Onko ihminen alkujaan kala?
Ajatellaanko yhdessä äkkiseltään varsin tavallista tilannetta:kalaa - ahventa - pyristelemässä silmät suurina koukussa? Ajatellaanko, mitä miettii tuo olento ilmeisen tuskansa keskellä? Eli, siis ajatellaan - hyvä!
pystyykö kala ymmärtämään, miksi sen suu on täynnä tuskaa - pystyykö se käsittelemään tämän asian loppuun asti, eli ymmärtämään kivun syyn, sen aiheuttajan - ja menemään vieläkin pidemmälle, eli näkemään ne erinäiset toimet ihmisten maailmassa, jotka ovat edesauttaneet sen kyseiseen pinteeseen?Ei pysty kala noin vaativaan ajattelutoimintaan. Mutta tuskan se pystyy aistimaan - tuskan - mutta ei sen syitä.
Entä ihminen?
Jos ihminen tuntee tuskaa, pystyykö hän käsittämään moniuolotteisesti tuskan syyt?
Useimmat pystyvät.
Ja, kaikki(ihmiset) pystyvät käsittämään tietyssä elämänsä vaiheessa tuskansa syyn, joka viiltää heitä syvällä heidän sisimmässään - riipaiseva kaipaus - j o h o n k i n. Mihin? Puhtauteen. Omantunnon harmoniaan. Eli: ihminen on olento verraton. Ihminen on saanut paljon; hän on saanut lahjaksi ominaisuuden etsiä ja löytää kadottamansa yhteyden Luoja-Jumalaan. Mutta jos hän ei löydä uudelleen kadotettua normaali-tilaansa, on hänen kohtalonaan moniulotteisesti kokea ikuisuuden preesens-todellisuus oivaltavana tuskana. Tästä on kysymys (tai ainakin pitäisi olla), kun puolustetaan luomis-oppia raamatullisena näkemyksenä. Jolle on paljon annettu, siltä vaaditaan paljon, eli oikeudenmukainen Jumala tuomitsee juuri oikeudenmukaisesti - ja ennenkaikkea armahtaa oikeudenmukaisesti.
Ajatellaanko yhdessä äkkiseltään varsin tavallista tilannetta:kalaa - ahventa - pyristelemässä silmät suurina koukussa? Ajatellaanko, mitä miettii tuo olento ilmeisen tuskansa keskellä? Eli, siis ajatellaan - hyvä!
pystyykö kala ymmärtämään, miksi sen suu on täynnä tuskaa - pystyykö se käsittelemään tämän asian loppuun asti, eli ymmärtämään kivun syyn, sen aiheuttajan - ja menemään vieläkin pidemmälle, eli näkemään ne erinäiset toimet ihmisten maailmassa, jotka ovat edesauttaneet sen kyseiseen pinteeseen?Ei pysty kala noin vaativaan ajattelutoimintaan. Mutta tuskan se pystyy aistimaan - tuskan - mutta ei sen syitä.
Entä ihminen?
Jos ihminen tuntee tuskaa, pystyykö hän käsittämään moniuolotteisesti tuskan syyt?
Useimmat pystyvät.
Ja, kaikki(ihmiset) pystyvät käsittämään tietyssä elämänsä vaiheessa tuskansa syyn, joka viiltää heitä syvällä heidän sisimmässään - riipaiseva kaipaus - j o h o n k i n. Mihin? Puhtauteen. Omantunnon harmoniaan. Eli: ihminen on olento verraton. Ihminen on saanut paljon; hän on saanut lahjaksi ominaisuuden etsiä ja löytää kadottamansa yhteyden Luoja-Jumalaan. Mutta jos hän ei löydä uudelleen kadotettua normaali-tilaansa, on hänen kohtalonaan moniulotteisesti kokea ikuisuuden preesens-todellisuus oivaltavana tuskana. Tästä on kysymys (tai ainakin pitäisi olla), kun puolustetaan luomis-oppia raamatullisena näkemyksenä. Jolle on paljon annettu, siltä vaaditaan paljon, eli oikeudenmukainen Jumala tuomitsee juuri oikeudenmukaisesti - ja ennenkaikkea armahtaa oikeudenmukaisesti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun ei ole mitään sanottavaa ja senkin huonosti. Lähde ongelle siitä haisuli.
"Jos ihminen tuntee tuskaa, pystyykö hän käsittämään moniuolotteisesti tuskan syyt?
Useimmat pystyvät."
Freudin oppilas Carl Gustav Jung totesi mainiossa ja suositeltavassa omaelämänkerrassaan "Unia, ajatuksia, muistikuvia", että tutkittuaan psykologiaa päätoimisesti joitakin vuosikymmeniä hän alkoi viimein ymmärtää edes jotain siitä, mitä hänen omassa päässään tapahtui. Jungia pidetään yhtenä lahjakkaimmista psykologeista mitä ikinä on elänyt.
Tällä perusteella epäilisin, että tavallisella tallaajalla saati umpimielisillä fundamentalistilla ei ole kovin hyviä mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja tuskatilojaan kovin "moniulotteisesti".
Yksi ulottuvuus ihmisen perusristiriidasta (tai vaikka "eksistentialistisesta angstista") on tyypillinen laumaeläimen dilemma. Pitäisi kilpailla menestyksellisesti muiden lauman jäsenten kanssa ja samalla olla muiden lauman jäsenten hyväksymä "hyvä tiimipelaaja". Näiden ristikkäisten pyrkimysten tasapainotilaa voi nimittää "omatunnon harmoniaksi" tai siksi että on "sinut itsensä kanssa" tai "sovussa Luojansa kanssa" tai mitä vaan.
Tämäkin on ymmärrettävissä parhaiten ihmisen evoluutiohistorian perusteella.
Ahven on maukas ja hyvä ruokakala.
on käsite, johon minä tartuin, ja johon sinä tartuit. Hyvä.
Mutta, kun puhun y m m ä r r y k s e s t ä ihmisen kohdalla on tähtäyspisteeni vielä paljon syvemmällä, kuin mitä on sielullinen älykkyys. Jung ei teorioidensa avulla pystynyt tunkeutumaan siihen todellisuuteen, mikä on mainitsemaani "moniulotteisuutta" - se tuska, mitä ajattelen, on kadotetun sielun tuskaa (kadotuksessa). Mikä se kadotus sitten on?
Emme me voi sitä täysin analysoida. Se on kuitenkin moniulotteista. Se on tuskaa niiden asioiden valkenemisesta, jotka Jungille jäivät (teorioissaan) mysteeriksi. Ei se liikauta vähimmässäkään määrin hengellisten ulottuvuuksien rakenteita Jungin aikanaan saama arvostus - ei hänen metodinsa koskettaneet sitä suurta salaisuutta, syvintä viisautta, joka piilee(Uuudestisyntyneen) ihmisen olemuksen perustana, sitä ikuisuutta - ei. Jung teorioineen oli kahlittu uniin ja hourekuviin, jotka eivät kestä valkoisen valtaistuimen edessä.
Ahvenesta on lyhyt matka perisuomalaiseen neuvoon: syö särkeä, se kasvattaa järkeä.
Tätä suosittelen sinullekin. Jätä valkoisista valtaistuimista ja kadotetuista sieluista hourailu. Ne houretta paljon enemmän kuin Jungin villeimmät unet - ja hän näki perin kummallisia unia, kuten tiedät, jos olet Jungin elämänkerran lukenut.
nähdäkseni etsi symboleita ihmisen alitajunnan merkeiksi .
Mutta rakas ystävä,
näetkö ympärilläsi olevan maailman ilman symbolirummutusta tajuntaasi? Mistä muuten lopulta tiedät, tiedämme, mikä on symboliikka, allegoriaa ja sen sellaista, nämä käsitykset ovat oletuksia - lopulta alituinen vertauskuvallistaminen kadottaa ihmiseltä kyvyn nähdä mitään asioita sellaisenaan - todellisina asioina.
Itse kuulun siihen "koulukuntaan", joka ei juuri allegorisoi, vaan näkee, lukee asiat sellaisenaan; minusta se on lopulta kaikkein älykkäintä - konstailemattomuudessaan - minulla ei ole mitään syytä sotkea asioita, ajatuksia, varsinkaan, kun nuo hämärtävät filosofiat perustuvat aina, aina, aina mielipiteisiin , siis:MIELIPITEISIIN, ja asenteellisiin, epä-objektiivisiin vakaumuksiin. Minä pidän asioista - sellaisenaan - objektiivisesti. Näin selkeää, viisasta - ja puhdasta se on - ymmärtäminen, ajatteleminen, kun ajatukset ovat kasassa.
Ajatellaan ahvenen suuta.
Pohditaan, millainen olisi se tuskan synnyttämä ääni, mikä tuosta suusta tulisi, jos ahven osaisi huutaa?
Miksi ahven ei osaa huutaa, tai ulista, tuskaansa?
Miksi sen tuska näkyy vain sen hätääntyneissä silmissä?
Sinä, ihminen, pystykö tuntemaan myötätuntoa kalan tuskaa kohtaan, eikä vain kalan tuskaa, vaan KALAA kohtaan - pystytkö? Ehkä - ainakin joku teistä? Tiedättekö, minä olen säälinyt koukussa pyristelevää ahventa? Onko se merkki siitä, että näen tuossa pienessä olennossa sukulaiseni - esi-isäni, tai esi-äitini?Onko säälintunteeni merkillisesti kuulemani huuto miljardien vuosien takaa?
Ei - ei se ole merkki sukulaisuuden tunnistamisesta, se on merkki siitä, että minut on luotu paljomman vartijaksi, kuin tuo kala - minulle on annettu enemmän! Vanha sanonta kuuluu:"jos lusikalla on annettu, ei voi kauhalla vaatia". Edellinen tarkoittaa ymmärrystä. Minulla on se - ihmisenä - ymmärrys. Kalalla puolestaan ei ole ymmärrystä, siis siinä määrin ymmärrystä, että se voisi näkeä, ajatella, asiat muutoinkin kuin yksinkertaisten viettien kuljettamana. Nyt on sinun vuorosi. Tehdä mitä? Sulkea silmät - ja avata ne sitten.( Kun suljet silmäsi ethän kuitenkaan sulje sielusi silmiä).
"Vanha sanonta kuuluu:"jos lusikalla on annettu, ei voi kauhalla vaatia". Edellinen tarkoittaa ymmärrystä. Minulla on se - ihmisenä - ymmärrys."
Menepä takaisin hoitoon. Olosuhteesi viittavaat enemmän "jos hammastikulla on annettu, ei voi kauhalla vaatia" -tilanteeseen. Eikä sinulle ole ymmärrystä suotu, edes hammastikulla. Olet samalla tasolla kalan kanssa.