Pitkästä aikaa

luin yhden tämän forumin ketjun läpi. Paljon olen aiemmin kirjoituksia lukenut ja kirjoittanut omiakin mielipiteitäni, aivan mieleni virkistykseksi.

Kyllä taas totesin liiallisen lojaliteetin olevan usein vähintäänkin valheen veroinen, - niin ihailtavaa kuin se on oikein käytettynä. Lojaliteetti ei kuitenkaan toimi itsensä ympärillä, vaan taustalla pitää olla oikea totuus, tai epäitsekäs auttamisen tarve, - joka johtaa hyvään.

Toiseen kohdentuvassa väärämielisyydessä, tai vihassa lojaliteetti lakkaa toimimasta ja kääntyy aina lopulta lojaliteettia näyttelevää esittäjäänsä vastaan.

Pahoin pelkään tällä forumilla nitistetyn monta vilpitöntä tutkijaa. Itsekin olen monesti tullut nitistetyksi, poistattamalla kirjoituksiani keskustellakseni mormonismista.

Kyllä! Kirjoitukseni sisältää tavoistani poiketen vihjauksia joita en tule tarkentamaan enkä selittämään.

Onko rekisteröity nimimerkki "Tapani 1" kuollut? Joitakin kirjoituksia kyllä havaitsin jotka voisivat olla Tapanin kynästä.

Mistähän juontuu tuollainenkin pelleily?

Lopuksi tuo vanha "vääräuskoisten" rukous. "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Hyvä kesänjatkoa kaikille, sukupuolesta tai sen suuntauksesta, uskosta, uskottomuudesta yms. riippumatta.

Turust
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Turust kirjoitti:

luin yhden tämän forumin ketjun läpi. Paljon olen aiemmin kirjoituksia lukenut ja kirjoittanut omiakin mielipiteitäni, aivan mieleni virkistykseksi.

Kyllä taas totesin liiallisen lojaliteetin olevan usein vähintäänkin valheen veroinen, - niin ihailtavaa kuin se on oikein käytettynä. Lojaliteetti ei kuitenkaan toimi itsensä ympärillä, vaan taustalla pitää olla oikea totuus, tai epäitsekäs auttamisen tarve, - joka johtaa hyvään.

Toiseen kohdentuvassa väärämielisyydessä, tai vihassa lojaliteetti lakkaa toimimasta ja kääntyy aina lopulta lojaliteettia näyttelevää esittäjäänsä vastaan.

Pahoin pelkään tällä forumilla nitistetyn monta vilpitöntä tutkijaa. Itsekin olen monesti tullut nitistetyksi, poistattamalla kirjoituksiani keskustellakseni mormonismista.

Kyllä! Kirjoitukseni sisältää tavoistani poiketen vihjauksia joita en tule tarkentamaan enkä selittämään.

Onko rekisteröity nimimerkki "Tapani 1" kuollut? Joitakin kirjoituksia kyllä havaitsin jotka voisivat olla Tapanin kynästä.

Mistähän juontuu tuollainenkin pelleily?

Lopuksi tuo vanha "vääräuskoisten" rukous. "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

Hyvä kesänjatkoa kaikille, sukupuolesta tai sen suuntauksesta, uskosta, uskottomuudesta yms. riippumatta.

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu