"Nainen ei osaa kasvattaa pojasta miestä, mutta varmaa on
että hän kasvattaa pojastaan omaa, siis naisen etua ajavan"
Tasa-arvoon ja demokratiaan pyritään kaikkialla maailmassa, ja vaikka länsimaissa ollaan
pisimmällä ei tääläkään silti olla täysin tasa- arvoisia.
Olen sitä mieltä, että tasa-arvo ja demokratia ovat ajatukseltaan kauniita, mutta olisiko hyvä niiden
vaikutusta hieman tutkia, ennenkuin yritetään pakkokäännyttää koko maapallon väestö siihen ?
Demokratiaa levitetään kaikkialla sotilaallisin ja taloudellisin pakkokeinon, ja perusteiksi riittää
olettamus:"Demokratia ei ole täydellinen, mutta paras yhteiskuntajärjestelmä"
On selvästi todettavista, että, ns vapaat, demokraattiset maat saastuttavat ja kuluttavat luonnovaroja
eniten, joten eiko demoktraatiset maat juuri uhkaakin maapallon ekologiaa ja hyvinvointia eniten ?
Demokratiassa presidentti vaihtuu jatkuvasti, joten hallitsilla ei ole vakituisia kasvoja.
sitten ihmettellään miksi demokratian seurauksena valta siirtyy kasvottomille yrityksille ja osakkeenomistajille.
Demokratia on laajimmalle koskaan levinnyt vallankäyttöideologia.
Demokratiassa valta on enemmistöllä.
Naiset ovat enemmistö.
joten on selvää, että naiset kannatavat demokratiia, jakasvattavat lapsistaankin sellaisia.
Maailman vanhimman uskonnon hinduismin pyhät kirjoitukset ja kuvaukset nykyajasta,
Kali-yugasta eivät ole kaukana totuudesta, feminiisen arvomaailman ja vallan
aikakausi, jossa muutos on nopeaa, missä tuhotaan ja rakennetaan jatkuvasti.
Ja tässä muutoksen aikakaudessa ja naisvallassa ei ole kuin yksi hyväpuoli:
se myös loppuu nopeasti kuin, koska siihen ei ole kukaan aidosti tyytyväinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.