osaisiko joku kertoa..

vielä tietämätön..

olisi muutama kysymys:
voiko osakkeen omistaja toimia isännöitsijänä??

talonyhtiössämme on kolme osakasta, joista yhden asunto on menossa huostaanottoon maksamattomien yhtiövastikkeiden vuoksi. jolloin siis jäisi vain kaksi, eli minä kumppanini kanssa sekä isännöitsiä joka omistaa kaksi osaketta. kenen haltuun siirtyy huostaanotettava asunto?

entä, yhtiökokouksessa isännöitsiä esittää kysymyksen, että hän rakentaisi talon kellarissa sijaitsevaan (ns. turhanpäiväiseen,isännöitsiän mukaan.) kuivaushuoneeseen (erittäin) pienen vuokra-asunnon reppumiehille. sekä yleiseen sauna tilaan kyseiselle reppumiehelle käytettäväksi wc:n. me olemme tätä vastaan. mutta koska tämä yksi osakas ei ole enää tavoitettavissa, voiko isännöitsiä tehdä päätöksen omistamillaan kahden osakkeen enemmistöllä? antaako nämä kaksi osaketta hänelle myös kaksi ääntä??

isännöitsiä pitää kahta asuntoaan vuokralla, johon seuraava kysymys liittyy. onko mahdollista ja oikein että nämät vuokratulot menevät kokonaisuudessaan vuokranantajan, eli isännöitsiän taskuun? vaiko kuuluisiko vuokratuloista mennä tietyn verran yhtiövastikkeina talonyhtiön tilille?? tietenkin suhteutettuna asuntojen kokoon??

osaisiko joku kertoa?? ja osaisiko joku laittaa jonkun "virallisen" linkin josta löytyisi osakkeen omistajien ja isännöitsiöiden oikeuksista tietoa??

suuri kiitos etukäteen vastauksista.

19

668

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • As oy laki

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1991/19910809?search[type]=pika&search[pika]=asunto-osakeyhtiölaki

      Siellä on aivan selvästi sanottu tuosta haltuunotosta.

      Lyhyesti tuosta vuokrauksesta.:

      "Yhtiöllä on oikeus periä vuokrasta hallintaan ottamisesta aiheutuneet kustannukset, huoneiston korjaamisesta yhtiölle aiheutuneet kustannukset ja maksamatta olevat yhtiövastikkeet sekä ne vastike-erät, jotka erääntyvät osakkeenomistajan maksettaviksi hallinnassa olon aikana. Ylimenevä osa on viivytyksettä tilitettävä osakkeenomistajalle."

      Eli ei se isännöitsijä niitä rahoja saa.

      Ja talon osakas voi toimia isännöitsijänä, mutta ei silloin hallituksen jäsenenä.

      Kellarin muuttaminen toiseen tarkoitukseen, mitä se alunperin on ollut, vaatii ensinnäkin yhtiökokouksen päätöksen ja toisekseen rakennusluvan. Vaatii myös yhtiöjärjestyksen muutoksen.

      • isäntä ....

        "Ja talon osakas voi toimia isännöitsijänä, mutta ei silloin hallituksen jäsenenä"

        Kyllä isännöitsijä voi toimia hallituksen jäsenenä, mutta ei puheenjohtajana

      • Ihan oikein
        isäntä .... kirjoitti:

        "Ja talon osakas voi toimia isännöitsijänä, mutta ei silloin hallituksen jäsenenä"

        Kyllä isännöitsijä voi toimia hallituksen jäsenenä, mutta ei puheenjohtajana

        Siis periaatteessa lain mukaan voi toimia isännöitsijä myös hallituksen jäsenenä, mutta siitä seuraa kyllä melkoisesti hankaluuksia.

        Ensinnäkin isännöitsijän pitäisi aina jäävätä itsensä, kun hallitus käsittelee jotakin asiaa, joka liippaa isännöintiä.
        Ja hallitus on isännöitsijän "pomo", joten taas ne jääviyskysymykset tulee esille.
        Hallitus erottaa ja palkkaa isännöitsijän, joten edelleen tulee ne jääviyskysymykset.

        Eli ei oikein ole taloyhtiön hoidon kannalta järkevää, että isännöitsijä istuisi hallituksessa. Lähes kaikissa taloyhtiöissä tuo on kyllä oivallettukin, mitä hankaluuksia tuollaisesta tulee.

      • apupoju2
        Ihan oikein kirjoitti:

        Kun on pieni yhtiö ja väkeä vähän ja kaikki hoidetaan talkoilla, niin voi tulla tilanne, ettei väki riitä ilman, että on useampia "hommia" kullakin.
        On niitä riidattomiakin taloyhtiöitä......
        Monessa isommassakin yhtiössä on tj hallituksessa.
        Isännöisijähän on taloýhtiön tj.

    • ...

      Kysyit myös vuokratuloista. Vuokratulot menevät kokonaisuudessaan huoneiston osakkeenomistajalle. Vain siinä erikoistapaukessa että yhtiö omistaa osakkeet tai kyseessä ei ole osakehuoneisto menee vuokratulot yhtiölle. Samoin osakkeenomistaja maksaa aina yhtiövastikkeet, ei vuokralainen.

      • vielä tietämätön..

        isännöitsiä on osakkeenomistajana velvollinen maksamaan yhtiövastiketta, molemmista asunnoista?? tulee se vastike joko isännöitsiän/osakkeenomistajan omasta pussista taikka hänen saamistaan vuokratuloista?

        eihän se voi niinkään mennä, että jos asunto on vuokralla, ettei osakkeenomistajan tarvitse maksaa yhtiövastikkeita??

      • ...
        vielä tietämätön.. kirjoitti:

        No sehän on täysin osakkeenomistajan oma asia millä rahoilla maksaa yhtiövastikkeen, vuokratuloilla tai jollain muulla tuloilla. Raha ei ole edes sillä tavalla korvamerkittyä, että voisit sanoa, että tämä satanen pankkitilillä on palkkaa ja tuo satanen vuokratuloa.

      • vielä tietämätön..
        ... kirjoitti:

        isännöitsiän mukaan yhtiövastikkeita tulisi nostaa, koska talonyhtiön tilillä on vain niin-ja niin vähän rahaa. koska tämä yksi on jättänyt vastikkeensa maksamatta. eli meille jäi käsitys että vain me kartuttaisimme talonyhtiön tiliä maksamillamme vastikkeilla, ja ettei isännöitsiä ole maksanut omistamistaan osakkeista vastikkeita. niinkuin jo aiemmassa viestissä mainitsin, aiomme todella pyytää talon kirjanpidon nähtäväksemme, jotta saamme selvää, mikä on asian todellinen laita.

    • Puo-lisko

      Isännöitsijä siis väittää voivansa päättää itse kellarin kunnostamisesta ja vuokraamisesta sillä varjolla, että hänellä on nyt osake-enemmistö.
      Miten tämä voi pitää paikkansa? Ei kai yksi ihminen voi pitää täyttä päätäntävaltaa ja hallita koko taloyhtiötä?
      Muilla asukkailla ei kuulemma ole loppupeleissä mitään sanottavaa hänen suunnitelmiinsa; meidän yhtiövastikettakin tämä isännöitsijä halusi nostaa "koska yksi osakkeenomistaja ei ole maksanut vastikettaan ja kellariremonttiin tarvitaan rahaa (mitä edelleen vastustamme), ja taloyhtiön kassassa on vain niin-ja-niin-vähän." Onko muka aivan pätevät syyt vastikkeen nostamiseen?
      Ei vaikuta ihan reilulta peliltä.

      • dfdfdfd

        Olisko aikanaan kannattanut hankkia alan ammattilainen isännöitsijäksi. Nyt siis joku tee-se-itse isännöitsijä on saanut asiat aivan sekaisin. Suosittelisin ottamaan asiassa yhteyttä oikeusaputoimistoon tai asianajajatoimistoon riippuen kuinka varasi sitten riittävätkin. Täältä palstalta et saa muuta kuin epämääräisiä neuvoja laidasta laitaan siispä hae asiaasi apua oikeasta paikasta asian kuntoon saattamiseksi.

      • omistus jakautuu?

        En nyt päässyt viesteistänne täyteen varmuuteen kuinka taloyhtiössänne osakkeiden omistus jakautuu. Tapauksessanne muutostyön tekeminen vaatii ainakin yhtiöjärjestyksen muutoksen. Siihen muistaakseni tarvitaan ns. määräenemmistö eli 2/3.

      • Sinunhan on pakko olla hallituksen puheenjohtaja (isännöitsijä ei voi olla hpj), joten sinulla on oikeus saada kaikki tarvitsemasi tiedot.

        Hoidat vielä vaimosi/miehesi hallitukseen, niin teillä kahdella on koko päätäntävalta yhtiössä (äänten mennessä tasan on puheenjohtajan kanta ratkaiseva). Voitte sitten eroittaa isännöitsijän tehtävistään (kuuluu hallitukselle, ei yhtiökokoukselle).

        Tosin juttusi ovat sen verran ihmeellisiä, että saatat hyvinkin olla trolli...

      • vielä tietämätön..
        omistus jakautuu? kirjoitti:

        En nyt päässyt viesteistänne täyteen varmuuteen kuinka taloyhtiössänne osakkeiden omistus jakautuu. Tapauksessanne muutostyön tekeminen vaatii ainakin yhtiöjärjestyksen muutoksen. Siihen muistaakseni tarvitaan ns. määräenemmistö eli 2/3.

        eli, talonyhtiössämme on 4 osaketta. joista me omistamme yhden osakkeen, toinen osakkeen omistaja on menettämässä osakkeensa (huostaanotetaan.) ja isännöitsiä omistaa kaksi osaketta.

        "Tapauksessanne muutostyön tekeminen vaatii ainakin yhtiöjärjestyksen muutoksen. Siihen muistaakseni tarvitaan ns. määräenemmistö eli 2/3."
        eli mitä tämä käytännössä tarkoittaa??

      • vielä tietämätön..
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Sinunhan on pakko olla hallituksen puheenjohtaja (isännöitsijä ei voi olla hpj), joten sinulla on oikeus saada kaikki tarvitsemasi tiedot.

        Hoidat vielä vaimosi/miehesi hallitukseen, niin teillä kahdella on koko päätäntävalta yhtiössä (äänten mennessä tasan on puheenjohtajan kanta ratkaiseva). Voitte sitten eroittaa isännöitsijän tehtävistään (kuuluu hallitukselle, ei yhtiökokoukselle).

        Tosin juttusi ovat sen verran ihmeellisiä, että saatat hyvinkin olla trolli...

        tunnustan ettei minulla sekä avopuolisollani ole näistä asioista varsinaisesti mitään tietoa. siksi aloimmekin perehtymään asiaan ja kysymään apua jos joku osaisi vastata kysymyksiimme tai antaa linkin, josta saisimme asiasta lisää tietoa.

        koska meille on hämärän peitossa kaikki, hallituksesta kirjanpitoon, aiomme vaatia kyseiset dokumentit luettavaksemme.

        uskon että juttuni kuullostaa oudoilta, koska tämä kaikki on uutta minulle. en osaa välttämättä käyttää kaikkia termejä, saatika tunne niitä. ja koska isännöitsiän toiminta on alkanut epäilyttämään..
        kyllä asiani on vilpitön, eikä minulla ole mitään syytä keksiä näitä juttuja.

      • Rajoitus

        As oy lain mukaan:

        "Yhtiökokouksessa kukaan ei saa äänestää enemmällä kuin viidennellä osalla kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty."

        Eli vaikka se isännöitsijä omistaisi 90% osakkeista, niin yhtiökokouksessa hänen äänimääränsä on korkeintaan tuo 20%.

        Hallituksessa hänellä on taas tasan tarkkaan vain se yksi ääni.

        Tällä pykälällä estetään juuri se, niin kuin teidän tapauksessa, että kukaan ei voi "hallita" taloyhtiötä yksin.

      • Rajoitus
        Rajoitus kirjoitti:

        "talonyhtiössämme on 4 osaketta. joista me omistamme yhden osakkeen, toinen osakkeen omistaja on menettämässä osakkeensa (huostaanotetaan.) ja isännöitsiä omistaa kaksi osaketta."

        Käsittääkseni tämän haltuunotetun huoneiston todellinen omistaja on edelleen äänioikeutettu yhtiökokouksessa, vaikka asunto onkin yhtiön hallinnassa.

        Tuosta en ole ihan 100-varma, mutta tuntuisi loogiselta, koska hänhän edelleen omistaa asunnon.

        Koitan ottaa selvää asiasta.

      • ...
        Rajoitus kirjoitti:

        As oy lain mukaan:

        "Yhtiökokouksessa kukaan ei saa äänestää enemmällä kuin viidennellä osalla kokouksessa edustettujen osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä, ellei yhtiöjärjestyksessä ole toisin määrätty."

        Eli vaikka se isännöitsijä omistaisi 90% osakkeista, niin yhtiökokouksessa hänen äänimääränsä on korkeintaan tuo 20%.

        Hallituksessa hänellä on taas tasan tarkkaan vain se yksi ääni.

        Tällä pykälällä estetään juuri se, niin kuin teidän tapauksessa, että kukaan ei voi "hallita" taloyhtiötä yksin.

        Mitens tuo 20% rajoitus menee, kun on vähän osakkaita muutenkin? Onko se peräti niin, että jos rajoitus koskisi kaikkia osakkaita sitä ei sovelleta kehenkään?

      • http://www.youtube.com/w
        ... kirjoitti:

        Mitens tuo 20% rajoitus menee, kun on vähän osakkaita muutenkin? Onko se peräti niin, että jos rajoitus koskisi kaikkia osakkaita sitä ei sovelleta kehenkään?

        http://www.youtube.com/watch?v=axUFZvEdcJ4

      • Aina...
        ... kirjoitti:

        Mitens tuo 20% rajoitus menee, kun on vähän osakkaita muutenkin? Onko se peräti niin, että jos rajoitus koskisi kaikkia osakkaita sitä ei sovelleta kehenkään?

        Laissa ei ole mitään poikkeussääntöä tuohon 20%:iin, joten se on aina voimassa.

        Se miten sitä kussakin tapauksessa sovelletaan, niin se on puhdasta matematiikkaa.

        Tällä estetään se, että kenelläkään ei voi olla yksin päätäntävalyaa as oy:ssä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe