanoen " Aika on lähellä " Mutta ÄLKÄÄ menkö heidän PERÄSSÄÄN.

    Katsokaa ettei teitä eksytetä !! Älkää menkö heidän perässään, sillä :

    36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
    Matt. 24. KR 33/38

    7. Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
    8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
    Apt. 1.

    Kuitenkin toteat myöhemmin viestiketjussa :

    >> Mitään syytä ei ole muuttaa vuotta 1914 >>

    Oletko muuten sitä mieltä, että pelastuminen on sidoksissa vuoteen 1914 ?

    >>Millaista edistymistä edustaa sellainen Vt-seuran meno, jossa jo hylätty oppi otetaan takaisin, kuten esivaltaoppi, jota muutettiin kuuleman maailmantilanteen - ei Raamatun - niin vaatiessa?

    Esivaltaoppi?

    >>Tai millaista edistymistä edustaa sukupolvioppi, josta on kaksi eri versiota, jotka molemmat on otettu käyttöön kahdesti?

    Sukupolvioppi oli tulkittu virheellisesti kuten jo on sanottu.

    >>Jos kuitenkin haluat nähdä edistystä, niin milloin muuten luulet Vt-seuran edistyvän ja hylkäävän raamatulliseksi väittämänsä, mutta Raamattuun perustumattoman - ja sen vastaisen - 607 2520=1914 -laskelman?

    Nyt tulee kylmästi copy/pastee koska en jaksa alkaa itse kirjoittamaan.

    Käytä Raamattua samalla kun luet tekstin!
    ____________________________________________________________

    RAAMATUNTUTKIJAT julistivat jo muutamien vuosikymmenien ajan etukäteen, että vuonna 1914 tapahtuisi jotain merkittävää. Mitä se oli, ja mitkä todisteet osoittavat, että tuo vuosi oli hyvin tärkeä?

    Jeesus sanoi Luukkaan 21:24:ssä: ”Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat [”pakanain ajat”, vuoden 1938 kirkkoraamattu] täyttyvät.” Jerusalem oli ollut juutalaisten kansakunnan pääkaupunki ja kuningas Daavidista polveutuvien kuninkaiden hallituspaikka (Psalmit 48:1, 2). Nuo kuninkaat olivat poikkeuksellisia hallitsijoita. He istuivat ”Jehovan valtaistuimella” edustaen itse Jumalaa (1. Aikakirja 29:23). Jerusalem oli siis Jehovan hallitusvallan vertauskuva.

    Miten ja milloin Jumalan hallitusvalta sitten joutui ”kansakuntien tallattavaksi”? Vuonna 607 eaa., jolloin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin. ”Jehovan valtaistuin” jäi tyhjäksi, ja Daavidista polveutuvien kuninkaiden ketju katkesi väliaikaisesti. (2. Kuninkaiden kirja 25:1–26.) Jatkuisiko tämä ’tallaaminen’ ikuisesti? Ei, sillä Hesekielin profetiassa sanottiin Jerusalemin viimeisestä kuninkaasta Sidkiasta: ”Poista turbaani ja nosta pois kruunu. – – Eikä tämäkään tule varmasti kenenkään omaksi, ennen kuin tulee hän, jolla on laillinen oikeus, ja minun on annettava se hänelle.” (Hesekiel 21:26, 27.) ”Laillinen oikeus” Daavidin kruunuun on Kristuksella Jeesuksella (Luukas 1:32, 33). ’Tallaaminen’ päättyisi sitten, kun Jeesuksesta tulisi Kuningas.

    Milloin tuo suuri hetki koittaisi? Jeesus osoitti, että pakanat saisivat hallita tietyn aikaa. Danielin kirjan 4. luvussa oleva kertomus sisältää avaimen tuon ajanjakson pituuden selvittämiseksi. Siinä kuvaillaan profeetallista unta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar näki. Unessa hakattiin poikki suunnattoman suuri puu, eikä sen kanto päässyt versomaan, koska se kahlittiin rauta- ja kuparivanteilla. Enkeli julisti: ”Kulukoon siltä seitsemän aikaa.” (Daniel 4:10–16.)

    Puut edustavat Raamatussa toisinaan hallitusvaltaa (Hesekiel 17:22–24; 31:2–5). Vertauskuvallisen puun kaataminen kuvaa siis sitä, miten Jumalan hallitusvalta päättyisi sellaisena kuin Jerusalemin kuninkaat sitä edustivat. Näky osoitti kuitenkin, että ’Jerusalemin tallaaminen’ olisi väliaikaista, sillä se kestäisi ”seitsemän aikaa”. Kuinka pitkä ajanjakso tämä on?

    Ilmestyksen 12:6, 14 osoittaa, että kolme ja puoli aikaa on ”tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää”. ”Seitsemän aikaa” on kaksi kertaa pitempi ajanjakso eli 2 520 päivää. Pakanakansat eivät kuitenkaan lakanneet ’tallaamasta’ Jumalan hallitusvaltaa vielä 2 520 päivän jälkeen Jerusalemin kukistumisesta. Ennustus viittaa siis selvästikin paljon pitempään aikaan. Neljännen Mooseksen kirjan 14:34:ssä ja Hesekielin 4:6:ssa puhutaan ”päivästä vuotta kohti”, ja tämän perusteella ”seitsemän aikaa” on 2 520 vuotta.

    Nämä 2 520 vuotta alkoivat lokakuussa 607 eaa., kun babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja Daavidista polveutuva kuningas poistettiin valtaistuimelta. Ajanjakso päättyi lokakuussa 1914. Silloin loppuivat ”kansakuntien määräajat” ja Jumala asetti Jeesuksen Kristuksen taivaalliseksi Kuninkaaksi (Psalmit 2:1–6; Daniel 7:13, 14).

    Aivan kuten Jeesus ennusti, hänen ”läsnäololleen” taivaallisena Kuninkaana ovat olleet ominaisia mullistavat maailmanlaajuiset ilmiöt: sodat, nälänhätä, maanjäristykset ja tuhoisat taudit (Matteus 24:3–8; Luukas 21:11). Ne ovat painava todiste sen puolesta, että vuonna 1914 syntyi Jumalan taivaallinen valtakunta ja nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeiset päivät” alkoivat (2. Timoteukselle 3:1–5).

  • Repe-Pekka kirjoitti:

    >> Vuosiluvuista väittely on turhaa koska Raamattu sanoo "ette tiedä aikaa ettekä hetkeä jolloin Herra saapuu". (ei nyt ihan tarkka quote) >>

    Niinhän se on kuten Herramme Jeesuskin sanoi :

    8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
    Luuk. 21. KR 33/38

    Monta tulee sanoen " Aika on lähellä " Mutta ÄLKÄÄ menkö heidän PERÄSSÄÄN.

    Katsokaa ettei teitä eksytetä !! Älkää menkö heidän perässään, sillä :

    36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
    Matt. 24. KR 33/38

    7. Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
    8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
    Apt. 1.

    Kuitenkin toteat myöhemmin viestiketjussa :

    >> Mitään syytä ei ole muuttaa vuotta 1914 >>

    Oletko muuten sitä mieltä, että pelastuminen on sidoksissa vuoteen 1914 ?

    Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.

    eihän se nyt sinäänsä ole sidoksissa siihen mutta se liittyy asiaan.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    ei ole muuttaa vuotta 1914.

    Vanhan ja uuden raja kulkee siinä mihin on tullut uutta valoa. Lue niin tiedät/opit.

    on edelleen voimassa......heko heko.
    >Mielenkiintoista kun 10 vuotta sitten kiepparilta kysyttiin vieläkö vuodesta 1914 puhutaan, niin vastaus oli, "ei onneksi".
    >Miksi lukisin vt seuramatskua, jonka olen jo köykäiseksi havainnut. En voi niistä mitään uutta oppia. Vt seuran valonkasvaminen ei vakuuta. Varsinkin kun opin tuntemaan tarpeeksi hyvin valonjakajia yhteisillä reissuilla, kapakoissa ja saunailloissa. On muuten velivanhimmilla aivan eri ajatusmaailma vapaalla kuin valtakunnansalilla annetaan ymmärtää.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    ymmärtäväinen orja -luokka

    Matt 24:44-47
    "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
    Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
    Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
    Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Nämä hengellä voidellut, taivaalliseen pappisluokkaan kuuluvat ovat "u-j-y-o".

    >>Nämä hengellä voidellut, taivaalliseen pappisluokkaan kuuluvat ovat "u-j-y-o".

    Juu ja tuon liturgian lyhyt kirkastumiskaava menee siten, että Vt-seuralle 1879-1896 välillä oli ensin kyseessä ihmisluokka. Sitten 1896-1927 välillä C.T. Russell (viimeiset 11 vuotta kuolleenakin). Ja siis vuodesta 1927 jälleen ihmisluokka. Kun tunnut olevan noin selittelyaltis, niin kertoisitko vaikka sellaisen minua askarruttaneen yksityiskohdan selityksen, kuin miksi kyseisen luokan naisjäsenillä on opetusvelvollisuuden ("pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa") lisäksi opetuskielto?

    Kun ja jos tuo selviää, niin voimme jatkaa ihmettelyä tuon pappisluokan käytännön tiimoilta.

    Äänestä

  • " Ensinnäkin emme huijaa/pyydä keneltäkään rahaa."

    >>>>>>>>>>HOHOHOHOHOHO! Ette vai? Houkuttelette jäseneksi lupaamalla armoa, pelastusta. Paratiisia, ikuista elämää (=täyttä satua), sekä puhutte YHWH-sedästä, jessulista ym. moosesaaprabameista kuin nämä satuhahmot olisivat todellisia. Ja sitten kerrotte, että näiden satuhahmojen tarinoiden maailman laajuiseen levittämiseen tarvitaan rahuskia. Eli jokainen voi päätellä mihin se raha todellisuudessa menee (=wc-seuran omaisuutta kartuttamaan)

    " Vuosiluvuista väittely on turhaa koska Raamattu sanoo "ette tiedä aikaa ettekä hetkeä jolloin Herra saapuu".

    >>>>>>>>>>>Niin on. Koska olette niin mielenhallinnassa, ettette näe wc-seuran vuosilukuihin perustuneiden ennustusten menneen kaikkien täysin metsään. Silloin on ymmärrettävästi välteltävä aihetta.

    " Russell ei ollut profeetta."

    >>>>>>>>>>>>>Ei minustakaan. Sekopää uskis olisi aika lähellä. Vai liittyykö terveen ihmisen puuhiin ihmevehnän kaupustelu, Maailman lopun ajankohdan ennustelu pyramidin käytävän pituudesta, ylös tempauksen odottelu Jerusalemin Öljymäellä. Tässä hauskimmat CTR toikkaroinnit.

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    " Ensinnäkin emme huijaa/pyydä keneltäkään rahaa."

    >>>>>>>>>>>>>Niin on. Koska olette niin mielenhallinnassa, ettette näe wc-seuran vuosilukuihin perustuneiden ennustusten menneen kaikkien täysin metsään. Silloin on ymmärrettävästi välteltävä aihetta.

    HOHHOOHHOHOHHOOHH!!! Tietysti ne on mennyt metsään koska näin ei olisi pitänyt toimia. Ja sitä paitsi mitään VIRALLISTA kantaa ei ole ollut. Vain mahdollisuudesta on puhuttu.

    >>>>>>>>>>>>>>>>HOHOHOHOHOHO! Ette vai? Houkuttelette jäseneksi lupaamalla armoa, pelastusta. Paratiisia, ikuista elämää (=täyttä satua), sekä puhutte YHWH-sedästä, jessulista ym. moosesaaprabameista kuin nämä satuhahmot olisivat todellisia. Ja sitten kerrotte, että näiden satuhahmojen tarinoiden maailman laajuiseen levittämiseen tarvitaan rahuskia. Eli jokainen voi päätellä mihin se raha todellisuudessa menee (=wc-seuran omaisuutta kartuttamaan)

    HOHHOHOOHHOOH!! Ei vaan. Kaikki raha menee -> kirjallisuuden ja lehtien painattamiseen (ei tule ottaa huomioon vain paperin hintaa vaan sähkö, huolto jne jne), valtakunnansalien rakentamiseen, erilaisiin avustustöihin, lähetystyöntekijöiden maailmalla pitämiseen, kohteita on aivan älyttömästi.

    Eikä mitään minimi summaa jonka joku haluaa lahjoittaa ole määrätty.

    >>>>>Ei minustakaan. Sekopää uskis olisi aika lähellä. Vai liittyykö terveen ihmisen puuhiin ihmevehnän kaupustelu, Maailman lopun ajankohdan ennustelu pyramidin käytävän pituudesta, ylös tempauksen odottelu Jerusalemin Öljymäellä.

    Pastori Russell oli samalla tapaa syntinen ja erehtyväinen kuin me kaikki ihmiset.

    HOHHOHHOHOHOHOOH!!!

    What's with the Santa Claus laugh?

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    on edelleen voimassa......heko heko.
    >Mielenkiintoista kun 10 vuotta sitten kiepparilta kysyttiin vieläkö vuodesta 1914 puhutaan, niin vastaus oli, "ei onneksi".
    >Miksi lukisin vt seuramatskua, jonka olen jo köykäiseksi havainnut. En voi niistä mitään uutta oppia. Vt seuran valonkasvaminen ei vakuuta. Varsinkin kun opin tuntemaan tarpeeksi hyvin valonjakajia yhteisillä reissuilla, kapakoissa ja saunailloissa. On muuten velivanhimmilla aivan eri ajatusmaailma vapaalla kuin valtakunnansalilla annetaan ymmärtää.

    Hieman alempanan oleva selitys vuoden 1914 merkityksestä...

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Lukekaapa mitä tahansa 1900-luvun alun uskonnollista kirjaa. Kaikki ne ovat paasaavia.

    Eipä Vt-seuran tyhjä paasaus ja pelottelu häviä niille nykyäänkään, loppu on edelleenkin kaiken aikaa pian.

    >>Ja lopettakaa jo se vuosiluvuista jauhaminen!

    Ymmärrän, että kyseiset Vt-seuran vuosiluvut ärsyttävät ja niistä haluttaisiin vaieta. Mutta esimerkiksi tuulesta temmatun ja raamatunvastaisen vuoden 1914 merkitysselityksen uskominen on ehdoton edellytys jehovantodistajalle. Ihmetyttääkö sinua lainkaan miksi jehovantodistajat haluavat vaimentaa keskustelun Vt-seuran merkittävimmästä vuosiluvusta?

    >> Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa että hengellisen valon täytyy kirkastua loppua kohden. (Raamatussa itsessään sanotaan näin) Täten myös Raamatun ymmärrys kasvaa. Vanhat Vartiotornit ja Herätkäät ovat vanhoja. Myös hengellisesti.

    Missä kohdassa Raamattua tuollainen on? (Älä lainaa sitä usein lainattua Sananlaskujen kohtaa, se ei kerro hengellisestä edistymisestä.)

    Millaista edistymistä edustaa sellainen Vt-seuran meno, jossa jo hylätty oppi otetaan takaisin, kuten esivaltaoppi, jota muutettiin kuuleman maailmantilanteen - ei Raamatun - niin vaatiessa? Tai millaista edistymistä edustaa sukupolvioppi, josta on kaksi eri versiota, jotka molemmat on otettu käyttöön kahdesti? Etenkin tämän lainauksen valossa:

    “On vakava asia edustaa Jumalaa ja Kristusta jollakin tavalla, sitten huomata, että ymmärsimme Raamatun pääopetukset ja perusopit väärin, ja sen jälkeen palata juuri niihin oppeihin, joiden olimme vuosien tutkimisen jälkeen päättäneet olevan perusteellisesti vääriä. Kristityt eivät voi olla heikkoja ja horjuvia näiden perusopetusten suhteen. Miten kukaan voi luottaa tällaisten ihmisten vilpittömyyteen tai arvostelukykyyn?” (Vartiotorni 15. elokuuta 1976 sivu 382)

    Jos kuitenkin haluat nähdä edistystä, niin milloin muuten luulet Vt-seuran edistyvän ja hylkäävän raamatulliseksi väittämänsä, mutta Raamattuun perustumattoman - ja sen vastaisen - 607 2520=1914 -laskelman?

    Mitä taas lopun suhteen tulee, niin jo Raamatun kirjoittelun aikana elettiin lopun aikaa, sen jälkeen se on ollut menossa pari vuosituhatta, Vartiotorniseurallakin on menossa jo toinen lopun aika, mutta valitettavasti sekin on hylättävävien oppien luettelossa, koska sen pohjana on juuri tuo yllä lainattu laskelma.

    Mitä mieltä olet Raamatussa olevasta Jeesuksen lupauksesta palata silloisten seuraajiensa elinaikana? Olisiko sillä ollut merkitystä sen asian miettimisessä miksi maailmanaikojen loppukausi oli jo pian Jeesuksen kuoleman jälkeen?

    Aiheen tekstiyhteyttä etkä sitä Raamatun kokonaisilmoitusta ( joka ei ole suinkaan kehäpäätelmä), joka sanoo nimenomaan sen sukupolven, joka saa nähdä Jeesuksen antamien: maailmanajan lopusta kertovien merkkien toteutuvan, olevan tuo "se sukupolvi".

    Lopunaikojen ennustukset ovat laaja kokonaisuus, johan kuuluu mm. Isreelin kansan kokoaminen omaan maahansa: "kuolleiden luiden laaksosta", sekä se, että se saa senjälkeen "nahan päälleen"(itsenäisyys ja rajat) ja lopulta myös jopa: "katsoessaanHäneen, jonka ovat lävistäneet": Pyhän Hengen osallisuuden. (Hes.33:16-38; Sak.12:10.) Lisäksi Jerusalem pitää vapauttaa ja se "puhdistetaan niin ettei se enään ole pakanain tallattavana" ennenkuin "pakanain ajat päättyvät". Nämä "merkit puhkeavat kukkaan," ja "kun te näette sen tietäkää että kesä on lähellä" ja nämä merkit ovat vain osa sitä suurta historian draaman ja kokonaisuutta, mikä edeltää Herran tulemusta; ja selkeän "vision", tuosta tulemuksen hetkestä voi lukea tarkemmin vaikkapa Sakarjan kirjan 14-luvusta.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    ei ole muuttaa vuotta 1914.

    Vanhan ja uuden raja kulkee siinä mihin on tullut uutta valoa. Lue niin tiedät/opit.

    >>ei ole muuttaa vuotta 1914.

    Metkaa, että et näe mitään syytä muuttaa raamatulliseksi väitettyä opetusta, jolla ei ole Raamatun tukea. Tuet näin opetusta, joka kaatuu yhdellä ainoalla raamatunjakeella, sellainen kertoo syvästä Vt-mielenhallinnasta.

    >>Vanhan ja uuden raja kulkee siinä mihin on tullut uutta valoa.

    Tuolla mielipiteelläsi sinun on myös myönnettävä, että vanhan ja uuden raja on hypellyt ajallisesti myös taaksepäin.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>Millaista edistymistä edustaa sellainen Vt-seuran meno, jossa jo hylätty oppi otetaan takaisin, kuten esivaltaoppi, jota muutettiin kuuleman maailmantilanteen - ei Raamatun - niin vaatiessa?

    Esivaltaoppi?

    >>Tai millaista edistymistä edustaa sukupolvioppi, josta on kaksi eri versiota, jotka molemmat on otettu käyttöön kahdesti?

    Sukupolvioppi oli tulkittu virheellisesti kuten jo on sanottu.

    >>Jos kuitenkin haluat nähdä edistystä, niin milloin muuten luulet Vt-seuran edistyvän ja hylkäävän raamatulliseksi väittämänsä, mutta Raamattuun perustumattoman - ja sen vastaisen - 607 2520=1914 -laskelman?

    Nyt tulee kylmästi copy/pastee koska en jaksa alkaa itse kirjoittamaan.

    Käytä Raamattua samalla kun luet tekstin!
    ____________________________________________________________

    RAAMATUNTUTKIJAT julistivat jo muutamien vuosikymmenien ajan etukäteen, että vuonna 1914 tapahtuisi jotain merkittävää. Mitä se oli, ja mitkä todisteet osoittavat, että tuo vuosi oli hyvin tärkeä?

    Jeesus sanoi Luukkaan 21:24:ssä: ”Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat [”pakanain ajat”, vuoden 1938 kirkkoraamattu] täyttyvät.” Jerusalem oli ollut juutalaisten kansakunnan pääkaupunki ja kuningas Daavidista polveutuvien kuninkaiden hallituspaikka (Psalmit 48:1, 2). Nuo kuninkaat olivat poikkeuksellisia hallitsijoita. He istuivat ”Jehovan valtaistuimella” edustaen itse Jumalaa (1. Aikakirja 29:23). Jerusalem oli siis Jehovan hallitusvallan vertauskuva.

    Miten ja milloin Jumalan hallitusvalta sitten joutui ”kansakuntien tallattavaksi”? Vuonna 607 eaa., jolloin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin. ”Jehovan valtaistuin” jäi tyhjäksi, ja Daavidista polveutuvien kuninkaiden ketju katkesi väliaikaisesti. (2. Kuninkaiden kirja 25:1–26.) Jatkuisiko tämä ’tallaaminen’ ikuisesti? Ei, sillä Hesekielin profetiassa sanottiin Jerusalemin viimeisestä kuninkaasta Sidkiasta: ”Poista turbaani ja nosta pois kruunu. – – Eikä tämäkään tule varmasti kenenkään omaksi, ennen kuin tulee hän, jolla on laillinen oikeus, ja minun on annettava se hänelle.” (Hesekiel 21:26, 27.) ”Laillinen oikeus” Daavidin kruunuun on Kristuksella Jeesuksella (Luukas 1:32, 33). ’Tallaaminen’ päättyisi sitten, kun Jeesuksesta tulisi Kuningas.

    Milloin tuo suuri hetki koittaisi? Jeesus osoitti, että pakanat saisivat hallita tietyn aikaa. Danielin kirjan 4. luvussa oleva kertomus sisältää avaimen tuon ajanjakson pituuden selvittämiseksi. Siinä kuvaillaan profeetallista unta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar näki. Unessa hakattiin poikki suunnattoman suuri puu, eikä sen kanto päässyt versomaan, koska se kahlittiin rauta- ja kuparivanteilla. Enkeli julisti: ”Kulukoon siltä seitsemän aikaa.” (Daniel 4:10–16.)

    Puut edustavat Raamatussa toisinaan hallitusvaltaa (Hesekiel 17:22–24; 31:2–5). Vertauskuvallisen puun kaataminen kuvaa siis sitä, miten Jumalan hallitusvalta päättyisi sellaisena kuin Jerusalemin kuninkaat sitä edustivat. Näky osoitti kuitenkin, että ’Jerusalemin tallaaminen’ olisi väliaikaista, sillä se kestäisi ”seitsemän aikaa”. Kuinka pitkä ajanjakso tämä on?

    Ilmestyksen 12:6, 14 osoittaa, että kolme ja puoli aikaa on ”tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää”. ”Seitsemän aikaa” on kaksi kertaa pitempi ajanjakso eli 2 520 päivää. Pakanakansat eivät kuitenkaan lakanneet ’tallaamasta’ Jumalan hallitusvaltaa vielä 2 520 päivän jälkeen Jerusalemin kukistumisesta. Ennustus viittaa siis selvästikin paljon pitempään aikaan. Neljännen Mooseksen kirjan 14:34:ssä ja Hesekielin 4:6:ssa puhutaan ”päivästä vuotta kohti”, ja tämän perusteella ”seitsemän aikaa” on 2 520 vuotta.

    Nämä 2 520 vuotta alkoivat lokakuussa 607 eaa., kun babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja Daavidista polveutuva kuningas poistettiin valtaistuimelta. Ajanjakso päättyi lokakuussa 1914. Silloin loppuivat ”kansakuntien määräajat” ja Jumala asetti Jeesuksen Kristuksen taivaalliseksi Kuninkaaksi (Psalmit 2:1–6; Daniel 7:13, 14).

    Aivan kuten Jeesus ennusti, hänen ”läsnäololleen” taivaallisena Kuninkaana ovat olleet ominaisia mullistavat maailmanlaajuiset ilmiöt: sodat, nälänhätä, maanjäristykset ja tuhoisat taudit (Matteus 24:3–8; Luukas 21:11). Ne ovat painava todiste sen puolesta, että vuonna 1914 syntyi Jumalan taivaallinen valtakunta ja nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeiset päivät” alkoivat (2. Timoteukselle 3:1–5).
    ____________________________________________________________

    Valossa puhdas NOLLA. Kuka tahansa voi ruveta sepittelemään moisia satuja irroittaen Raamatun profetaalisen ilmoituksen kontekstitaan. Se joka tässä asiassa syntiä tekee on se ilmeinen sadunkertoja, mutta myös sen synti on ilmenen, joka nuo sadut todeksi uskoo.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>ei ole muuttaa vuotta 1914.

    Metkaa, että et näe mitään syytä muuttaa raamatulliseksi väitettyä opetusta, jolla ei ole Raamatun tukea. Tuet näin opetusta, joka kaatuu yhdellä ainoalla raamatunjakeella, sellainen kertoo syvästä Vt-mielenhallinnasta.

    >>Vanhan ja uuden raja kulkee siinä mihin on tullut uutta valoa.

    Tuolla mielipiteelläsi sinun on myös myönnettävä, että vanhan ja uuden raja on hypellyt ajallisesti myös taaksepäin.

    Alempana oleva vastaukseni vuodesta 1914...

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.

    >> Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.>>

    8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
    Luuk. 21.

    " Aika on lähellä - Alkää menkö heidän perässään "

    17. Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    Matt. 28. KR 33/38

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    eihän se nyt sinäänsä ole sidoksissa siihen mutta se liittyy asiaan.

    >> eihän se nyt sinäänsä ole sidoksissa siihen mutta se liittyy asiaan. >>

    Tässä vt-seuran tekstiä puhu perustellen kirjasta :

    ".. että hänen uhriksi annettu täydellinen ihmiselämänsä mahdollistaa pelastuksen ja ikuisen elämän kaikille niille, jotka uskovat; että Kristus hallitsee aktiivisesti Kuninkaana Jumalan annettua hänelle vuonna 1914 vallan kaikkeen maahan. "

    Äänestä

  • Repe-Pekka kirjoitti:

    >> Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.>>

    8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
    Luuk. 21.

    " Aika on lähellä - Alkää menkö heidän perässään "

    17. Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    Matt. 28. KR 33/38

    että Jeesuksen toinen tulemus on lähellä. Raamatun mukaan heitä ei tule kuunnella. Tätähän kai tarkoitit?

    Äänestä

  • sanoo. kirjoitti:

    Juurikin näin... =D

    Äänestä

  • sanoo. kirjoitti:

    että Jeesuksen toinen tulemus on lähellä. Raamatun mukaan heitä ei tule kuunnella. Tätähän kai tarkoitit?

    On minun ohjenuorani.

    29. Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.
    Apt. 5. KR 33/38

    Raamattu, Jumalan Sana, paljastaa väärän evankeliumin.

    Siitä päivästä tai hetkestä ... sen tietää ainoastaan Isä.

    32. Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
    Mark. 13.

    Jos joku väittää tietävänsä sen ajan tai hetken ( olipa mistä lohkosta tai järjestöstä hyvänsä ) hän valehtelee.

    olemme samaa mieltä!

    Mitä hyödyimme tästäkin kiistelystä? Emme mitään.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    olemme samaa mieltä!

    Mitä hyödyimme tästäkin kiistelystä? Emme mitään.

    >> Eli olemme samaa mieltä! >>

    No ei todellakaan olla.

    Ymmärrätkö sinä laisinkaan sitä tosiasiaa, että kenen nimessä vt-seura on
    lopunaikoja julistanut, onko takana Jumalan ilmoittamat ajankohdat vai
    ihmisjoukon oman päätelmät ja tulkinnat.

    Selkokielellä vt-seuran oppia noudattavat tekevät Jumalasta valehtelijan.

    Uskotko sinä enemmän vt-seuraa kuin Jumalan sanaa ?

    te julistatte Jeesuksen tulemista. (= Jumalattoman asianjärjestelmän loppua.)

    Eli samaa kuin mekin julistamme. Joskin te ette sitä julista vaan hurmostelette saleissanne keskenään.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    on edelleen voimassa......heko heko.
    >Mielenkiintoista kun 10 vuotta sitten kiepparilta kysyttiin vieläkö vuodesta 1914 puhutaan, niin vastaus oli, "ei onneksi".
    >Miksi lukisin vt seuramatskua, jonka olen jo köykäiseksi havainnut. En voi niistä mitään uutta oppia. Vt seuran valonkasvaminen ei vakuuta. Varsinkin kun opin tuntemaan tarpeeksi hyvin valonjakajia yhteisillä reissuilla, kapakoissa ja saunailloissa. On muuten velivanhimmilla aivan eri ajatusmaailma vapaalla kuin valtakunnansalilla annetaan ymmärtää.

    alkoholisti.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Nämä hengellä voidellut, taivaalliseen pappisluokkaan kuuluvat ovat "u-j-y-o".

    Juu ja tuon liturgian lyhyt kirkastumiskaava menee siten, että Vt-seuralle 1879-1896 välillä oli ensin kyseessä ihmisluokka. Sitten 1896-1927 välillä C.T. Russell (viimeiset 11 vuotta kuolleenakin). Ja siis vuodesta 1927 jälleen ihmisluokka. Kun tunnut olevan noin selittelyaltis, niin kertoisitko vaikka sellaisen minua askarruttaneen yksityiskohdan selityksen, kuin miksi kyseisen luokan naisjäsenillä on opetusvelvollisuuden ("pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa") lisäksi opetuskielto?

    Kun ja jos tuo selviää, niin voimme jatkaa ihmettelyä tuon pappisluokan käytännön tiimoilta.

    joutavia. Terveisin C. T. Russell

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>Millaista edistymistä edustaa sellainen Vt-seuran meno, jossa jo hylätty oppi otetaan takaisin, kuten esivaltaoppi, jota muutettiin kuuleman maailmantilanteen - ei Raamatun - niin vaatiessa?

    Esivaltaoppi?

    >>Tai millaista edistymistä edustaa sukupolvioppi, josta on kaksi eri versiota, jotka molemmat on otettu käyttöön kahdesti?

    Sukupolvioppi oli tulkittu virheellisesti kuten jo on sanottu.

    >>Jos kuitenkin haluat nähdä edistystä, niin milloin muuten luulet Vt-seuran edistyvän ja hylkäävän raamatulliseksi väittämänsä, mutta Raamattuun perustumattoman - ja sen vastaisen - 607 2520=1914 -laskelman?

    Nyt tulee kylmästi copy/pastee koska en jaksa alkaa itse kirjoittamaan.

    Käytä Raamattua samalla kun luet tekstin!
    ____________________________________________________________

    RAAMATUNTUTKIJAT julistivat jo muutamien vuosikymmenien ajan etukäteen, että vuonna 1914 tapahtuisi jotain merkittävää. Mitä se oli, ja mitkä todisteet osoittavat, että tuo vuosi oli hyvin tärkeä?

    Jeesus sanoi Luukkaan 21:24:ssä: ”Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat [”pakanain ajat”, vuoden 1938 kirkkoraamattu] täyttyvät.” Jerusalem oli ollut juutalaisten kansakunnan pääkaupunki ja kuningas Daavidista polveutuvien kuninkaiden hallituspaikka (Psalmit 48:1, 2). Nuo kuninkaat olivat poikkeuksellisia hallitsijoita. He istuivat ”Jehovan valtaistuimella” edustaen itse Jumalaa (1. Aikakirja 29:23). Jerusalem oli siis Jehovan hallitusvallan vertauskuva.

    Miten ja milloin Jumalan hallitusvalta sitten joutui ”kansakuntien tallattavaksi”? Vuonna 607 eaa., jolloin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin. ”Jehovan valtaistuin” jäi tyhjäksi, ja Daavidista polveutuvien kuninkaiden ketju katkesi väliaikaisesti. (2. Kuninkaiden kirja 25:1–26.) Jatkuisiko tämä ’tallaaminen’ ikuisesti? Ei, sillä Hesekielin profetiassa sanottiin Jerusalemin viimeisestä kuninkaasta Sidkiasta: ”Poista turbaani ja nosta pois kruunu. – – Eikä tämäkään tule varmasti kenenkään omaksi, ennen kuin tulee hän, jolla on laillinen oikeus, ja minun on annettava se hänelle.” (Hesekiel 21:26, 27.) ”Laillinen oikeus” Daavidin kruunuun on Kristuksella Jeesuksella (Luukas 1:32, 33). ’Tallaaminen’ päättyisi sitten, kun Jeesuksesta tulisi Kuningas.

    Milloin tuo suuri hetki koittaisi? Jeesus osoitti, että pakanat saisivat hallita tietyn aikaa. Danielin kirjan 4. luvussa oleva kertomus sisältää avaimen tuon ajanjakson pituuden selvittämiseksi. Siinä kuvaillaan profeetallista unta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar näki. Unessa hakattiin poikki suunnattoman suuri puu, eikä sen kanto päässyt versomaan, koska se kahlittiin rauta- ja kuparivanteilla. Enkeli julisti: ”Kulukoon siltä seitsemän aikaa.” (Daniel 4:10–16.)

    Puut edustavat Raamatussa toisinaan hallitusvaltaa (Hesekiel 17:22–24; 31:2–5). Vertauskuvallisen puun kaataminen kuvaa siis sitä, miten Jumalan hallitusvalta päättyisi sellaisena kuin Jerusalemin kuninkaat sitä edustivat. Näky osoitti kuitenkin, että ’Jerusalemin tallaaminen’ olisi väliaikaista, sillä se kestäisi ”seitsemän aikaa”. Kuinka pitkä ajanjakso tämä on?

    Ilmestyksen 12:6, 14 osoittaa, että kolme ja puoli aikaa on ”tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää”. ”Seitsemän aikaa” on kaksi kertaa pitempi ajanjakso eli 2 520 päivää. Pakanakansat eivät kuitenkaan lakanneet ’tallaamasta’ Jumalan hallitusvaltaa vielä 2 520 päivän jälkeen Jerusalemin kukistumisesta. Ennustus viittaa siis selvästikin paljon pitempään aikaan. Neljännen Mooseksen kirjan 14:34:ssä ja Hesekielin 4:6:ssa puhutaan ”päivästä vuotta kohti”, ja tämän perusteella ”seitsemän aikaa” on 2 520 vuotta.

    Nämä 2 520 vuotta alkoivat lokakuussa 607 eaa., kun babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja Daavidista polveutuva kuningas poistettiin valtaistuimelta. Ajanjakso päättyi lokakuussa 1914. Silloin loppuivat ”kansakuntien määräajat” ja Jumala asetti Jeesuksen Kristuksen taivaalliseksi Kuninkaaksi (Psalmit 2:1–6; Daniel 7:13, 14).

    Aivan kuten Jeesus ennusti, hänen ”läsnäololleen” taivaallisena Kuninkaana ovat olleet ominaisia mullistavat maailmanlaajuiset ilmiöt: sodat, nälänhätä, maanjäristykset ja tuhoisat taudit (Matteus 24:3–8; Luukas 21:11). Ne ovat painava todiste sen puolesta, että vuonna 1914 syntyi Jumalan taivaallinen valtakunta ja nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeiset päivät” alkoivat (2. Timoteukselle 3:1–5).
    ____________________________________________________________

    >> Käytä Raamattua samalla kun luet tekstin!

    Oikein hyvä ohje, noudatamme sitä.

    >>RAAMATUNTUTKIJAT julistivat jo muutamien vuosikymmenien ajan etukäteen, että vuonna 1914 tapahtuisi jotain merkittävää. Mitä se oli, ja mitkä todisteet osoittavat, että tuo vuosi oli hyvin tärkeä?

    Ymmärrän tuon lainauksen jos olet tietämätön todellisuudesta, mutta jos taas et, niin sitä pahempi. Raamatuntutkijoille Harmagedonin taistelu alkoi 1874 kun Jeesus palasi näkymättömänä ja tuon taistelun oli määrä loppua 1914 alkavaan rauhan aikaan:

    >>Jeesus sanoi Luukkaan 21:24:ssä: ”Jerusalem tulee olemaan kansakuntien tallattavana, kunnes kansakuntien määräajat [”pakanain ajat”, vuoden 1938 kirkkoraamattu] täyttyvät.” Jerusalem oli ollut juutalaisten kansakunnan pääkaupunki ja kuningas Daavidista polveutuvien kuninkaiden hallituspaikka (Psalmit 48:1, 2). Nuo kuninkaat olivat poikkeuksellisia hallitsijoita. He istuivat ”Jehovan valtaistuimella” edustaen itse Jumalaa (1. Aikakirja 29:23). Jerusalem oli siis Jehovan hallitusvallan vertauskuva.

    Nyt käytämme ohjeesi mukaisesti Raamattua. Luukkaan 21:24:ssä oleva viittaus pakanain aikoihin on aikamuodoltaan futuuri, joka sulkee pois sen, että pakanain ajat olisivat voineet alkaa ennen kuin Raamatussa olevat Jeesuksen sanat lausuttiin

    Näin yksinkertaista on Vt-seuran vuoden 1914 raamatullisuuden torppaaminen, kiitos tekstistäsi. Otan muut ontuvat osat eri käsittelyyn, ettei tuo merkkiraja tule vastaan.

    >>Esivaltaoppi?

    Room. 13: esivallat olivat vuoteen 1929 maallisia, sitten maailmantilanteesta - ei Raamatusta - johtuen Jehova ja Jeesus aina vuoteen 1962, jonka jälkeen jälleen maallisia. Siis näkemys tarkentui kun maailmantilanne rauhoittui.

    >>Sukupolvioppi oli tulkittu virheellisesti kuten jo on sanottu.

    Opista on ollut kaksi eri versiota ja molemmat on otettu kahdesti käyttöön, mistä voi olla varma, ettei nykytulkinta ole virheellinen?

    >>Miten ja milloin Jumalan hallitusvalta sitten joutui ”kansakuntien tallattavaksi”? Vuonna 607 eaa., jolloin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin.

    Tuleeko sinulle mieleen mitään selitystä sille, että Vt-seura esittää materiaalissaan babylonialaiset hallitsijat, heidän järjestyksensä ja hallinta-aikansa, aivan samalla tavalla kuin historia, jolloin vuonna 607 hallitsijana olikin Nebun faija?

    >> Siinä kuvaillaan profeetallista unta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar näki. Unessa hakattiin poikki suunnattoman suuri puu, eikä sen kanto päässyt versomaan, koska se kahlittiin rauta- ja kuparivanteilla. Enkeli julisti: ”Kulukoon siltä seitsemän aikaa.” (Daniel 4:10–16.)

    Jos haluaa tulkita ”aika”-ilmauksen kirjaimellisiksi vuosiksi, niin joutuu sijoittamaan ne seitsemän kirjaimellista vuotta Raamatun ja historian kuvailemaan Nebun hallintoon:

    http://www.kolumbus.fi/hextek/GTR/index.htm

    Taikka vaihtoehtoisesti esittää kuinka tuota linkin taulukkoa on korjattava.

    >> Ilmestyksen 12:6, 14 osoittaa, että kolme ja puoli aikaa on ”tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää”. ”Seitsemän aikaa” on kaksi kertaa pitempi ajanjakso eli 2 520 päivää.

    Jolloin 1260 päivää, eli 3,5 aikaa on 1260 vuotta, vai oletko tässä Vt-seuran nykylinjoilla ja kannatat 1260 päivää? (Russell oli looginen ja hänelle 3,5 aikaa oli 1260 vuotta.)

    >>Ennustus viittaa siis selvästikin paljon pitempään aikaan.

    Perustele Raamatulla, että Nebun sairaudella oli jokin aikaamme liittivä profeetallinen merkitys?

    >>Neljännen Mooseksen kirjan 14:34:ssä ja Hesekielin 4:6:ssa puhutaan ”päivästä vuotta kohti”, ja tämän perusteella ”seitsemän aikaa” on 2 520 vuotta

    Tuo on täyttä mielivaltaa, noissa kahdessa kohdassa annettiin toimintaohje noihin kahteen nimenomaiseen tilanteeseen. Jos olet eri mieltä, niin ole ystävällinen ja perustele Raamatulla mihin kaikkiin tilanteisiin kukin saa tuota toimintaohjetta käyttää ja mihin ei?

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>>>>>>>>>>>>Niin on. Koska olette niin mielenhallinnassa, ettette näe wc-seuran vuosilukuihin perustuneiden ennustusten menneen kaikkien täysin metsään. Silloin on ymmärrettävästi välteltävä aihetta.

    HOHHOOHHOHOHHOOHH!!! Tietysti ne on mennyt metsään koska näin ei olisi pitänyt toimia. Ja sitä paitsi mitään VIRALLISTA kantaa ei ole ollut. Vain mahdollisuudesta on puhuttu.

    >>>>>>>>>>>>>>>>HOHOHOHOHOHO! Ette vai? Houkuttelette jäseneksi lupaamalla armoa, pelastusta. Paratiisia, ikuista elämää (=täyttä satua), sekä puhutte YHWH-sedästä, jessulista ym. moosesaaprabameista kuin nämä satuhahmot olisivat todellisia. Ja sitten kerrotte, että näiden satuhahmojen tarinoiden maailman laajuiseen levittämiseen tarvitaan rahuskia. Eli jokainen voi päätellä mihin se raha todellisuudessa menee (=wc-seuran omaisuutta kartuttamaan)

    HOHHOHOOHHOOH!! Ei vaan. Kaikki raha menee -> kirjallisuuden ja lehtien painattamiseen (ei tule ottaa huomioon vain paperin hintaa vaan sähkö, huolto jne jne), valtakunnansalien rakentamiseen, erilaisiin avustustöihin, lähetystyöntekijöiden maailmalla pitämiseen, kohteita on aivan älyttömästi.

    Eikä mitään minimi summaa jonka joku haluaa lahjoittaa ole määrätty.

    >>>>>Ei minustakaan. Sekopää uskis olisi aika lähellä. Vai liittyykö terveen ihmisen puuhiin ihmevehnän kaupustelu, Maailman lopun ajankohdan ennustelu pyramidin käytävän pituudesta, ylös tempauksen odottelu Jerusalemin Öljymäellä.

    Pastori Russell oli samalla tapaa syntinen ja erehtyväinen kuin me kaikki ihmiset.

    HOHHOHHOHOHOHOOH!!!

    What's with the Santa Claus laugh?

    Puhu pukille!

    >>Nämä 2 520 vuotta alkoivat lokakuussa 607 eaa.

    Jos käyttäisimme Raamattua jatsoisimme mitä sillä on kerrottavana. Lue ensin Sakarjan 7:1-5 (UM):

    7 Edelleen tapahtui, että kuningas Dareioksen neljäntenä vuonna Sakarjalle tuli Jehovan sana yhdeksännen kuun eli kislevin neljäntenä päivänä. 2 Ja Betel lähetti sitten Sareserin ja Regem-Melekin ja hänen miehensä hellyttämään Jehovan kasvoja 3 ja sanomaan papeille, jotka kuuluivat armeijoiden Jehovan huoneeseen, ja profeetoille, niin, sanomaan: ”Pitääkö minun itkeä viidennessä kuussa ja noudattaa pidättyvyyttä, niin kuin olen tehnyt nämä, oi kuinka monet vuodet?”
    4 Ja minulle tuli sitten armeijoiden Jehovan sana, joka kuului: 5 ”Sano kaikelle maan kansalle ja papeille: ’Kun te paastositte ja kun valitettiin viidennessä kuussa ja seitsemännessä kuussa ja te teitte niin seitsemänkymmentä vuotta, paastositteko te todella minulle, niin, minulle?

    Katso sitten ymmärrysoppaasta:

    ”Egypti oli päässyt vapaaksi Persian ikeestä, mutta Dareios valloitti sen uudelleen n. 519–518 eaa.” (it-1-FI sivu 375)

    ”Dareios Hystaspeen osuus Raamatun kertomuksessa liittyy erityisesti Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamiseen. Temppelin perustus laskettiin 536 eaa., mutta jälleenrakennustyö kiellettiin 522 eaa., ja ’se oli pysähdyksissä – – Dareioksen toiseen hallitusvuoteen asti’ (520 eaa.)” (it-1-FI sivu 375)

    ”Virkamiesten yhteistoiminnallisuuden ja profeettojen kautta jatkuvasti saatavan rohkaisun ansiosta (Sak 7:1; 8:1–9, 20–23) temppelin rakennustyö saatettiin menestyksellisesti päätökseen ’adarkuun kolmantena päivänä, nimittäin kuningas Dareioksen kuudentena hallitusvuonna’ (Esr 6:13–15; 6. maaliskuuta 515 eaa.).” (it-1-FI sivu 376)

    Sakarjan 7:1:ssä mainittu Dareioksen neljäs vuosi oli siis Vartiotorniseuran mukaan 517 eaa., joten Sakarjan 7:5:ssä mainittu 70-vuotinen jakso alkoi 587 eaa.

    >>Aivan kuten Jeesus ennusti, hänen ”läsnäololleen” taivaallisena Kuninkaana ovat olleet ominaisia mullistavat maailmanlaajuiset ilmiöt: sodat, nälänhätä, maanjäristykset ja tuhoisat taudit (Matteus 24:3–8; Luukas 21:11). Ne ovat painava todiste sen puolesta, että vuonna 1914 syntyi Jumalan taivaallinen valtakunta ja nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeiset päivät” alkoivat (2. Timoteukselle 3:1–5).

    Noin kevyellä heitolla ei tuosta asiasta selviä, ainakin minä odottaisin painavampaa todistetta. Pelkkä ”ominaisia”-viite osoittaa, että eväät on syöty loppuun ja Vt-seuralla on käsissä enää smörgarin käärepaperi, jota se tarkastelee, josko siitä saisi jotain irti.

    Äänestä

  • sie haasta kirjoitti:

    joutavia. Terveisin C. T. Russell

    Ei sulla o yhtää ihmevehnää enää jemmassa?

    Äänestä

  • koo.koo kirjoitti:

    Puhu pukille!

    jo syntymästä asti kusta päähän, ja se ei tule millään pois.

    Äänestä

  • oletkin selvä kirjoitti:

    alkoholisti.

    Rutherfordkin oli alkoholisti ja piti rakastajattaria, mutta jehovantodistajat pitävät edelleen arvossa esimerkiksi hänen 1931 lanseeraamaansa työnimeä ja vuonna 1935 tekemäänsä keikausta taivaasta maan päälle. Laitatko nuokin asiat sinulle ominaisella kypsällä harkinnalla viinan piikkin?

    Minulla on taipumus kihtiin, miten se vaikuttaa Vartiotorniseurasta esittämiini asioihin?

    P.S. Nyt ei ole kihtikohtaus päällä.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    Alempana oleva vastaukseni vuodesta 1914...

    Ja kommentoi ihmeessä antamiani vastauksia ja kysy jos jotain jää auki. Mulla on tota matskua hyvin viljalti, mutta vanhat valmiit tekstit eivät sovi tähän uuteen merkkirajaan, joten on edettävät pätkittäin.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Miten ja milloin Jumalan hallitusvalta sitten joutui ”kansakuntien tallattavaksi”? Vuonna 607 eaa., jolloin babylonialaiset valloittivat Jerusalemin.

    Tuleeko sinulle mieleen mitään selitystä sille, että Vt-seura esittää materiaalissaan babylonialaiset hallitsijat, heidän järjestyksensä ja hallinta-aikansa, aivan samalla tavalla kuin historia, jolloin vuonna 607 hallitsijana olikin Nebun faija?

    >> Siinä kuvaillaan profeetallista unta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar näki. Unessa hakattiin poikki suunnattoman suuri puu, eikä sen kanto päässyt versomaan, koska se kahlittiin rauta- ja kuparivanteilla. Enkeli julisti: ”Kulukoon siltä seitsemän aikaa.” (Daniel 4:10–16.)

    Jos haluaa tulkita ”aika”-ilmauksen kirjaimellisiksi vuosiksi, niin joutuu sijoittamaan ne seitsemän kirjaimellista vuotta Raamatun ja historian kuvailemaan Nebun hallintoon:

    http://www.kolumbus.fi/hextek/GTR/index.htm

    Taikka vaihtoehtoisesti esittää kuinka tuota linkin taulukkoa on korjattava.

    >> Ilmestyksen 12:6, 14 osoittaa, että kolme ja puoli aikaa on ”tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää”. ”Seitsemän aikaa” on kaksi kertaa pitempi ajanjakso eli 2 520 päivää.

    Jolloin 1260 päivää, eli 3,5 aikaa on 1260 vuotta, vai oletko tässä Vt-seuran nykylinjoilla ja kannatat 1260 päivää? (Russell oli looginen ja hänelle 3,5 aikaa oli 1260 vuotta.)

    >>Ennustus viittaa siis selvästikin paljon pitempään aikaan.

    Perustele Raamatulla, että Nebun sairaudella oli jokin aikaamme liittivä profeetallinen merkitys?

    >>Neljännen Mooseksen kirjan 14:34:ssä ja Hesekielin 4:6:ssa puhutaan ”päivästä vuotta kohti”, ja tämän perusteella ”seitsemän aikaa” on 2 520 vuotta

    Tuo on täyttä mielivaltaa, noissa kahdessa kohdassa annettiin toimintaohje noihin kahteen nimenomaiseen tilanteeseen. Jos olet eri mieltä, niin ole ystävällinen ja perustele Raamatulla mihin kaikkiin tilanteisiin kukin saa tuota toimintaohjetta käyttää ja mihin ei?

    >>Tuleeko sinulle mieleen mitään selitystä sille, että Vt-seura esittää materiaalissaan babylonialaiset hallitsijat, heidän järjestyksensä ja hallinta-aikansa, aivan samalla tavalla kuin historia, jolloin vuonna 607 hallitsijana olikin Nebun faija?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nebuchadnezzar_II

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Esivaltaoppi?

    Room. 13: esivallat olivat vuoteen 1929 maallisia, sitten maailmantilanteesta - ei Raamatusta - johtuen Jehova ja Jeesus aina vuoteen 1962, jonka jälkeen jälleen maallisia. Siis näkemys tarkentui kun maailmantilanne rauhoittui.

    >>Sukupolvioppi oli tulkittu virheellisesti kuten jo on sanottu.

    Opista on ollut kaksi eri versiota ja molemmat on otettu kahdesti käyttöön, mistä voi olla varma, ettei nykytulkinta ole virheellinen?

    on jäänyt noin paljon hampaankoloon todistajia vastaan. Minä ainakin itse jos olisin jonkun uskonnon harhauttama, jättäisin sen uskonnon täysin rauhaan, enkä uhraisi penniäkään koko uskonnolle. Meilo sen sijaan on täällä päivästä toiseen pitkine selityksineen. Tuossa kuluu jo älyttömästi aikaakin. Sairasta touhua sanon minä.

    Äänestä

  • Ja en ota huomioon kirjoitti:

    Aiheen tekstiyhteyttä etkä sitä Raamatun kokonaisilmoitusta ( joka ei ole suinkaan kehäpäätelmä), joka sanoo nimenomaan sen sukupolven, joka saa nähdä Jeesuksen antamien: maailmanajan lopusta kertovien merkkien toteutuvan, olevan tuo "se sukupolvi".

    Lopunaikojen ennustukset ovat laaja kokonaisuus, johan kuuluu mm. Isreelin kansan kokoaminen omaan maahansa: "kuolleiden luiden laaksosta", sekä se, että se saa senjälkeen "nahan päälleen"(itsenäisyys ja rajat) ja lopulta myös jopa: "katsoessaanHäneen, jonka ovat lävistäneet": Pyhän Hengen osallisuuden. (Hes.33:16-38; Sak.12:10.) Lisäksi Jerusalem pitää vapauttaa ja se "puhdistetaan niin ettei se enään ole pakanain tallattavana" ennenkuin "pakanain ajat päättyvät". Nämä "merkit puhkeavat kukkaan," ja "kun te näette sen tietäkää että kesä on lähellä" ja nämä merkit ovat vain osa sitä suurta historian draaman ja kokonaisuutta, mikä edeltää Herran tulemusta; ja selkeän "vision", tuosta tulemuksen hetkestä voi lukea tarkemmin vaikkapa Sakarjan kirjan 14-luvusta.

    >>Aiheen tekstiyhteyttä etkä sitä Raamatun kokonaisilmoitusta ( joka ei ole suinkaan kehäpäätelmä),

    Ai jaa, mikä vakavasti otettava lähde tulee kyseeseen Raamatun lisäksi?

    >> joka sanoo nimenomaan sen sukupolven, joka saa nähdä Jeesuksen antamien: maailmanajan lopusta kertovien merkkien toteutuvan, olevan tuo "se sukupolvi".

    Kuule kun Jeesus lupasi palata aikalaistensa edustaman sukupolven aikana. Mutta kun ei palannut, niin sukupolvea alettiin venyttää ja se on venynyt jo pari vuosituhatta. Vt-seurakin on sotkeutunut asiaan oikein toden teolla.

    >>Lopunaikojen ennustukset ovat laaja kokonaisuus, johan kuuluu mm. Isreelin kansan kokoaminen omaan maahansa:

    Mutta kun tämä osio on "pyhitetty" Vt-liturgialle, eikä juutalaisilla ole ollut erityisasemaa Vt-liturgiassa enää 1930-luvulta lähtien. Itse asiassa vielä 1940-luvulle Vt-seura oli havaittavan antisemitistinen.

    Äänestä

  • kun meilolle kirjoitti:

    on jäänyt noin paljon hampaankoloon todistajia vastaan. Minä ainakin itse jos olisin jonkun uskonnon harhauttama, jättäisin sen uskonnon täysin rauhaan, enkä uhraisi penniäkään koko uskonnolle. Meilo sen sijaan on täällä päivästä toiseen pitkine selityksineen. Tuossa kuluu jo älyttömästi aikaakin. Sairasta touhua sanon minä.

    >>on jäänyt noin paljon hampaankoloon todistajia vastaan.

    Tai pikemminkin Vt-seuraa vastaan

    >> Minä ainakin itse jos olisin jonkun uskonnon harhauttama, jättäisin sen uskonnon täysin rauhaan, enkä uhraisi penniäkään koko uskonnolle.

    Minä en ole sinä, joten on vaan pääteltävä, että loogisesti ottaen et kuvitteelisen viina-, huume- tai vaikka pelikoukun jälkeen uhraisi pennikään niiden hyväksi, jotka ovat mahdollisesti joutumassa viina-, huume- tai pelikoukkuun tai jo siellä ollessaan haluisivat koukusta pois. Ja sinä haluat kaikkien jakavan asenteesi?

    >> Meilo sen sijaan on täällä päivästä toiseen pitkine selityksineen. Tuossa kuluu jo älyttömästi aikaakin.

    Nyt oletkin uhraamassa pennejä asiaan, johon äsken et ollut niitä uhraamassa. Miksi olet huolissani ajankäytöstäni, onko se sinun penneistä pois, ja jos, niin miten?

    >>Sairasta touhua sanon minä.

    Arvostettavan hyvin perusteltu väite.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Ja kommentoi ihmeessä antamiani vastauksia ja kysy jos jotain jää auki. Mulla on tota matskua hyvin viljalti, mutta vanhat valmiit tekstit eivät sovi tähän uuteen merkkirajaan, joten on edettävät pätkittäin.

    on ainoa oikea uskonto, samoin kuin kookoonkin uskonto voi olla oikea. Varsinkin kookoon avaukset ovat sen verran viisaita, että se täyttää oikean uskonnon tunnusmerkit. Oikea järjen jättiläinen tämä ajatusten paskatunkio kookoo.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>Tuleeko sinulle mieleen mitään selitystä sille, että Vt-seura esittää materiaalissaan babylonialaiset hallitsijat, heidän järjestyksensä ja hallinta-aikansa, aivan samalla tavalla kuin historia, jolloin vuonna 607 hallitsijana olikin Nebun faija?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nebuchadnezzar_II

    Mitähän nyt haluat esittää? Oletin sinun haluavan perustella Vt-seuran 607-kantaa, ei maalista historiaa ja Raamatun kantaa. Annoit linkin ja sen mukaan Nebu hallitsi 605-562, joten mihin osuu arvauksesi Jerusalemin hävittämisestä Nebun 18. hallitusvuotena:

    21 = 605 Nebukadnessar II 43 vuotta
    1 = 604
    2 = 603
    3 = 602
    4 = 601
    5 = 600
    6 = 599
    7 = 598
    8 = 597
    9 = 596
    10 = 595
    11 = 594
    12 = 593
    13 = 592
    14 = 591
    15 = 590
    16 = 589
    17 = 588
    18 = 587
    19 = 586
    20 = 585
    21 = 584
    22 = 583
    23 = 582
    24 = 581
    25 = 580
    26 = 579
    27 = 578
    28 = 577
    29 = 576
    30 = 575
    31 = 574
    32 = 573
    33 = 572
    34 = 571
    35 = 570
    36 = 569
    37 = 568
    38 = 567
    39 = 566
    40 = 565
    41 = 564
    42 = 563
    43 = 562 Evil-Merodak 2 vuotta

    Siis häivyttikö Nebu Jerusalemin lopullisesti vuonna 607 vai 587, ottaen huomioon, että se Raamatun mukaan tapahtui Nebun 18. hallitusvuotena?

    Äänestä

  • meilon uskonto kirjoitti:

    on ainoa oikea uskonto, samoin kuin kookoonkin uskonto voi olla oikea. Varsinkin kookoon avaukset ovat sen verran viisaita, että se täyttää oikean uskonnon tunnusmerkit. Oikea järjen jättiläinen tämä ajatusten paskatunkio kookoo.

    Minä olen uskonnoton, totuuden asemesta turvaan todellisuuteen. Niin toimii kookookin, joka antaa minullekin aika ajoin hyviä virkkeitä - naurujen ohella.

    Sinulla lienee ongelmia esittämieni asioiden suhteen, joten heittosi on täysin käsitettävä.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    Koska silloin Herra Jeesus Kristus otti vallan taivaassa ja heitti Saatanan alas.

    Olisiko liikaa vaadittu, että tuo 1914-vuosiluku myös perusteltaisiin kritiikinkestävästi?

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    eihän se nyt sinäänsä ole sidoksissa siihen mutta se liittyy asiaan.

    Onko 1914 mielestäsi raamatullinen?

    Jos on, niin haluaisitko osoittaa tuon ´Raamatulla?

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    te julistatte Jeesuksen tulemista. (= Jumalattoman asianjärjestelmän loppua.)

    Eli samaa kuin mekin julistamme. Joskin te ette sitä julista vaan hurmostelette saleissanne keskenään.

    >> te julistatte Jeesuksen tulemista. (= Jumalattoman asianjärjestelmän loppua.)
    Eli samaa kuin mekin julistamme. Joskin te ette sitä julista vaan hurmostelette saleissanne keskenään. >>

    Siis ketkä te, minä kirjoitan vain oman vakaumukseni pohjalta.

    Uskon kyllä Herran Jeesuksen näkyvään paluuseen, että se varmasti aikanaan
    tulee tapahtumaan.

    Mutta, mietipä sinä sitä, että kenelle sinä annat kunnian pitämällä kiinni esim.
    v. 1914 opista.

    Onko kyse ihmiskunniasta vai ... ?

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>>>>>>>>>>>>Niin on. Koska olette niin mielenhallinnassa, ettette näe wc-seuran vuosilukuihin perustuneiden ennustusten menneen kaikkien täysin metsään. Silloin on ymmärrettävästi välteltävä aihetta.

    HOHHOOHHOHOHHOOHH!!! Tietysti ne on mennyt metsään koska näin ei olisi pitänyt toimia. Ja sitä paitsi mitään VIRALLISTA kantaa ei ole ollut. Vain mahdollisuudesta on puhuttu.

    >>>>>>>>>>>>>>>>HOHOHOHOHOHO! Ette vai? Houkuttelette jäseneksi lupaamalla armoa, pelastusta. Paratiisia, ikuista elämää (=täyttä satua), sekä puhutte YHWH-sedästä, jessulista ym. moosesaaprabameista kuin nämä satuhahmot olisivat todellisia. Ja sitten kerrotte, että näiden satuhahmojen tarinoiden maailman laajuiseen levittämiseen tarvitaan rahuskia. Eli jokainen voi päätellä mihin se raha todellisuudessa menee (=wc-seuran omaisuutta kartuttamaan)

    HOHHOHOOHHOOH!! Ei vaan. Kaikki raha menee -> kirjallisuuden ja lehtien painattamiseen (ei tule ottaa huomioon vain paperin hintaa vaan sähkö, huolto jne jne), valtakunnansalien rakentamiseen, erilaisiin avustustöihin, lähetystyöntekijöiden maailmalla pitämiseen, kohteita on aivan älyttömästi.

    Eikä mitään minimi summaa jonka joku haluaa lahjoittaa ole määrätty.

    >>>>>Ei minustakaan. Sekopää uskis olisi aika lähellä. Vai liittyykö terveen ihmisen puuhiin ihmevehnän kaupustelu, Maailman lopun ajankohdan ennustelu pyramidin käytävän pituudesta, ylös tempauksen odottelu Jerusalemin Öljymäellä.

    Pastori Russell oli samalla tapaa syntinen ja erehtyväinen kuin me kaikki ihmiset.

    HOHHOHHOHOHOHOOH!!!

    What's with the Santa Claus laugh?

    >>HOHHOOHHOHOHHOOHH!!! Tietysti ne on mennyt metsään koska näin ei olisi pitänyt toimia. Ja sitä paitsi mitään VIRALLISTA kantaa ei ole ollut. Vain mahdollisuudesta on puhuttu.

    Mihin ei ole ollut virallista kantaa?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>on jäänyt noin paljon hampaankoloon todistajia vastaan.

    Tai pikemminkin Vt-seuraa vastaan

    >> Minä ainakin itse jos olisin jonkun uskonnon harhauttama, jättäisin sen uskonnon täysin rauhaan, enkä uhraisi penniäkään koko uskonnolle.

    Minä en ole sinä, joten on vaan pääteltävä, että loogisesti ottaen et kuvitteelisen viina-, huume- tai vaikka pelikoukun jälkeen uhraisi pennikään niiden hyväksi, jotka ovat mahdollisesti joutumassa viina-, huume- tai pelikoukkuun tai jo siellä ollessaan haluisivat koukusta pois. Ja sinä haluat kaikkien jakavan asenteesi?

    >> Meilo sen sijaan on täällä päivästä toiseen pitkine selityksineen. Tuossa kuluu jo älyttömästi aikaakin.

    Nyt oletkin uhraamassa pennejä asiaan, johon äsken et ollut niitä uhraamassa. Miksi olet huolissani ajankäytöstäni, onko se sinun penneistä pois, ja jos, niin miten?

    >>Sairasta touhua sanon minä.

    Arvostettavan hyvin perusteltu väite.

    täällä päivästä toiseen. Säälittävää saman asian märehtimistä. Olet meilo katkeruutuuteen tukahtuva äijä. Ja jos kehut kookoota, niin se kyllä on kaiken huippu. Yhdelläkään Suomi24 palstalla ei ole niin sekopäistä äijää kuin mitä kookoo on. Mutta sananlasku sanookin, että samanlaiset linnut yhdessä lentää.

    Äänestä

  • samaa paskaa kirjoitti:

    >>täällä päivästä toiseen.

    Mikä on ongelma, eikö sulla tahdo riittää aika mun kirjoitusten seuraamiseen? Tulee mieleen se vitsin vanhapiiko, joka huolestui naapurin räävittämästä menosta, jonka näki vasta kun nousi piirongin päälle laitetulle jakkaralle.

    Ja jos todella haluat minun lopettavan, niin helpoiten se käy kun vastaat esittämiini kriittisiin kysymyksiin ja osoitat minun olevan väärässä.

    >>Olet meilo katkeruutuuteen tukahtuva äijä.

    Tuollainen väite osoittaa, että olen oikealla asialla. Itse aiheisiin kun ei ole mitään sanottavaa, käydään aiheen kirjoittajaan. Vaihtoehtoisesti voisit esittää sen mitta-asteikon jolla katkeruus mitataan pelkän nettikirjoittelun avulla - siis henkilöä tapaamatta.

    Harmi jos olet oikeassa, vaapaaehtoistyötä tekevät entiset dokut ja narkkarit ovat vaaravyöhykkeessä, tukahtumassa katkeruuteen. Mielestäni he tekevät hyvää työtä.

    >>Ja jos kehut kookoota, niin se kyllä on kaiken huippu.

    Kookoon sanakirjosta oleen kateellinen, älä vaan torppaa hänen esittämiään asioita, jää moni nauru nauramatta.

    >>Mutta sananlasku sanookin, että samanlaiset linnut yhdessä lentää.

    Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto?

    Äänestä

  • Repe-Pekka kirjoitti:

    >> te julistatte Jeesuksen tulemista. (= Jumalattoman asianjärjestelmän loppua.)
    Eli samaa kuin mekin julistamme. Joskin te ette sitä julista vaan hurmostelette saleissanne keskenään. >>

    Siis ketkä te, minä kirjoitan vain oman vakaumukseni pohjalta.

    Uskon kyllä Herran Jeesuksen näkyvään paluuseen, että se varmasti aikanaan
    tulee tapahtumaan.

    Mutta, mietipä sinä sitä, että kenelle sinä annat kunnian pitämällä kiinni esim.
    v. 1914 opista.

    Onko kyse ihmiskunniasta vai ... ?

    Jos et ole yksinäinen susi jollaiselle ei seurakuntaa löydy, niin tunnusta se tosiasia, että omissa piireissäsikin on monen monta variaatiota ynnä laskelmaa toisesta tulemisesta. Jos väite epäilyttää, pitää varmaan lainailla esimerkkejä.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>HOHHOOHHOHOHHOOHH!!! Tietysti ne on mennyt metsään koska näin ei olisi pitänyt toimia. Ja sitä paitsi mitään VIRALLISTA kantaa ei ole ollut. Vain mahdollisuudesta on puhuttu.

    Mihin ei ole ollut virallista kantaa?

    Oli varovaisempaa kantaa, siis juuri niitä kirjoituksia joita sinä et koskaan lainaa. Sitten hype kantaa, joka piti hyvänä, että "äksöniä" oli asian ympärillä.

    Jostain syystä nyt vain halutaan muistaa ne (nostaa esimerkeiksi) jotka vetivät homman överiksi.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>täällä päivästä toiseen.

    Mikä on ongelma, eikö sulla tahdo riittää aika mun kirjoitusten seuraamiseen? Tulee mieleen se vitsin vanhapiiko, joka huolestui naapurin räävittämästä menosta, jonka näki vasta kun nousi piirongin päälle laitetulle jakkaralle.

    Ja jos todella haluat minun lopettavan, niin helpoiten se käy kun vastaat esittämiini kriittisiin kysymyksiin ja osoitat minun olevan väärässä.

    >>Olet meilo katkeruutuuteen tukahtuva äijä.

    Tuollainen väite osoittaa, että olen oikealla asialla. Itse aiheisiin kun ei ole mitään sanottavaa, käydään aiheen kirjoittajaan. Vaihtoehtoisesti voisit esittää sen mitta-asteikon jolla katkeruus mitataan pelkän nettikirjoittelun avulla - siis henkilöä tapaamatta.

    Harmi jos olet oikeassa, vaapaaehtoistyötä tekevät entiset dokut ja narkkarit ovat vaaravyöhykkeessä, tukahtumassa katkeruuteen. Mielestäni he tekevät hyvää työtä.

    >>Ja jos kehut kookoota, niin se kyllä on kaiken huippu.

    Kookoon sanakirjosta oleen kateellinen, älä vaan torppaa hänen esittämiään asioita, jää moni nauru nauramatta.

    >>Mutta sananlasku sanookin, että samanlaiset linnut yhdessä lentää.

    Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto?

    miettiä koko illan. >>Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto? Jos tyhjä ja tyhmä pääsi jotain sanoo. Onko kookoo karannut mielisairaalan suljetulta osastolta juuri äsken? kyllä sinulla selvästi on päässä paskaa ja kusta ja haiset selvästi vanhalle perseelle.

  • muistutukseksi kirjoitti:

    Jos et ole yksinäinen susi jollaiselle ei seurakuntaa löydy, niin tunnusta se tosiasia, että omissa piireissäsikin on monen monta variaatiota ynnä laskelmaa toisesta tulemisesta. Jos väite epäilyttää, pitää varmaan lainailla esimerkkejä.

    >> Jos et ole yksinäinen susi jollaiselle ei seurakuntaa löydy, niin tunnusta se tosiasia, että omissa piireissäsikin on monen monta variaatiota ynnä laskelmaa toisesta tulemisesta. Jos väite epäilyttää, pitää varmaan lainailla esimerkkejä. >>

    Kyllä näitä varmasti on, mutta meille on annettu Jumalan Sana ohjenuoraksi :

    1. Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
    2. sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

    20. profetoimista älkää halveksuko,
    21. mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
    22. karttakaa kaikenkaltaista pahaa.
    23. Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
    1. Tess. 5.

    Seurakunnan tulee koetella profetiat Jumalan Sanan valossa.
    Kaikki tulee koetella, sellaista ei pidä hyväksyä mikä menee yli sen, mitä kirjoitettu
    on.

    Esim. Raamattu ei tunne Herramme Jeesuksen näkymätöntä paluuta.

    Äänestä

  • ihan vapaasti kirjoitti:

    miettiä koko illan. >>Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto? Jos tyhjä ja tyhmä pääsi jotain sanoo. Onko kookoo karannut mielisairaalan suljetulta osastolta juuri äsken? kyllä sinulla selvästi on päässä paskaa ja kusta ja haiset selvästi vanhalle perseelle.

    Mitä mieltä muuten olet Vt-seuran tapavalehtelusta?

    Äänestä

  • oletkin selvä kirjoitti:

    alkoholisti.

    >> mitä tarkoittaa "selvä alkoholisti"...? Kännissä oleva alkoholisti jostakin alkoholistista on ymmärettävä määrite. Selvä alkoholisti siis mielestäni viittaa alko-ongelmaiseen, joka elää raittiina.
    >No minä en elä ns raittiina, mutta en koe alko-ongelmaa. Alkoa menee vähemmän kuin jt aikana kun ei ole enää tarvetta mielistellä jt ryyppykavereitani. En myöskään ole juovuksissa ajanut ja / tai kärynnyt ratista kuin useat jt "toverini".
    >Harkitse ny vähän kirjoituksiasi...opettele puolustamaan uskoasi... no tiedän, että se hankalaa ja usein jopa mahdotonta, mutta itsehän olet uskosi valinnut...

    Äänestä

  • kantaa. kirjoitti:

    Oli varovaisempaa kantaa, siis juuri niitä kirjoituksia joita sinä et koskaan lainaa. Sitten hype kantaa, joka piti hyvänä, että "äksöniä" oli asian ympärillä.

    Jostain syystä nyt vain halutaan muistaa ne (nostaa esimerkeiksi) jotka vetivät homman överiksi.

    >>Oli varovaisempaa kantaa, siis juuri niitä kirjoituksia joita sinä et koskaan lainaa.

    Anna ihmeessä esimerkki.

    >>Sitten hype kantaa, joka piti hyvänä, että "äksöniä" oli asian ympärillä.

    Viittaatko äksönillä yksittäisiin todistajiin? Tarkoitatko, että lievemmät lausunnot tekivät voimakkaammat lausunnot mitättömiksi?

    >>Jostain syystä nyt vain halutaan muistaa ne (nostaa esimerkeiksi) jotka vetivät homman överiksi.

    Pysyn mielellään virallisella linjalla, joten katsokaamme virallisilla opillisilla okulaareilla asiaa. Vastaisitko seuraaviin yksiselitteisiin kysymyksiin:

    Opettiko Vt-seura ennen vuotta 1975, että arvostetun kansanperinteen, ei siis Raamatun mukaan luomispäivät olivat 7000-vuotisia?
    A) Kyllä
    B) Ei

    Opettiko Vt-seura ennen vuotta 1975, että 6000 vuotta tuosta arvostetun kansanperinteen, ei siis Raamatun mukaisesta lepopäivästä tulee täyteen syksyllä 1975?
    A) Kyllä
    B) Ei

    Opettiko Vt-seura ennen vuotta 1975, että kansanperinteeseen perustuvan lepopäivän viimeinen vuosituhat alkaa syksyllä 1975 ja viimeinen vuosituhat tulee olemaan Kristuksen milleniumi?
    A) Kyllä
    B) Ei

    Opettiko Vt-seura ennen vuotta 1975, että Kristuksen milleniumi on olosuhteiltaan lähinnä paratiisillinen?
    A) Kyllä
    B) Ei

    Elämmekö nyt kyseisissä paratiisillisissa olosuhteissa?
    A) Kyllä
    B) Ei

    Mikä siis oli vuoden 1975 suhteen VIRALLINEN opetus ja täyttyikö se?

    Äänestä

  • ihan vapaasti kirjoitti:

    miettiä koko illan. >>Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto? Jos tyhjä ja tyhmä pääsi jotain sanoo. Onko kookoo karannut mielisairaalan suljetulta osastolta juuri äsken? kyllä sinulla selvästi on päässä paskaa ja kusta ja haiset selvästi vanhalle perseelle.

    ..sinähän se vasta veijari oot, älykkyystasosi on aika korkealla, vai mitä itse tuumaat...

    Äänestä

  • ihan vapaasti kirjoitti:

    miettiä koko illan. >>Olikohan tuo nyt sitten ornitologinen, lääketieteellinen vai teolologinen kannanotto? Jos tyhjä ja tyhmä pääsi jotain sanoo. Onko kookoo karannut mielisairaalan suljetulta osastolta juuri äsken? kyllä sinulla selvästi on päässä paskaa ja kusta ja haiset selvästi vanhalle perseelle.

    tyypillinen jt. Varmasti myös raportoit srk tilapais todistuksesi...

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    tyypillinen jt. Varmasti myös raportoit srk tilapais todistuksesi...

    Satunnaiskäännyttämistä kauneimmillaan, tuota tyyliä toistamalla saa myös riipaistua RT:n.

    Jehova saa jälleen kerran olla ylpeä todistajastaan.

    Äänestä

  • oletkin selvä kirjoitti:

    alkoholisti.

    joka SANOO omista synneistä me huudamme. Jokainen on läpeensä syntinen ,paha, täysin hyvään kykenemätön. Jos jotain hyvää teet siitä on kunnia Korkeimman, Herra vaikuttaa teot ja ajatukset eli sinulle kuin minullekkin ei jää kuin veri ruskeat SYNNIT.

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    >>Tuleeko sinulle mieleen mitään selitystä sille, että Vt-seura esittää materiaalissaan babylonialaiset hallitsijat, heidän järjestyksensä ja hallinta-aikansa, aivan samalla tavalla kuin historia, jolloin vuonna 607 hallitsijana olikin Nebun faija?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nebuchadnezzar_II

    Onko tämä parasta mitä saat irti Vt-seuran keskeisimmän opetuksen perustelemiseksi? Jos, niin ei hyvältä näytä Vt-seuran opilliselta kannalta.

    Äänestä

  • old_profile_53147 kirjoitti:

    joka SANOO omista synneistä me huudamme. Jokainen on läpeensä syntinen ,paha, täysin hyvään kykenemätön. Jos jotain hyvää teet siitä on kunnia Korkeimman, Herra vaikuttaa teot ja ajatukset eli sinulle kuin minullekkin ei jää kuin veri ruskeat SYNNIT.

    hoopo tai mikä hobo sitten oletkin, iltalääkitys. Sinun juttusi vaikuttavat nyt aivan hellareitten sekoilulta.

    Äänestä

  • kun meilolle kirjoitti:

    on jäänyt noin paljon hampaankoloon todistajia vastaan. Minä ainakin itse jos olisin jonkun uskonnon harhauttama, jättäisin sen uskonnon täysin rauhaan, enkä uhraisi penniäkään koko uskonnolle. Meilo sen sijaan on täällä päivästä toiseen pitkine selityksineen. Tuossa kuluu jo älyttömästi aikaakin. Sairasta touhua sanon minä.

    rasittava ihminen vaikkeikei mua uskaltanu nähä,tulin just laulamasta, Mukavia ihmisiä ja ihanaa musaa :)) Pitäkööt meilo elämänsä

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    Ja Sinä olet kosintatuulella ollut jo monta kertaa!" Pitäkööt Meilo elämänsä!"

    Olipa hauskasti sanottu, NEITONI NUORI!!

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    rasittava ihminen vaikkeikei mua uskaltanu nähä,tulin just laulamasta, Mukavia ihmisiä ja ihanaa musaa :)) Pitäkööt meilo elämänsä

    >>vaikkeikei mua uskaltanu nähä,

    Uskaltaminen ei ole oikea sana, koska pelolla ei tuon asian ratkaisemisen kanssa ole pienintäkään tekemistä. Sekoiluillasi sitäkin enemmän, eikä ole kyse pelkästään risteilysekoiluistasi, joiden paluutunnelmissa olisit halunnut tavata minut ja Rauskin.

    >>Pitäkööt meilo elämänsä

    Millähän oikeudella olisit yleensäkään määräilemässä elämästäni?

    Äänestä

  • neitoni kirjoitti:

    rasittava ihminen vaikkeikei mua uskaltanu nähä,tulin just laulamasta, Mukavia ihmisiä ja ihanaa musaa :)) Pitäkööt meilo elämänsä

    tupakkani ja viinani....???

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Ei sulla o yhtää ihmevehnää enää jemmassa?

    ihmevehnän hinta on tällä hetkellä 100 $ kilo. Kuinka paljon olisit halukas
    ostamaan..???

    Äänestä

  • löytyy mutta kirjoitti:

    ihmevehnän hinta on tällä hetkellä 100 $ kilo. Kuinka paljon olisit halukas
    ostamaan..???

    Yksi jyvä riittää, sehän on niin satoisaa.

    Äänestä

  • ovat minun kirjoitti:

    tupakkani ja viinani....???

    Milläs tsöbaat jos o rullattu.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Yksi jyvä riittää, sehän on niin satoisaa.

    100 dollaria.

    Äänestä

  • vaadin jyvästäkin kirjoitti:

    100 dollaria.

    Tuo kauppiasmentaliteetti vahvistaa sen. Silloin kun olit uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, niin otit tyttöjä laittamaan jos jonkinlaista myyntiesitettä postitettujen lehtien mukana ja sait siitä kielteistä lukijapalautetta, joten perustit erillisen yrityksen asiaa varten.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Tuo kauppiasmentaliteetti vahvistaa sen. Silloin kun olit uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, niin otit tyttöjä laittamaan jos jonkinlaista myyntiesitettä postitettujen lehtien mukana ja sait siitä kielteistä lukijapalautetta, joten perustit erillisen yrityksen asiaa varten.

    kauppa se on joka kannattaa.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    kauppa se on joka kannattaa.

    Jehovan Todistajien Raamatussa on selkeästi sanottu seuraavasti:
    " Etsi rahaa, ja pyri siihen sillä Jehovan silmät tarkkailevat varakkaita".

    Best regards. CTR

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hobo7 kirjoitti:

Olen kirjoittanut teidän paskan jauhaja Profeetta Russelista ja hänen motoistaa. Yksikään teistä pelkureista ei ole perustellut tai kumonut väitteitä. Voitane siis todeta että olette puhtaasti rahaa huijaava täys holistinen liike.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu