Raamattu on n. 2000 vuotta vanha satukirja vai voiko joku todistaa toisin?
Raamatusta
Miina
1073191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Minä olen erimieltä.
Minusta Raamattu on todellakin hyvä kirja.Täynnä totuuksia ja elämänohjeita.
Me ollaan siis satuolentoja vai ollaanko totta. Jeesus on elänyt todistettavasti vai voitko väittää muuta? Sua viisaammat miehet lukee sitä päivittäin ja oppii uutta!!!
Enhän minä väittänytkään etteikö me oltaisi totta enkä väittänyt sitäkään etteikö Jeesusta olisi ollut olemassa! Mutta luepa selvennykseksi kirjoittamani lisäys hieman alempaa.
Millä perusteella voit väittää, että Raamattu on satukirja ? Mielipiteesi ei ole mikään todiste.
Maailmassa on satoja miljoonia, jotka oman kokemuksensa perusteella voivat todistaa, että evankeliumin sanoma ei ole satua, koska se on monella tavalla muuttanut heidän elämänsä. Se on antanut toivoa ja elämän sisältöä monenlaisissa tilanteissa.
Raamattu sisältää Jumalan ilmoituksia ihmiskunnalle ja siinä ilmenee Jumalan voima. Tätä ei kuitenkaan itsekeskeiset, ylpistyneet ihmiset voi (halua)tunnustaa, vaan turvautuvat mieluimmin kaikenlaisiin valheisiin.
Kyllä jokaisen pitäisi ensiksi selvittää, mitä kaikkea Raamattu on ja mikä on sen sanoma.
Suosittelen esim. aluksi linkkiä :
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / Raamattu sekä siinä mainitut alalinkit
Tarkoitin sadulla sitä että se on ihmisten kirjoittama teos. Kukaan tässä maailmassa ei pysty todistamaan että Jumala on ne asiat ja elämänohjeet kertonut ihmisille. Vaikkakin hyviä elämänohjeita siellä paljon onkin. Ihmiset ne ovat omien kokemusten perusteella sinne kirjoittaneet. Uskovaiset ihmiset aina painottavat että Jumala antaa vastauksen kaikkeen mutta tämä vain todistaa sen että he eivät usko itseensä koska täytyy turvautua johonkin mielikuvitusolentoon. Herätkää jo, ei Jumalaa ole olemassa minkäänlaisena realistisena olentona, se on ainoastaan ihmisten mielikuvituksessa! Niin... jokainenhan saa elää niinkuin parhaammakseen näkee.
"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.
Apostolien teot 17
Jumala on hyvin lähellä meitä. Hän käyttää meitä ihmisiä omien tarkoitusten eteenpäin viejinä, esim. Raamatun kirjoittajat.
Raamattua ei pysty todistamaan Pyhän hengen avulla kirjoitetuksi, koska Pyhää henkeä ei voida todistaa muulla kuin raamatulla ja ns. ihmeteoilla, mutta toisaalta ne kyllä todistavat toisistaan. Esim. Jeesusen ihmeteoista on kerrottu myös maallisen historian puolella ja kukaan ihminen ei olisi pystynyt näitä tekoja tekemään ilman Jumallista olemusta. Toisaalta todistaa niiden yhdenpitävyys maallisen historian kanssa, jopa argeologit ja historioitsijat käyttävät raamattua apunaan, koska Pyhän hengen vaikutuksesta se on pysynyt aikojen saatossa edeleen luotettavana tietolähteenä. Historia todistaa, että vanhan testamentin kertomukset ovat olleet tositapahtumia. No ei siihen minusta muuta tarvitakaan. Ai niin ennustukset tietysti ovat myös olleet paikkansapitävät!
Pyhä Henki on Totuuden Henki, siis kaiken hyvän ylläpitäjä. Raamattu on tosiaan myös historiankirja, kerrottu senaikaisten ihmisten kielellä, nykyihmiselle tuottaa vaikeuksia ymmärtää heidän ajatusmaailmaa, mutta, uskon että he kirjoittivat Raamattua niin totuudellisesti kuin osasi.
Ennen kaikkea Raamattu kertoo ihmisen hengellisen tilan joka on turmeltunut, ja tähän surkeaan tilanteeseen Jumalan ratkaisun.
Tätähän minä juuri tarkoitinkin! Taas tulee sitä samaa puppua mitä olen kuullut aina kaikilta uskovaisilta kysyessäni heiltä Jumalasta. "Jumala ei kylläkään ole kaukana meistä: hänessä me elämme.." kirjoittaa "heimoha" ja lisää vielä "Hän käyttää meitä ihmisiä omien tarkoituksien eteenpäin viejinä"
Miten ihmeessä me ihmiset voimme elää Jumalassa!!?? Voi hyvänen aika... Täällä maapallollahan me elämme ja jos tarkoitat henkisesti elämistä niin silloin olet pimahtanut tai joku on onnistunut aivopesemään sinut.
Sinä vissiinkin uskot Jumalaan elävänä olentona tai ainakin henkiolentona vai? Entäs jos minä sanon uskovani että tietokoneeni on Jumala koska se on hyvin lähellä minua. Pidätkö minua ihmeellisenä?
Asiani ydin on se että Jumala on ainoastaan ihmisten mielessä "elävänä" mutta niinhän voi tietokoneenikin olla omassa mielessäni elävä.
Asian ydin on siinä että kaikkea voi uskoa, mutta mikä on Totuus, on eri asia. Jumala on kaiken aineellisen, luoja ja ylläpitäjä, siksi hänessä me elämme.
” Miten ihmeessä me ihmiset voimme elää Jumalassa!!??”
Jumala on myös henki, ja Totuus, totuutta kaikki ihmiset etsii. Totuuden toinen puoli on valhe ja jos elää valheessa elää erossa Jumalasta. Jumalassa voi elää, yksinkertaisesti sanoen - elämällä totuudessa. Raamattu käyttää sanoja Jumalan yhteydestä, elää hyvyydessä, ja jos elää erossa Jumalasta, elää pahuudessa. Jumala ”henkiolentona” on näinkin käytännöllistä!
Eli siis todellakin luulet että Jumala on luonut kaiken täällä olemassa olevan!!!?? Et voi olla niin tyhmä! Ja taas kerran kuulen sitä samaa puppua mistä aikaisemmassakin viestissäni kerroin. Niin ja totuuttahan me kaikki etsimme, kuka mistäkin mutta jos uskoo siihen että Jumala on luonut kaiken ja etsii totuutta noinkin mahdottomasta totuudesta niin pihalla ollaan ja pahasti!
Niin - nämä on niitä uskon asioita, ei voida kumpikaan vetää tieteellisiä todisteita väitteittemme tueksi.
"Kaikki täällä olemassa oleva" on sattuman tulosta??? Uskoa sekin vaatii, ja jos "etsii totuutta noinkin mahdottomasta totuudesta niin pihalla ollaan ja pahasti"!
Sinä vaikutat rehelliseltä, siinä suhteessa olet viisas.
Oikeassa olet, kumpikaan emme voi näyttää tieteellisiä todisteita väitteidemme tueksi ja olen iloinen siitä, että sanoit noin koska tuota ei monestikaan kuule uskovaisilta ihmisiltä. (oletan että olet uskovainen). Minä todellakin olen rehellinen ihminen ja kaikenlisäksi todella realisti. Niinpä haenkin realistisia vastauksia tällaisiin uskon kysymyksiin suoraan uskovaisilta ihmisiltä. En pahalla mutta ottaa päähän ainaiset "ympäripyöreät" selitykset uskosta.
Karsastan jonkin verran uskova sanaa, sillä uskovissa on sellaistakin ainesta johon en haluaisi samaistua. Toisaalta yritän ymmärtää uskova sanaa myöskin niin että johonkin me jokainen uskomme.
Uskontoja ja myöskin uskovia, voisi puolustaa, sillä, ne edes yrittävät ymmärtää hengen maailmaa, joka myös on todellisuutta kielsimme sen tai emme. Hengen ymmärtämisessä on se ongelma kun ei voi todistaa tieteellisesti jotakin väitettä oikeaksi, tulkinnatkin on hyvin villejä.
Ymmärrän hyvin jos ”ottaa päähän ainaiset "ympäripyöreät" selitykset uskosta.”
Hanki itelles poikakaveri joka tajuu jotain Raamatust ja sit se vois lukee sitä sulle joka ilta ;)
Miinalla on jo poika ystävä ja oikeasti Miina on
poika joka vaan haluaisi olla tyttö ;)
Ja raamatusta Miina ei välitä,koska siinä ei ole
sukupuolenvaihtoleikkauksia käsitteleviä kohtia ;)
Minulla on ihana ja rakastava aviomies joka ei myöskään lue raamattua, miksi lukisi?
koska Raamattukin sanootiestä jonka Jumala antaa et siinä ihminen saa enemmän näitä ominaisuuksia joita tarvitaan myös avioliitossa:
gal 5: "22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23. Sellaista vastaan ei ole laki. "
ja Raamatun mallin mukaisesti avioliitossa mies on kuin Jeesus ja vaimo on kuin seurakunta:
"25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä"
sit jatkuu viel:
28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme
HEH! Jos olisi olemassa avioliittoja jotka toteutuis kuin miten Raamattu sen opettaa, eläisimme aika onnellisesti tääl maan pääl, Mut todellisuus taitaa olla toisin. Hyvä ois vaan opettaa ihmisille niitä perusasioita mitä elämästä sekä rakkaudestakin opetetaan Raamatun sivuilla. Ne vastaa hyvin pitkälle totuutta, vaik oltaisiinkin 2000-luvulla (perus ihminen ei muutu). Raamattua on sanottu teokseksi joka on täynnä Jumalan rakkautta ihmisille, sen takia se on myös hyvä kirja sinulle.
Etkö koskaan ole ihmetellyt miten ne jenkit sai mielipidemittauksissa sen 40-60% jotka uskoo et Raamattu on Jumalan Sanaa? :) Onko ne vain niin hulluja? Suomessakin on ostettu esim. vihkipareille Vihkiraamattu, mut kyl se taitaa jäädä vähän joka perheessä lukematta. Ehkä tässä ois myös yksi syy suurelle ero-% maassamme. Ennen vanhaan mummot ja vaarit ehkä sitä Raamattua enemmän luki, ja tään takia ihmiset tajus enemmän mistä on kyse kristillisyydessäkin. Ja juuri tähän se on mainio. Ei ole yhtään kirkon tai kenenkään papin kirjoittamaa teosta jota vois verrata yhtään Raamattuun, kaikki kalpenee. Kristinusko löytyy puhtaimmillaan juuri sieltä, ja tämän takia pitäisi etsiä sieltä niitä epäkohtia, ei jonkun sielunhoitaja-opuksen sivuilta.
Mutta hyvä jos teil skulaa kaikki hyvin ja avioelämä kukkii. Monilla ei skulaa, moni kysyy mitä rakkaus on, jotku eivät edes usko siihen. Rakkaus rinnastetaan pelkästään suvun jatkamiseen mut se on paljon välttämättömämpi kuin luulisikaan. Huomaatte sen sit kun saatte lapsia ja niitä pitäis opettaa ja kasvattaa - rakkaudessa. Mutta ehkä juuri tämmöisessä maailmassa onkin helppo ajatella ettei Jumalaa ole kun rakkaus ei ole edes käsitteenä ihmisille selvä. Oho sori, tuli vähä pitkä juttu..
Raamatun lukeminen tai lukemattomuus ei parisuhdeonnea ratkaise, ei suuntaan eikä toiseen.
Ratkaisevaa on se, onko ihminen saanut rakkautta, mieluimmin jo lapsena ja saako hän sitä puolisoltaan. Rakkaushan on sellainen ilmiö, joka ei jakaessa kulu, mutta sitä ei voi jakaa, ellei ole sitä ensin itse saanut.
Määritelläänpä rakkkaus vielä varmuuden vuoksi: Rakastava puoliso hyväksyy puolisonsa sellaisena kuin hän on, antaa puolisolleen aikaansa eli on hänen käytettävissään sekä uskoo puolisoonsa.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa ei välttämättä ole ollenkaan helppoa, koska edellyttää antautumista psyykkiseen kasvuun. Ja sehän on kovaa työtä se.
Kyl mä väitän et jos pystyisin noudattaan Raamatun prinsiippejä parisuhteessa niin oisin takuulla ihana aviomies joskus ja ehkä onnistuisikin se avioliitto siihen pisteeseen, nimeltä "kunnes kuolema teidät erottaa".
Nykyaikanahan ei Raamatun prinsiippejä tiietä, ei kasvatuksessa, ei elämässä, ei rakkaudessa, ei missään. Kaiken tämän kyl näette vaikka tilastoista. Itse olen korkeakouluopiskelija ja olen huomannut omassa elämässäni et paljon ne Raamatun yksinkertaiset periaatteet ovatkaan viisaita ja kestäviä. Toinen juttu jonka yritän imee itseeni on tietty kirjaviisaus et pärjäisin joskus kunnolla työelämässä. Mut tärkeä pohja on se Raamattu, joka opettaa päivä päivältä enemmän, omasta elämästä ja toisten. En ymmärrä miten ihmiset ei tätä tajua. Mut oma on elämä! Elämä on tarkoitettu et se ois nautinnollista ja elämisen arvoista. Ja ne avaimet löytyvät siitä kirjasta jota mainostan =)
Kyllä meillä noita lapsia on jo kuusi kappaletta eli lastenkasvatus kokemusta löytyy..;)
Kyllä varmasti Raamatun prinsiipeillä parisuhde onnistuisi. Ongelma on vain siinä, että nämä prinsiipit eivät ole opeteltavissa esim. lukemalla ja saamalla niistä tieto. Ne on sisäistettävä tunnetasolla.
Se puolestaan ei onnistu ilman rakkautta. Ja jos rakkautta on saanut, mieluimmin jo lapsena, omaksuu ne (prinsiipit) vaistomaisesti, ilman pänttäämistä. Sitä kutsutaan empatiaksi.
Rakkautta on saatava ensin itse, että sitä voisi jakaa.
Aiotkos laittaa lapsesi Prometheus-leirille? Kyllä kannattaa, sillä se on ihana kokemus ja kasvattaa ihmistä!!
"Raamattu on n. 2000 vuotta vanha satukirja vai voiko joku todistaa toisin?"
Raamattu on tietosanakirjan mukaan pyhien kirjojen kokoelma, jonka kristillinen kirkko tunnustaa oppinsa ja elämänsä ohjeeksi.
Satu taas on vapaaseen mielikuvitukseen perustuva lähinnä lapsille tarkoitettu opettava tai huvittava tarina. On olemassa Grimmin, Topeliukseen, Andersenin jne. kirjoittamia satukirjoja.
Ei ole asiallista puhua Raamatusta satukirjana. Sen sijaan voidaan kylläkin puhua Raamatun tarinoista tai kertomuksista.
Sille, jos joku ei halua käyttää asiallsia nimityksiä, ei tietenkään voi mitään. Niinpä saamme varmaan vastaisuudessakin lukea uskontoja vastustavien puhuvan Raamatusta satukirjana, uskovista hihhuleina jne. Mutta asiallista keskustelua sellainen ei missään nimessä edistä.
No asia on nyt kuitenkin niin että jokaisella meistä on oikeus omaan mielipiteeseen ja mielestäni raamattu on lähinnä satukirja. Jos mielipiteeni on mielestäsi asiatonta niin miksi oma mielipiteesi on sitten asiallista?? Ihmettelen vaan. Tarkoitus kuitenkin on että saadaan keskusteltua asioista mahdollisimman realistisesti.
sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Jos näin tehtäisiin, niin emme ymmärtäisi toisiamme, pahoittaisimme toistemme mielen jne. Miksi sinulle on välttämätöntä sanoa Raamattua satukirjaksi, kun tiedät, että sana satu ei kuulu tähän yhteyteen ja närkästyttää eri tavalla kuin sinä ajattelevia? Miksi et voi puhua Raamatun kertomuksista?
En sanonut, että mielipiteesi on asiaton, vaan että käyttämäsi sana ei sovi tähän yhteyteen. Ei keskustelusta tule realistista sillä, että käytetään epäasiallisia sanoja. Voihan mielipiteensä ilmaista myös asiallisia sanoja käyttäen, jos vain hyvää tahtoa riittää.
Raamattu on samanarvoinen Kalevalan, Koraanin, Veda-kirjojen yms. kanssa. Satuja på Finska!
Mutta kerropa mikä on satua! Mikä on sun peruste väittää, ettei mitään yliluonnollista liity raamattuun? HÄ ? Jos et halua löpinöitä niin sano ite jotain muuta kuin lopinöitä?
raamatun jakeiden sadunomaisuutta:
Matt 1:1-17
Mark. 6:3
Ap. 2:14-16
Ap 17:16-33
Kiitos.
mutta jos vastaisit noin tentissä, niin tuskinpa vastaustasi hyväksyttäisiin.
Jos poissuljetaan ev.lut. teologinen, niin olet varmasti väärässä. Mikään tiede, poislukien kristillinen teologia, ei pidä Raamattua todempana kuin muita mainittuja kirjoja!
Jos olisit vastannut noin yläasteen yhdeksännen luokan äidinkielen kirjallisuuskokeessa, niin jonkinlaisen merkinnän olisit saanut vastauksesi viereen. Mutta kyllähän sinä sen tiedät, kunpahan vain huviksesi soitat suutasi. Mutta nyt lopetan Hyvät yöt.
omia kokemuksia noin väärämielisistä kirjallisuuskokeen arvosteluista?
..en voi kommentoida mainitsemiasi raamatun jakeita koska tapoihini ei kuulu etsiä vastauksia raamatusta. Omistan kylläkin raamatun. (vihkiraamattu) Olen tähänkin päivään asti loytänyt vastaukset arkisesta elämästä ja ihmisten kanssa keskustelemalla ilman että keskusteluun vedetään selittämättömiä ilmiöitä. En väitä etteikö raamatussa olisi paikkaansapitäviäkin kertomuksia ja oikeasti tapahtunuttakin mutta on siellä myös paljon selittämätöntäkin tarinaa (satua).
arvostelu, sillä Kalevala, Kalevipoeg, Nibelungenlied yms. ovat kansalliseepoksia, mutta Raamattu ei sitä ole.
">>Raamattu on samanarvoinen Kalevalan, Koraanin, Veda-kirjojen yms. kanssa. Satuja på Finska!
ottamaan kantaa kysymääni.
Rehellistä.
Ymmärtääkseni keskustelusi avaus on
älyllisesti kestämätön oletus ja
perusteeton mielipide. Tuntuu provosoineen hyvin lukijoita.
Kirjoitit, että raamattu on 2000 vuotta vanha satukirja.
Pyynnöstäsi:
Raamatun osa, Vanha Testamentti (VT) on kirjoitettu vuosina n. 1500 eKr. - 400/100 eKr.
Uusi testamentti (UT) on pääosin Jeesuksen opetuslasten, sittemmin apostolien kirjoittamia 50-100 jKr.
Raamattu on historillainen kirja. Siinä kerrotut henkilöt, paikat, kaupungit,valtiot, kansat ja tapahtumat ovat todellisuutta, tapahtunutta tai tulevaa (=profetiat).
Voit lukea raamattua historiallisena kirjana
tai
Jumalan ilmoituksena siitä kuka Hän on.
vähemmistössä.
"Esim. minun ja miljardien muiden mielestä kautta aikain Raamattu on Jumalan sanaa syntisille ihmisille ja osoittaa heille ulospääsyn saatanallisesta meiningistä, kunhan vain vapaaehtoisesti haluavat vastaan ottaa ilmaisen armon lahjan"
Vielä vahvempi todiste, että uskosi on väärä ovat ne yli 4000 miljoonaa ihmistä, jotka eivät usko satuihinne. Niistäkin 2000 miljoonasta "Jeesuksen seuraajasta" vain 4% on oikeasti "uskovaisia", 96% vain nimellisesti kuuluu johonkin kirkkokuntaan.
Myönnän kyllä että keskutelun avaus oli ehkä hieman ala-arvoinen mutta tarkoitus oli saada ihmiset mukaan keskusteluun ja melko kivaa keskustuahan tässä on ollutkin. Mitä tulee älyllisesti kestämättömään oletukseen ja perusteettomaan mielipiteeseen niin siitä kyllä olen eri mieltä. Älyllisestihän raamattua ei voi lukea, jokainenhan sen meistä tietää, monet tapahtumat ja kertomukset ovat älyllisesti mahdottomia. Näin ollen mielipiteeni raamatusta satukirjana ei voi olla perusteeton mielipide.
Niin ja kiitos vuositarkennuksista. Siinä olin epätarkka. Mutta raamattua ei voi lukea Jumalan ilmoituksena siitä kuka hän on koska Jumalaa ei ole olemassa!! Siis konkreettisesti. Se on edelleenkin ihmisten mielikuvitushahmo. Kukaan ei pysty näyttämään toteen Jumalan olemassaoloa! Näin on.
opettelisit pelle kirjoittelemaan yhden nimimerkin
suojissa niinkuin muutkin täällä tekevät
..ei ole totta on satua. Eikö vaan? Raamatussa on paljon kohtia jotka eivät voi olla totta. Näin ollen on ihan peruteellista sanoa raamattua osin satukirjaksi. Turha väittää että esim. ihmeteot olisivat totta. Ihan vaan esimerkkinä...
Olen koko ajan kirjoittanut saman nimimerkin alle!! Kannattais varmaan lukea kaikki kirjoitukseni ensin ja sitten vasta alkaa haukkumaan. Itse taidat tehdä juuri sitä mistä kirjoitit! Pelle!
Raamatussa on paljon kuvakieltä, oli sen ajan ihmisten kieltä.
Esim. Aurinko nousee, on nykykieltä. Ei kuitenkaan "totta", ei ole tieteellinen selitys.
Onko satua jos nykyisin sanotaan aurinko nousee?
Tämän väittämän suhteen!
"Raamattu on samanarvoinen Kalevalan, Koraanin, Veda-kirjojen yms. kanssa. Satuja på Finska! "
Tätä minä kutsuisin hölmöksi valehteluksi, joka näkyy läpi pakanallisena vääristelynä!
Samanarvoisuuttakaan ei voida julistaa ilman faktatietoja.
Tässä hieman kumoavaa faktaa.
1. Verrattuna noihin muihin kirjoihin myynniltään
on täysin ylivoimainen,vaikka joissakin maissa on ollut ja on edelleen Raamattujen vieminen kiellettyä.
On myöskin kaikkiin muihinkin kirjoihin verrattuna eniten myydyin kirja maailmassa.
2.Jos verrattaan kirjoja Jumalallisen sanan näkökulmasta, niin veda-ja kalevalakirjat painivat sarjassa "alle kintaanpainon", kun taasen koraani ja Raamattu ovat raskaassa sarjassa, joista voiton vie Raamattu.
3.Kirjojen tehot:
Tässäkin Raamattu tulee aivan ylivoimaiseen voittoon.Emme aina edes huomaa kuinka paljon kristinuskon vaikutuksen alla elämme? Esim. Jeesuksen syntymästä on aika globaalisti aloitettu ajanlasku ja kuinka monet juhlapäivät ovat edelleen kistilliseltä pohjalta, vaikka ovatkin hieman monien kohdalla haalistuneetkin.
Viimeisenä niittinä tulee sitten tämä levinneisyys ja siinäkin on oikeastaan vai kaksi raskas-sarjalaista eli islam ja kristinusko ja näistä edelleen suurin on kristinusko, kuten on ollut koko alkuseurankunnnan jälkeisen ajan aina tähän päivään asti.
Sitten taas se, että ketkä ovat sitten oikeita kristittyjä tai kristillisyydellä ratsastavia perkeleellisiä vallantavoittelijoita on toinen juttu?
Tai ketkä ovat oikeaoppisia jihaadeja neisytpalkkioineen, tai vain tavallisia naistenhakkaajia? Kuten tuossa lähelläni asuva allahin nimeen vannova kaljan litkijä?
Siis kaikilla mittareilla mitattuna Raamattu on
selkeä ykkönen, mutta jos haluaa julistaa perustelematonta ja valheellista pakanauskoaan, niin voi kyllä saada Raamatunkin näyttämään samanarvoiselta? Ainakin itselleen!
No enhän minä nyt tuota tarkoittanut. Kerro nyt kuitenkin että miten sen ajan ihmiset ovat kuvanneet auringon nousun, kiinostaisi tietää. Mites sitten järven jakaminen kahtia? Mites sen selittää? Onko sekin kuvakieltä ja miten se tänä päivänä selitettäisiin?
Siinäpä on miettimistä. Ihmeet, mistä sen taas tietää vaikka ne onkin totta?? En osaa selittää, on kai uskottava, miten on kirjoitettu.
Jokaisen uskonnon uskova pitäisi vastaavan ja samanarvoisen puolustuspuheen oman uskontonsa pyhistä kirjoituksista.
UT nyt on mikä on. Väärennetty uskonnollinen kirjakokoelma.
Ihmeet ovat ihmeitä, ne eivät voi olla totta, eihän niitä kukaan pyty todistamaan, ainoastaan pystymme lukemaan niistä ja vetämään omat johtopäätökset. Mutta ihmeet eivät ole realistisia, ne ovat tarinoita ts. satuja.
Jos jonkin asian yleisyys olisi tae totuudesta, niin islam olisi todempi uskonto kuin kristinusko, 30 vuoden päästä. Islam tulee ohittamaan kristinuskon suosituimpana uskontona.
Ei valhe muutu todeksi sillä että sitä painetaan suuria määriä.
enää jäljellä, kun Islam kukoistaisi. Ootko tutkinu niitä oppeja. Kyllä on utopistisia! Varsinkin se paratiisi, joka pursuaa neitsyitä, mitäs meille naisille sit on!
Varhaiset kirkkoisät pohtivat, että onko naisella edes sielua. Raamattu on naisvastaisempi opus kuin Koraani!
Raamatun mukaan miehen pitää olla naisen orja. Koska miehen pitää jäljitellä kristusta.
että eniten hanttiin pistää ne jotka vähiten tietää. Tyypillinen hihhuli ei edes tunne Raamattuaan, mutta silti ottaa kantaa äänekkäästi.
mitä sillä on väliä mitä kirkkoisät on mieltä eihän ne oo raamattua kirjoittanut. Raamatun piikkiin saa laittaa vaan sellaista mitä raamatussa on, ei sellaista mitä jotkut on tulkinnu siellä olevan.
Kuten tunnettua VT:n myyttiset tarinat ovat pääosin peräisin assyyrilais-babylonialaisista lähteistä, mutta myös Intian uskonnoista - varsinkin hindulaisuuden alkujuurilta. VT: on koostettu mm. seuraavista myyteistä:
- Genesis ja vedenpaisumus- eli tulvakertomus; lainattu sumerilaisten Gilgamesh-eeppoksesta
- Tarina Baabelin tornista ; Babyloniassa sijainnut pyramidi, joka kuului osana Mardukin (ylijumala, joka loi ihmisen savesta ja toisen jumalan verestä) temppeliin. Tornia käytettiin mm. tähtitieteelliseen havainnointiin
- Neitseellinen syntyminen; Horus, Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Qetzalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Fo-Hi, Platon, Pythagoras ja Ptolemaeus , Kalevalan Väinämöinen
- Jumalan syntymä 25. Joulukuuta ; Egyptin Bacchus, Kreikan Bacchus, Adonis, Krishna, Changti, Chris, Horus, Osiris, Buddha, Mithra, Sakia ym. Keisari Aurelius (270–275 jKr.)
- Ristiin naulitseminen; Krishna (Intia), Hindul. Sakia (Intia), Tammuz (Syyria), Wittoba (Telingonese), Iao (Nepal), Hesus (kelttiläinen), Quetzalcoatl (Meksiko), Quirinus (Rooma), Prometeus (Kreikka), Thulis (Egypti), Indra (Tibet), Alkestos (Egypti), Atys (Fryygia), Chris (Kaldea), Bali (Orissa), Mithra (Persia
- Kuolleista nouseminen ; Krishna, Horus, Marduk, Eskulapius
- Nouseminen kolmantena päivänä kuolleista; Horus, Osiris, Chris, Quirinus, Prometeus, Quetzalcoatl, Atys , Mithra
- Helvettiin astuminen: mm. Krishna, Zoroaster, Osiris, Horus, Adonis, Bacchus, Herkules ja Quetzalcoat
- Kastaminen uskoon
- Kolmiyhteinen jumala
- Moraalioppi; tee toiselle sitä, mitä ….jne. käännä toinenkin poskesi….jne.
- Satoja muita lainoja ….
Jeesus-myytti on varsin mielenkiintoinen; se on varmistettu lainaksi intialaisilta.
Hindulaisuuden Vishnun inkarnaatio on Krisha. KRISHNA ON TOINEN PERSOONA HINDUJEN KOLMINAISUUDESSA.
Krishna oli pitkälle esikuvana essalaisille, heidän pohtiessaan Jumalan olemusta. Siksi Jeesuskin on saanut melkein täsmälleen Krishan ominaisuudet. Tässä muutama näyte Krishnan opeista n. 500 eaa (siis paljon ennen UT:n kirjottamista). Tuntuvatko tutuilta?
” Minä olen koko maailman alkusyy. Minun kauttani se on luotu ja minun kauttani se hajoaa. Minun kauttani kaikki olevainen on yhdistetty aivan kuin helmet nauhassa. Minä olen maailman ylläpitäjä, sen ystävä ja herra. Minä olen sen tie ja turva.”
”Se joka tahtoo tulla, syvästi tuntemaan jumalan, luopukoon omaisuudestaan ja toiveistaan, menköön johonkin yksinäiseen paikkaan ja kiinnittäköön ajatuksensa yksinomaan jumalaan.” (Williams: Hinduism, s. 2-11)
”Mitä tahansa teetkin; mitä syötkin, mitä ikinä annat köyhille, mitä uhrannetkin, mitä antanet pyhäksi lahjaksi, tee se kaikki aivan kuin jos minulle tekisit.”
Jeesuksen elämänkerrankin essealaiset kopioivat suoraan Krishnalta. Heiltä näemmä puuttui oma luovuus.
- Krishna syntyi viattomasta neitseestä, jonka Jumala oli valinnut
- Krishna syntymää ilmoitti TAIVAALLA HÄNEN TÄHTENSÄ
- Krishna vaikka olikin kuninkaallista sukua, syntyi alhaisissa ja puutteellisissa oloissa; luolassa
- Karjapaimenet tunsivat Jumalallisen lapsen ja palvelivat häntä; lankesivat maahan tämän edessä
- Krishnalle lahjoitettiin sandelipuuta ja hyvänhajuista voiteita
- Krishnan isää kehotti ääni taivaasta pakenemaan lapsen kanssa Gakoliin, Junma-virran yli sen tähden, että maan kuningas väijyi hänen henkeänsä
- Sen maan kuningas, missä Krishna syntyi, kuultuaan hänen syntymästään, koetti surmata hänet. Hän käski tappaa kaikki poikalapset koko valtakunnassaan, jotka olivat syntyneet sinä yönä
- Krishna kuoli ristillä, ja hänet on kuvattu kädet ojennettuina riippumassa ristinpuussa. (Guigniaunt: Religion de Antiquite)
- Krishnan kuollessa sattui suuria onnettomuuksia ja näkyi pahoja enteitä
- Krishna astui alas helvettiin. (Asiatic Researhes 1, s. 237)
- Krishna nousi ylös kuolleista
- Krishna nousi ruumiillisessa muodossa ylös taivaaseen ja monet näkivät hänen nousevan. (Asiatic Researches 11 s. 142-145) 30)
- Krishna on tuleva jälleen maan päälle viimeisinä päivinä
- Hän tulee sotasankarina ratsastaen valkoisella hevosella
- Hänen lähestyessään aurinko ja kuu pimenevät, maa vapisee ja tähdet putoilevat alas taivaalta
- Krishna on tuomitseva kuolleita viimeisenä päivänä. (Johnson: Oriental. Religions s. 504)
- Krishna on kaikkien luontokappaleiden luoja, näkyväisten ja näkymättömäin, koko maailmankaikkeus tuli hänen kauttaan, iankaikkisen luojan
Hän torjuu tavattomia vaaroja, tekee kaikenlaisia ihmeitä herättäen kuolleita, parantaen sairaita, rampoja, kuuroja ja sokeita, kaikkialla pitäen heikkojen puolta vahvoja vastaan, sorrettujen puolta mahtavia vastaan. Ihmiset tunkeilivat hänen ympärillään, kun hän kuljeskeli ja kunnioittavat häntä jumalana.
Krishnalla oli rakastettu opetuslapsi - Arjuna. Krishna kirkastettiin opetuslapsensa Arjunan nähden. Hän saarnasi erinomaisen jalosti ja ylevästi. Hän oli puhdas ja siveä ja nöyryyden merkiksi hän suostui pesemään bramiinien jalat. Krishna on totinen Brahma, vaikka se onkin salaisuus, miten jumala voi ottaa ihmisen muodon.
Jeesuksen ylösnousemus tuntuu aivan »luonnolliselta» tapahtumalta; kaikki ”menestyneet” jumalat olivat tehneet samoin. Koska muinoin oli yleinen usko, että jumalat kuolivat ja nousivat kuolleista, niin myös Jeesuksenkin oli niin tehtävä. Uskonnolla, jonka vapahtaja ei olisi noussut kuolleista, ei olisi pärjännyt kilvassa ”pakanauskontojen” kanssa, ts. JEESUKSEN OLI »PAKKO» NOUSTA KUOLLEISTA.
mutta mikä muu uskonto on selittänyt miksi ihmisellä on synti tai kuolema. Onko mikään selittänyt pahuutta tai vääryyttä?(Saatana)Ja se on kuitenkin täysin totta. Onko mikään usko pyrkinyt edes selittämään miksi hyvä ihminen joutuu kärsimään? (vert. JOB) Voiko minkään muun kuin raamatun avulla esim historioitsijat tutkimaan löydöksiään. Onko mistään muusta uskonnosta löydetty argeologisia todisteita, kuten Jeesuksesta. Tai onko missään muussa ennustukset toteutuneet!!!!!!
tuli kyllä vain 2 VT:n myyttiä, muut ovat siltä toiselta puolelta. Kertoisitko vielä mikä on Intiasta lainattua VT:ssä ja mitä kautta?
"Onko missään muussa ennustukset toteutuneet" kertoo marja mutta mistä tiedät onko ne oikeasti ennustuksia? Etteikö ihmiset olisi kirjoittaneet niistä vasta tapahtuneen jälkeen ja "muuttaneet" ne ennustuksiksi? Ja mistä tiedät että Saatana on totta!!?
Tottahan se on että historijoitsijoille ja arkeologeille on ollut paljon apua raamatusta mutta miksi kaikki tapahtumat pitää liittää uskontoon? (esim. synti ja kuolema, pahuus ja vääryys). Miksi ne pitää selittää uskonnon avulla koska nehän ovat aivan luonnollisia tapahtumia eikä niihin liity mitään uskonnollista tai ihmeellistä.
VT:n myytit, vertauskuvalliset tarinat sisältävät runsaasti ennustuksia. Monet näistä on nähty toteutuneen UT:n perusteella.
Vika piilee vain siinä, että evankeliumeja luetaan kuin historiaa. Vaan historiaahan ne eivät ole, vaan myyttejä, vertauskuvallisia tarinoita nekin.
Evankeliumien kirjoittajat, oppineet miehet, tunsivat läpikotaisin VT:n tekstit, joten evankeliumeistakin rakenneltiin vanhoihin teksteihin yhteensopivat.
Eihän se ollut edes vaikeaa, koska evankeliumien ja VT:n tarinoiden piilosisältö on sama. Mielenrauhan saavuttaminen tai menettäminen.
On laskettu että Vanhassa Testamentissa on yli 400 Kristus-ennestusta. Tieteellinen tulkinta on vaikeaa, koska kysymyksessä messiaan odotuksen aatevire. Uudessa testamentissa suuri messiaan odotus täyttyi.
UT:ssa Kristus-ennustukset toteutuivat, koska ne pantiin toteutumaan.
Jeesuksen historiallisuus on kiistanalainen. Todisteita ei ole tai ovat kyseenalaisia.
Evakeliumit eivät todista Jeesuksen historiallisuudesta, koska ne eivät ole historiaa. Ne ovat vertauskuvallisia tarinoita, joissa Jeesuskin on vertauskuva.
Jos vaikka Jeesus olisikin ollut, pomminvarmaa on, että hän ei ollut evankeliumien Jeesus, vaan samanlainen ihminen kuin muutkin.
löytävät sieltä vain muutaman messias -ennustuksen joista yksikään ei sopinut Jeesukseen. Mihin uskoo sitä löytää....
Jeesusta koskeva arkeologinen löydös on tehty?
Historiantutkimus on osoittanut että raamattu historiankirjoituksena on epäluotettava.
Se tosiseikka, ettei Evakeliumi tapahtumia voida todistaa, ei kuitenkaan tee niiden todellisuutta tyhjäksi.
Vihdoinkin alkaa tulla sellaista keskustelua jota olen kaivannut koko ajan! Olen jo muutaman kerran perustellut miksi pidän raamattua lähinnä satukirjana eli kyseenalaistanut sen todenmukaisuuden. Onneksi sentään tähänkin keskusteluun loytyy muita kyseenalaistajia. Hienoa, jatketaan, tämä on mielenkiintoista!
Pitää kuitenkin muistaa että raamatussa on myös historiallisia kuvauksia. Mutta eihän sitä voi lukea kuten puhelinluetteloa.
juuri noita historiallisia kuvauksia, osa pitää paikkansa osa ei.
Jeesus on kiistatta historiallinen henkilö. Tahtoisin tietää yhdenkin tutkijan, joka kiistää tämän. Voisitko antaa yhteystiedot :)
Sama pätee apostolien kirjeisiin. En tarkoita nyt tässä (1)kuolleista nousemista tai (2)neitseesta syntymistä joista kiisteellään.
(Itse en aseta niitä (1,2) kyseenalaisiksi, mutta se ei ole tämän ketjun olennainen aihe).
Olet huvittavaa kyllä oikeassa. Jeesus oli fyysisesti tasan tavallinen ihminen kuten mekin.
Luuk. 24:39
Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1079020210332&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Luuk. 24:39&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=KJV&mod3=
tekstejä tallella:
Jeesuksen kuolemasta vai Aleksanteri Suuren kuolemasta?
(argumentiksi ei kelpaa, että Jeesuksesta kertovat ovat UT:sta tai sen fragmenteista)
Tästä löytyy melkoinen määrä niitä :
http://www.nic.fi/~jlindell/messias.htm
...vaan laatu.
tästä en nyt puhunut. Ei kai kukaan Jeesuksen historiallisuutta epäile, silti häneen liittyvää arkeologista aineistoa ei ole vaikka täällä joku niin väitti. Myös raamatussa on historiallista aineistoa, joissa tuon ajan kirjoittajien käsitykset ovat osoittautuneet vääriksi.
No, kerropa sinä yksikin tutkija, joka uskottavasti vahvistaa Jeesuksen historiallisuuden ;-). Kysymys on kiistanalainen.
Kuitenkaan en täysin sulje sitä mahdollisuutta pois, ainoastaan sen, että mahdollinen historiallinen Jeesus ei ole evankeliumien Jeesus.
Evankeliumien Jeesus, kuten evankeliumitkin ovat vertauskuvaa. Evankeliumien historiallisuus on samaa luokkaa, kuin antiikin tarinoissa esim. kertomus Trojan sodasta.
Tuossa tarinassa historiallista on se, että Trojan kaupunki on ollut olemassa ja se on jossakin vaiheessa tuhoutunut. Muuten tarina on myytti, vertauskuva.
Aivan samalla tavalla evankeliumit ja VT:n myytit ovat rakennetut. Mukana on oikeita tapahtumia ja paikkoja, mutta itse tarinat eivät ole kirjaimellisesti totta, vaan sanoma on kätketty vertauskuviin.
Ajatellaanpa esimerkiksi pakoa Egyptistä. Historiallista on se, että juutalaiset ovat olleet pakkosiirtolaisuudessa Egyptissä, mutta siihen se miltei jääkin.
Jokainen arvostelukykyinen ymmärtää, että itse pakotarina Punaisen meren vesien väistymisineen ja 40 vuoden harhailuineen autiomaassa ei ole historiaa, vaan vertauskuvallista tarinaa, joka näyttää kristityille jääneenkin arvoituksesksi.
Sama juttu on evankeliumien kanssa. Kirjaimellisesti luettuna joudutaan kestämättömiin ristiriitoihin. Samoin Jeesuksen ihmetyöt edellyttäisivät luonnonlait mennentullen kumoavaa taikuruutta. Sehän ei ole mahdollista. Sen tiedät yhtähyvin sinä kuin minäkin.
Johtopäätökseni on, että evankeliumien sisältö ei ole sitä mitä kirkko selittää, vaan jotakin aivan muuuta.
Voipi olla, että Paavalin osuudessa UT:ssa on eniten oikeata historiaa. Tässä asiassa kuulisin kuitenkin mieluusti riippumatonta asiantuntijatahoa.
siellä on ihan kaikki kirkon opinkappaleet VT:stä löydettynä....Kätevää!
ja yhteen tullaan.
Jeesuksen historiallisuus ei ole kovinkaan kiistanalainen kysymys akateemisessa maailmassa. Historiallisuuden kiistäjät ovat todella harvassa, toisin kuin internetissä oleva aineisto antaa ymmärtää. Vakavasti otettavista tutkijoista ei tule nyt mieleen kuin Robert M. Price.
Historiasta ei voida tietää mitään varmaksi. Onhan jopa esitetty, että holokaustia ei ollut. Jeesuksen historiallisuutta ei pystytä todistamaan, vaan se jää todennäköisyyden varaan.
Tuo sinun konseptisi evankeliumien vertauskuvallisuudesta jää hieman epäselväksi. Selventäisitkö sitä hiukan?
Sellaisia tutkijoita, jotka kiistävät Jeesuksen historiallisuuden on selkeä vähemmistö.
Ainahan kiistäjiä löytyy. Muistan kuulleeni jossain tutkimuksen, että kuussa käyntiä epäilevien joukkokin on olemassa?
Kuka oikeasti kiistaisi kuumatkojen historiallisuuden? Se, jolla on joku ideologinen varaus asiaa kohtaan. Sama juttu pätee aika usein myös Jeesuksen historiallisuuteen tai juutalaisvainoihin. "Vapaa-ajattelijat" ostavat helpommin ne teoriat, joissa Jeesus leimataan myytiksi ja uusnatsit vähättelevät holokaustia.
Asioista saadaan helposti sitä mitä halutaan.
alkuperäinen väitteesi.
Vai onko sinulla jokin suodin päällä?
Mitä laadullista eroa tarkoitat ja missä yhteydessä?
historiallisuuden epäilijöitä vilisee 24-palstoilla.
Antaisitko esimerkin tapauksesta johon viittasit viimeisessä lauseessasi.
Ei ole kovin onnistunut rinnastus verrata kuumatkan ja holocaustin historiallisuutta Jeesuksen historiallisuuteen.
Ensinmainituille on vastaansanomattomat todisteet, kun taas Jeesuksen historiallisuudesta ei todisteita ole. Kysymys on ratkaistu ikäänkuin äänestämällä.
Korostan kuitenkin sitä, etten Jeesuksen historiallisuutta ehdottomastí kiistä, totean sen vain kiistanalaiseksi.
Sensijaan kiistän (oma mielipide) sen, että evankeliumit olisi Jeesuksen elämänkertoja. Ne eivät todellakaan ole mielestäni historiaa.
Kysyit selvennystä käsitykseeni evankeliumien vertauskuvallisuudesta. Palaan tähän aiheeseen illalla, jos maltat odottaa. Nyt en mitenkään ehdi.
Tietenkin lähteen arvoon vaikuttaa, kuka on lähteen takana ja myös miten riippumattomia toisistaan nuo lähteet ovat. Ei siitä Jeesuksen kuolemastakaan niitä alkuperäisiä lähteitä ihan kamalasti ole.
eikö ne jonku lätäkön löytänyt jos uskotaan et oli egyptiläisiä sotavaunuja? Ei ehkä kukaan voi todistaa et luonnonvoimat muokkautuis tolleen, mut se ois konkreettinen todiste jos löytyisi jotain kärryjä yms matskua
Israelin alku :ovat kaananilaiskansa muutti alangolta vuoristoon, eivät tulleet sen kauempaa.
Siihen aikaan kun Israel -pohjoinen kuningaskunta-hävisi Juudea oli vasta pieni vähäpätöinen valtio- ei yhdistyneen kuningaskunnan hallitseva osa-jos edes osa ollenkaan. Nämä nyt vaikkapa.
Koko raamatun tutkimus on harpannut eteenpäin arkeologia , vertaileva kielitiede, uudet löydöt muiden lähi-idän maiden historiasta jne. Uutta tietoa on aivan valtavasti.
otit väärän tarinan analysoitavaksi:pako Egyptistä ei ole historiallinen. Siitä ei ole mitään jälkiä Egyptissä ei liioin Siinailla, jossa nykyarkeologian metodein pystytään löytämään pienenkin ryhmän muinoin tekemä leiripaikka. Koko Siinai on arkeologisesti "haravoitu" eikä minkään suuremman ryhmän vaelluksista ole jälkeäkään. Tarina ilmeisesti pohjautuu kaananilaisasutukseen Niilin delta-alueella jonne aika ajoin mentiin nälkää pakoon. Kaananhan oli myös ajoittain Egyptin hallitsema.
En väitäkään, että pako Egyptistä olisi historiaa, vaan aivan päinvastoin, monipolvinen taru, jossa ei ole mitään historiallista.
Vaan eikös se ole kuitenkin tosiasia, että juutalaisia on ollut Egyptissä pakkosiirtolaisuudessa, vai olenko vallan erehtynyt?
Babelissa, tai tarkasti ottaen ylimystö ja johtajat olivat.
Miliisi taisi tarkoittaa sitä, vaikka on todisteet, niin silti jotkut kiistävät ne tosina.
Miten on sellaisten tapahtumien laita, joista todisteet puuttuu, mutta ovat silti tosia??
koska hänestä ei ole olemassa ainoatakaan aikalaiskuvausta tai omana aikanaan tehtyä asiakirjamerkintää. Jeesus on pelkkä myyttinen hahmo.
Varsin vahva mielikuva on minulla siitä, että olisin jostakin luotettavantuntuisesta lähteestä lukenut, että Egyptissäkin olisi jonkinlainen juutalaisporukka ollut orjuudessa.
En kuitenkaan tähän hätään löytänyt mitään kättä pitempää.
Sitäpaitsi yksi lysti. Tuo tarina Raamatussa on jokatapauksessa tarua, joten sen sisältöön ja tulkintaan tuo tieto ei vaikuta sitä eikä tätä.
hän sentään ole ollut olemassa. Ihan varmasti hänellä on ollut perhettä ja hänet tavanneita seuraajia joista on aikalaiskuvauksia. Muutenkin Jeesus-liike on sellainen ettei voi mitenkään ajatella sellaisen syntyvän myyttisen johtajan ympärille. Tapahtumat(pääosin) ja puitteet ovat selkeät. Hänen sanomassaan ja toiminnassaan ei ole myyttistä elementtiä vaan selkeästi näkyy aikansa Palestiina.
Mitä tapahtui Jeesuksen kuoleman jälkeen on sitten asia erikseen.
.
Niin holokaustin ja Jeesuksen rinnastamisessa oli kyse kärjistyksestä. Holokausti on äriesimerkiksi siitä, miten oma esiymmärrys ohjaa evidenssin tulkintaa.
Eksyin ehkä hieman tieteenfilosofian alueelle, mutta minusta on hyvä, että kukin tiedostaa omat lähtökohtansa keskustelussa.
Itse olen "kotoisin" paradigmasta, jossa Jeesuksen historiallisuutta ei ole kyseenalaistettu (mutta kaikkea muuta kyllä ollaan...). Myöhemmin olen joutunut tähän perehtymään, ja enkä ole vielä vakuuttunut näistä Jeesus-myytti-teorioista, vaikka ne houkuttelevia ovatkin.
Historian Jeesuksen metsästys on haastava tehtävä, ja keskustelen siitä aina enemmän kuin mielelläni...enpä mä oikein muusta mitään tiedäkään =P
Jeesus on hyvin helppo sijoittaa 1. vuosisadan Palestiinaan. Jokohan voidaan aloittaa Jeesus-keskustelu...
Lähtökohtana on se, että ihmistä on aina tietoisuutensa saatuaan askarruttanut oma mielenmaisemansa, tunnepuolensa. Hän on aina tajunnut sen keskeisen roolin hänen elämäänsä.
Ongelmana on myös aina ollut se, ettei tunteita ole helppo tunnistaa, kun suuri osa on vielä painettuna tiedostamattomaan, alitajuntaan.
Ihmisen tunteiden kuvauksina ovat syntyneet mytologiat, joita eepoksiksikin nimitetään. Kullakin kansalla on omansa. Meillä suomalaisilla Kalevala, kreikkalaisilla Antiikin Tarinat ja juutalaisilla Vanha Testamentti, esimerkiksi.
Nämä kaikki ovat tarustoja, jotka kuvaavat tekijäkansansa kollektiivista psyykeä, mielenmaisemaa. Nämä tarinat ovat vertauskuvallisia siksi, että tunteiden kuvaamiseen ei ole sanastoa ja siksi niiden kuvaaminen tapahtuu symbolikielellä. Symbolit tulevat ihmisen näkyvästä elämänpiiristä.
Mielestäni siis Raamattu on samaa sarjaa muiden eeposten kanssa. Asiaa ei miksikään muuta se, että uskonnot (jutalaisuus ja kristinusko) ovat sen omineet. Tarkennuksena sanottakoon, että mielestäni UT:sta myyttistä tekstiä ovat vain evankeliumit. Ainakaan itse en ole UT:n muita kirjoja sellaisiksi ymmärtänyt.
Myytithän ovat tarinoita, joissa on ulkoinen taso ja sisäinen taso. Ulkoinen taso on symboleista rakenneltu peitetarina (joka ei ole totta) ja sisäinen taso on tarinan varsinainen sanoma, lukijan tunnepuolen kuvausta, jos hän vertauskuvat tajuaa.
Kaikkien mytologioiden teemat ovat samat. Ne ovat yleensä kehitystarinoita mielenrauhan saavuttamisesta tai menettämisestä.
Näin on myös evankeliumeissa.
Otanpa vertauskuvallisuudesta esimerkin. Ajatelkaamme vaikkapa Lasaruksen herättämistä kuolleista.
Tiedämme, että ihminen, joka on ollut useita päiviä kuolleena ja jo haisee on ja pysyy kuolleena. Henkiinherättäminen ei ole mahdollista, koska se edellyttäisi luonnonlakien kumoamista.
Ihminen voi kuitenkin kuolla psyykkisesti. Hänen tunteensa kuolevat, vaikka ruumis pysyykin hengissä. Tuonlaatuisesta kuolemasta on mahdollista tulla herätetyksi esim. psykiatrisella hoidolla tänäkin päivänä.
Evankeliumit kertovat psyykkisesti rikkinäisistä ihmistä. Tältä kannalta katsoen tänäkin päivänä lähes jokainen meistä on sokea, kuuro tai jollakin tavalla rampa.
Jos olet tänne saakka jaksanut, annan vielä sinulle osoitteen, jossa olen tulkinnut paria VT:n myyttiä. Ne ovat tarinat Aatamista ja Eevasta sekä paosta Egyptin orjuudesta. Ne ovat VT:n puolelta, mutta evankeliumit voidaan tulkita samalla systeemillä.
Eli, jos sinua kiinnostaa löydät jutut seuraavasti: Uskonto-osasto, sieltä seitsemän sivua taaksepäin, otsikolla Nyt.fi/keskustelut/uskonto ja siinä ketjussa otsikot Kas tässä, Verna, ollos hyvä! sekä Aatami ja Eeva, nimim. Gonzales.
Jeesuksen historiallisuudesta vain ei ole todisteita. Jos mielestäsi on, niin yksilöi edes yksi!
Evankeliumien vertauskuvallisella tulkinnalla on pitkät juuret, ne ulottuvat Origenekseen asti.
Vertauskuvallisessa tulkinnassa on tehtävä ero allegorian ja paraabelin välillä. Ensiksi mainitussa jokaisella osalla on oma vastineensa todellisuudessa. Paraabeli taas näkyy yhden perusajatukset vertauksen taustalla.
Miten tuo vertauskuvallinen lukutapa on toteutettavissa ns. makrotektuaalisella tasolla? Joku Lasarus-episodi voidaan kenties tulkita jotenkin noin, mutta tekeekö yksittäisten perikooppien vertauskuvallinen tulkinta evankeliumista kokonaisuudessaan vertauskuvallista kirjallista tuotetta? Menee ehkä Van Dänikenin jutuiksi...
Tarkennan vielä esittämääni käsitystä.
Myytit ovat lukijalleen ikäänkuin peili, josta hän ei näe kasvojaan, vaan mielensä (tunteensa), jos näkee.
Jokatapauksessa tarkoitus on sitäkautta tunnistaa omia tuntemattomaksi jääneitä tunteita. Senvuoksi myyttejä ei mielestäni voi kenellekään tulkita, muuten kuin tällä tavalla havainnollistamismielessä. Ne on tajuttava itse, muuten niistä ei ole hyötyä.
Itseasiassa kyseessä on aivan sama prosessi, kuin satujen kertomisessa lapsille. Niidenkään piilomerkityksiä ei lapsille selitetä, vaan he tajuavat niitä vaistomaisesti itse ja sitäkautta tunnistavat omia tunteitaan.
Itsensä (omien tuneittensa) tunteminen on tie mielenrauhaan. Raamatun, samoin kuin muidenkaan mytologioiden lukemisessa en olisi näkemässä mitään Däniken- ilmiötä. Tulee vain muistaa, että taivaiden tavoittelun sijasta lukija kääntyy sisäänpäin. Minun mielestäni.
Oletko siis sitä mieltä, että evankeliumit ovat alunperin tarkoitettu tällä tavalla ymmärrettäviksi?
Yksityisajattelunani olen tullut tulokseen, että evankeliumit ovat ikäänkuin VT:n päivitys. Niissä on VT:n viisaudet kerättynä ikäänkuin yhteen nippuun ja niiden tarkoituksena on ollut pelastaa olevasta elämästä omistavaan elämään eksyneet ihmiset.
Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoittanut sellaista pelastusta, jota kirkko selittää eli kuolemanjälkeistä taivaan iloon pääsemistä tuolla jossakin, vaan että näihin teksteihin kätketyn viisauden avulla ihmiset löytäisivät psyyken tasapainon, mielenrauhan (luvatun maan).
Juttu ei kuitenkaan onnistunut, koska näitä tekstejä ei ymmärretty ja esim. kristinuskon oppi perustettiin näiden tekstien ulkoisen tason (tarun) varaan. Päätä huimaa ajatellakin tällaista asetelmaa.
Aikaisemmassa viestissäsi kerroit vertauskuvallisen tulkinnan pitkistä juurista aina Origenekseen asti. Mielelläni kuulisin sinulta yhteenvetoa tästä, jos viitsit.
En tiedä Origeneksesta ja varhaisesta hermeneutiikasta kovin paljon. Origeneen raamattutulkinnasta olen lukenut joskus viitisen vuotta sitten. Kirja taisi olla "Raamatuntutkimuksen uudet tuulet", toim. Hakola & Merenlahti. Se oli joku alkupään artikkeli.
historiantukimusta!
Lähde?
uusin historian tutkimus ja arkeologia 1970 luvulta eteenpäin. Koko kuva mennyt uusiksi sen jälkeen kun Jordanin länsirantaa päästiin israelilaisten ja muidenkin arkeologien toimesta kaivamaan 1967 sodan jälkeen.
...tällä asialla on? Eikö ole todennäköisempää, että Jeesusta koskevat höpöhöpö -jutut ovat syntyneet hourailevan, psyyken häiriöistä kärsivän henkilön ympärille kuin aivan tyhjästä?
Se, että 2000 v sitten olisi elänyt mieleltään häiriintynyt heppu nimeltä Jeesus ei olisi lainkaan kummallista, vai?
Ja mistä ihmeestä luulet "tietäväsi" että ne asiat, joita ei voi todistaa, ovat totta? Jos olisit syntynyt esim Intiaan, uskoisit toisin. Ajattelet massateinin tavoin; "Uskotaan nyt kun muutkin sanoo uskovansa niin". Massateinit uskottelevat itse uskovansa Raamattuun, vaikka eivät olisi koskaan edes lukeneet sitä.
Nasaretilainen eli Kristus kuoli vuonna 33 Jerusalemisa roomalaisten sotilaiden teloittamana.
Kaikki eivät usko jatkoa josta on useiden silminnäkijäin todistus luettavissa.
Voit käydä katsommassa elokuvissa tapahtuman varsin autenttisen kuvauksen.
Mistä tapauksesta kirjoitat?