Tämän päivän

Herääminen herätyskellon äänen ei ollut ilo. Ilo oli painaa kolme kertaa sen torkkukytkintä ja jatkaa unta. Ilo oli juoda kahvia, katsoa ikkunasta ulos ja todeta, että oli kauniin vihreää ja kesä. Ilo oli lusmuilla ja pitkittää työhön lähtöä. Ilo oli ajaa työpaikalle kun ei ollut ruuhkaa tiellä. Ilo oli saada työt tehdyksi kun samalla ajattelin kaikenlaista muuta mukavaa. Ilo oli puhua tyttökaverin kanssa puhelimessa. Kotiin tulo oli muuten ilo, mutta asunto on karmeassa slummissa. Köyhiä ja huonosti käyttäytyviä perussuomalaisia joka puolella. Ilo oli kuitenkin syödä vähän ja sen jälkeen hetkeksi torkahtaa. Ilo on nettailla netissä ja kirjoitella tällaisia jonnin joutavia. Ilo on päästä nukkumaan, ellei kuulu juoppojen huutoja pihalta ja grillin savu ei tule sisälle.
0279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


iloja kirjoitti:

Herääminen herätyskellon äänen ei ollut ilo. Ilo oli painaa kolme kertaa sen torkkukytkintä ja jatkaa unta. Ilo oli juoda kahvia, katsoa ikkunasta ulos ja todeta, että oli kauniin vihreää ja kesä. Ilo oli lusmuilla ja pitkittää työhön lähtöä. Ilo oli ajaa työpaikalle kun ei ollut ruuhkaa tiellä. Ilo oli saada työt tehdyksi kun samalla ajattelin kaikenlaista muuta mukavaa. Ilo oli puhua tyttökaverin kanssa puhelimessa. Kotiin tulo oli muuten ilo, mutta asunto on karmeassa slummissa. Köyhiä ja huonosti käyttäytyviä perussuomalaisia joka puolella. Ilo oli kuitenkin syödä vähän ja sen jälkeen hetkeksi torkahtaa. Ilo on nettailla netissä ja kirjoitella tällaisia jonnin joutavia. Ilo on päästä nukkumaan, ellei kuulu juoppojen huutoja pihalta ja grillin savu ei tule sisälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu