Sopiiko Almiron Pepti

teille maitoallergisille

Semmosta kyselisin niiltä, joilla suolioireinen maitoallergia, että miten olette huomanneet jos Almiron ei olekaan ollut sopiva teille. Lopetin reilu viikko sitten kokonaan imetyksen ja meillä on ollut almiron käytössä nyt noin 1,5kk:n ajan. Kakka on vihreää ja haisee tosi pahalle, mutta vauvalla ei kuitenkaan ole mielestäni mahakipuja. Luin jostakin, että vihreä kakka johtuu siitä että se ns. hapettuu suolessa, vauva on melko kova pieremään ja hotkii joskus pullosta syödessään, olenko siis oikeassa tuon vihreän kakan suhteen vai voiko olla niin ettei Almironkaan täysin sovi? Vauva on silloin tällöin iltaisin hiukan itkuinen ja piereskelee, rauhottuu kyllä yleensä sitten ja parina iltana on sitten nukahtanut hyvin saatuaan peräpuikon. Siis tätä on ollut nyt parina iltana, voisiko johtua siitä, että vauva on saanut vain liikaa ilmaa, koska syönyt vähän hotkimalla näin helteisellä ilmalla? Tämän aamun kakka oli melko kiinteää melkein kuin aikuisen kakkaa (vauva saa siis lisäksi kiinteää ruokaa noin purkillisen päivässä). Yleensä kakka on ollut melko löysää. Voisiko vain olla, että jokin sose ei sovi? Mitä soseita kannattaisi kokeilla allergiselle lapselle? Mielestäni kasvissoseet lisäävät ummetusta ja vauvani lopettaa kakkaamisen parin päivänkin ajaksi saatuaan esim. perunaa. Voiko myös olla niin, että peruna aiheuttaa rohisevaa hengitystä tai voiko hotkiminen lisätä rohinaa, tarkoitan että jos maitoa menee henkeen, koska ei kuitenkaan aina rohise? Vauvalla on ollut myös nuha noin kuukauden, ei ole kuumetta ja lääkärissäkin on käytetty ja saatu antibiootti, joka piti heti lopettaa sillä meni vesiripulille, mietin sitten että olisiko maitonuhaa tuo nuha. Miten voin tietää ettei Almiron käykään jos ei siis olekaan sopiva, koska mielestäni vauva voi muuten hyvin ja on hyvän tuulinen koko päivän, ei juuri itkeskele ja väsyneenäkin vain kitisee. Ainoa vaan tuo vihreä kakka joka mietityttää sekä nuo ilmavaivat, joita on silloin tällöin. Vauva on nyt 4kk. Nyt imetyksen lopetettuani on helpompi seurata tuota korvikkeen juontia, että onko vauvalle sopiva. Saatiin juuri tuo Kelakorvaus Almironiin eikä todellakaan olisi varaa enää alkaa kokeilemaan muita yhtä kalliita jos ei sitten saada korvausta hetimiten. Neuvolassa ovat haistapaskan porukkaa ja yksityiseltä olen tuon reseptin Almironiinkin saanut. Ei ole vain vakuutusta että olisi enää varaa mennä yksityisellekkään. Neuvolassa olen kyllä vihreästä kakasta kuukausi sitten sanonut, mutta siihen en saanut suoranaisesti mitään vastausta. Neuvolassa henkilökunta nuorta porukkaa (sekä lääkäri, jolla kävimme allergiaepäilyjen vuoksi että th) eikä tosiaankaan minkäänlaista asiantuntemusta minun mielestäni. Olenko turhaan huolissaan ja onko kaikki vain ihan normaalia? Sanon vielä että tämän aamun kakassa oli sinertäviä juovia mukana. Liekkö sitten se eilisiltainen suppo jotenkin sinne sulanut? Meinasin kyllä soittaa lääkäriin, mutta tunnen itseni niin hysteerikoksi, etten tosiaan viitsinyt soittaa, tuntuu jo muutenkin, että kaikki ovat nauraneet minulle kun olen "tehnyt" vauvastani maitoallergisen.

5

2001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitipöllö (unta vaille)

      Se Almironille myönnetty Kelakorvaus koskee kaikkia muitakin saman hintaluokan korvikkeita, kunhan ostat sitä lääkärin reseptillä.

      Mutta kyllä minä ensimmäisenä jotain kiinteitä epäilisin. Jos sinusta näyttää, että peruna aiheuttaa ummetusta, jätä se pariksi viikoksi tauolle (myös kaikki muut perunatärkkelystä sisältävät soseet pois). Meillä peruna aiheutti ummetuksen lisäksi myös limaisuutta hengitysteihin, eli sitä rohinaa. Jos ei tilanteeseen muuten tule selvyyttä, niin kokeile muutama päivä pelkällä korvikkeella.

      Tuollaisilla soseiden määrillä kakan pitäisikin olla sellaista "isojen ihmisten" kakkaa. Ei enää ns. maitokakkaa.

      Ja uusien ruokien kokeilusta sanon, että ei mitään uutta niin kauan kuin epäilet että lapsesi ruokavaliossa on jotain sopimatonta. Ensin pitää varmistua entisten sopivuudesta ennen kuin kannattaa uutta kokeilla, tai tiputtaa niin monta epäilyttävää ruoka-ainetta pois ruokavaliosta, että saat lapsen oireettomaksi. Ja korkeintaan yksi uusi ruoka-aine viikossa. Kaikkea sellaista voi kokeilla, mitä muillekin lapsesi ikäisille, sillä erotuksella, että ei liikaa kiirettä. Parempi on, että lapsellasi on yksi varmasti sopiva ruoka-aine kuin 10 epävarmaa. Ja ensin pitää löytää sopiva "maito". Sitten, 1 uusi sopiva ruoka-aine kuukaudessa on allergiselle jo ihan hyvä saavutus.

      Meidän kuopuksella oli 9 kk ikäisenä 1 sopiva kiinteä ruoka. Ja tämä suurelta osalta siksi, että äiti yritti kiirehtiä uusien ruokien kokeilussa, ja lopulta homma kaatui omaan mahdottomuuteensa.

      Ja vielä yksi pointti: Jos lapsi on kipeä, ei kannata kokeilla uusia ruokia. Ja jos lapsi sairastuu muutaman päivän sisällä uuden ruoan aloittamisesta, kannattaa se uusi ruoka jättää pois siksi kunnes lapsi on taas terve.

      • ........................

        Kysyisin vielä noista kiinteistä että voiko olla niin että esim. jokin hedelmäsose ei yksistään sovi lapselle, mutta jokin toinen samaa hedelmää sisältävä sose, jossa on myös muita hedelmiä voikin sopia?


      • huolestunut äiti
        ........................ kirjoitti:

        Kysyisin vielä noista kiinteistä että voiko olla niin että esim. jokin hedelmäsose ei yksistään sovi lapselle, mutta jokin toinen samaa hedelmää sisältävä sose, jossa on myös muita hedelmiä voikin sopia?

        minun tyttöni täyttää huomenna 10kk olemme kuuluneet sairaanhoitopiiriin tammikuusta asti.juuri vihreän ja haisevan kakan takia joka on välillä ihan vettä tai limaista,myös verta on ollut ulosteen seassa.mitään syytä ei olla vielä puolenvuoden kaa jälkeen löydetty..testejä ja hyvin paljon näytteitä ollaan otettu.

        maksa arvot ovat olleet kohollaja kasvu hidastunut pikku hiljaa niin ,että on jo 10cm ikätovereitaan lyhyempi.
        nyt odotamme taas tulosten valmistumisia.olen jo niin turhauntunut..
        aloitin soseet 5,5kk silloin kävi päinvastoin että ulostetta ei tullut kuin pikku palloja 2vkon välein nyt viikko sitten alkoi taas tää vihree ja haiseva uloste.

        olen lukenut et maitoproteiiniallergia ei välttämättä näy testeissä alle vuodenikäisillä ja meillä se keväällä näytti negaa nyt odotetaan jo toisia tuloksia.


      • ....................
        huolestunut äiti kirjoitti:

        minun tyttöni täyttää huomenna 10kk olemme kuuluneet sairaanhoitopiiriin tammikuusta asti.juuri vihreän ja haisevan kakan takia joka on välillä ihan vettä tai limaista,myös verta on ollut ulosteen seassa.mitään syytä ei olla vielä puolenvuoden kaa jälkeen löydetty..testejä ja hyvin paljon näytteitä ollaan otettu.

        maksa arvot ovat olleet kohollaja kasvu hidastunut pikku hiljaa niin ,että on jo 10cm ikätovereitaan lyhyempi.
        nyt odotamme taas tulosten valmistumisia.olen jo niin turhauntunut..
        aloitin soseet 5,5kk silloin kävi päinvastoin että ulostetta ei tullut kuin pikku palloja 2vkon välein nyt viikko sitten alkoi taas tää vihree ja haiseva uloste.

        olen lukenut et maitoproteiiniallergia ei välttämättä näy testeissä alle vuodenikäisillä ja meillä se keväällä näytti negaa nyt odotetaan jo toisia tuloksia.

        Meillä ei kyllä ole koskaan testejä edes ehdotettu. Ilmeisesti suolioireinen allergia ei näy testeissä, sillä meille reseptin kirjoittamisesta on vuoden päästä altistustesti, en tiedä onko tämä sitten kotikokeiluja. Meillä ei myöskään lääkäri alkanut kirjoittaa ummetukseen lääkettä, meilläkin meni aluksi niin, että tuli vain kerran viikossa. Silloin aloitin soseet ja kokonaan maidottomalle. Saattaa olla että on allerginen myös muille. Voikohan olla niin että suolioireisessa se johtuisikin siitä että äiti ei itse suodata tavallaan proteiineja elimistössään lapselleen sopivaksi..mietin vain että kun tuo muksu saattaa olla allerginen monille kasviksillekin, ainakin itkee iltasin aina kun alotetaan uuet maut ja nimenomaan kasvikset..


    • mustiliini

      meillä poika myös suolisto-oireinen allergikko. Almironista osaan sanoa sen verran, että siitä kuuluukin tulla vihreä ja tujakalta haiseva kakka. Se on normaalia. Voi olla myös vetisempää, mutta vesiripulia ei saa aiheuttaa eikä kovia vatsanväänteitä tietenkään. Nämä tiedot ovat Nutrician henkilökunnan sekä lääkärin antamia, joten uskoisin niihin voivan luottaa.
      Meillä poika rauhoittui kokonaan, kun lopetin imetyksen ja siirryin 100% korvikkeelle. Imetysdieettini oli maidoton, munaton, perunaton, vehnätön ja silti aiheutti limaisuutta ja itkuisuutta, joten hyvä näin. Se mitä en tiedä, että kuinka nopeasti ilmenee jos almiron ei sovikaan, että voiko oireita ilmaantua esim kk päästä.
      Niin ja lääkäri mainitsi myös tuon sinertävän kakan olevan mahdollista korvikkeen kanssa.
      Kohta täälläkin aloitellaan kiinteiden kanssa ja jännittää nyt jo että mitä sitten tapahtuu!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe