Ymmärrätkö mitä luet.

Tästä asiasta on täällä ollut ennenkin puhe. Ymmärtäminen, siinnä on kysymys tällekkin palstalle. Esim. Jeesuksen opetuksia ja tekoja sekä vertauksia yritetään selittää suomalaisen kulttuurin, perinteen ja tapojen mukaan. Voin sanoa että lähes kaikissa jää osa kätköön sillä menetelmällä tai ymmärretään väärin. Myös kaikenlaisten kumoajien on helppo selitellä mitä haluaa samasta syystä.
Jeesus lupasi että kun Pyhä Henki tulee niin Hän opettaa kaiken ja muistuttaa kaikesta mitä Hän on sanonut. Eikö siihen muka kuulu se että ensin avautuu tausta jonka perusteella asia ymmärretään koko laajuudessaan ja opetus tulee moninverroin rikkaammaksi ja täydellisemmäksi.
Tällä palstalla ei tunnuta käsittävän sitä mitä niin moni Raamatuntutkija sanoo, esim. Aapeli Saarisalo, Syvännöt, Santala, Lapide ja kymmenet muut. Täällä on niin viisaita että heidän tietonsa tehdään tyhjänveroiseksi hetkessä.
Kumma kyllä ihmiset jotka kuuntelee heitä tai Messiaanisia juutalaisia opettajia myöntävät yksimielisesti että heillä on ollut paljon vääriä tai hyvin vajaita käsityksiä Jeesuksenkin opetuksista.
Kuka teistä voi maalaisjärjellä tai pelkällä sisälukutaidolla selittää vaikka tuliset hiilet pään päällä ja miksi se on hyvä teko jonka Jumala palkitsee.
Tästä saa ottaa oireet omikseen kuka tahtoo tai suuttua jos tahtoo, mutta miettikää joko teillä on niin suuri tieto ettei lisää tarvitse eikä siinnä ole virheitä.
32217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Onko joku niin tyhmä ettei tajua. Hiili joka on hehkuva on tulinen. Kai se siellä oli joku kunnianosoitus siihen aikaan vaikka aika erikoinen. Varmaan opetti ihmisen kestämään kärsimystä ja pysymään nöyränä. Mielestäni tuo on niin selvä että ei siihen mitään kulttuureja tarvita sen selittämiseen..............lisäksi vielä jatkan että olisi hyvä teko jos häipyisit jos olet juutalainen rabbi kuten joku paljasti. Ethän sinä voi tuntea kristinuskoa.

Äänestä
  • Mielestäni sinun kristillisyytesi-mikäli kristitty olet-meni överiksi!
    Et voi käskeä ketään lähtemään yleiseltä kirjoituspalstalta ja
    sitäpaitsi minä ainakin kuuntelesin mielelläni mitä sanottavaa
    hänellä on meille jokaiselle!

    Äänestä

  • kun luulet asiita noin yksinkertasiksi.olis kiva kuula änkyrää kun se taitaa tietää jotain

    Äänestä

  • Sinäkin oikein raivoat. Tietoa sinulla ei näy olevan enemmän kuin millä hyvänsä palstahörhöllä.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Mielestäni sinun kristillisyytesi-mikäli kristitty olet-meni överiksi!
    Et voi käskeä ketään lähtemään yleiseltä kirjoituspalstalta ja
    sitäpaitsi minä ainakin kuuntelesin mielelläni mitä sanottavaa
    hänellä on meille jokaiselle!

    Riehujia näkyy aina riittävän. Kiitos kommentistasi.

    Äänestä

Tuli vain mieleen koska tietosi taitaa olla syvempää kuin yleensä tämän palstan kirjoittajien.
Kiinnitin huomion siihen ettei kukaan näistä asiantuntioista osannut kertoa tulisten hiilten tarkoitusta. Aloituksesi pisti tosiaan ajattelemaan sitä mikä merkitys monella vaikeasti ymmärrettävällä kohdalla todellisuudessa on.
Pysyttele mukana äläkä lopeta noiden halverraajiesi vuoksi. Siunausta sinulle.

Äänestä
  • Tällä palstalla näyttää olevan tärkeämpää riidellä Raamatusta kuin rakentua siitä.

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Tällä palstalla näyttää olevan tärkeämpää riidellä Raamatusta kuin rakentua siitä.

    Enkä todellakaan tahtonut riidellä,vaan vastasin
    ensimmäiselle jotain-senverran suivaannuin,
    kun heti aloituksen jälkeen on joku äänessä..
    -ja mainitsin haluavani kuulla,mitä sinulla on
    meille kaikille-yleistäen-
    koska itsekin uskon,että sinulla on varmasti
    mielenkiintoista kerrottavaa meille kaikille!

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Tällä palstalla näyttää olevan tärkeämpää riidellä Raamatusta kuin rakentua siitä.

    Kun luen 4 evankeliumia,
    kaikki on samanlaisia tai samasta asiasta kertovia,
    mutta erilailla.
    ymmärrän täysin niitä, sillä kun olen antanut lehdistöille erään tietyn asian,
    ja kaikille samalla lailla, jokainen on antanut ulos sen erilailla,
    tietämättä toisistaan.

    Minä itse pidän tai ymmärrän parhaiten Luukkaan evankeliumia.

    Kun lääkäri katsoo tietyn tapahtuman, hän antaa sen ulos lääkärinä,
    kun metsuri katsoo ja sitten antaa ulos sen tapahtuman, hän näkee ja puuta kaatui.

    kun maanvilj. katsoo ja antaa ulos tapahtuman, hän näkee ja pelto menee nurin ja viljaa kaatuu,
    kun päätoimittaja katsoo, hän hykertelee ja tässä pääkirjoitus.

    Ja näistä kaikista tulee se kokonaisuus.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Enkä todellakaan tahtonut riidellä,vaan vastasin
    ensimmäiselle jotain-senverran suivaannuin,
    kun heti aloituksen jälkeen on joku äänessä..
    -ja mainitsin haluavani kuulla,mitä sinulla on
    meille kaikille-yleistäen-
    koska itsekin uskon,että sinulla on varmasti
    mielenkiintoista kerrottavaa meille kaikille!

    Epäillytkään riitelijäksi. Täällä vain tämä palstauudistus teki kaiken niin sekavaksi että ei aina huomaa kuka on kirjoittanut mitäkin. Voi vaikka erehtyä riitelemään itsensä kanssa.

    Äänestä

  • salla. kirjoitti:

    Kun luen 4 evankeliumia,
    kaikki on samanlaisia tai samasta asiasta kertovia,
    mutta erilailla.
    ymmärrän täysin niitä, sillä kun olen antanut lehdistöille erään tietyn asian,
    ja kaikille samalla lailla, jokainen on antanut ulos sen erilailla,
    tietämättä toisistaan.

    Minä itse pidän tai ymmärrän parhaiten Luukkaan evankeliumia.

    Kun lääkäri katsoo tietyn tapahtuman, hän antaa sen ulos lääkärinä,
    kun metsuri katsoo ja sitten antaa ulos sen tapahtuman, hän näkee ja puuta kaatui.

    kun maanvilj. katsoo ja antaa ulos tapahtuman, hän näkee ja pelto menee nurin ja viljaa kaatuu,
    kun päätoimittaja katsoo, hän hykertelee ja tässä pääkirjoitus.

    Ja näistä kaikista tulee se kokonaisuus.

    On aika hyvä asenne. Olet tajunnut tärkeän asian.
    Kuitenkin moni opetus aukeaa paremmin kun tietää sen ajan kultturista ja historiasta.

    Äänestä

Arvistamasi Raamatuntutkijat ovat hairahtaneet uskossaan ja tuo usko on muovannut tutkimuksen ja sen käsitteiden suuntaa.

Ilkka Kanerva on kertomansa mukaan jakanut almuja hyväntekeväisyyteen liiastaan ja näin "kerännyt tulisia hiiliä vihamiestensä päänpäälle".
Nähtäväksi jää kuinka herrat palkitsevat hänen hyvät työnsä tälläkertaa?

Sananlaskujen kirjat 25:21.- " Jos vihamiehelläsi on nälkä,anna hänelle ruokaa,jos hänellä on jano,anna juotavaa.
Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle,ja Herra palkitsee tekosi."

Sananl.25:20.- "Kun poltopuu loppuu, tuli sammuu, kun panettelija poistuu,riita laantuu.
Hiilistä hehku,haloista roihu,riitapukari sytyttää riidan."

Ja "Makealta maistuvat panettelijan puheet",,, "mairea puhe on häijyn ihmisen suussa".,,, " lyötyäkin lyö petturin kieli.turmiota levittää lipevä suu."

Äänestä
  • Ole hairahtuneet vaan tuoneet valoa moneen oudolta tuntuvaan aisaan.
    Kanervan temput eivät edes muistuta sitä mitä tulisten hiilten vertauksessa tarkoitetaan.

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Ole hairahtuneet vaan tuoneet valoa moneen oudolta tuntuvaan aisaan.
    Kanervan temput eivät edes muistuta sitä mitä tulisten hiilten vertauksessa tarkoitetaan.

    on usein uusi harhauskomus ja noiden tutkijoiden mietteet tuleekin käsitelä heidän usokonsa muovaamina ns, "valaistuksen " tuojina.
    Jos eslvästi erehtyy jossakin kohtaan niin eikö silloin ole vaara jotta on erehtynyt enemmänkin koska uskossa uskotaan asioihin ei niinkään se ole apsoluuttista tietoa vaan uskoa.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    kun on pitäytymistä Jeesus uskossa on tutkimusta kristinuskoisessa ilmapiirissä ja silloin pysytellään siinä uskon opissa ja samassa harhassa jossa alun pitäen aloitettiinkin tuo "tutkimus" ,nimeltä mainitsematta tuollaisten tutkimuksien tulokset ovatkin ns, puolueellisia eikä niillä ole muuta arvoa kuin uskon harhan pönkittämiseen tähtäävä ja sen lauluja nuokin laulavat kenen palkkalistoilla ovat tai kuka maksaa.

    Siispä mainitsemasi henkilöiden elämäntyötä tulisikkin tarkastella tapaus kohtaisesti eikä vain ylenmääräisen korkeasti arvostaen heidän suuria saavutuksiaan ja varsinkin jos heidän uskon teoriansa ovat osoittautuneet jo nyt kyseenalaisiksi ja virheellisiksi.

    Olemehan nähneet tälläkin palstalla jotta suuri into ja oikeassaolemisen tarve ja ei"Pyhän Hengen" kään sanomat ihmisten kertoman mukaan voine pitää paikkaansa koska heillä on erilaiset sanomat kerrottavanaan .

    Eri asioiden ns,"totuus" ei aina ole se miten asiaa hoidetaan eteenpäin ,- se parempi vaihtoehto jää monta kertaa käyttämättä ja vahvemman oikeus ja väkivalta määrää toimintatavat.

    Kristinuskokon on ollut vuosisadat hallinnanvälineenä meilläkin ja aina ei minkäänlainen oikeudenmukaisuus ole vallinnut päätöksissä.

    Äänestä

Nuo ihmiset joista suurin osa on saanut palkkanssa tekemästään työstä ovat siis ainuaita joihin PH voi vaikuttaa, mutta köyhät ja kurjat ovat auttamattomasti PH tavoittamattomissa, näkemyksesi mukaan siis. Sama pätee ilmeisesti sinun "maalaisjärjen" juoksun mukaan myös kirkon henkilökuntaan, mutta jäsenet ovat jota ovat.

ps. Nuo monien ns "viisaiden" viisaus ei valitettasti ole aina oikeaa viisautta. Kuten sen itse oikeaksi osoitat.

Äänestä
  • Tahallasi kirjotustani vaiko aivan vilpittömällä mielellä käsität noin väärin. Et taida edes nimeltä tietää ketä nuo tutkijat ovat. Etsi netistä.

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Tahallasi kirjotustani vaiko aivan vilpittömällä mielellä käsität noin väärin. Et taida edes nimeltä tietää ketä nuo tutkijat ovat. Etsi netistä.

    Epäilin, ettet ymmärrä. Ja olin oikeassa. Epäilen edelleenkin. Tutkijoita on maailma väärällänsä. Etkö tiennyt. Luulen, ettet edes ole kunnolla yrittänyt tietää.

    Äänestä

Sitä seuraa kuitenkin kehotus: ´Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.´ Valitettavasti Jumalan lasten syyttäjä, joka käy ihmisten ympärillä niinkuin kiljuva jalopeura, vihaa Jumalan hyvää, kuritusta, ja niin ihmiset uskovat enemmän syyttäjää kuin kurittajaa, niin että eivät tee parannusta vaan yhtyvät Jumalan lasten syyttäjään. Onneksi Jumalan armosta on myös parannuksessa ja valkeudessa vaeltavia. Nämä myös tahtovat kaikessa Isää Jumalaa kiittää ja ylistää Jeesuksen nimessä. Jumala elää kansansa kiitoksen keskellä.

Pahaa tekevien tulee pelätä maallista esivaltaa.

´Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa, sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo, hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä, tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa. Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.´

Paljon enemmän kuin maallista esivaltaa, kaikkien tulee peljätä Jumalaa!

´Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.´

Äänestä
  • Tuomiot tulee jättää Herralle, mutta tuohon kirjoitukseeni ei kommenttisi liittynyt mitenkään.

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Tuomiot tulee jättää Herralle, mutta tuohon kirjoitukseeni ei kommenttisi liittynyt mitenkään.

    > Kuka teistä voi maalaisjärjellä tai pelkällä sisälukutaidolla selittää vaikka tuliset hiilet pään päällä ja miksi se on hyvä teko jonka Jumala palkitsee.

    Raamatun jae asiasta:

    ´Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.´

    Viestini otsikossa ´Jättäkää tuomiot Jumalalle´ vastasin pelkällä sisälukutaidolla miksi se on Jumalan tahdon mukainen teko. En löydä koko alkuviestistäsi selkeämpää kysymystä kirjoitukseesi. Jatkoin siitä myös tuohon Raamatun alkutekstiin viitaten tuon loppuosan ymmärtämistä.

    Mitä siis halusitkaan viestilläsi kysyä tai keskustella, koska viestini ei liittynyt mielestäsi alkukirjoitukseesi.

    Eikö vastauksessani ollut ymmärrystä? Jumala meille antakoon ymmärrystä ja viisautta Jeesuksessa, että voisimme keskustella samalla aaltopituudella, jos sitä tahdotaan ja toivotaan.

    Äänestä

  • ÄnkyräVenkula kirjoitti:

    Tuomiot tulee jättää Herralle, mutta tuohon kirjoitukseeni ei kommenttisi liittynyt mitenkään.

    Haluatko kysyä, miksi ´tuliset hiilet´? Mitä ne tarkoittavat ei siis miksi ne kootaan vaan miksi nimenomaan ´tuliset hiilet´.

    Raamatussa on tärkeämpää ymmärtää Jumalan tahto, kuin vertauksien pikkutarkka merkitys, joka sekin on varmaan hyvä tietää.

    Viestini loppui: ´Jumalamme on kuluttavainen tuli´. Tulessa poltettu muuttuu hiileksi. Jokaisen ihmisen teot ja koko olemus tulessa koetellaan millainen se on. Jos on tehnyt Jeesuksen sanojen mukaan, saa palkan. Jos ei ole tehnyt Jeesuksen sanojen mukaan, niin kaikki palaa hiileksi, kuten ihmisen ruumiskin maatuu ja palaa hiileksi. Koko tämä maailma poltetaan tulessa Jeesuksen paluun yhteydessä, siitä meille on kirjoitettu:

    ´Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;´

    Nuo ´tuliset hiilet´ viittaavat juuri tähän Jumalan tuomion tuleen, jossa jokaisen rakennelma koetellaan, kun Jeesus tulee takaisin.

    Tästä tuomiosta on Sodoma ja Gomorra tänäkin päivänä varoituksena kaikille ihmisille, sillä näin tullaan koko maailma polttamaan. Vain Jeesuksessa on toivo totuuden tekijöille.

    Äänestä

niin kerro jotain itsestäsi tai lopeta kirjoittelu, oletko joku lahkolainen vai juutalainen vai muslimi vai mikä epeli olet

Äänestä

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Joh:16:13

Olet ymmärtänyt tämän kohdan Jeesuksen opetuksesta väärin tuodessasi tätä kuin se olisi kaikille.

Jeesus sanoo nämä sanat ainoastaan apostoleille ja vain heidät Pyhä Henki johdatti kaikkeen totuuteen. Jo Joh.14:ssa Jeesus puhuu tästä samasta johdatuksesta ja siinäkin tarkoittaen pelkästään apostoleja.

Jeesuksen puhe tuossa on muodossa "johdattaa teidät" (apostolit) eikä muodossa "meidät" (uskovat).
Vai onko nyt ymmärrettävä niin että kaikki uskovat joihin Pyhä Henki tulee, heille myöskin... tulevaiset Hän teille julistaa... kaikki saisivat ja alkaisivat profetoinnin?

Äänestä
  • Eivät kaikki saa profetoimisen armolahjaa,
    eikä kaikille julisteta tulevaisia,
    mutta kaikki uskovat Pyhä Henki johtaa
    kaikkeen totuuteen.

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    Eivät kaikki saa profetoimisen armolahjaa,
    eikä kaikille julisteta tulevaisia,
    mutta kaikki uskovat Pyhä Henki johtaa
    kaikkeen totuuteen.

    lisäämät otsikot eivät muuta Jeesuksen puheen tarkoitusta.
    Jeesuksen sanat "kaikkeen totuuteen" mainitaan ainoastaan tässä yhteydessä Joh.16 jossa Jeesus puhuu ainoastaan apostoleille.

    Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen. Joh.16:4

    Äänestä

  • - tai varovaisesti sanottuna; olet totuuden Hengestä eri mieltä kuin minä!

    >>Jeesuksen puhe tuossa on muodossa "johdattaa teidät"
    (apostolit) eikä muodossa "meidät" (uskovat).

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    - tai varovaisesti sanottuna; olet totuuden Hengestä eri mieltä kuin minä!

    >>Jeesuksen puhe tuossa on muodossa "johdattaa teidät"
    (apostolit) eikä muodossa "meidät" (uskovat).

    monet teologit käsittelevät Raamattua inhimillisesti ihan "oikein"; Sanoivat apostoleille. Uskomme raukeaa tyhjiin, jos emme voi tulkita ja sovittaa sanaa itseemme. En ole koskaan lukenut ja ymmärtänyt Raamattua inhimillisesti, tieteellisesti tai teologisesti. Lähimmissä ja tuttavissanin on teologisesti sivistyneitä, mutta hengellisesti heitä on harvassa. Miksi ei voida käsittää, että Raamattu on hengellinen kirja? Keskustellaan siltä pohjalta. Turha kait se on kysyäkään. Raamatun ohje sen tulkintaan on: "Raamatun profetia ei ole inhimillisen viisauden selitettävissä." Se tarkoittaa koko Raamattua. Kaikki Raamatun tekstit ovat periaatteessa hengen tuotetta. Käänösvirheet ovat asia erikseen. Semper kait käsittää tämän samanlailla, vai ?

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    >>Kaikki Raamatun tekstit ovat periaatteessa hengen tuotetta.
    Käänösvirheet ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    - tai varovaisesti sanottuna; olet totuuden Hengestä eri mieltä kuin minä!

    >>Jeesuksen puhe tuossa on muodossa "johdattaa teidät"
    (apostolit) eikä muodossa "meidät" (uskovat).

    tänä päivänä Jeesus Kristus. Se mitä Raamattu kertoo Joh.14-16 luvuissa on Jeesuksen lupaus apostoleille,heille jotka kulkivat Jeesuksen rinnalla ja
    olivat todistamassa hänestä.
    Joh.14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
    Joh.16:13 Jeesus sanoo sanat "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"... tämän jälkeen tulee tärkeä kohta, "Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu". Totuuden Henki ei siis itsestään puhu kaikkea ihmiselle jolla tämä Henki on, vaan silloinkin Henki paljastaa vain sen mikä on tarkoitettu kuulemaan.Apostolit olivat tarkoitettu kuulemaan kaiken totuuden.
    Vasta viimeisinä aikoina meillä on Raamatussa lupaus tästä samasta totuuden Hengestä ...

    'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. Ap.t 2

    Ei Raamatun tekstien eriyttäminen estä kasvamistamme Pyhän Hengen täyteyteen millään tavalla, puolustajamme on tänä päivänä Jeesus Kristus.

    Äänestä

  • nimierkki. kirjoitti:

    että Puolustaja, totuuden Henki, lähetettiin vain apostoleille (ne kaksitoista).

    Entä miten tulkitset helluntain tapahtumat, Pyhän Hengen vuodattamisen?

    Puolustaja kahdellatoista ja lopuilla Pyhä Henki - oliko heillä kahta eri henkeä?

    Ettei tulkintasi vain lähestyisi erään väärän profeetan harhaa, jonka mukaan
    Jumalan Pyhä Henki poistui maan päältä apostoli Johanneksen mukana?

    Äänestä

Puuhiili oli välttämätöntä metallien sulattamisessa ja puhdistamisessa, sillä ilman sitä olisi tuskin voitu saavuttaa ja ylläpitää niin korkeaa lämpötilaa kuin malmien pelkistäminen puhtaiksi metalleiksi vaati (Jes 44:12; 54:16). Malmi sijoitettiin puuhiilikerrosten väliin paljolti samaan tapaan kuin nykyäänkin tehdään rautamasuunia täytettäessä. Tämä tapa vaikutti ilmeisesti sen sananlaskun syntyyn, jonka mukaan VIHOLLISTA KOHTAAN OSOITETTU HUOMAAVAISUUS on kuin tuliset hiilet hänen päänsä päällä: se pehmittää häntä ja tuo esiin hänessä olevan hyvän (San 25:22; Ro 12:20).

Toivottavasti tämä auttaa jotakuta ymmärtämään tämän Raamatunkohdan paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ÄnkyräVenkula kirjoitti:

Tästä asiasta on täällä ollut ennenkin puhe. Ymmärtäminen, siinnä on kysymys tällekkin palstalle. Esim. Jeesuksen opetuksia ja tekoja sekä vertauksia yritetään selittää suomalaisen kulttuurin, perinteen ja tapojen mukaan. Voin sanoa että lähes kaikissa jää osa kätköön sillä menetelmällä tai ymmärretään väärin. Myös kaikenlaisten kumoajien on helppo selitellä mitä haluaa samasta syystä.
Jeesus lupasi että kun Pyhä Henki tulee niin Hän opettaa kaiken ja muistuttaa kaikesta mitä Hän on sanonut. Eikö siihen muka kuulu se että ensin avautuu tausta jonka perusteella asia ymmärretään koko laajuudessaan ja opetus tulee moninverroin rikkaammaksi ja täydellisemmäksi.
Tällä palstalla ei tunnuta käsittävän sitä mitä niin moni Raamatuntutkija sanoo, esim. Aapeli Saarisalo, Syvännöt, Santala, Lapide ja kymmenet muut. Täällä on niin viisaita että heidän tietonsa tehdään tyhjänveroiseksi hetkessä.
Kumma kyllä ihmiset jotka kuuntelee heitä tai Messiaanisia juutalaisia opettajia myöntävät yksimielisesti että heillä on ollut paljon vääriä tai hyvin vajaita käsityksiä Jeesuksenkin opetuksista.
Kuka teistä voi maalaisjärjellä tai pelkällä sisälukutaidolla selittää vaikka tuliset hiilet pään päällä ja miksi se on hyvä teko jonka Jumala palkitsee.
Tästä saa ottaa oireet omikseen kuka tahtoo tai suuttua jos tahtoo, mutta miettikää joko teillä on niin suuri tieto ettei lisää tarvitse eikä siinnä ole virheitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu