Sinä vaalea tyttö (23-35-vuotias?) turkkilaisella grillillä Seinäjoen Vauhtiajojen aikaan keskustassa, lauantaiyönä n.puoli kolmen-kolmen aikaan.
Olit vaalean tyttökaverisi kanssa, hankit itsesi poikajoukon keskelle ja esittelit kovaan ääneen potkunyrkkeilytaitojasi ja kerroit olevasi Tampereelta. Puhuttelit myös turkkilaista henkilökuntaa kovaan ääneen huonolla ruotsilla.
Kehuit kauneuttasi kovaan ääneen ja menin työni puolesta luoksesi, sanoit heti "kiitos mutta tiedän jo olevani paikan kaunein nainen". En halunnut loukata sinua joten en sanonut mitään.
Olen ihotautispesialisti, erikoistunut muun muassa vaikean akneihon hoitoon valohoidon avulla. Olisin tarjonnut korttiani, mutten tahtonut nolata sinua.
Tuntui että olet todella hukassa itsesi kanssa ja käytät melko varmasti mielialalääkkeitä. Muista nyt kuitenkin että asialle voisi jotain tehdä, ihosi oli todella pahan näköinen, näkyi kauas ja olit yrittänytkin peittää sitä paksulla kerroksella. Oletettavasti alla oli myös palovammoja(?), sen verran epätasainen ihosi oli.
Muista että lääketiete löytää kyllä Sinullekin ainakin jonkinlaisen avun vaikka se maksaisikin. Älä anna periksi, huomasimme että et ole asian kanssa sujut, sen verran kovaa mölyä pidit ja yritit viedä meidän miesten huomion käytökselläsi muuhun suuntaan. Älä loukkaannu, yritän auttaa.
Kaikella ystävyydellä, H. Mäkinen, ihotautispesialisti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko kirjoituksesi joke, vai onko spesialisti noin tumpelo muilla elämän osa-alueilla? Sinä vasta törppö olet.