elämän lopullinen tarkoitus

kertomaan koko elämän tarinaa, koska tilaa ei ole kyllin.
Kuten todettu, elämä on lahja "ylemmältä" taholta, joita meidän tulee kunnioittaa, joille meidän tulisi olla kiitollisuuden velassa, koska he ovat antaneet meille elämän.

Elämä on haavoittuvainen, mitä ei tule ajatelleeksi, ennen kuin mitä on menettämässä.

Mitä tapahtuu maanpäällisen elämän jälkeen?

Kukaan ei ole kuitenkaan henkiin jäänyt.

Kaikenlaiset, vihat tunteenpurkaukset toista/ yksilö/ryhmä kohtaan ovat käytännössä turhia, hyödyttömiä, ihmiset ovat yksilöitä, joille kehittyy persoonallisuus, psykologialla kuvataan tunne-elämän sisältöä, joka on omanlainen, joka muuttuu monilla "iän" tai traagisen tapahtuman myötä, joka saa helposti aiheuttamaan epämiellyttäviä tunteita,

Meidän sukupolven jälkeemme tunne-elämämme tuskin kiinnostaa ketään, eikä selkkauksiakaan muisteta muualta, kuin historiakirjoista.


onko kenelläkään tietoa mm. Piispa Henrikin elämän arvoista, "tunne-elämästä" hän oli tuomassa kristinuskon suomeen. Geneettisesti olemme hänen "lapsia" jälkipolvia jo kolmattakymmentä 30. polvea. vaikka emme pidä häntä "vanhempana" taikka minään merkittävänä persoonana.

Ketä kukin pitää elämän tärkeimpänä henkilönä?

Kysymys herää henkiin, Kun täältä maasta lähden, minusta jää tuhka tuuleen, omien sanojen mukaan, eikä 100. vuosien jälkeen enää kukaan kaipaa minua, eikä varmaan muista minua edes nimeltä. Elämässä on yksinäisiä, jotka varmasti unohdetaan kohtalonsa huomaan, osa haluaa erakoitua suuresta massasta täysin omasta tahdostaan, joita ei edes kaivata. Vaikka olisi tästä maailmasta lähtenyt, sitäkään ei välttämättä havaita.

Surullisiahan nämä tarinat ovat, tuntuu, eikö, elämä riitä enää, onko nykyaika niin hektistä, markkina-arvojen mukaan määräävää, jossa kuljen rahavirtojen tahtiin, elämää ei voi ostaa, sille ei voida määrätä hintaa, vaikka oikeusasteet määräävät ihmiselon hinnan, mutta kun "hintaa" arvioidaan, silloin elämä on joko menetetty, tai elämään on tullut pysyvä fyysinen tai psyykkinen rajoite, joilla on vaikutusta loppuelämän ajan, tapauksilla on aina henkiset seuraamukset, myös muille "henkisen kolauksen kokeneet", joka vaikuttaa persoonallisuuteen muuttavasti,
aivan heidän tahdosta riippumatta.

Onko nykyelämässä käynyt niin, ettei aika enää riitä ja peruskivet menettävät merkityksensä.
Minkä varaan rakennetaan elämä, yksin taikka yhdessa, mihinkä
pohjautuvat "parisuhteen" tärkeimmät kysymykset, minkä varaan rakentaa? suhteessa tavallaan kahdesta tulee henkisesti yksi.
Näin on ollut koko historiamme ajan, vaikka olisimme yhtä, ihmisiä on kuitenkin kaksi, eri lajista, sukupuolellisesti.
Nämä asiat historiassa olleet muuttumattomia,
Vaikka kaikki
muu kulkee ajan virrassa, kuin hiiden viemänä, ettei tahdo pysyä perässä, ei aika tahdo kaikkeen riittää, näissä jutuissa ei etene ilman jatkuvaa tiedon päivittämistä "kuten internetissäkin",
Mutta itse elämässä on kaksi puolta, fyysinen ja henkinen, fyysisesti pidetään huolta, mutta henkinen puoli tahtoo jäädä... se sielunhoidollinen puoli.. Kuinka voi henkisesti, vaikuttaa merkittävästi elämisen laatuun.
Mikä olisi tärkeää huomata...

Mitä mieltä olette..