Kansainvälisesti tunnustettu vertailevan anatomian tuntija, Sir Richard Owen (1804-1892), joutui 1860-luvulla usein väittelyyn kehitysopin tieteellisyydestä mm. Darwinin "buldoggin", Thomas Huxleyn (1825-1895) kanssa. Owen joutui toteamaan, että kirkon auktoriteetin murtanut kehitysajatus sai heti Darwinin "Lajien synty"-teoksen julkistamisen jälkeen paljon kannattajia sekä tieteen tekijöiden että monien kirkon edustajien keskuudessa. Arveluttavaa kehitysopissa oli se, että mitään todella tieteellistä näyttöä ei ollut sen tukena. Kysymyksessä oli vain ajatusrakennelma, jolla selitettiin elämän synty ja sen kehitys.
Todelliset tiedemiehet pelkäsivät jo silloin, että uskomukset tulevat saamaan tieteellisyyden leiman.
Tukholman Karoliinisessa instituutissa ja Helsingin yliopistossa vaikuttanut, alallaan maailmankuulu fysiologi, prof. Robert A. A. Tigerstedt (1852 - 1923) havaitsi, että kun kehitysajatus oli taustanäkemyksenä, tulkittiin tutkimustuloksia siten, että ne tukivat juuri kehitysoppia.
Puolustaakseen luotettavaa tutkimustyötä uskomuksia vastaan, hän julkaisi v. 1919 teoksen Vetenskaplig kritik (Suomeksi 1920/Tieteellistä kritiikkiä/Otava). Kirjasta löytyy vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin:
Milloin tutkimustulos on luotettava?
"..jokainen tutkimus, olkoon sen esineenä luonto taikka humanististen tieteitten laaja ala, voi johtaa jonkunarvoisiin tuloksiin vain siinä tapauksessa, että sen lähtökohtana ovat varmasti todetut tosiseikat."
Miksi samasta havainnosta voidaan saada erilaisia tulkintoja?
"Ihmisellä on vahva taipumus teoretisoimiseen, s.o. mahdollisimman yksinkertaiseen kaavaan mahduttamaan ilmiöt, joita hän luonnossa kohtaa. Täten hän helposti uskoo näkevänsä jotakin, jota ei ollenkaan ole, taikka käsittää hän ilmiön oleellisesti toisin kuin se todellisuudessa on. Ainoa todistus jonkun teorian pätevyydestä sisältyy siihen, että mikään tosiseikka ei selvästi sodi sitä vastaan."
Muuttiko kehitysoppi tieteellisen tutkimuksen luotettavuutta?
"Kehitysopin kera tulvi elävien olentojen systematiikkaan uusi henki: Kehitysoppi vallitsee koko eläin- ja kasvitiedettä, mutta itsessään se on vain eräänlainen historiallinen kuvaus. Kehitysoppi ei vähimmässäkään määrässä sisällä mitään luonnontieteellistä selitystä siitä, millä tavoin tämä oletettu kehitys on tapahtunut. Meidän täytyy näet jyrkästi pysyä siinä, että luonnonilmiöitä ei selitetä sanan tai määritelmän kautta, vaan yksinomaan siten, että se johdetaan siinä vaikuttavista fysikaalisista ja kemiallisista syistä. ...kehitysoppi ei anna mitään todellista vastausta kysymykseen, kuinka korkeammat eliöt ovat kehittyneet alemmista."
"Kehitysoppi kieltää sen tieteen aikaisemmilla asteilla yleisesti omaksutun käsityksen, että jokainen laji olisi erikoisen luomistoimen tulos."
Miten tiede määrittelee elämän?
"Kuinka vähäinen tietomme elämän perusilmiöistä on, käy jo ilmi siitäkin, että meidän ei ole mahdollista esittää mitään todella sattuvaa ja sitovaa elämän käsitteen määritelmää."
"Missä ikinä elämää esiintyy maapallollamme, on se siis toisen elämän jatko, eikä ole muodostunut elottomassa luonnossa vallitsevien voimien yksinkertaisen yhteisvaikutuksen kautta."
Kehitysopin mukaan ihminen on kehityksen korkein tuote. Onko tästä mitään tieteellistä näyttöä?
"On sanottu, että kehitysoppi osoittaa, että samoin kuin maa on vain häviävä osa maailmankaikkeudesta, niin on ihminen vain elävien olentojen kehityksen tilapäinen tuote eikä sen vuoksi voi vaatia itselleen mitään erikoisasemaa näiden joukossa. Kehitysoppi ei tieteelliseltä kannalta voi määrätä ihmiselle mitään kiinteätä asemaa suhteessa muihin eläviin olentoihin."

Vastaukset 14
Vanhimmat
Buenosti ajateltu, siis viimeisen päälle ja ihmisen älyä ja viisautta hyväksikäytetty.
Tätä on viisaus, mihinkä ihmisen aivot yltävät ja laitettu ymmärtämään.
Mikäs tämän kirjoituksesi pointti oli? Kaivaa jonkun yli 100 vuotta sitten kuolleen ihmisen mietteitä, pukeutua säkkikankaaseen ja ripotella tuhkaa päällesi, jos jokainen hänen esittämistään ajatuksista ei ole enää nykykäsitysten mukainen?
Tiede ei toimi näin (uskonto toimii). Tiede omaksuu uusia tapoja ajatella jotka toimivat paremmin kuin vanhat. Näin tapahtuu edistystä.
on kaivaa tunnettujen tiedemiesten sanomisia ja kääntää niitä tiedettä itseään vastaan.
He eivät ymmärrä, ettei tieteessä kunnioiteta auktoriteetteja, vaan argumentteja ja todisteita.
Eräs klassinen esimerkki on Einsteinin jumalkäsitys. Ollakin, että he ovat ymmärtäneet sen (tahallaan) väärin, mutta he eivät ymmärrä, ettei Einsteinin näkemyksellä ole käytännössä mitään virkaa. Suhteellisuusteorialla esim. on, sillä siihen löytyi perustelut ja teoria oli koestettavissa, mutta vaikka Einstein olisikin väittänyt, että jumala on, niin ei se todistaisi mitään.
Einsteinin "jumalakäsitys" ei ollut mikään käsitys jumalasta siinä mielessä kuin uskovat jumalansa käsittävät, mutta tätähän uskovat eivät millään käsitä.
Kummasti se ymmärrys loppuu aina tähän kohtaan käsityskykyä.
Einstein sanoi raamatun persoonallisesta jumalasta, ettei hän kykene mitenkään ymmärtämään jumalaa joka rankaisee ja palkitsee omia luotujaan, tai joka on vain ihmisen oman turhamaisuuden ja (kuoleman)pelon heijastuma, vaan että sellainen on naurettavaa egoismia. Raamatusta Einstein totesi, että se on kokoelma alkukantaisia ja melko lapsellisia legendoja ja että (raamatun) jumala on vain inhimillisen heikkouden ilmaus ja tuote.
Ja kaikesta tästä hihut tietenkin aina vääntävät sumeilematta muodon "Einsteinkin uskoi jumalaan!". Jep jep. Keskiverto uskova ei edes käsitä (tai ei suostu käsittämään) mitä eroa on persoonallisella "Jumalalla" ja deistisellä jumalakäsitteellä, koska keskiverto uskova ei ole koskaan pohtinut mitään sellaisia loogis-filosofisia käsitteitä, jotka menevät muutenkin kirkkaasti yli hänen käsityskykyns äärimmäisten ahtaiden rajojen. Ja joita hänen premisseillään eli taikauskonnon rajoittamalla käsityskyvyllä ei voi koskaan käsittääkään. Jyrkästi kiellettyä ja saatanallista eksytystä on se moinen kirottu asioiden syvällisempi looginen pohtiminen.
Olisit voinut suoraan linkittää:
http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/14.htm
"Kehitysopin mukaan ihminen on kehityksen korkein tuote."
Kuka, mitä, häh????
Minun on erittäin helppoa listata alle KAIKKI kreationistien ja ID-läisten ikinä esittämät todisteet omista luuloistaan (ja voidaan toki palata tähän keskusteluun heti sitten kun tuossa listassa tapahtuu jotain muutoksia. Sitä ennen siihen ei tietenkään ole mitään syytä palata).
Tässä ovat kaikki - siis AIVAN KAIKKI kreationistien ikinä esittämät todisteet:
Tässä tulee muutama lisää:
Nyt taitaakin sitten olla jo kaikki.
Miten niin kaikki? Luulet vain. Perusteet unohtui täysin.
Ettet vain sinäkin unohtanut tätä kreationistien keskeisintä
todistetta, mille perustalle he ovat kaiken rakentaneet:
näköjään olinkin unohtanut tuon täysin. Voi herran jestas.
No, lainasin kirjastosta tämän keskustelun innoittamana seuraavat kreationismin todeksi osoittavat kirjat (suosittelen etenkin ensimmäistä!):
"Arveluttavaa kehitysopissa oli se, että mitään todella tieteellistä näyttöä ei ollut sen tukena."
Älä valehtele. Tieteellinen näyttö oli ja se oli jopa esitelty.
"Kysymyksessä oli vain ajatusrakennelma, jolla selitettiin elämän synty ja sen kehitys. "
Älä valehtele. Evoluutioteoriaan ei ole koskaan kuulunut elämän synty.
"Kehitysoppi ei vähimmässäkään määrässä sisällä mitään luonnontieteellistä selitystä siitä, millä tavoin tämä oletettu kehitys on tapahtunut."
Väärin. Darwin esitti pääpiirteissään evoluution mekanismit vaikka ne eivät täydellisiä esityksiä olleetkaan.
"Kuinka vähäinen tietomme elämän perusilmiöistä on, käy jo ilmi siitäkin, että meidän ei ole mahdollista esittää mitään todella sattuvaa ja sitovaa elämän käsitteen määritelmää."
Väärin. Se on vain osoitus siitä, miten vaikeaa jokin asia on määritellä. Se ei kerro mitään tietojemme vähyydestä. Elämälle muuten on ihan päteviä määritelmiä.
"Kehitysopin mukaan ihminen on kehityksen korkein tuote."
Väärin. Evoluutioteoria ei anna mitään arvoja eliöille.
Koko kirjoitus lähtee vääristä väittämistä, joten kirjoituksen arvo argumentoinnin pohjana olematon.
Uskonhihhuili tölvii toista, Jeesusta kauppaa basareissaan , Allahia kauppaa kuppaliikeessä.
Tällä tavallahan esimmäisetkin sodat alkoivat?
Uskonnoista...kuten tällä hetkellä.
Yksi kansa
puolustaa toista..sekaantuu mukaan. Ja niin tulee
aina lisää ja lisää kansoja. Kohta on koko
maailma mukana. Siinä sitten menee ihmiset
sukupuuttoon.
Jos sinä saat hallintaasi kaikki muut eläimet ja kasvit maan päällä, oletko sinä se joka määrää???? Olet. Me polveudumme samasta eläinten kanssa, mutta meillä on kehittynein ajatus, me hallitsemme. Mutta viisaus on sitä, että ymmärtää myös muiden eläinten ja luonnon arvon ja hyödyn. Empatia ja rakkaus tuo iloa elämään, monilta se tuntuu puuttuvan, se myös tuhoaa.
"Milloin tutkimustulos on luotettava?
"..jokainen tutkimus, olkoon sen esineenä luonto taikka humanististen tieteitten laaja ala, voi johtaa jonkunarvoisiin tuloksiin vain siinä tapauksessa, että sen lähtökohtana ovat varmasti todetut tosiseikat.""
...ja sitten...
""Kehitysoppi kieltää sen tieteen aikaisemmilla asteilla yleisesti omaksutun käsityksen, että jokainen laji olisi erikoisen luomistoimen tulos.""
Ne "oikeat" tiedemiehet aikaisemmalta kehitysasteelta varmaankin ovat osoittaneet olemassaolevaksi tosiseikaksi luomisen kun ovat omaksuneet käsityksen että luomistahan tää kaikki on.