Raamatussa ei kerrota mitään hätäkasteesta, kuka sellaisen taikarituaalin on keksinyt?
Mikä on
hätäkaste?
586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jokainen kastettu kristitty on kasteen kautta osallinen siinä ketjussa joka ulottuu apostoleihin asti ja siten kykenevä myös itse kastamaan. Hyvän järjestyksen vuoksi tehtävä on normaalioloissa annettu erityisen viran hoidettavaksi. Hätätilantessa, kun ketään pastoria ei ole saapuvilla, voi kuka tahansa kastettu suoritaa uuden kristityn kasteen. Hätäkaste on teologisesti yhtä pätevä kuin erityisessä virassa olevan toimittama kaste.
Paikalliseen seurakuntaan liittämisen osalta viranomaistoimitus hoidetaan hätäkastetapauksessa jälkikäteen virassa olevan pastorin toimesta.
Turha ja harhaoppi "vauvakaste"nuovauvakstetut ovat edelleen pakanoita,kun ihminen uudestisyntyy ja tulee uskoon silloin hän on vasta kristitty.
Tuolla kadullahan tuo ns.kristillisyys hyvinkin näkyy hyvin ovat surutonta porukkaa.
Liikkukaa iltaisin ja viikonloppuisin kaduilla siellä niitä kristittyjä vilisee,jotka suurelta osin eivät usko edes Jumalaan saati sitten Jeesukseen meidän syntiemme sovittajaan.Sakramentin hedelmät ilmeiset kansan keskuudessa.
Vauvojen ja pienten lasten!
Vauvojen otollisuus käy ilmi monista eri kohdista.
Taivasten valtakunta on lastenkaltaisten. Jeesus siunasi lapsia. (ei kastanut, vaikka kastoi aikuisia opetuslapsia Joh 3:22,26; 4:1,2)
Matteuksen evankeliumi:
19:13 Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
19:14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta."
19:15 Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois.
Markuksen evankeliumi:
10:13 Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
10:15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
10:16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.
Jos joku on "lastenkaltainen", niin eikö juuri pieni lapsi ja sylivauva?
Lapset ovat pahuudessa lapsia eli he eivät ole paatuneet. Paavali otti tästä syystä lapset esimerkiksi uskoville pahuuden suhteen.
1.Korinttolaiskirje:
14:20 Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.
Mieti sitä, miten tuo käy yhteen perisyntiopin kanssa. Mieti myös sitä, miten perisyntioppi käy yhteen sen kanssa, ettei ketään tuomittaisi kärsimykseen kuoleman jälkeen? Jos ihminen on sikiämisestä asti läpimätä niin kuin perisyntiopissa opetetaan, niin eikö helvetti olisi ihan oikea osoite sellaisille ihmisille? (perkeleille)
Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, joten suorat vauvat kelpaavat Jumalalle.
Kuka keksi hätäkasteen? Ei siinä tarukirjassa ketään hätäkastettu :)
Jumala ei voi toimia, jos ihminen ei ole pirskottanut vettä vauvan otsalle.
vahvistamiseksi on ollut hyvin tärkeätä keksiä taikarituaaleja, joiden avulla "päästään taivaaseen".
Synnytyssaleissa ei kuitenkaan ole yleensä pappia paikalla, ja kirkon vallan kannalta on ollut parempi antaa maallikon tehdä hätäkaste kuin opettaa kasteen tarpeettomuutta.