luovatko lääkkeet tyhjästä jotain

Ehkäpä vähän tyhmä kysymys, mutta ihan vakavissani kyselen kuitenkin.

Jos elämässä ei ole mitään kiinnostuksen kohteita, toiveita, tavoitteita jne. niin miten ne masennuslääkkeet tyhjästä voivat luoda näitä puuttuvia asioita?
4174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mieliala kohoaa -> oman elämän asiat näkee toisenlaisessa valossa. Pelkän merkityksettömyyden sijaan voi alkaa löytää myös kiinnostavia juttuja, tavoitteellisuutta, toiveita.

Itselleni ei masennuslääkkeistä ollut apua, kun niitä käytin, mutta joillekin niistä on apua. Minulle on apua muusta, ja huomaan myöskin, miten mielialojen muutokset todella vaikuttavat siihen, minkä verran elämässä uskoo olevan myönteisiä asioita. Kun ollaan pohjalla, niin niitä ei näy juuri missään, mutta pian toivoa voi taas jostain kuitenkin ihmeesti ilmaantua ja siihen jaksaa paremmin tarttua, jolloin asiat voivat näyttää hyvinkin erilaiselta.

Masennuslääkkeet vaikuttavat siis sellaisiin aivojen hermosolujen välisen viestinnän toimintoihin, joilla on todettu olevan yhteyksiä ihmisen mielialaan (välittäjäaineisiin, erityisesti serotoniiniin liittyvät toiminnot).

Äänestä

...Mutta mielestäni kysymykseesi sisältyy hyvää pohdintaa, eikä siihen ole mitään yksinkertaista vastausta. Elämän mielekkyys on muutakin kuin mielialaa, tai jotain neurofysiologista vaikuttamista lääkkein. Jos asioita lähestytään vain aineellisista näkökulmista käsin, niin ollaan kovin pinnallisia ja yksipuolisia.

Meidän yhteiskunnassamme on jonkinmoinen ongelma se, että ihmisten vastoinkäymisiä hoidetaan resurssien puutteessa tuuppaamalla vain lääkkeitä potilaille sen sijaan, että heidät kohdattaisiin kunnolla ja kokonaisvaltaisesti ihmisinä. Näin saadaan sentään lääkefirmat pidettyä tyytyväisinä - ja sehän on nykyisessä järjestelmässä ja ajattelussa tärkeintä, ei suinkaan ihminen...

Joo, halusin ottaa esiin nämä seikat, jotka näkyivät jo aloittajan hyvässä kysymyksessä, johon kukaan muu ei vain tähän mennessä yllättäen ollut vastannut...

Äänestä
  • Suurin ongelma on se että laittomat huumeet tuovat paremman fiiliksen kuin masennus ja mielialalääkkeet.

    Äänestä

  • lääkis_ kirjoitti:

    Suurin ongelma on se että laittomat huumeet tuovat paremman fiiliksen kuin masennus ja mielialalääkkeet.

    En ymmärrä. Paremman fiiliksen plus? Muita ongelmia? Seksin harrastaminenkin voi tuoda paremman fiiliksen kun pitäisi lukea kokeisiin, mutta lukemalla kokeisiin saa parempaa fiilistä pidemmän mittakaavan mukaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunutpohtija kirjoitti:

Ehkäpä vähän tyhmä kysymys, mutta ihan vakavissani kyselen kuitenkin.

Jos elämässä ei ole mitään kiinnostuksen kohteita, toiveita, tavoitteita jne. niin miten ne masennuslääkkeet tyhjästä voivat luoda näitä puuttuvia asioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu