Menin 20.7.2009 klo 9.15 Kaarinan Lidliin ostaakseni kompostorin jonka piti olla mainosesitteen mukaan siitä aamusta alkaen tarjouksessa, mutta mönkään meni!.Liike oli avattu 15 min. aiemmin ja kaikki kyseiset kompostorit oli myyty. Oli tullut vain 2 koko liikkeeseen. Kunnon liikkeissä tavaraa (jos loppuu kesken ) saa kyseistä tuotetta myöhemmin kunhan saavat sitä lisää. Lidlin mainoksessa ei edes ilmoitettu että tavaraa olisi rajoitettu määrä! Kuluttaja-asiamies puuttui tähän jo silloin kun Lidl aloitteli toimintaa suomessa, mutta on ikävä kyllä hampaaton. Yksi keino ainakin on eli aina voi äänestää jaloillaan ja toivoisin muidenkin tähän ryhtyvän, eihän tämä ole ainoa kauppa millään paikkakunnalla. Eiköhän raha tai sen suuntautuminen muihin liikkeisiin ole huomionarvoinen asia Lidlissäkin, eihän sieltä kommentoida koskaan asiakkaiden antamiin palautteisiin millään tavalla. Eli minä henkilökohtaisesti käyn tästä lähtien vain K- tai S-kaupoissa eli kotimaisuus kannattaa!!
Lidl
on huijari!!!
10530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin, niissä mainoksissahan lukee vain "Valikoimat vaihtelevat eri myymälöissä". Ja kaksi kertaa olen itse soittanut Lidlin aspanroon ja aivan yhtä hyvää palvelua olen saanut kuin missä tahansa muualla. Taidat olla joku Kaarinan kateellinen kyläkauppias...
Ostan vain lidlistä, kaikki on halvempaa kuin kepulaisten johtamissa rosvokaupoissa!
"Menin 20.7.2009 klo 9.15 "
näin se on nopeet syö hitaat,
aina pikkasen heikommat joutuvat osaansa tyytymään.
kyllä Kaarinaan oli tullut useampia kuin kaksi,
meidän porukkakin osti ja työkaveri,
miksi kerrot vääristettyä totuutta,
mitä nopeammin viisastut, sitä parempi.
"Eli minä henkilökohtaisesti käyn tästä lähtien vain K- tai S-kaupoissa eli kotimaisuus kannattaa!!"
Miksi yleensä menitkään Lidl,
kun lienet niin varakas kun on varaa kerätä bonuksia, vaurastu sinä bonuksilla ?
Se oli lidlin omaa väkä joka kerto että vain 2 kompostoria oli tullut. Maksaako lidl sulle tästä?
V*tut boikotoin.
Lidlistä saa laadukasta ruokaa halvalla. Ei pärjää kotimaiset S-ja K-marketit.
Lidilin vakiasiakas, muutoinhan jo tietäisit että sinne on mentävä ajoissa, jos tahtoo saada haluamansa erikoistarjoustuotteen.
Tuo sinun purkauksesi oli kyllä liian raivokas, asiaan nähden.
Ensi kerralla onnistut,älä nyt luovuta, hyvä ihminen.
jos kauppa ilmoittaa, että esim maanantaina on myynnissä rajoitettu erä jotain tuotetta tiettyyn hintaan tai tietty määrä tiettyyn hintaan eikä sitä ole niin aina voi vaatia kaupalta näyttämään toteen, että ovat sinä päivänä ihan oikeasti myyneet kyseistä tuotetta. Kassakuiteista jää tositteet myös kaupalle. Jos näin ei ole niin eikös silloin ole kysymys "juksaamisesta". Ja jos kaupalla ei ole näyttää, että ovat kyseisen tavaran myyneet loppuun niin ... en tiedä ehkä kannattaa välttää kyseistä paikkaa ja antaa sanan kiertää.
siellä missä kassatytöillä on iloisin hymy ja parhaat munkit. Firmalla ei niin väliä..
mikä liiteristä tekee ei-kotimaisen? ai niin, keskon osakkeita voi ostaa ulkomaalaisetkin, ja nokian ja....helvetti sentää, eihän meillä ole yhtään kotimaista firmaa ...
Suosittelen Sinullekin että kasvat aikuiseksi, jos tuollainen pieni elämän vastoinkäyminen nostaa noin kuumat tunteet pintaasi, olisi paikka todella itsetutkiskeluun.