Minulla on suuria ongelmia vieraisiin tiloihin menemisessä, esim. ennestään vieras ravintola tai mikä vain paikka, poikkeuksena tosin tavalliset ruokakaupat, jotka ei aiheuta ongelmaa, koska ne on niin samanlaisia iana.
Kun menen uuteen tilaan niin en osaa hahmottaa sitä, missä mikäkin on ja se on tosi raskasta, koska voi estää kokonaan menemisen uusiin paikkoihin (kuten todella usein on käynytkin). Kun sitten olen käynyt ko. paikassa useammin ongelma poistuu pikkuhiljaa.
Onko muilla tämmöistä, kuuluuko tämä aspergerin syndroomaan vai onko ihan oma juttuni. Esim. kerran en kyennyt menemään kirjastoon asioimaan, koska sisäänkäynti oli niin epäselvä, että en pystynyt hahmottamaan mihin pitää mennä (ei tuollaista kehtaa kysyäkään, tai itse en kyllä kehtaa).
Hahmotusvaikeus koskee sitten melkein kaikkea uudessa paikassa, esim. ravintolassa laitettiin kerran pizzan mukaan terävä ns. pizzaveitsi lautaselle pizzan alle osittain. Ajattelin, että mikähän "kahva" tuo on, mutta tajusin että se on veitsi vasta kun joku huomautti asiasta.
Kun menen uuteen tilaan niin en osaa hahmottaa sitä, missä mikäkin on ja se on tosi raskasta, koska voi estää kokonaan menemisen uusiin paikkoihin (kuten todella usein on käynytkin). Kun sitten olen käynyt ko. paikassa useammin ongelma poistuu pikkuhiljaa.
Onko muilla tämmöistä, kuuluuko tämä aspergerin syndroomaan vai onko ihan oma juttuni. Esim. kerran en kyennyt menemään kirjastoon asioimaan, koska sisäänkäynti oli niin epäselvä, että en pystynyt hahmottamaan mihin pitää mennä (ei tuollaista kehtaa kysyäkään, tai itse en kyllä kehtaa).
Hahmotusvaikeus koskee sitten melkein kaikkea uudessa paikassa, esim. ravintolassa laitettiin kerran pizzan mukaan terävä ns. pizzaveitsi lautaselle pizzan alle osittain. Ajattelin, että mikähän "kahva" tuo on, mutta tajusin että se on veitsi vasta kun joku huomautti asiasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on vähän samanlaista (minulla on AS). En oikein tiedä, mistä se johtuu, mutta en vain voi mennä vieraisiin kahviloihin tai ravintoloihin, jotka eivät kuulu johonkin ketjuun, jonka ravintoloissa olisin aikaisemmin käynyt. Hesburger ja McDonalds käyvät, mutta kiinalaisiin ravintoloihin en uskalla mennä, vaikka pidän kiinalaisesta ruoasta. Olen ajatellut omalla kohdallani jotain sen suuntaista, etten yleensäkään hahmota maailmaa kovin hyvin ja asiat tuppaavat aina toimimaan eri tavalla kuin minä uskon. Siis jossain syvällä sisimmässäni uskon näiden vieraiden ravintoloiden ja kahviloiden olevan oikeasti jotain muuta.
Vieraat apteekitkin ovat vaikeita. Valkoista sekavuutta. Ja epämääräiset pikkukaupat, joissa joku hyökkää heti auttamaan. Yleensäkin paikat, joissa on yli-innokkaita asiakaspalvelijoita pelottavat. Miten ihmeessä voin päättää mitään, kun joku höpöttää vieressä?
Todennäköisesti johtuu hahmotushäiriöstä. Tilanteesi on aivan vastaava kuin ns. normaalille ihmiselle jonkin uuden asian oppiminen, eli huomio kiintyy johonkin yksityiskohtaan kokonaisuuden sijasta. Itselläni vastaavaa esiintyy mm. siinä, jos esimerkiksi astiakaapissa astiat ovat väärässä järjestyksessä - en "näe" enkä löydä sitä tuttua ja turvallista kahvikuppia jos se on vaikka laitettu eri hyllylle. Tietenkin olen saanut asiasta kommentteja "huonosta näöstäni", vaikka fyysinen näkökykyni on erinomainen :D
Minusta tuntuu myös, että olen ihmisten ilmoilla aina hieman "pihalla", aivan kuin en kykenisi hahmottamaan ympäristöäni kovinkaan hyvin. Inhoan vieraisiin paikkoihin menemistä. Muutenkin vieraiden tilanteiden välttäminen on johtanut siihen, että jumiudun helposti tuttuun ja turvalliseen: syön aina samoja ruokia (ruokavalioni on käsittämättömän yksipuolinen), käyn samoissa paikoissa, kuljen samoja reittejä. Nautin kyllä vapaasta löytöretkeilystä, esim. tykkään käydä katsomassa paikkoja, joissa en ole käynyt ja löytää uusia reittejä, mutta esim. johonkin tuntemattomaan virastoon ja ylipäätäänkin tuntemattomaan sosiaaliseen tilanteeseen meneminen on aivan hirveää. Näissä tuntemattomissa tilanteissa myös tapahtuu eniten niitä kuuluisia sosiaalisia mokia, kun asioita ei voi ennakoida.
Liittyisikö tuo hahmotushäiriö myös siihen, etten tunnista ihmisiä, jos he tulevat vastaan etenkin odotushorisonttini vastaisessa ympäristössä, esim. työ/opiskelukaveri tulee kadulla vastaan. Muutenkin olen huomannut tunnistaessani katsovani enemmän vaatteita ja muuta yleisolemusta kuin kasvoja. Tämä kyvyttömyys tunnistaa ihmisiä, on minulle aika isokin stressin lähde, koska en halua leimautua töykeäksi ja tylyksi (sillä näin on edellä mainitusta syystä kuitenkin useasti käynyt).
Muutenkin minusta tuntuu kuin ihmisten ilmoilla aistini olisivat jotenkin aivan sumeat ja minä aivan kuin humalassa, mutta kun pääsen kotini rauhaan, aistit terävöityvät ja tunnen olevani taas oma itseni.
Minulla on myös vaikea tunnistaa ihmisiä eri paikassa kuin missä heitä yleensä näkee. Todella harvat ihmiset tunnistan. Se on aika tylsää. Ehkä siitä johtuu, etten ikinä tapaa tuttuja vaikka olen asunut tässä kaupungissa koko ikäni.
Minulla on sama ongelma. Joskun tutussakaan paikassa en tunnista ketään. Ja vaikka mahdollisesti tunnistaisinkin, en erota väkijoukosta tuttuja kasvoja. Moni kertoo tervehtineensä ja minä olen vain kävellyt ilmeettömänä ohi. Ihmiset vain ovat niin samannäköisiä! Ja sitten on tullut kiusallisia tilanteita, kun olen luullut vieraita ihmisiä tutuiksi... Sukulaisillanikin on samaa ongelmaa. En tiedä kuinka monella, kun pidämme (tyypillisesti) etäisyyttä toisiimme.
sen viraston tai kaupan ovella, siis oven avattuasi astut sisään, pysähdyt ja katselet ympärillesi, luot mielikuvan paikasta. Ei siinä ole mitään hävettävää, ettei uudessa paikassa osaa heti hyökätä oikealle tiskille.
Siis pysähdy, katso, älä hermostu. Rauhallisesti sitten kävelet joko tiskille, tai jos vieläkään ei löydy oikea paikka, kysy joltakin.