Vastauksia.

hobo7

Joel Kontinen

Tiedejulkaisut ja luonnonhistorialliset museot monesti kuvaavat ihmisen oletetut esi-isät karvaisiksi apinamaisiksi otuksiksi . Tuore Science tunnustaa, että tämä johtuu fossiilien vähyydestä. Taiteilijat eivät yksinkertaisesti ole tienneet, miltä esi-isämme näyttivät. Niinpä tuloksena oli monesti puoleksi apinan ja puoleksi ihmisen näköisiä olentoja.

Viime vuosien löydöt ovat kuitenkin saaneet taiteilijat tarkistamaan näkemyksiään.

Eniten evoluutiota on tapahtunut neandertalinihmisen kuvaamisessa. Varhaisimmat mallit esittivät hänet hyvin apinamaisena.

Mutta monet fossiililöydöt ovat osoittaneet, että apinamaisuus on ollut seuraus taiteilijoiden uskosta darvinistiseen evoluutioon. Neandertalinihminen teki soittimia, valmisti tehokkaita aseita ja hautasi vainajat. Nämä eivät ole apinan ominaisuuksia.

Sciencen jutun kirjoittaja Michael Balter arvelee, että taiteilijoiden näkemys esi-isistämme on vaikuttanut myös tiedemiesten käsityksiin. Ja niin pieni piiri pyörii täyden ympyrän. Kaikki onkin perustunut ennakko-oletuksiin ja osin myös haluun levittää evoluution ilosanomaa niille, jotka eivät vielä ole vakuuttuneita sen todellisuudesta (eli valtaosalle maapallon väestöstä).

Science -lehden tunnustus on paikallaan – vaikka se tuleekin kovin myöhään.

Lähteet:

Balter, Michael. 2009. Bringing Hominins Back to Life. Science 325:5937, 136-139. (10.7. 2009)

Science Podcast 10. 7. 2009
http://www.sciencemag.org/content/vol325/issue5937/images/data/136/DC1/136.mp3
http://bwanajoe.blogspot.com/2009/07/science-tunnustaa-fossiilien-vahaisyys.html.

Lainaus aiheesta:
"Evoluution teoriat, joilla oppivaisia nuoriamme on petetty, muodostavat dogman, jota koko maailma opettaa: mutta jokainen asiantuntija alallaan, eläin- tai kasvitieteilijä tietää, että yksikään tarjouttu selitys ei ole riittävä... Yhteenvetona voidaan päätellä, että evoluutioteoria on kelvoton."
-Paul Lemoine.
http://www.intelligentdesign.fi/

7

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Neandertalinihminen teki soittimia, valmisti tehokkaita aseita ja hautasi vainajat. Nämä eivät ole apinan ominaisuuksia."

      Tässä vähän tietoa sinulle.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Neandertalinihminen

      Mistä helkkarista olet lukenut että Neandertalinihminen olisi apina? Tänne tullaan puutteellisin tiedoin kirjoittamaan evoluutiosta.
      Linkistä löydät mallikuvan Neandertalinihmisen lapsesta. Muistuttaako se sinun mielestä apinaa??

      • Neandertalinihmistä ei ole olemassakaa, mutta se aika kausi mihin nämä houreet niistä viittaavat kertovat että ne oli noin 6000v tai aiemmin eläneitä normaa leja ihmisiä.


      • Jokerslaugh
        hobo7 kirjoitti:

        Neandertalinihmistä ei ole olemassakaa, mutta se aika kausi mihin nämä houreet niistä viittaavat kertovat että ne oli noin 6000v tai aiemmin eläneitä normaa leja ihmisiä.

        läpäläpälää


      • hobo7 kirjoitti:

        Neandertalinihmistä ei ole olemassakaa, mutta se aika kausi mihin nämä houreet niistä viittaavat kertovat että ne oli noin 6000v tai aiemmin eläneitä normaa leja ihmisiä.

        sinulle on vastata asiaa, mutta joka tapauksessa yritän; 6000 vuotta sitten ihmiset asuivat kaupungeissa, kehittivät kirjoitusmerkkejä, kaivoivat kastelukanavia ja laidunsivat lehmiään ja vuohiaan.

        32 000 vuotta sitten ihmiset maalasivat kuvia luoliin. Jos tieteen ajoitusmenetelmät eivät sinulle kelpaa (niin kuin eivät tietenkään kelpaa), niin kelpaisiko se, että jotkut kuvat ovat jääneet tippukivikerroksen peittoon? Ja samoista luolista on voitu mitata, miten nopesti tippukivi kyseisessä luolassa muodostuu?

        Neandertalin ihminen hävisi 28 000 vuotta sitten. Eläessään se oli tosin varsin ihmismäinen, mutta olisi se illalliskutusilla huomiota herättänyt. Lähinnä otsakaaret olisivat herättäneet huomiota, mutta myös lyhyt ja jykevä rakenne.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Neandertalinihminen


    • raven-79

      "Mutta monet fossiililöydöt ovat osoittaneet, että apinamaisuus on ollut seuraus taiteilijoiden uskosta darvinistiseen evoluutioon. Neandertalinihminen teki soittimia, valmisti tehokkaita aseita ja hautasi vainajat. Nämä eivät ole apinan ominaisuuksia."

      Minkäs sitten? Näinhän toimii tänäkin päivänä ainut olemassaoleva ihmisapinalaji. Kummallinen väittämä.

      Edelleenkin, evoluutioteoria on ainut olemassaoleva teoria, joka selittää biodiversiteetin monimuotoisuuden.

      • mambo jamboa siinä missä joulupukkikin.


      • varmasti onkin
        hobo7 kirjoitti:

        mambo jamboa siinä missä joulupukkikin.

        on sitä evo-oppi nimistä olkiukkokyhäelmää senverran piiskattukin helluntailaisten toimesta, että ulkopuolista oikke jo pelottaa!

        Ainut ihmisapina laji.. vähänkö tökerö virhe terminologiassa, tietenkin tarkoitin että ainut olemassaoleja ihmislaji. ihmisapinoitahan on useita; orankeja kaksi lajia, simpansseja kaksi, ja gorilloitahan on ainakin kaksi, ellei enempikin, ei jassa tarkistaa.. ihmisiähän oli kaksi lajia, mutta neaderthal kuoli sukupuuttoon muutamia kymmeniätuhansia vuosia sitten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      405
      8869
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      172
      3288
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1764
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      77
      1146
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1068
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1055
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1011
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      985
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      973
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      920
    Aihe