maailman suurin varastetun tavaran näyttely
26.7.009 Johan Bäckmania mukaillen kirj. Avarakatseinen
Entisen Neuvostoliiton alueella oli salaperäinen luoteinen raja-alue oblasti, minkä länteen johtavien teitten varsilla jo ennen 50 km varsinaista rajaa luki: ”Raja-alue, pääsy kielletty, ampumisen uhalla!” CCCP.
Jotakin epäilyttävää tuon rajan ympärillä velloo, ja asia paljastuukin melkein heti kun suomalainen turisti lännestä päin saapuu alueelle. Alueen sisäosassa nimittäin säilytetään kasapäin varastettua tavaraa, varastettuja kiinteistöjä ja varastettua maata. Vähän kuten Anton-poikakin, nekin tavarat on varastettu Venäjän hallituksen tuella lailliselta ja oikeudessa määrätyltä huoltajaltaan, isältään. Kysymys on tietysti Suomen valtiolta pakko nyysitystä omaisuudesta, jota ei vieläkään ole palautettu oikealle omistajalleen.
Neuvostoliitto näytti mallia, miten lyödään lyötyä ja rohmusi epäselvässä tilanteessa myös Japanilta Kurilien saariryhmän. Pinta-alaltaan on varastettu maa-alue Suomen yhden läänin kokoinen ja varastettua tavara on niin paljon, ettei edes Venäjän rautatiet eikä rekkavälineistö riittäisi sen kuljettamiseen oikeille omistajilleen. (irtaimistosta voidaan tosin arvella olevan puolet tuhkana) .
Valamon saarelta turvaan viedyt valtavan suuret ja lähes mittaamattoman arvokkaat sarkofagit ovat säilyneet ehjinä juuri suomalaisten ansiosta. Mikäli ne olisivat olleet saarella sosialismin kokeilun aikana, ne olisivat ilman muuta tuhoutuneet, koska saarelta tuhoutuivat kaikki kiviseiniin maalatut taideteoksetkin. Kiviseinätkin olivat tuhoutumassa hyvää vauhtia.
Suomen uljaan armeijan puolustautuessa ylivoimaista, USAn voimakkaasti tukemaa hyökkääjää vastaan, kun takalinjoilla epäisänmaalliset ja neuvostoystävät eli työläistoverit muodostivat ns. käpykaartin, kusettivat venäjän köyhää venäjän kansaa lähettämällä virheellisiä signaaleja "omilleen" ja nämä lähettivätkin sitten huono-onnisia ja väärin tiedoin koulutettuja ”Desantteja” lähes teuraaksi kaatumaan Stalinin puolesta Suomen maaperällä… turhaan.
Maamme kulttuuripiirit (jotka tunnetusti olivat jo sukupolvien ajan isänmaallisia), aloittivat varsinaisten sotaponnistusten ohella myös varustautumisen mahdolliseen miehitykseen jakamalla ja kätkemällä aseita eri alueille tulevaa sissisotaa varten. Venäjän sotavoimien aseita saatiin sota-saaliina suunnattomia määriä, ja niitä olisi käytetty miehittäjää vastaan. Neuvostovaltion pyhiä esineitä, siis aseita, piilotettiin estoitta lähes jokaiseen Suomen kuntaan. Niitä sullottiin maakellareihin niin paljon kuin mahtui. Toiminta oli ihan organisoitua, ja kun sitten huhut kantautuivat vihollisen korviin, miehitykseltä säästyttiin, Neuvostoliiton pelätessä suunnattomia miehistötappioita kaiken varsinaisessa sodassa menetetyn lisäksi. (Suomen rintamilla 1 milj. miestä ja muutama sata yli-innokasta maatuskaa.)
Neuvostoliiton romahdettua oli varastetun maa-alueen -tavaran katselumahdollisuus Karjalassakin hetkeksi avattu, eikä rajavartijat eikä miliisi tehnyt juuri mitään luvatta (ehkä) raja-alueella liikkuneille karjalaisille, jotka kävivät tutkimassa entisten kotitalojensa kuntoa.
Ihmetellä täytyy Neuvostoliiton ja Stalinin törkeyttä; ikään kuin aloitettu rikollinen hyökkäys- ja tuhoamissota olisi ollut jokin laillinen syy nyysiä ihmisten maatilat rakennuksineen, asunnot, ja kaikki omaisuus kodeista puhumattakaan Suomen valtion ja kirkon omaisuudesta ja maa-alueista.
Karjalassa oleva ja jatkuva varastetun tavaran näyttelyssä minua ainakin naurattaa turvatoimien entinen ja nykyinen tehokkuus. Harvemmin näkee, että mitään suojeltaisiin yhtä pakkomielteisesti kuin näitä oikealta omistajaltaan varastettuja alueita, ikivanhoja ja kauniita maisemia ja rikottuja entisiä teollisuuslaitoksia ja yhteiskunnan rakennuksia. Eräänkin varastetun kaupan ovessa on edelleen ulko-oveen laitettu valtava munalukko, millä YHTEISHYVÄN kaupanhoitaja evakkoon lähtiessään oven lukitsi.
Tavaraa vartioidaan näyttävästi konepistoolimiesten toimesta, ikään kuin nämä varastetut tavarat lähtisivät Suomesta tulleiden turistien mukana. OIKEILLE omistajilleen. ”PÄÄKONTTORI” pelätään, että kansainvälinen tilanne muuttuu ja EU:n ja NATOn myötä epäoikeudenmukaisen rauhansopimuksen loputkin vääryydet oikaistaan. Niin kuin se jonakin päivänä vielä tehdäänkin.
Karjalaisen katse varastetun tavaran näyttelyssä on tuima. Se sanoo laulun sanoin: ”Mä uskon voittoon, oikeuteeni”.
http://johan.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/24/varkaan-paratiisi-eli-maailman-suurin-varastetun-tavaran-nayttely/

Vastaukset 6
Vanhimmat
Samoin täällä. Tuon Johanin blogeja en viitsi lukea, hämmästelen vain kuinka voi olla yliopistojen palkkalistoilla.
Etkö huomaa kuinka epälooginen, arveluttavalla perustalla ja lapsellisen typerällä pohjalla kirjoituksesi on? Lähdeteoksena on tietysti Korkeajännitys ja Aku Ankka sekä evakkoelokuvat 50-luvulta.
Tuossa alapuolella sulta loppui ponnistus kesken ja olit maitohapoilla jo telineissä. Oikein surkea esitys ja yritys parempaansa vastaan ja nyt tämä!
Suru suru suru...
Teit sitten pohjanoteerauksen, tulee varmaan paaljooon vastauksia.

Ei tainnut ollakaa mikään pohjanoteeraus, ja miten olis voinutkaan? Olihan tekstin runko yliopiston dosentin (J.Bäckman) laatimaa ja verrattavissa Marxin pääoman tai Maon punaisen kirjan ikuisiin ja ylittämättömiin viisauksiin.
Jos minäpoika noita vielä näin parantelin, niin tekstini yltää taivaallisiin svääreihin!
Sainpa turvat tukkoon neuvostoystäviltä ja rähmälläänolijoilta, vaikka Sinäkin yrität tuplaviestilläsi ketjua väkisin pidentää!
Ehdotan, että teet tekstistäni tai paremminkin tästä minun ja Bäckmanin yhteistyön tuloksesta seinätaulun kultakirjaimin pergamentille, säilöt sen kahden tulenkestävän lasilevyn väliin ja kehystät sen huoneesi seinälle juuri sen Leninin tai Gevaran kuvan viereen.
Oletko ajatellut yrhtyä sontatalikoksi?