Kirjoitin näitä ajatuksia osittain eräässä toisessa ketjussa lähinnä Raamattu-keskustelussa, mutta epäilen täällä olevan älykkäämpää väkeä.
Minulle Raamatun Vanha Testamentti, joka on lähinnä juutalaista traditiota, on kaunokirjallisuutta, joka kertoo ihmisen suhteesta Jumalaan sellaisena, kuin israelilaiset ovat Hänet käsittäneet. Raamatussa on joitakin babylonialaisen, arabialaisen, kanaanilaisen ja israelilaisen kertomaperinteen helmiä, ja se on kiistatta kokonaisuutena yksi maailmankirjallisuuden suurimpia merkkiteoksia.
Parhaat palat ovat silti jääneet pois. Vanha Testamentti on mukailtua synagogakirjallisuutta. Se on merkitty muistiin pakkosiirtolaisuusaikana. Vanhemmista lähdekirjoista kaanoniin on otettu vain uskonnolliset tekstit ja ne, jotka silloin ilmaisivat voittoisan puolueen mielipiteitä. Maallinen kirjallisuus ja "kerettiläiskirjoitukset" tuomittiin häviöön.
"Kaanon" eli oikeauskoisten kirjojen kokoelma muodostui kolmena ajanjaksona. Pentaeukki oli valmiina Esran aikana vuonna 445 eKr, profeettakaanon noin 200 eKr. ja hagiografit todennäköisesti Hadrianuksen aikana. Varsinainen teksti vahvistettiin niin ankarasti, että käsikirjoitukset normaalikoodeksia lukuunottamatta tuhottiin.
Vanhimmat babylonialaiset tarut muovailtiin monoteistiseen suuntaan, mutta paratiisitarinat ovat kiistatta babylonialaisia. Vedenpaisumustaru on Mesopotamiasta, ei kuivasta ja virrattomasta Kanaanista.
Joissakin taruissa on aika vähän uskonnollista paatosta. Rebekka kaivolla on maalaisidylli - hieno teksti. Vanhat polyteistiset jutut on pyyhitty pois (vanhat kanaanilaiset jumalat El Olam, El Eljon ja El Laharoi). Periaatteessa ainoa muutos Aabrahamin tarinassa on se, että kolme jumalaa korvattiin Jahvella.
Kanaanilaiset olivat rauhallista väkeä. Aivan muuta olivat israelilaiset, sotaisa rosvoheimo, joka hyökkäsi Kanaaniin Arabian autiomaasta noin 1380 eKr. Hedelmälliset jumalat työnnettiin syrjään, ja israelilaisten heimojumala Jahve - julma vuori- ja myrskyjumala - tuli tilalle. Koska kanaanilaiset alkuperäisasukkaat asuivat edelleen lomitain israelilaisten tulokkaiden kanssa, syntyi kahakoita. Samoin naapuriheimojen mooabilaisten ja ammonilaisten kanssa.
Tässä siltä ajalta runo, Lemekin sotalaulu:
"Minä surmaan miehen haavastani
ja nuorukaisen mustelmastani.
Niin, kain kostetaan seitsenkertaisesti,
mutta Lemek seitsemänkymmentäseitsemän kertaa."
Määrätty intohimoisuus ja viha tunkee esiin jopa heidän vanhimmassa runossaan, Deboran laulussa. Humaani käsitys vastustajista (kuten kreikkalaisilla oli troijalaisista ja persialaisista) puuttuu kokonaan. Runossa on kyllä koko idän väriloisto.
Uskonnollisiksi muokattujen tekstien joukostakin erotan toki heimotarut, oraakkelirunot, kulttirunot, siunaus- ja kirjousrunot, häväistysrunot, hää-ja morsiusrunot, vartijarunot, mieterunot, vertaukset, arvoitukset, valituslaulut ja eeppiset runot. Pohja on rikas.
Koston ja väkivaltaisuuden lisäksi tarinoissa ihannoidaan poliittista salamurhaa (Eehudin taru). Gazalle on ollut tilaus monta tuhatta vuotta! Tästä tulikin mieleeni, että filistealaisetkin olivat tulokkaita ja kukistivat israelilaisten läntiset heimot. Tästä alkoi kansallinen yhtenäisyysliike, joka pohjustaa Saulin. Saulin tarinan pohjana on selvästi kaksi eri historiakirjaa sekä erillisiä taruja.
Suuri vaikutus Vanhaan Testamenttiin on myös syyrialaisella eri aramealaisella kirjallisuudella. Arameastahan tuli Palestiinan kieli vankeusaikana ja Persian vallan aikana se oli diplomaattikieli koko Etu-aasiassa. Etenkin israelilainen "novelli" (Ruut, Tobit eli Tobias ja Ester) on riippuvuussuhteessa miltei kadonneeseen aramealaiseen lyhytproosaan.
Minulle Raamatun Vanha Testamentti, joka on lähinnä juutalaista traditiota, on kaunokirjallisuutta, joka kertoo ihmisen suhteesta Jumalaan sellaisena, kuin israelilaiset ovat Hänet käsittäneet. Raamatussa on joitakin babylonialaisen, arabialaisen, kanaanilaisen ja israelilaisen kertomaperinteen helmiä, ja se on kiistatta kokonaisuutena yksi maailmankirjallisuuden suurimpia merkkiteoksia.
Parhaat palat ovat silti jääneet pois. Vanha Testamentti on mukailtua synagogakirjallisuutta. Se on merkitty muistiin pakkosiirtolaisuusaikana. Vanhemmista lähdekirjoista kaanoniin on otettu vain uskonnolliset tekstit ja ne, jotka silloin ilmaisivat voittoisan puolueen mielipiteitä. Maallinen kirjallisuus ja "kerettiläiskirjoitukset" tuomittiin häviöön.
"Kaanon" eli oikeauskoisten kirjojen kokoelma muodostui kolmena ajanjaksona. Pentaeukki oli valmiina Esran aikana vuonna 445 eKr, profeettakaanon noin 200 eKr. ja hagiografit todennäköisesti Hadrianuksen aikana. Varsinainen teksti vahvistettiin niin ankarasti, että käsikirjoitukset normaalikoodeksia lukuunottamatta tuhottiin.
Vanhimmat babylonialaiset tarut muovailtiin monoteistiseen suuntaan, mutta paratiisitarinat ovat kiistatta babylonialaisia. Vedenpaisumustaru on Mesopotamiasta, ei kuivasta ja virrattomasta Kanaanista.
Joissakin taruissa on aika vähän uskonnollista paatosta. Rebekka kaivolla on maalaisidylli - hieno teksti. Vanhat polyteistiset jutut on pyyhitty pois (vanhat kanaanilaiset jumalat El Olam, El Eljon ja El Laharoi). Periaatteessa ainoa muutos Aabrahamin tarinassa on se, että kolme jumalaa korvattiin Jahvella.
Kanaanilaiset olivat rauhallista väkeä. Aivan muuta olivat israelilaiset, sotaisa rosvoheimo, joka hyökkäsi Kanaaniin Arabian autiomaasta noin 1380 eKr. Hedelmälliset jumalat työnnettiin syrjään, ja israelilaisten heimojumala Jahve - julma vuori- ja myrskyjumala - tuli tilalle. Koska kanaanilaiset alkuperäisasukkaat asuivat edelleen lomitain israelilaisten tulokkaiden kanssa, syntyi kahakoita. Samoin naapuriheimojen mooabilaisten ja ammonilaisten kanssa.
Tässä siltä ajalta runo, Lemekin sotalaulu:
"Minä surmaan miehen haavastani
ja nuorukaisen mustelmastani.
Niin, kain kostetaan seitsenkertaisesti,
mutta Lemek seitsemänkymmentäseitsemän kertaa."
Määrätty intohimoisuus ja viha tunkee esiin jopa heidän vanhimmassa runossaan, Deboran laulussa. Humaani käsitys vastustajista (kuten kreikkalaisilla oli troijalaisista ja persialaisista) puuttuu kokonaan. Runossa on kyllä koko idän väriloisto.
Uskonnollisiksi muokattujen tekstien joukostakin erotan toki heimotarut, oraakkelirunot, kulttirunot, siunaus- ja kirjousrunot, häväistysrunot, hää-ja morsiusrunot, vartijarunot, mieterunot, vertaukset, arvoitukset, valituslaulut ja eeppiset runot. Pohja on rikas.
Koston ja väkivaltaisuuden lisäksi tarinoissa ihannoidaan poliittista salamurhaa (Eehudin taru). Gazalle on ollut tilaus monta tuhatta vuotta! Tästä tulikin mieleeni, että filistealaisetkin olivat tulokkaita ja kukistivat israelilaisten läntiset heimot. Tästä alkoi kansallinen yhtenäisyysliike, joka pohjustaa Saulin. Saulin tarinan pohjana on selvästi kaksi eri historiakirjaa sekä erillisiä taruja.
Suuri vaikutus Vanhaan Testamenttiin on myös syyrialaisella eri aramealaisella kirjallisuudella. Arameastahan tuli Palestiinan kieli vankeusaikana ja Persian vallan aikana se oli diplomaattikieli koko Etu-aasiassa. Etenkin israelilainen "novelli" (Ruut, Tobit eli Tobias ja Ester) on riippuvuussuhteessa miltei kadonneeseen aramealaiseen lyhytproosaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuossa taitaa näkyä henkinen pohja Kanaanin maan nykyongelmillekin - mutta vain israelilaisten kannalta.