Etelä Suomessa oleva n. 30 hengen helluntaiseurakunta ollaan viemässä isompien naapuriseurakuntien opastuksella ja avustuksella pois Raamatun opetuksen mallista.
Syksystä lähtien seurakuntaa ei johda vanhimmat eikä pastori eikä hallitus vaan erikeen valittava johtoryhmä (miehiä ja naisia) jotka johtavat seurakuntaa.Pastori ja muut vastuunkantajat raportoivat toiminnastaan johtoryhmälle.
Johtoryhmään pääsyn edellytyksenä"luetaan eduksi siis" on oltava hyvät ihmissuhde ja vaikkuttamistaidot hyvät johtamistaidot hyvät dokumentointitaidot esiintymistaito suotavaa ja talouden hallinnon perusteet riittävä kokemuspohja tai kyvykkyyden osoittaminen muutoin jne.. Lisäksi hakijalta edelletetään alle 65 vuoden ikää.
Eli aivan kuin hakisit työpaikkaa.. Kukaan ei kysele minkä armoituksen olet Jumalalta saannut vaan se riittää jos yllämainitut taidot osaat.
Valtavat suunnitelmat johtojärjestelmästä ja tavoitetiloista on tehty kaavioineen vuoden 2010 saakka, mutta uskon että Jeesus Kristus seurakunnan pää sanoo sen viimeisen sanan kuitenkin.
Tämän toimintamallin tuomitsevat mm. lähiseurakuntien vanhimmistoveljet mutta antavat pastoreidensa kuitenkin viedä pienen seurakunnan valtaviin muutos ja kehitys prosesseihin jotka ovat sekä Jumalan sanan vastaisia kuin seurakuntamme sääntöjen vastaisia toimintatapoja.
Asiaa tullaan pitämään esillä että tälläistä ei pääsisi muissa seurakunnissa tapahtumaan,sillä tämä toimintatapa hajoitti seurakuntamme jäsenet omiin leireihinsä, osa lähti pois seurakunnasta osa katsoo kuinka asiat etenee.
Syksystä lähtien seurakuntaa ei johda vanhimmat eikä pastori eikä hallitus vaan erikeen valittava johtoryhmä (miehiä ja naisia) jotka johtavat seurakuntaa.Pastori ja muut vastuunkantajat raportoivat toiminnastaan johtoryhmälle.
Johtoryhmään pääsyn edellytyksenä"luetaan eduksi siis" on oltava hyvät ihmissuhde ja vaikkuttamistaidot hyvät johtamistaidot hyvät dokumentointitaidot esiintymistaito suotavaa ja talouden hallinnon perusteet riittävä kokemuspohja tai kyvykkyyden osoittaminen muutoin jne.. Lisäksi hakijalta edelletetään alle 65 vuoden ikää.
Eli aivan kuin hakisit työpaikkaa.. Kukaan ei kysele minkä armoituksen olet Jumalalta saannut vaan se riittää jos yllämainitut taidot osaat.
Valtavat suunnitelmat johtojärjestelmästä ja tavoitetiloista on tehty kaavioineen vuoden 2010 saakka, mutta uskon että Jeesus Kristus seurakunnan pää sanoo sen viimeisen sanan kuitenkin.
Tämän toimintamallin tuomitsevat mm. lähiseurakuntien vanhimmistoveljet mutta antavat pastoreidensa kuitenkin viedä pienen seurakunnan valtaviin muutos ja kehitys prosesseihin jotka ovat sekä Jumalan sanan vastaisia kuin seurakuntamme sääntöjen vastaisia toimintatapoja.
Asiaa tullaan pitämään esillä että tälläistä ei pääsisi muissa seurakunnissa tapahtumaan,sillä tämä toimintatapa hajoitti seurakuntamme jäsenet omiin leireihinsä, osa lähti pois seurakunnasta osa katsoo kuinka asiat etenee.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On se järkyttävää kuinka "lihalle annetaan valta"!
Toivottavasti Jumala pysäyttää tuon Jumalattoman menon nopeasti!
Terv, mathetes!
kuntien yhdistyminen. Liitetäänkö pieniä seurakuntia jo ennestään liian isoihin seurakuntiin kuntaliitosten seurauksena.
Jeesushan antoi seurakuntamallin meille ja Hän määritteli myös koon.
Viisikymmentä, korkeintaan sata ihmistä, sen takia, että kukaan ei jäisi pimentoon.
Seurakunnan paimenenhan pitää tuntea lampaansa nimeltä, eikä se tarkoita sitä, että katsotaan jäsenrekisteristä, että kuuluuko tämä nyt meidän seurakuntaan vai ei. Paimenia pitää olla myös niin monta, että tuo myös toteutuu.
Me elämme murroksen aikaa seurakuntaelämässä. Tuonkin seurauksena, mitä kerroit, tulee syntymään uusia ruokakuntia, niin kuin Raamattu seurakunnista myös sanoo.
Nämä, mitä me käsitämme seurakunniksi, ovat oikeastaan ruokakuntia, osia Kristuksen seurakuntaruumista.
Eihän teitä kukaan pakota liittymään mihinkään, eihän.
Siunausta sinulle.
"eihän teitä kukaan pakoita liittymään mihinkään, eihän"
- enpä tiedä jos Raamatun mukaan toiminut ja Kristuksessa eteenpäin mennyt pieni seurakunta jolla oli oma vanhimmisto ja pastori teki omalla paikkakunnallaan työtä niin että ihmisiä pelastui ja saimme kastaa heitä Kristuksen omiksi ja paimen meidän seurakunnanssa tunsi kaikki lampaansa nimeltä sillä olihan meillä n. 50 hengen seurakunta. sitten tulee isoista naapuriseurakunnista (neljästä) pastorit laittamaan meidän pienen seurakunnan asiat kuntoon omalla tavallaan ilman että seurakuntamme vanhimmisto tai pastori ei asiasta tiennyt etukäteen mitään vaan heidät oli kutsunut eräs seurakuntalainen ja hallituksen puheenjohtaja. heidän katsottuaan että "johdossa" on korjattavaa...
Minusta pakottaminen ja vallan alla alistaminen tuli nimenomaan siinä että seurakuntamme vanhimmat ei tienneet lähiseurakuntien pastoreiden tulosta seurakuntamme viralliseen kokoukseen lainkaan vaan he tulivat niinsanotusti puun takaa. Tilanne johti siihen että pastori irtisanoutui kokouksen jälkeen ja pari viikkoa myöhemmin vanhimmistoveli ja n. 10 seurakunnan jäsentä.
Tilanne kuitenkin nyt on se että seurakuntamme "pastorina" on yksi lähiseurakunnan johtaja( n.500hengen seurakunan pastori ) ja hän on yhtenä henkilönä valitsemassa ja haastattelemassa seurakuntaamme uutta johtoryhmää joka siis ei ole enään kaksinapainen (vanhimmisto/hallitus) vaan johtoryhmä johon pääsee määrätyt kriteerit täyttämällä. Surullista mutta totta.
En tiedä olenko ihan "pihalla" mutta jos pastoreiden asenne on kun olen yrittänyt keskustella heidän kanssaan se että meillä ei ole sinun suuntaasi mitään sanottavaa asenne, herää väistämättä kysymys mistä on kysymys ??
Seurakuntaa ei tulisi johtaa kuin maallista tuloshakuista firmaa johon pieni seurakuntamme on ikävä kyllä menossa. Olen tässä miettynyt onkohan kaiken takana kuitenkin raha sillä seurakuntamme vaikka onkin pieni omistaa pari kiinteistöä ja rahaakin on kivasti tilillä joten josko siitä irtoisi isoillekkin seurakunnille.
seurakuntalaisten kesken keskustella tästä asiasta ilman seurakunnan johtajia ja kuunnella, mitä Pyhä Henki sanoo tässä asiassa.
Surullista teidäkin kannalta. Viisikymmentä henkeä on sopiva koko. Siinä ollaan kuin yhtä perhettä.
Tiedän yhden helluntaiseurakunnan, joka on varmaan teidän kokoisenne ja painii ehkä juuri näiden asioiden kanssa. Seurakunta on pienessä kunnassa, joka liittyi yhteen muistaakseni neljän muun kunnan kanssa.
Ehkä olisi parasta luopua paikallisseurakunta ajattelusta. Kyllä samalla paikkakunnalla voi olla monta pienempää seurakuntaa.
Siunausta sinulle.
teillä on joku pieni hengellinen ruokakunta, mihin kuuluu ihmisiä eri seurakunnista.
Voisitko kertoa miten teidän hengelliset kokoukset menevät ja onko teillä johtajia ja opettajia, vai tutkiskeletteko te Raamattua yhdessä saman pöydän ääressä.
Minä kuulun erääsen suureen seurakuntaan, mutta olen jo pidemmän aikaa halunnut erota sieltä, koska sinne jää pimentoon vaan penkkiin istumaan.
Kertoisitko tästä teidän ruokakunnastanne paremmin?
Ja missä kohdassa Raamatussa Jeesus määrittelee seurakunnan kooksi korkeintaan 50 ihmistä?
Dawid Pawson opettaa niin kuin sinäkin.
tällä palstalla sattunut käymään aikoihin, mutta nyt kävin.
Tuosta, kun kyselit tuosta seurakunnan koosta, niin viitettä siihen saa, kun lukee Markuksen luvusta kuusi, kun Jeesus ruokki viisi tuhatta miestä. Varmaan naiset ja lapset mukaanlukien yli kymmenen tuhatta.
Tässä Jeesus tuli ruokkimaan nimenomaan seurakuntaa. Tässä kun katsomme, niin sillä pienellä pojalla oli mukanaan kaksi kalaa, vanhan ja uudenliiton serakunnat.
Viisi leipää, Kristuksen viisi haavaa ristin puulla.
40 Ja he laskeutuivat ryhmä ryhmän viereen, toisiin sata, toisiin viisikymmentä.
Seurakunta, missä olen tällä hetkellä on pieni ns kotiseurakunta, joka kokoontuu raumalla. Itse en asu raumalla ja minulla on melkoisen pitkä matka, mutta tällä hetkellä näin. En tiedä missä asut, mutta luulen, että et ole seurakunnassasi ainoa, joka ajattelee niin kuin sinä. Kodeissa kokoontuvat rukouspiirit on hyviä. Kysyppä onko kiinnostusta ja tarjoa vaikka kotisi kokoontumispaikaksi, siitä se alkaa.
Alkuseurakunnan aikaan kokoonnuttiin kodeissa ja siihen suuntaan Jumala on meitä taas viemässä. Kyllä se on kuule ihan erilaista kokoontua kodin ilmapiirissä.
Siinä vähitellen alkaa tuntemaan toisensa. Siinä ollaan kuin yhtä perhettä.
Kirkollistuminen on tänä päivänä valitettavasti tullut jo vapaisiin suuntiinkin monissa seurakunnissa ja se ei ole hyvä asia. Amerikasta otetaan mallia ja senhän tiedämme, kuinka siellä asiat ovat. On ns megaseurakuntia, joissa kenelläkään ei riitä sille apua kaipaavalle sielulle aikaa. Ympärilläsi voi olla jopa tuhansia ihmisiä, mutta kuitenkin sinä olet yksin.
Seurakunnan tulee olla sellainen, joka pitää sinun hengellisestä tarpeista huolen, mutta myös ruumiillisista tarpeista. Ei riitä, että olemme vain Hengessä yhtä.
Meidän pitää olla yhtä myös ihan arjen tasollakin tai jos me kerran olemme Hengessä yhtä niin se pitäisi silloin olla ilmiselvää.
Olemme huomanneet, että esim evlut kirkossa kuohuu aika lailla tänä päivänä.
Tää meno ei tästä varmaan parane, vaan jossain vaiheessa elävät uskovat joutuvat lähtemään tai voisko sanoa, että saavat lähteä. Tämän johdosta varmaan tulee syntymään tälläisiä ruokakuntia, jotka kokoontuvat nimenomaan kodeissa. Ja voi olla, että vapaissa suunnissakin on tulossa jotain samansuuntaista. Ei vällttämättä. Se on meistä kiinni, annammeko Pyhän Hengen (Jeesuksen) tulla johtamaan seurakuntaamme.
Ei seurakuntayhteys pakko ole, mutta Jumala haluaa, että meillä on sellainen.
Uskoon tulomme perusteella meidät on jo liitetty Kristusruumiiseen eli seurakuntaan, mutta Jumala haluaa, että meillä on ruokakunta, jossa voimme kasvaa Hengellisesti ja joka myös tukee meitä myös ihan arjen tasollakin.
Ei. Ei seurakunnassa, missä olen ole vanhimmistoa sillä tavalla, kuin nykyseurakunnissa, ei ole sellaista johtajistoa. Meitä johtaa vain Jeesus ja Pyhä Henki.
vahvistuksen nyt tähän asiaan.
Edellisen vuorokauden aikana sain kaksi ja nyt tämä sinulta tullut.
Olen ajatellut erota omasta seurakunnastani jo pidemmän aikaa, koska en ole käynyt sillä lähes vuoteen.
Haluan mennä tällaiseen Jumalan johdattamaan ruokakuntaan kasvamaan hengellisesti Jumalan lapsena toisten Jumalan lasten seurassa.
Monet tuttuni ajattelevat näistä asioista niin kuin sinä ja minäkin.
Pienessä hoitavassa ryhmässä, ruokakunnassa, tulee myös armolahjojen käyttö paremmin esille, ja kaikki pääsevät palvelemaan omilla Jumalalta saaduilla lahjoillaan.
Oman haavoittuvuutensa, keskeneräisyytensä ja kipunsakin uskaltaa näyttää paremmin Armon turvallisessa ilmapiirissä.
Jumalan rakkauden kokemista ja siunausta minä ainakin nyt tarvitsen. On ollut viime aikoina hyvin raskaita tapahtumia itsellä ja lähipiirissä.
Minä kaipaan nyt Jumalan ja Pyhän Hengen kosketusta, enkä lähde mihinkään suuriin tapahtumiin sitä kokemaan, en viihdy isoissa ihmisryhmissä.
Ota mitään kantaa helluntailaisten touhuihin, kuin vasta taivaanportilla.
Matt.7:22-23
Kyllä Jeesus vastaa rukouksiin,
niin helluntailaisten kuin muidenkin.
*
Hallintomalli näyttää suurinpiirtein uudistusseurakuntien
hallintomallilta,
niissä vain pastoripariskunta on mukana johtotiimissä.
Ongelmana on se, että jos johtotiimi on pieni
ja esim. pastori "kaatuu" hengellisesti,
tulee helposti turhia luopumisia ja hengellisiä kuolemia.
Parempi siis, että on edes muutaman henkilön johtotiimi,
ei harvainvaltaa.
Yhden ja kahden hengen vanhimmistojakin olen ihan
tarpeeksi perinteisessä helluntaissa nähnyt
silloin kun sukset ovat menneet ristiin,
eikä se sen parempi ratkaisu ole!
Uskoisin, että hengellisetkin aspektit otetaan huomioon,
armoitus opettjaana, apostolina, profeettana, evankelistana, diakonina
samoin armolahjojen toiminta.
Eikä taloudellisten asioiden ymmärtämisestä mitään haittaa ole...
Jos on liian suuret suunnitelmat, niin kyllä ne ajan myötä
pienenevät, kun on huomattu,
että ne ovatkin vain ihmispäässä,
eivät Jumalan suunnitelmissa.
Pääasia, että ei uhkarohkeasti velkaannuta,
siinä eivät usein rukouksetkaan enää auta!
Suunnitelmissa on ihan sama periaate kuin uskovissakin.
Joku joskus totesi, että Jumala pitää isoista ja kulmikkaista kaverista,
on reilusti, mitä höylätä pois...
Minä asun alueella jossa on tehty kuntainliitos.Mutta pieni n 80 h:n seurakuntamme on itsenäinen, vanhemmistoneen,hallituksineen ja saarnaajineen. Teemme yhteistyötä näiden muitten srk;n kanssa jokainen, mutta ei ole tuommoista kuultukkaan. Sehän on Jumalan sanan vastaista. Miten siellä teilläpäin on näin sokiaa sakkia? Missä Herran Henki loppuu, siellä konstit alkaa...sanonta. Tästä aiheesta pitää sinun, aloittaja kirjoittaa Ristin Voittoon, ehdottomasti!!!!
"Eli aivan kuin hakisit työpaikkaa"Eikös se seurakunnan johtaminen työstä käy?Hommaan tarvitaan rahaa eli talouden hallintataidot/koulutus tarpeen.Hyvät ihmissuhde -ja vaikuttamistaidot sen takia että pysyy lauma kasassa ja saadaan uutta maksajaa seurakuntaan.Nykyään ei taida sataa mannaa taivaasta entiseen malliin helluntailaisillekkaan."Armoitukset" paljon auta jos raha loppuu.