"Nainen ei osaa kasvattaa pojasta miestä, mutta varmaa on
että hän kasvattaa pojastaan omaa, siis naisen etua ajavan"
Tasa-arvoon ja demokratiaan pyritään kaikkialla maailmassa, ja vaikka länsimaissa ollaan
pisimmällä ei tääläkään silti olla täysin tasa- arvoisia.
Olen sitä mieltä, että tasa-arvo ja demokratia ovat ajatukseltaan kauniita, mutta olisiko hyvä niiden
vaikutusta hieman tutkia, ennenkuin yritetään pakkokäännyttää koko maapallon väestö siihen ?
Demokratiaa levitetään kaikkialla sotilaallisin ja taloudellisin pakkokeinon, ja perusteiksi riittää
olettamus:"Demokratia ei ole täydellinen, mutta paras yhteiskuntajärjestelmä"
On selvästi todettavista, että, ns vapaat, demokraattiset maat saastuttavat ja kuluttavat luonnovaroja
eniten, joten eiko demoktraatiset maat juuri uhkaakin maapallon ekologiaa ja hyvinvointia eniten ?
Demokratiassa presidentti vaihtuu jatkuvasti, joten hallitsilla ei ole vakituisia kasvoja.
sitten ihmettellään miksi demokratian seurauksena valta siirtyy kasvottomille yrityksille ja osakkeenomistajille.
Demokratia on laajimmalle koskaan levinnyt vallankäyttöideologia.
Demokratiassa valta on enemmistöllä.
Naiset ovat enemmistö.
Joten maailman vanhimman uskonnon hinduismin pyhät kirjoitukset ja kuvaukset
Kali-yugasta eivät ole kaukana totuudesta, feminiisen arvomaailman ja vallan
aikakausi, jossa muutos on nopeaa, missä tuhotaan ja rakennetaan jatkuvasti.
Ja tässä muutoksen aikakaudessa ja naisvallassa ei ole kuin yksi hyväpuoli:
se myös loppuu nopeasti kuin, koska siihen ei ole kukaan aidosti tyytyväinen.
että hän kasvattaa pojastaan omaa, siis naisen etua ajavan"
Tasa-arvoon ja demokratiaan pyritään kaikkialla maailmassa, ja vaikka länsimaissa ollaan
pisimmällä ei tääläkään silti olla täysin tasa- arvoisia.
Olen sitä mieltä, että tasa-arvo ja demokratia ovat ajatukseltaan kauniita, mutta olisiko hyvä niiden
vaikutusta hieman tutkia, ennenkuin yritetään pakkokäännyttää koko maapallon väestö siihen ?
Demokratiaa levitetään kaikkialla sotilaallisin ja taloudellisin pakkokeinon, ja perusteiksi riittää
olettamus:"Demokratia ei ole täydellinen, mutta paras yhteiskuntajärjestelmä"
On selvästi todettavista, että, ns vapaat, demokraattiset maat saastuttavat ja kuluttavat luonnovaroja
eniten, joten eiko demoktraatiset maat juuri uhkaakin maapallon ekologiaa ja hyvinvointia eniten ?
Demokratiassa presidentti vaihtuu jatkuvasti, joten hallitsilla ei ole vakituisia kasvoja.
sitten ihmettellään miksi demokratian seurauksena valta siirtyy kasvottomille yrityksille ja osakkeenomistajille.
Demokratia on laajimmalle koskaan levinnyt vallankäyttöideologia.
Demokratiassa valta on enemmistöllä.
Naiset ovat enemmistö.
Joten maailman vanhimman uskonnon hinduismin pyhät kirjoitukset ja kuvaukset
Kali-yugasta eivät ole kaukana totuudesta, feminiisen arvomaailman ja vallan
aikakausi, jossa muutos on nopeaa, missä tuhotaan ja rakennetaan jatkuvasti.
Ja tässä muutoksen aikakaudessa ja naisvallassa ei ole kuin yksi hyväpuoli:
se myös loppuu nopeasti kuin, koska siihen ei ole kukaan aidosti tyytyväinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Joten maailman vanhimman uskonnon hinduismin pyhät kirjoitukset ja kuvaukset
Kali-yugasta eivät ole kaukana totuudesta, feminiisen arvomaailman ja vallan
aikakausi, jossa muutos on nopeaa, missä tuhotaan ja rakennetaan jatkuvasti."
Miehet tuhoavat, rakentavat ja ajattelevat lyhytjänteisesti. Demokratia on miesten keksintö Kreikasta, joka perustui siihen, että mies on vain täysivaltainen. Eihän se ole mitään maailmanluokan demokratiaa, että ryöstämme köyhemmiltä kehitysmailta heidän luonnonvaransa. Onko maailma mielestäsi demokraattinen? Oletkin tullut pisteesen jossa huomaat, että ahneus on vain kätketty demokratiaksi. Miksi äänestysinto on koko ajan ollut kuin laskeva lehmänhäntä.
"Demokratiassa valta on enemmistöllä.
Naiset ovat enemmistö". Oletko huomannut, että se enemmistö on melko vähäinen. Demokratiassa sellaisella enemmistöllä ei ole juuri vaikutusta varsinkaan, kun liike-elämässä valta on miehillä. Poliitikoista valtaosa on miehiä. Nythän vasta viime vuosikymmeninä on alettu kiinnostumaan ympäristöasioista, kiitos naisten! Syntyvyyden laskiessa(naisten itsemääräämisoikeuden ansiosta)kehitysmaissakin on toivoa.
Miesvalta on osoittautunut maailman historian jatkumossa kaikista tuhoisammaksi ajanjaksoksi. Hurja syntyvyys, nälänhätä,rasismi, syrjintä, saasteet, hiv, sodat ovat todisteena siitä. Miesten on tosiaankin aika vähentää valtaansa. Tosin maailma on jo suurimmaksi osaksi raiskattu miesten ansiosta, joten naisille jää vain epäkiitollinen pelastajan ja suojelijan osa. Ei tässä maailmassa enää kovin ihmeitä voi tehdä.
"Miesvalta on osoittautunut maailman historian jatkumossa kaikista tuhoisammaksi ajanjaksoksi"
Törkeää yleistämistä joka perustuu naisten kasvatuspropakandaan.
Koko olettamus perustuu nykyiseen käytäntöön missä fyysinen väkivalta on vain helpommin huomattavissa.
Nainen on fyysisesti heikompi, joten on selvää, että naisten väkivalta on henkistä.Mutta jos nainen on vallassa ja hänellä on käskyläisiä joita voi komentaa fyysiseen väkivaltaan, on hän useinmiten raaempi hallitsija kuin mies.
Historia on täynnä esimerkkejä missä nainen vallassa on ollut miehiä raakalaismaisempi,(mm.kiinassa,egyptissä,ottomaanilla)
Esim. koskaan ei ole hallitsevan luokan lapsia murhattu yhtä paljon kuin sulttarinnan hallitsiessa ottomaanien valtakuntaa.
Stalin, Hitler, IdiAmin, Pol pot....
On tietty ollu väkivaltasia naishallitsijoitakin, mutta he ovat joutuneet toimimaan paljolti miesten rakentaman politiikan ehdoilla ja osa on ollu muuten vaan raakalaisia. Mutta ehdottomasti miesvalta on ollut tuhoisinta maailmalle.
Lainaus:
Kansalainen on mies...
Nykyisen ihmisoikeusajattelun juuret juontavat 1600- ja 1700- luvuille. Tuolloin ns. rationaalinen luonnonoikeus ja yhteiskuntafilosofia kehittivät ihmisoikeuksien käsitteistön, jolla luotiin malli sille, minkälainen valtion ja sen kansalaisten asianmukaisen suhteen pitäisi olla. Tarkoituksena oli varmistaa, ettei valtiovalta loukkaa luonnonoikeusteorian mukaisia ihmisen luovuttamattomia oikeuksia.
1600-1700- lukujen yhteiskunnallisessa viitekehyksessä ihmisoikeuksilla tarkoitettiin kuitenkin yksinomaan miesten oikeuksia; vieläpä niin, että usein tarkoitettiin vain vapaita ja maata omistavia miehiä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäistyessä oikeuksien yhtäläisyys ulotettiin vain vapaisiin miehiin: orjat ja naiset jätettiin niiden ulkopuolelle. Itse ihmisoikeuksien käsitekin vakiintui aluksi muodossa ’miehen oikeudet’ (rights of man, droit de l’homme). Sukupuolineutraali englanninkielinen ilmaisu human rights vakiintui vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Nainen – vapaaehtoinen orja?
Ihmisoikeuksien historiassa ihmisen tilan kuvaaminen orjuudeksi onkin ollut keskeinen asioihin puuttumisen peruste. Orjaksi on roomalaisesta oikeudesta alkaneen perinteen mukaisesti kuvattu ihminen, joka ei ole henkilö vaan esine. Orja kuuluu omistajalleen, joka voi oman oikkunsa mukaisesti pyytää orjalta haluamiaan palveluksia, myydä tai vaihtaa hänet.
Orjuuden lakkauttamiseen liittyvät poliittiset ponnistelu ovat toimineet naisliikkeen herätteinä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa naisliikkeen perustava kokous sai alkunsa siitä, että orjuutta vastustaneilta naisilta kiellettiin pääsy viralliseen orjuuden vastustamista käsittelevään kokoukseen. Naiset saivat konkreettisen syyn verrata omaa asemaansa orjuuteen.
Aviovaimon asema rinnastettiin usein orjuuteen, koska vaimon katsottiin jäävän miehensä mielivallan alaiseksi. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden menetys on myös toistuvasti rinnastettu orjuuden tilaan, riistipä sen naiselta avioliitto, ’valkoinen orjakauppa’ tai seksiteollisuus. Naistutkimus on havainnut avioliiton historian liittyvän läheisesti siihen, miten valtion ja kansalaisen suhteet ajateltiin luovuttamattomien oikeuksien yhteydessä.
Isännän valta sängyssä ja senaatissa
Kotitalouksissa isännän valta käsitti vanhastaan kuritusvallan. Vaimon ja lasten ’kohtuullinen’ kurittaminen käsitettiin miehen oikeudeksi. Vain törkeistä pahoinpitelyistä oli yleensä mahdollista valittaa julkisesti ja oikeudellisesti. Aviomiehen oikeuksiin luettiin myös oikeus harjoittaa vaimon kanssa sukupuoliyhteyttä. Vaimon ajateltiin aviolupauksen antaessaan kertakaikkisesti antaneen siihen suostumuksensa. Koska syntyvyyden rajoittamisen tekniikan olivat tuolloin etupäässä vain miesten käytettävissä, merkitsi aviollisen oikeuden käyttäminen käytännössä myös valtaa päättää vaimon hedelmällisyydestä.
Perheen sisäinen jyrkkä sukupuolten välinen ero toistui myös yhteiskunnallisessa elämässä. Itse asiassa poliittisen oikeuksien syntyyn ja laajentumiseen näyttää monissa maissa liittyvän sukupuolieron syventyminen. Sääty-yhteiskunnalle ominaisten sosiaalisten erottelujen hävitessä syntyi uusi, yhtenäinen ryhmä, naiset, joka tuli merkitsemään suorastaan ’kansalaisten’ vastakohtaa. Naiset osallistuivat aktiivisesti Ranskan vallankumouksen varhaisvaiheisiin. He marssivat Versailles’hin ja valtasivat Bastille’ta, perustivat klubeja ja pyrkivät puhumaan poliittisissa kokouksissa. Vuoden 1791 perustuslaissa naisilta kuitenkin kiellettiin äänioikeus. Jakobiinivallan aikana vallankumoukseen aktiivisesti osallistuneet naiset päätyivät giljotiiniin. Näin kävi myös Olympe de Gourgesille, joka Ihmisen (miehen) ja kansalaisen oikeuksien julistuksen innoittamana oli kirjoittanut Naisen oikeuksien julkistuksen.
Poliittisen syrjinnän perusteluksi esitettiin naisten erityinen luonto. Naiskansalaisuus tulkittiin passiiviseksi kansalaisuudeksi, jonka keskeinen asia on äitiys. Samalla sukupuoliero oletettiin aikaisempaa paljon syvällisemmäksi, olemukselliseksi eroksi, joka leimaa koko yksilöä. Aikaisempi ajattelu korosti naisen huonommuutta mieheen verrattuna, mutta niin, että naiset ajateltiin ikään kuin fyysisesti ja psyykkisesti eräänlaisiksi heikommiksi miehiksi. Modernin politiikkakäsityksen vakiintumisen aikaan naisen määriteltiin pehmeiksi, taipuvaisiksi, tunteenomaisiksi, läheisiinsä kiintyneiksi ja näiden suhteen puolueellisiksi. Naiset ovat näin kaikkea sitä, mitä hyvä valtiokansalainen ei saa olla.
Miesvalta on siksi ollut tuhoisin ajanjakso maailmanhistoriassa, koska sinä aikana väestönkasvu on ollut hillitöntä. Tämä on miesten syytä, koska he saivat määrätä naisensa syntyvyyttä.
Ennen e-pilleriäkin olisi ollut vaikka mitä ehkäisymenetelmiä. Jopa yhdynnän keskeytys on todettu nykyään melko varmaksi ehkäisykeinoksi, koska siittiöitä ei tipu emättimeen ennen siemensyöksyä. Ennen kuviteltiin olevan ns.touhutippa joka sisältää siittiöitä, mutta nyt tämäkin on todistettu vääräksi. Vähällä vaivalla maailma olisi parempi paikka, mutta miehet ajattelevat vain munallaan.