jos syyttää toista rasistiksi väärinperustein. Siis musta vs valkoihoinen.
Onko
rasisti...
8136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oikeusjutut viriämään ja kovat korvausvaatimukset, sillä herjaaminen on rikos.
musta loukkaa valkoista, se on kunnianloukkaus. Mutta toisin päinhän se on rasismia?
vähemmistöä kohtaan - todennäköisesti osin siitä syystä, että enemmistön edustajalla on sen toteuttamiseen valta-asemansa vuoksi enemmän rohkeutta.
Tuntuu tavallaan myös aika hassulta, että "vähemmistö" pystyisi "syrjimään" "enemmistöä". Tässä suhteessa rasistisuus suhteessa enemmistö/vähemmistö -ulottuvuuteen ei ole ihan keskenään analoginen.
Silti yksittäisissä tapauksissa käsitykseni mukaan ihan varmaan myös vähemmistön edustajan voi kuvitella loukkaaavan rasistisesti enemmistön edustajaa. Em. syistä johtuen se varmaan on kuitenkin käytännössä huomattavasti harvinaisempaa.
katsoen maailmassa liikkuva enemmistö on tummanpuhuvaa islaminuskoista sorttia ja heidän rinnallaan suomalainen on pieni vähemmistö. Kansainväliset YK n julistukset määräävät syrjintälain joka ei saa kritisoida islamia koska se on YK:n mukaan "rasistista". Julistus osoittaa kuinka hukassa on järjen käyttö noinkin korkella tasolla kun se on islaminpainostuksen alla, jonka edessä käytännössä olemme oikeastikkin pieni vähemmistö. Vaikka meitä täällä on suomessa enemmän, niin se ei merkitse paljoakaan kun syrjintälaki on vieraiden puolella, eikä me osata puolustautua sellaisen rasistiksi herjaamisen pöyristyttävyyden edessä esim. kunnianloukkaussyytteellä. Johtuneeko puolustuskyvyttömyytemme sitten henkisestä laiskuudesta vai puhtaasta egoismin puutteesta? Mene ja tiedä.
islaminkritisointia missään nimitetyksi rasistisuudeksi?
Ns. pilakuvajupakkaa mietittäessä on hyvä muistaa, että on ainoastaan 41 vuotta siitä, kun Suomessa langetettiin tuomio jumalanpilkasta.
Asiat eivät ole aina ihan justiin sellaisia kuin heti päälle olevan näyttävät...
ennustetaan tapahtuvan Suomessa? http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200808148099973_ul.shtml
Suomessa poltettiin ihmisiä katuojassa tai kivitettiin, vaikkapa pikkutyttö, senjälkeen, kun tyttö oli raiskannut muutaman papin.
että kaikki kivittämiset tms. ovat kaikissa tilanteissa ihmisoikeukisne vastaisia.
Jumalanpilkan tuomittavuudesta vain muistutin, että olisi hyvä muistaa, että se oli meillekin vielä muutama vuosikymmen sitten ihan voimassaoleva pykälä.
Minkä vuoksi siis me katsomme, että nykyinen käsityksemme oikeudesta olisi ehdottoman "kiveen kirjoitettu", että kivitykset kyllä olisivat tuomittuja, mutta että heille tärkeä asia, jumalanpilkka, olisi taasen ihan ok, myöskin meille vieraita jumalia kohtaan.