Karjalan maassa oli 19.5. mielenkiintoinen juttu suuresta siemennyssavotasta Ilomantsissa Käenkosken Palokankaalla. Siinä kerrottiin metsäyhtiöiden ja niiden lähipiiristä muodostuvien yhdistysten välisestä koplauksesta.
Jutun mukaan Tornator Oy:n mailla olevalla oli meneillään siemennyssavotta, jonka toimivina osapuolina olivat metsästysseura Ruukin Eränkävijöiden jäsenet. Talkooporukkaa arvioitiin olleen n. 70 henkilöä.
Ruukin Eränkvijöihin pääsee Tornatoriin ja Stora Ensoon työ- tai yrityssuhteessa olevia henkilöitä. Vuokrattuja Metsästysmaita on vuokralla n. 50 000 ha.
Onko tässä työllisyystilanteessa parempi että iso metsäyhtiö käyttä alihankkijoinaan yhdistystä? Eikö Ilomantsista löytyisi irtisanottuja, lomautettuja, opiskelijoita ym lisätienistin tarpeessa olevia näihin metsänistushommiin?
"Veronalaista tuloa ovat tietyin poikkeuksin rahana tai rahanarvoisena etuutena saadut tulot. Kaikki tulot ovat veronalaisia, ellei laissa nimenomaisesti säädetä toisin." vero.fi
Tuleeko yhteiskunnan (verottajan) etu huomioiduksi tässä vuokraoikeuden/palvelujen vaihtokaupassa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.