Silminnäkijän dokumenttiohjelmassa keväällä uskallettiin epäillä että ydinyhtiöt harrastavat lahjontaa Suomessa. On aika turhaa todistella lahjontaa yksittäisillä esimerkeillä. Ydinala tämän osaa. Lahjoitukset tulevat siinä muodossa, että emotionaalisesti ihmiset hyväksyy sen. Vanhustenhuollon, suosittujen vapaa-ajan toimintojen, vierastelujen ja työsopimusten kautta. Pieni paikkakunta ja iso yhtiö on vaarallinen yhdistelmä.
Eniten kummastuttaa kaiken kritiikin vaikeneminen sanomalehdissä. Taviksen näkökulmasta on vaikea kuvitella että sanomalehtitalo olisi riippuvainen ydinyhtiöistä, mutta miksi kritiikki puuttuu?
Oma päätelmäni on että lähialueiden kuntien asukkaat on taivuteltu ydinmyönteiseksi, eikä kritiikkiä kaivata. Kun naapuri kannattaa ydinvoimaa, niin minäkin. Se, että enemmistö vastustaisi ydinvoimaa laitospaikkakunnilla, on mielestäni myytti.
Eniten kummastuttaa kaiken kritiikin vaikeneminen sanomalehdissä. Taviksen näkökulmasta on vaikea kuvitella että sanomalehtitalo olisi riippuvainen ydinyhtiöistä, mutta miksi kritiikki puuttuu?
Oma päätelmäni on että lähialueiden kuntien asukkaat on taivuteltu ydinmyönteiseksi, eikä kritiikkiä kaivata. Kun naapuri kannattaa ydinvoimaa, niin minäkin. Se, että enemmistö vastustaisi ydinvoimaa laitospaikkakunnilla, on mielestäni myytti.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minua on aina kiinnostanut tietää, miten ydinvoimalan läheisyydessä asuvat kokevat ydinvoimalaonnettomuuden uhan - siitähän ei jostain kumman syystä ole tehty tutkimusta! En ainakaan ole nähnyt enkä kuullut sellaisesta. Voisi verrata jonkin kemiallisen tuotantolaitok uhkaan, mutta kun ei niidenkään osalta löydy vastaavaa tutkimusta.
Erilaisia lausuntoja paikallisilta asukkailta kyllä olen kuullut. Yleisesti sanoen ne on muotoa "Posahtaaa jos posahtaa, minkäs sille sitten voi...". Eli ihminen on alistunut, vähän kuin keskitysleirin vanki, joka tietoisesti laahustaai kohti kuolemaa. Siis "vähän kuin", ettei kukaan ota tarpeettoman suurta hernettä nenäänsä.
Tuo oli ehkä hiukan off-topiccia, mutta minua on aina kiusannut asian vähäinen tutkimus, ja siksi sen taas toin esiin.
Eurajokelaisille kuulemma luvattiin aikoinaan, ettei ydinjätteitä tulla koskaan sijoittamaan Eurajoelle. Olisi hauska nähdä se lupaus jonkinlaisena dokumenttina. Voisi sitten vaatia lupauksen täyttämistä.
Yksilön kokemukset riippuvat tietysti siitä mitä mainostetaan. "Koen ydinvoiman turvalliseksi" voi tarkoittaa samaa kuin "olen lukenut ydinvoimamyönteistä kirjallisuutta". Eli kokemuksia on erittäin vaikea tutkia.
Eija-Riitta Korhola liputti tuossa subsidiariteettiperiaatteen puolesta: Päätöksen pitäisi tehdä lähellä.
Vaikka tuo kuulostaa kauniilta, taidan taistella omia kokemuksiakin vastaan ja olla täysin toista mieltä. Pitää ottaa noista Ahvenanmaan ja Ruotsin näkökulmista opiksi tuossa kapseloinnissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Subsidiariteettiperiaate
Kyllä jokainen ihminen osaa kertoa tuollaisesta asiasta syvimmät tuntemuksena, eri asia on, miten se halutaan tai sitä yritetäään selvittää. Minun syvimmät tuntemukseni esimerkiksi on, että "minusta ei väliä, mutta jälkipolvelle en haluaisi enää yhtään Tshernobyliä". Nihilistin tarkasti ottaen: jos kaikki tuntisi noin, ydinvoimann käytölle ei olisi ainakaan hyväksymisesteitä.
Niin laajalti väestön turvallisuuteen vaaikuttavan asian kuin ydinvoiman, ei sijainnin tule olla niinkään pienen alueen kuin kunnan hyväksyttävissä. Mutta asiahan on niin, että jos kieltämään pystyvää aluetta laajennetaan, suomessa tuskin olisi yhtään ydinvoimalaa. Ei kaikkia voi noin vain lahjoa.
Jo aiheutetun suuren vahingon, eli tuotetun ydinjätteen, osalta katson, että sen loppusijoituksen paikan tulee olla valtion päätettävissä, koska valtio on antanut luvan sen tuottamseen. Vastuussa sen olemassaolosta on siis valtio, ei ydinjätetuotantolaitokset, joita myös ydinvoimaloiksi kutsutaan.
Ei kukaan osaa kertoa "syvimpiä" tuntemuksiaan ymmärrettävästi, vaan ainoastaan hyvin pinnalliset mielteet muuttuu tekstiksi.
Eikä ihminen väistämättömästi ajattele tulevaisuuttaan paljoa sen pidemmälle kuin ihmislajiin "sisäänrakennetut" toiminnot mahdollistavat. Ihminen on sen verran verkkainen olento.
Tulevaisuus on silti valintakysymys, ja minua häiritsee kun ydinyhtiöt puuttuvat yksilön valintaan. Mainonta on yksilön valintaan puuttumista. Ydinyhtiöillä on ylivoima mainonnassa ympäristöliikkeisiin verrattuna.
Tuntemukset puhuvat puolestaan silloin kun ne voi ilmaista selkeästi. Sen kummempaa kokemusselvitystä ei tarvita.
Ympäristöjärjestöt eivät esimerkiksi kykene lahjoittaamaan kahdeksaa tietokonetta Rastilukon käyttöön:
3.2.2005 TVO lupasi 8 tietokonetta
9.2.2005 Tietokoneet TVO:lta
http://www.rastilukko.fi/sivu.php?nujuloppuraportti
Ihan riippumatta siitä, onko tällä
"
Ympäristöjärjestöt eivät esimerkiksi kykene lahjoittaamaan kahdeksaa tietokonetta Rastilukon käyttöön:
3.2.2005 TVO lupasi 8 tietokonetta
9.2.2005 Tietokoneet TVO:lta
http://www.rastilukko.fi/sivu.php?nujuloppuraportti
"
jotain tekemistä lahjonnan kanssa, pitäisin korrektimpana sitä, että TVO, kuten Fortumkin, sitoutuisivat asialliseen korvausvastuuseen ydinonnettomuuden varalta sen sijaan että lahjoittelevat kenties vanhentuneita koneitaan pois, joka tekona kuitenkin hiukan viittaa alkeelliseen lahjontaan tai sellaisen yritykseen.
(Nykyisin ydinlaitoksen haltijan korvausvastuu ydinonnettomuuden varalta on noin 200M£ saman verran vakuutuspoolilta, kun se jenkeissä 10000M USD. Onnettomuuden aiheuttamat taloudelliset menetykset voi ollla suuruusluokkaa 10000M€.)
"Ei kukaan osaa kertoa "syvimpiä" tuntemuksiaan ymmärrettävästi, vaan ainoastaan hyvin pinnalliset mielteet muuttuu tekstiksi."
Aliarvioit haastateltavia ihmisiä tai tutkijoita tai molempia. Niin yksinkertaiseen asiaan kuin "Mitä tuntemuksia sinulle aiheuttaa ydinvoimalan/kemiantehtaan läheisyys" on varmasti helppo saada vastaus. Vastauksen tulkinta on toinen asia, ja voi vaatia jatkotutkimuksen.
Luulen, että tämä väittely ei tästä etene. Kumpikaan ei ilmeisesti ole nähnyt asiasta tutkimusta, ja sinä olet antanut mielestäni epäuskottavan selityksen siihen. Itse epäilen seliityksen olevan siinä, että asiaa on tutkittu ainakin jonkin verran, mutta tuloksista ei syystä tai toisesta haluta puhua. Enkä todellakaan puhu nyt vain ydinvoimaloiden, vaan kaikkien vaarallisten aineiden kanssa toimivien laitosten läheisyydessä asuvien tuntemuksista. jos joku on sellaisen jossain nähnyt, kertokaa ihmeessä siitä täällä. Tuo on etsintäkuulutus.
Ja mikähän olisi tuollaisen tuntemus-kartoituksen tarkoitus? Meni vähän ohi tuo "tuntemus"-sanan merkitys.
Jos tarkoituksena on tutkia vain psyykkisiä vaikutuksia, kuten masennusta, tutkimus olisi ihan OK. Voitaisiin esimerkiksi harkita mielisairaalan sijoittamista tehtaan viereen. Jos säteily taikka sen mahdollisuus korreloi mielenterveyteen, kuten päivän pituus korreloi lappalaisten terveyteen.
Jos tarkoituksena auttaa rakentamislupapäätösten tekoa, niin pidän tuollaiseen tutkimusmateriaaliin vetoamista aika vaarallisena. Pelkkää populismia. Demokraattisessa päätöksenteossa ehdokkaiden pitäisi näissä asioissa vedota asiantuntijoihin.
Ja kyllä se ihmetyttää miksi Greenpeacen mainonta pitää olla hyötysuhteeltaan niin paljon tehokkaampaa kun TVO:n. Ei oo reilua.
Ihan hyvä tutkimuksen tarkoitus: selvittää vaarallisen laitoksen läheisyydessä asuvvien ihmisten tuntemuksia asuinpakkansa läheisyydessä sijaitsevasta vaarallisesta tuotantolaitoksesta. Siten jos joku esimerkiksi tuntee, että tekee mieli tanssia ilosta sen vuoksi, se kirjattakoon tutkimukseen eräänä tuntemuksena. Ei tuossa mitään ongelmaa ole, ellei sellaista väkisin halua tehdä.
Toistan edelleen etsintäkuulutuksen tutkimuksesta, jossa on selvitetty vaarallisen tuotantolaitoksen läheisyydessä asuvvien ihmisten tuntemuksia asuinpakkansa läheisyydessä sijaitsevasta vaarallisesta tuotantolaitoksesta. Missä ja milloin tahansa tehty tutkimus, keskeneräinenkin, kelpaa.
Tutkimuksen pitää tieteen nimissä ulottua vähintään 5-10 tuotantolaitokseen ja tutkimuksessa on selvitettävä asukkaiden ja heidän lähimmäistensä saama rahanarvoinen etu, joka on verrattavissa tuntemuksiin.
Pro gradu "Riskiyhteiskunnan nuoret", 1997
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11586/1006.pdf
Selvä tulos: nuoret (lukiolaiset) pelkää ydinjätteitä, eivätkä luota asiantuntijoihin.
Tuolla tuloksella ei ole minkäänlaista merkitystä ainakaan siinä muodossa kun sen tiivistit.
sehän on kiinni ihan vain siitä, missä muodossa näit kirjoitukseni olevan.
Ilari Hylkilä, pro gradu tutkielma
"Suomen viidennen ydinvoimalan lobbaus kansanedustajan näkökulmasta"
http://thesis.jyu.fi/v04/G0000435.pdf
Pikavilkaisun jälkeen pitää selvittää, miten lobbaus ja lahjonta on määritelty tai pikemminkin kyetty erottamaan toisistaan. Molempia termejä vilisee.
Vihreät(?):
"...Ja sitten kun on tietysti päivänselvää, että kun ydinvoimavastustajaleirillä ei ollut mitään kättä pitempää, siis kun kellekään ei voida luvata mitään vaalirahoitusta (naurahtaen), eikä työpaikkaa, eikä mitään muutakaan […], niin sitä houkutusta ei koskaan jouduttu edes kohtaamaan (nauraa),[...] Mutta tosiaan mitä lähemmäs äänestys tuli, sitä huonommin kävi ihan sille pääsylle julkisuuteen. Ja sitten taas ei haluttu kuitenkaan tehdä mitään ekstreami -temppuja: ei minnekään kettinkejä, ei mitään semmoista typerää, että katsottiin, että se ei kuitenkaan tälle asialle ole millään tavalla hyväksi..."
Kyllä minäkin selailin dokua nopeasti läpi ja jotku kohdat luin tarkemmin, sai vähän naureskellakin. En kuitenkaan ole vielä jaksanut syventyä varsinaiseen asiaan,, eli mahdilliseen lahjontaab ydinvoimaäänestyksen yhteydessä. Odottelen, josko joku tekisi sen mun puolesta (*viheltelee silmämunat ylös käännettynä*). gradu vaikutti tasapuolisesti tehdyltä, niinkuin pitääkin.
Tuohan on mainio kesädekkari, vaikka intressiryhmiä se ei täysin läpivalaise.
kohde kuin esim. voimalaitos on,paikkakunnalle ja lähialueille TYÖTÄ.Työ on se mitä ihmiset tarvitsevat elääkseen.Tämä meidän pitäisi muistaa.
Onko tuo ihan tervettä touhua edes kuvitella hankkivansa työpaikkoja kuntaan? Luulis työpaikoista olevan sen verran kysyntää, ettei kuntapäättäjiä tarvitse lahjoa - pikemminkin toisinpäin.
"Työ on se mitä ihmiset tarvitsevat elääkseen.Tämä meidän pitäisi muistaa."
Olen odottanut tuohon selvennystä, ja KAUAN! Onkos nää jotain 60-luvun radikaalinuorten totuuksia?
"Silminnäkijän dokumenttiohjelmassa keväällä uskallettiin epäillä että ydinyhtiöt harrastavat lahjontaa Suomessa."
Ydinvoimayhtiöiden tuki puolueille on kyllä lahjontaa, sillä pyyteettömästi he eivät varmasti sitä tee.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/myos_ydinvoimayhtiot_tukevat_puolueita_914678.html
Sivulla näkyy olevan myös linkki uutiseen
" * Katainen: Puolueiden tukijoista ei pidä tehdä rikollisia"
Jaa-a. kansa onkin kiinnostunut enemmän mahdollisesta politiikkojen rikollisuudesta. Ydinvoimayhtiöiden toiminta on rikollista ainakin luontoa kohtaan, ja voidakseen jatkaa toimintaansa niiden on jotenkin saatava puolueiden tuki.
YLE:
"
...
Teollisuuden Voiman johtava asiantuntija Anneli Nikula sanoi lauantaina YLE Uutisille, että seminaarilippuja ostetaan muun muassa siksi, että niiden talouspoliittiset asiantuntijat ovat ministeritasoa.
Nikulan mukaan tämäntyyppisiä luentoja saadaan hyvin harvoin missään muussa yhteydessä.
Tynkkysen mukaan puolueita ei tarvitse tukea jos haluaa kuulla ministereitä, sillä ministeritason puhujat esiintyvät ilmaisissa julkisissa seminaareissa tämän tästä.
Tynkkynen uskookin, että puolueiden vaaliseminaarien lippujen ostamisessa ovat takana muunlaiset intressit.
- Vaalirahoituksessa ei ole sinällään mitään tuomittavaa, mutta jos tietyt yhtiöt rahoittavat paljon tiettyjen puolueiden ehdokkaiden toimintaa niin voi tietysti kysyä onko siellä jotain kytköksiä takana, Tynkkynen sanoo.
...
"
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/vihreiden_tynkkynen_ihmettelee_tvon_vaalituen_perusteluja_916305.html
Tynkkynen puhuu asiaa. Kuka uskoo, tai vaivautuu edes epäilemään, että TVO tukisi puolueita ilman odotuksia tulevasta vastineesta?
..sillä, mitä muualla on kielletty on täällä salittu, kunhan se palvele valtaa pitävien tavoiteta.
Mitä muuten on selitettävissä, että samaan aikaan, kun määr#tyt puoluet ajavat useiden ydinvoimalaitosten raknetamista, samat puoluet saavat ydinvoimateollisuudesta tukirahoja.
KUINKA PALJON ON SITEN MENNYT PÄÄTTÄJIEN OMIIN TASKUIHIN? Jospa heidänkin pankkitilejä tutkittaisi?
Yök.
"Oma päätelmäni on että lähialueiden kuntien asukkaat on taivuteltu ydinmyönteiseksi, eikä kritiikkiä kaivata. Kun naapuri kannattaa ydinvoimaa, niin minäkin. Se, että enemmistö vastustaisi ydinvoimaa laitospaikkakunnilla, on mielestäni myytti."
Esimerkki: ensin kuntaan saadaan ydinvoimala lupaamalla: ei ydinjätteitä teidän kuntaan. Vuosikymmenien ja uusien lisäreaktoreiden jälkeen sanotaan: tarvitsemme ydinjätteet tänne säilyttääksemme kuntalaisten työpaikat.
Hallelujaa. Kunta on kyseisen ydinvoimayhtiön vanki.
Ydinjätteiden loppusijoituksen rakentamiseksi tarvitaan valtioneuvoston periaatepäätös, johon on saatava kunnan hyväksyntä. Eurajoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt loppusijoituslaitoksen periaatepäätöksen selvällä enemmistöllä.
Eivätkä työpaikat ole uhattuna sillä ei ydinvoimalaitosta noin vaan siirretä pois paikkakunnalta.
Kannattaisi Stuxnetinkin uskoa että kuntalaiset luottavat loppusijoituksen turvallisuuteen.
Ydinjätteen loppusijoituspaikan rakentaminen tuo runsaasti työtä ja verotuloja alueelle.
Loppusijoitetusta ydinjätteestä ei ole haittaa luonnolle eikä ihmisille.
Loppupeleissä käytetty ydinpolttoaine käytetään uudestaan uuden sukupolven ydinvoimaloissa ja jäljelle jää vain vähän säteilevää jätettä alle sadaksi vuodeksi.
Vaikka itse olen ydinvoiman rakentamisen puolesta, haluan kuitenkin kommentoida kirjoitustasi. Kerrot että jäljelle jää vain vähän säteilevää jätettä alle sadaksi vuodeksi. Ei se nyt aivan noin mene. Kaikki ydinmateriaali, niin voimaloissa kuin ydinpommeissakin käytettävä, on alkujaan luonnosta otettu, ensin Uraania sisältävän malmin muodossa jne.. Uraanin pitkäikäisimmän osasen, tietyn isotoopin, ns. puoliintumisaika on noin 4,5 miljardia vuotta. Puoliintumisessa syntyvillä alkuaineilla puolestaan ovat omat, ajalliselta pituudeltaan vaihtelevat puoliintumisaikansa, esim. erityisesti itäisellä Uudellamaalla haitallisina pitoisuuksina esiintyvällä Radon- kaasulla muutamia vuorokausia. Mutta sitä radonia vaan riittää ja riittää, koska sitä syntyy koko ajan uutta.
Sadan vuoden kuvitelman sijaan on parempi hyväksyä totuutena se seikka, että vaikka jo kertaalleen käytetty ydinpolttoaine miten moneen kertaan uusiokäytettäisiin, miten moderneissa voimaloissa tahansa, radioaktiivinen säteily on ja pysyy siinä ennen täydellistä loppumistaan satoja tuhansia vuosia. Tuota em. Uraanin pitkäikäisintä isotooppia muuten on jäljellä luonnossa noin puolet alkuperäisestä, se kun on kerran ehtinyt puoliintumaan maapallon arvioidun 4,5 miljardin olemassaolovuoden aikana!. Huomattakoon myös, että ihminen ei kykene tuottamaan uutta radioaktiivisuutta, ihminen joutuu aina hyödyntämään jo maapallon synnyn yhteydessä muodostunutta radioaktiivisuutta. Paraskaan tiede ei edes kykene selittämään mikä tekijä tämän radioaktiivisen säteilyominaisuuden aikanaan oikein aiheutti!.
Mitä tulee käytetyn ydinpolttoaineen uusiokäyttöön, ei siihen mitään uuden sukupolven voimaloita tarvita. Käytetty polttoaine ainoastaan rikastetaan uudelleen ja sitä tehdään jo nyt.
Tuota käytetyn polttoaineen uudelleenkäyttöä on monenlaista. Kaikissa tapauksessa on edellytyksenä jälleenkäsittely. Siinä erotetussa uraanissa halkeavaa isotooppia on yhden prosentin verran ja väkevöinnillä siitä voidaan tehdä uuttaa polttoainetta. Tällaista polttoainetta on tarkoitus toimittaa Hanhikiven voimalaitokseen.
Jälleenkäsittelyssä erotetusta plutoniumista voidaan tehdä uraani-plutoniun sekapolttoainetta (mox) jota käytetään monessa maassa termisissä reaktoreissa mutta ei Suomessa.
Hyötöreaktori voi tehdä halkeamattomasta uraani-238 isotoopista polttoainetta ja siten tehostaa uraanin käytön monikymmenkertaiseksi. Myös muita transuraaneja voidaan käyttää hyötöreaktorissa. Jäljelle jäävien jätteiden elinikä lyhenee mutta silti joukossa on myös hyvin pitkäikäisiä radioaktiivisia aineita.
Radioaktiivistenaineiden tuhoamista voitaisiin tehostaa erityisillä transmutaatioreaktoreilla. Kaikkia pitkäikäisiä aineita ei kuitenkaan voisi hävittää, jonkin verran jäisi silti jäljelle.