Göteborg

Morjens, pakko kertoa tämä vaikka en enää tälle palstalle kirjoittele, koska aina viestini poistetaan...
Kävin Göteborgissa, jossa on aika paljon maahanmuuttajia.
Asuin viikon aivan paikallisten "slummien lähellä, Kortedelan Hisingenin ja mitä niitä olikaan ja tutustuin paikalliseen elämään ihan kunnolla.
Matkustin ratikalla pitkin poikin ja välillä jäin liian myöhään pois ja jouduin oikein tosi mustalle alueelle, itse asiassa siis pelkkiä ulkommalaisia täynnä koko paikka.
Mitään ongelmaa ei ollut, kukaan ei tullut minulle vittuilemaan, eikä muutenkaan missään näkynyt mitään mellakoita eikä kukaan itse asiassa edes tapellut.
Muutamat mamu tytöt vilkuttivat mukana olleelle pikku pojalle koska hänellä oli valkoiset hiukset ja ihan mukavaa oli.
Mulla ainakin naksahti päässä että mitä ihmettä mäkin olen pelännyt maahanmuutossa, se näytti olevan niin turhaa.
Mutta tämä on vain yksi paikka tai siis kaupunki, Malmössa tilanne onkin sitten ihan toinen.
Minusta tuntuu että maahanmuutto ei ole mitenkään paha asia, eikä sitä pidä estää mitenkään, mutta se mihin pitää ehdottomasti satsata, on se ettei muslimit radikalisoidu!
Jos se on edes estettävissä?.
Ruotsi on onnistunut nimenomaan Göteborgissa aika hyvin mielestäni, toivottavasti saavat muutkin kaupungit kuriin!
Ensi vuonna uudestaan sinne, asumaan mamujen keskelle:P
5160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ollut ongelmia edes Angered:ssa!

Äänestä

Jos tilanne kehittyy nykyisen kaltaisena. Silloin yksi geneettinen rikkausominaisuus on poissa. Eihän se ole mukavaa, jos maailmassa on vain ruskeita ja mustia ihmisiä tummine silmineen. Sehän vaikuttaa suorastaan rasismilta valkoisia kohtaan.

Oletko tutustunut Göteborgin rikos-ja työttömyyslukuihin vielä? Itse en tiedä siitä, mutta kysyn, koska otit alueen aiheen esille. Ajattelin vaan, jotta saisit tarkemmin tietoa. Yksi kävely yhtenä päivänä ei kovin paljon kerro Göteborgista ja Ruotsin mamuhyödyistä taikka haitoista sille maalle.

Oikea tieto asioista kerääntyy vuoden aikan tilastoihin siis. Oli eräskin pariskunta lipsahtanut New Yorkissa pahamaineiselle kaupunkialueelle päiväaikaan, mutta mitään ei tapahtunut juuri silloin.

Äänestä
  • Aivan, blondit ovat jo häviämässä maailmassa, enää niitä on oikeastaan vain ruotsissa, suomessakaan ei mielestäni enää aitoja blondeja ole kuin kourallinen.
    Itse olin muksuna ihan aito blondi:) aivan valkoinen tukka mutta se muuttui tummaksi iän myötä:(
    Ihan jo rodun säilymiseksihän olisi mukava saada joku vapaa vyöhyke mustista:)
    Mutta, en ole tutustunut rikostilastoihin, kävelin viikon ympäriinsä ja näytti ihan ok meiningiltä.
    Paikalla, siellä missä asuttiin, oli eräs suomalainen mies isäntänä ja hän kertoi minkälaista siellä on ollut.
    Joskus ovat joutuneet hankalaan tilanteeseen koska valkoinen poika oli ottanut tumman tytön kädestä kiinni ja pyytänyt tätä mukaan...
    Paikalliset mustat miehet eivät tykänneet ja tulivat isolla jengillä illalla ojentamaan suomalaisia.
    Tästä selvittiin futismatsilla....
    Angered on ollut melko pahaa slummia, mutta rauhottunut kuulemma jo tosi paljon.

    Äänestä

  • Tomppak kirjoitti:

    Aivan, blondit ovat jo häviämässä maailmassa, enää niitä on oikeastaan vain ruotsissa, suomessakaan ei mielestäni enää aitoja blondeja ole kuin kourallinen.
    Itse olin muksuna ihan aito blondi:) aivan valkoinen tukka mutta se muuttui tummaksi iän myötä:(
    Ihan jo rodun säilymiseksihän olisi mukava saada joku vapaa vyöhyke mustista:)
    Mutta, en ole tutustunut rikostilastoihin, kävelin viikon ympäriinsä ja näytti ihan ok meiningiltä.
    Paikalla, siellä missä asuttiin, oli eräs suomalainen mies isäntänä ja hän kertoi minkälaista siellä on ollut.
    Joskus ovat joutuneet hankalaan tilanteeseen koska valkoinen poika oli ottanut tumman tytön kädestä kiinni ja pyytänyt tätä mukaan...
    Paikalliset mustat miehet eivät tykänneet ja tulivat isolla jengillä illalla ojentamaan suomalaisia.
    Tästä selvittiin futismatsilla....
    Angered on ollut melko pahaa slummia, mutta rauhottunut kuulemma jo tosi paljon.

    Kun töitä ei ole. Saas nähdä, kuinkas käy Suomen sosiaaliturvajärjestelmän, koska juuri uutisissa puhutaan velan otosta. Velan ottoa ei voi jatkaa ikuisesti kuten ei taloudelle ja turvallisuudelle haitallisten mamujenkaan ottamista.

    Mietinpä vaan, että sellaisilla tekohengitystyöpaikkoilla ne meinaa pitää yllä työllisyyttä. Kun suomessa loppuu tuotanto ja vientitulot, niin ei se hyvää tiedä.

    Äänestä

http://news.yahoo.com/s/ap/20090727/ap_on_go_ca_st_pe/us_fbi_arrests
RALEIGH, N.C. – A father, his two sons and four other men living in North Carolina are accused of mililtary-style training at home and plotting "violent jihad" abroad, federal authorities said Monday.

Kyllä sitä radikalisoimista tapahtuu joka tapauksessa, uskoisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tomppak kirjoitti:

Morjens, pakko kertoa tämä vaikka en enää tälle palstalle kirjoittele, koska aina viestini poistetaan...
Kävin Göteborgissa, jossa on aika paljon maahanmuuttajia.
Asuin viikon aivan paikallisten "slummien lähellä, Kortedelan Hisingenin ja mitä niitä olikaan ja tutustuin paikalliseen elämään ihan kunnolla.
Matkustin ratikalla pitkin poikin ja välillä jäin liian myöhään pois ja jouduin oikein tosi mustalle alueelle, itse asiassa siis pelkkiä ulkommalaisia täynnä koko paikka.
Mitään ongelmaa ei ollut, kukaan ei tullut minulle vittuilemaan, eikä muutenkaan missään näkynyt mitään mellakoita eikä kukaan itse asiassa edes tapellut.
Muutamat mamu tytöt vilkuttivat mukana olleelle pikku pojalle koska hänellä oli valkoiset hiukset ja ihan mukavaa oli.
Mulla ainakin naksahti päässä että mitä ihmettä mäkin olen pelännyt maahanmuutossa, se näytti olevan niin turhaa.
Mutta tämä on vain yksi paikka tai siis kaupunki, Malmössa tilanne onkin sitten ihan toinen.
Minusta tuntuu että maahanmuutto ei ole mitenkään paha asia, eikä sitä pidä estää mitenkään, mutta se mihin pitää ehdottomasti satsata, on se ettei muslimit radikalisoidu!
Jos se on edes estettävissä?.
Ruotsi on onnistunut nimenomaan Göteborgissa aika hyvin mielestäni, toivottavasti saavat muutkin kaupungit kuriin!
Ensi vuonna uudestaan sinne, asumaan mamujen keskelle:P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu