Nyt sain

Olin tänään viimeistä kertaa kokouksessa.Sitä samaa jauhamista uudelleen ja uudelleen.Kuuntelin ykköspuheen ja sitten pyysin yleisönpalvelöijaa avaamaan oven.
Kaipaan nyt jotain parempaa.Ei enää orja-satuja.
Haluan hengellistä uudistumista ja se ei onnistu valtakunnansalilla.
12292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

-just niin sanotaan suomi pojalle hurraa...hurraa...hurraa!
-asia ei ole koskettanut sinun sydäntäsi...hip hei ja rallallei.

Äänestä
  • vielä isäsi jalkojenvälissä olen minä siellä ollut mukana,jopa julistamassa vuoden 1975 sanomaa.
    Eli meinaat ihan tosissaan että ihminen pystyy olemaan mukana 35 vuotta vääristä vaikuttimista?
    Haist kuule huilu.
    On tosiaan syytä lähtee koko perhe litoon jos kommentit on tuollaisia.
    Kaipaan todellista uudestisyntymistä.Usko ei voi olla pelkkää väittelyä oppikysymyksistä ja sen vakuuttelemista että ME olemme oikeassa.
    Nyt alkaa meikäläisen elämässä äksiöönin aika.Ei muutaman tunnin vinguttaminen raporttilomakkeeseen tai tyhjänpäiväisten puheiden pitäminen.
    Minä ja minun huonekuntani lähdemme jehovantodistajista.(Huom.pieni kirjain)Mutta tämä tulee isolla:JEESUS on HERRA

    Äänestä

  • Kun sinä olit kirjoitti:

    vielä isäsi jalkojenvälissä olen minä siellä ollut mukana,jopa julistamassa vuoden 1975 sanomaa.
    Eli meinaat ihan tosissaan että ihminen pystyy olemaan mukana 35 vuotta vääristä vaikuttimista?
    Haist kuule huilu.
    On tosiaan syytä lähtee koko perhe litoon jos kommentit on tuollaisia.
    Kaipaan todellista uudestisyntymistä.Usko ei voi olla pelkkää väittelyä oppikysymyksistä ja sen vakuuttelemista että ME olemme oikeassa.
    Nyt alkaa meikäläisen elämässä äksiöönin aika.Ei muutaman tunnin vinguttaminen raporttilomakkeeseen tai tyhjänpäiväisten puheiden pitäminen.
    Minä ja minun huonekuntani lähdemme jehovantodistajista.(Huom.pieni kirjain)Mutta tämä tulee isolla:JEESUS on HERRA

    no menkkee muualle vaan pitkään sit ootte siellä ollukki ja hidasta on lähtö.....menkkeehän etsimään sitä rauhaa ...RAPARI RAI!

    Äänestä

  • rapati rai kirjoitti:

    no menkkee muualle vaan pitkään sit ootte siellä ollukki ja hidasta on lähtö.....menkkeehän etsimään sitä rauhaa ...RAPARI RAI!

    ykköspuheen?

    Kuuntelit siis Raamatun lukutehtävän ja lähdit pois!?

    Eikö meidän tule lukea Raamattua säännöllisesti? Miten siis voit sanoa "aina vain samaa uudelleen ja uudelleen?

    Paljastit ikävä kyllä itsesi. Et ole muuta kuin säälittävä trolli. Huomaa että et tiedä nykyistä Teokraattisen Koulun puhe järjestystä.

    AHAHAHAHAHHA!!!!!! XD

    Äänestä

  • ad3ss3 kirjoitti:

    samaa asiaa jankutetaan eri paperiin käärittynä...eli jokainen ns. veli tekee itse puheensa aiheesta mikä annetaan jokaiselle omaan tahtiin ja sit ne niitä arvostelee yms.yms..eli jos vuosia niitä kuuntelee alkaa tuntuu että osaa jo ulkoa ne asiat ...no kukin tavallaan.

    Äänestä

  • ollut kirjoitti:

    Eiköhän se samasta Raamatusta samat aiheet löydy, kertausta tulee ja uudemmille jäsenille täysin uutta. Eri aiheet löytyy sitten koraanista.

    Eiköhän kirkollakin saarnat samoja teemoja kertaile. Jos kerran vuodessa kirkossa käy, niin kai se tuoreelta saarna kuin saarna tuntuu.

    Äänestä

se mahtaa olla josta pitää pyytää toista avaamaan oven ulospäin. En ole kuullut ja tuskin kuulen.

Äänestä

tee kui haluat.Mä lähin tälle palstalle joskus vuosi sitte muka kertomaan mikä on totta ja kerroinkin,mut huomasin et turhaa....mua vedätettiin niin usein et kiukku nousi näitä luopiota kohtaan ja sit on sanooja tullu....paljo
ei tällä palstalla kukaan opi mittään raamatusta,pelkkää herjaa

Äänestä
  • Joo olen vieraillut täällä aina silloin tällöin...huomannut tän neitoni nimimerkin.... useasti ja"puolustuskannan" ...ja oikeestaan ihmetellytkin sinua miten jaksat? minä en ole kertaakaan sinun kanssa kirjoitellut...lueskellut vaan joskus...niin ootsää ollu mukana vai (sitä en ole ajatellut) sillai koskaan, tietoa sulla asioista varmaan on kun sieltä täältä oon lukenu ja huomioinut vai ootsää mukana koko ajan? -mullon mutsi ollu (kastettu-74) ja sit mekin penskat oltiin kokouksissa... sit elämä vei mennessään mutta seurannut olen näitä salilaisia koko ikäni...minä en itse heidän asiaa koskaan sillai moiti heillä on hienot opit ja asiat ja silleen ja siellon paljon todella ihania ihmisiä ...olen tutkinut useasti kirjoja ja luen mielelläni herätkään ja vartiotornin... minä en ole just nyt ainakaan mukana...valitettavasti elämässäni on niin paljon ongelmia (en jaksa) en yksinkertaisesti jaksa...mutta on siellä sellaisiakin joita täytyy vaan ihmetellä...en nyt tarkemmin tässä kerro monesti nää "muka" todistajat pilaavat näitten kunnollistenkin maineen pöljyilyllään ja SIT NE KAIKKI LEIMATAAN muutaman teon takia...ikävää mutta totta...niin tää palsta on monen luopion temmellyskenttä ja vääristeliät myös ja valehtelijat ne on ihan hanurista mutta eihän täällä vierailekkaan ns. puhtaat ja todelliset salilaiset ne ei tunne tarvetta ja mitäpä ne täällä tekis mokoman rinaavien seassa...niin täältä ei totuutta tosiaan opi...mutta sen ainaski näkee että kuka näitten pomo on(?) niin tuskin täällä voittaa mitään paitsi aika kivasti kuluu...tekis mieli sanoa sulle TSEMPPIÄ neitoni älä luovuta...

    Äänestä

  • olen kyllä huomannut.. kirjoitti:

    Joo olen vieraillut täällä aina silloin tällöin...huomannut tän neitoni nimimerkin.... useasti ja"puolustuskannan" ...ja oikeestaan ihmetellytkin sinua miten jaksat? minä en ole kertaakaan sinun kanssa kirjoitellut...lueskellut vaan joskus...niin ootsää ollu mukana vai (sitä en ole ajatellut) sillai koskaan, tietoa sulla asioista varmaan on kun sieltä täältä oon lukenu ja huomioinut vai ootsää mukana koko ajan? -mullon mutsi ollu (kastettu-74) ja sit mekin penskat oltiin kokouksissa... sit elämä vei mennessään mutta seurannut olen näitä salilaisia koko ikäni...minä en itse heidän asiaa koskaan sillai moiti heillä on hienot opit ja asiat ja silleen ja siellon paljon todella ihania ihmisiä ...olen tutkinut useasti kirjoja ja luen mielelläni herätkään ja vartiotornin... minä en ole just nyt ainakaan mukana...valitettavasti elämässäni on niin paljon ongelmia (en jaksa) en yksinkertaisesti jaksa...mutta on siellä sellaisiakin joita täytyy vaan ihmetellä...en nyt tarkemmin tässä kerro monesti nää "muka" todistajat pilaavat näitten kunnollistenkin maineen pöljyilyllään ja SIT NE KAIKKI LEIMATAAN muutaman teon takia...ikävää mutta totta...niin tää palsta on monen luopion temmellyskenttä ja vääristeliät myös ja valehtelijat ne on ihan hanurista mutta eihän täällä vierailekkaan ns. puhtaat ja todelliset salilaiset ne ei tunne tarvetta ja mitäpä ne täällä tekis mokoman rinaavien seassa...niin täältä ei totuutta tosiaan opi...mutta sen ainaski näkee että kuka näitten pomo on(?) niin tuskin täällä voittaa mitään paitsi aika kivasti kuluu...tekis mieli sanoa sulle TSEMPPIÄ neitoni älä luovuta...

    todelliset salilaiset...? Mitä ne oikein on. Menetkö takuuseen toisista henkilöistä?

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    todelliset salilaiset...? Mitä ne oikein on. Menetkö takuuseen toisista henkilöistä?

    -sinä siis epäilet ...mutta todelliset salilasiset...joita olen seurannut montakymmentä vuotta...MENEN TAATUSTI TAKUUSEEN ...HENKEEN JA VEREEN.-siis niitäkin todellakin on, jotka ovat koko sydämmestään sielustaan ja koko elämästään mukana. -jotka elävät oppiensa mukaan.

    Äänestä

-noin hyvä päätös varmaan olisi hyvä antaa kunniaa ja kukkomerkki...mistäpä meinaat saada hengellisen uudistumisen? jos saduiksi orjaluokan asiat sanot menetkö sellaseen paikkaan jossa ei sit kerrota raamatullisia asioita jos ja kun sun mielipiteesi raamatusta on satukirja? sillonhan kukaan ei menetä mitään hyvä kun älyät poistua näyttömöltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarpeekseni kirjoitti:

Olin tänään viimeistä kertaa kokouksessa.Sitä samaa jauhamista uudelleen ja uudelleen.Kuuntelin ykköspuheen ja sitten pyysin yleisönpalvelöijaa avaamaan oven.
Kaipaan nyt jotain parempaa.Ei enää orja-satuja.
Haluan hengellistä uudistumista ja se ei onnistu valtakunnansalilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu