Tuli tällainen väite/tutkimus vastaan: http://www.kimallus.fi/?page=1283446&id=3147551 Uskotteko tuohon?
Henk.koht. mielipide aiheeseen on se, että ajavathan ne naiset useimmiten melkoisen rauhallisesti, mutta se epävarmuus liikennesääntöjen, etenkin etuajo-oikeuden suhteen aiheuttaa hämminkiä turhan paljon. Muut odottavat, että nainen ajaa vuorollaan minne nyt on ajamassakaan, mutta tämä vain odottaa muiden menevän ensin. Tätä tapahtuu työmatkallani vähintään joka toinen päivä eli aivan liian usein!
Toisaalta eipä sekään vakuuta, kun yhden jos toisenkin miehen pitää pönkittää egoaan kaasuttamalla sen parisataa metriä, jotta voi tehdä äkkijarrutuksen punaisiin liikennevaloihin, jotka on aivan hyvin nähnyt jo kauempaa. Ja aika harvan naisen tiedän lähteneen auton rattiin kännissä, mutta ainakin kolmelta miestutulta on kortti viety, kun on pitänyt lähteä ajamaan joka samana iltana tai liian aikaisin seuraavana aamuna rankemman juhlinnan jälkeen. Jästipäitä kaikki tyynni?

Vastaukset 10
Vanhimmat
tidät ettei yhtälailla mieskuskeissa ole epävarmoja. Ehkä vaan epävamuus ei tule samalla tavalla esiin testosteronin vaikuttaessa esim. jos ei tiedetä ajojärjestystä niin painetaan siitä huolimatta vaan kaasua silläkin uhalla että kolahtaa...
Tota ne äijät tekee jatkuvast. Aina saa olla varuillaa millo joku niistä hulluist ajaa kylkee ku eivät osaa oottaa vuoroaan..!! Kaikki vaan sitä ainaista isotteluhalua mistä ei hyödy mitää...
Missä kohdassa väitin, etteivät miehet voi olla epävarmoja? Tietääkseni en missään.
Mitä vähemmän halua vuoteessa sitä enemmän halua ratissa.
Naisilla on erilaisia ongelmia auton kanssa kuin miehillä useasti mutta henkisesti he ovat selvästi kypsempiä kuin miehet. Meille miehille liikenne ja oma auto on sellainen yhdistelmä että aina kasvaa sarvet päähän kun omalta pihalta lähdetään. Miehille muut liikenteessä ovat kilpailijoita,reviirille tunkeutujia,haastajia ja meidän oikeuksien riistäjiä. Naiset eivät juurikaan koe kilpailua tienpäällä muiden kanssa,heille ei tuota ongelmaa se että joku toinen ei aja juuri niinkuin itse olisi halunnut. Naiset joustavat,ottavat muut paremmin huomioon koska heille turvallisuus ja perillepääsy on tärkeintä. Meille miehille oma etu ja sujuva eteneminen ovat pääosassa. Useille vielä sen oman auton esittely ja suorituskyky on myös tarpeentullen pakko todistaa. Myös toisten opettaminen ja nöyryyttäminen on nähtävissä joka päivä kun liikenteessä on. Paremman autoilijan harhassa elävän on pakko osoittaa ylivertaisuuttaan sieltä oman auton peltien suojasta.
löytyy molemmista sukupuolista yhtälailla ihan sama mitä sieltä jalkovälistä löytyy. Autoa ajetaan niillä vähillä ÄLYNLAHJOILLA mitä kullekin on sattunut siunaantumaan.
Lähde: Omakohtainen empiirinen tutkimus.
Entäs poliisit kuinka hyviä ne ovat antamaan sakkoja kenelle vain, joka ei suomen tieliikenne lakia noudata.
Ei ne joka paikkaan kerkeä kun idiootteja on sata yhtä poliisia kohti!
Nuoret naiset 18 - 30 v. eivät ole yhtään parempia kuskeja kuin miehet, päinvastoin. He ajavat usein ylinopeutta, mutteivät omaa hyviä ajotaitoja saatikka sitten että osaisivat havainnoida ja ennakoida liikennettä.
He kyllä kuvittelevat olevansa keskimääräistä parempia kuljettajia.
Naiset 30 - 45 v. ovat parhaimpia kuskeja. Heillä on kokemusta ja ajotaitoa, myös sopivasti varovaisuutta mukana, eivätkä he kaahaa.
Naiset yli 45 ovat sitten näitä äärivarovaisia ja epävarmoja, usein myös erittäin huonoja ajotaidoiltaan.
Tämä siis noin keskimääräisesti, toki jokaisessa ryhmässä on niitä ääripäitä olemassa.
...akkamaiset miehet. Ovat niin sporttisia, itsevarmoja(täynnä söpöä itseään) ja näyttämisenhaluisia.