Varastelevia romanialaisia jälleen kiinni

Kiimingissä noin tuhat euroa eläkeläismieheltä anastaneet romanialaiset otettiin kiinni tänään Pulkkilassa. Kaksi seurueeseen kuulunutta naista kaupittelivat sormuksia Kiimingissä kaupan edustalla.

Eläkeläismies osti yhden sormuksen, jolloin toinen naisista nappasi esillä olleen lompakon itselleen ja naiset poistuivat juoksujalkaa lähellä olleeseen harmaaseen Audi -merkkiseen autoon. Autossa oli kaksi miestä ja auton kuskinpuolella kyljessä lommo. Seurueeseen kuului neljä aikuista ja yksi lapsi.

Seurueen epäillään anastaneen myös eilen Limingassa kaupan edustalla eräältä mieheltä lompakosta rahat. Naiset olivat kaupitelleet koruja ja siinä yhteydessä ottaneet rahat. Lisäksi heidän epäillään anastaneen Oulussa mieheltä kaulakorun. Seurueen nainen oli laittanut rihkamakorun miehen kaulaan ja kun mies oli pyytänyt poistamaan sen, nainen olikin vienyt aidon, noin kahdeksan sadan euron arvoisen kaulakorun.

Oulun poliisilla on nyt 14 romanialaista miestä ja naista kiinniotettuina epäiltynä lukuisiin varkauksiin. Osa porukasta tultaneen poistamaan maasta.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Maasta ja pian!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Oulussa . kirjoitti:

Kiimingissä noin tuhat euroa eläkeläismieheltä anastaneet romanialaiset otettiin kiinni tänään Pulkkilassa. Kaksi seurueeseen kuulunutta naista kaupittelivat sormuksia Kiimingissä kaupan edustalla.

Eläkeläismies osti yhden sormuksen, jolloin toinen naisista nappasi esillä olleen lompakon itselleen ja naiset poistuivat juoksujalkaa lähellä olleeseen harmaaseen Audi -merkkiseen autoon. Autossa oli kaksi miestä ja auton kuskinpuolella kyljessä lommo. Seurueeseen kuului neljä aikuista ja yksi lapsi.

Seurueen epäillään anastaneen myös eilen Limingassa kaupan edustalla eräältä mieheltä lompakosta rahat. Naiset olivat kaupitelleet koruja ja siinä yhteydessä ottaneet rahat. Lisäksi heidän epäillään anastaneen Oulussa mieheltä kaulakorun. Seurueen nainen oli laittanut rihkamakorun miehen kaulaan ja kun mies oli pyytänyt poistamaan sen, nainen olikin vienyt aidon, noin kahdeksan sadan euron arvoisen kaulakorun.

Oulun poliisilla on nyt 14 romanialaista miestä ja naista kiinniotettuina epäiltynä lukuisiin varkauksiin. Osa porukasta tultaneen poistamaan maasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu