Niilo Ylivainiosta vielä

Mitä minä tein? Nyt ei puhuttu minusta, minä näet en ole parantanut ketään! Olin kiinnostunut tästä historiasta ja miksen saisi?

tai joku Miettinen tiedätte, mitä tapahtui Niilon kokouksissa käyneiden ihmisten kehossa. Sen tietää vain Jumala taivaassa.

Ettei totuus unohtuisi kirjoitti:

tai joku Miettinen tiedätte, mitä tapahtui Niilon kokouksissa käyneiden ihmisten kehossa. Sen tietää vain Jumala taivaassa.

(”Sinä paranet - nyt?” ISBN 951-657-318-5 s. 49):

Pattison, Lapins ja Doerr julkaisivat vuonna 1973 tutkimuksen, joka koski 43 helluntailiikkeen jäsentä, jotka olivat kokeneet 71 parantumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko uskolla parantamisen takana olemassa tyypillinen persoonallisuuden rakenne, miksi henkilöt osallistuivat uskonnollisiin parantamisrituaaleihin, saako uskolla parantaminen aikaan muutoksia oireissa ja aiheuttaako uskolla parantaminen muutoksia elämäntavassa. Persoonallisuuden ja mielenterveyden tila tutkittiin psykologisilla testeillä. Tutkittujen ikä vaihteli 16-80 vuoteen keskiiän ollessa 52 vuotta. Parantumiskokemukset olivat tapahtuneet 51 vuoden ja kahden viikon välisenä aikana ennen haastattelua. Parantuneista sairauksista 12 arvioitiin hengenvaarallisiksi, 38 kohtalaisen invalidisoivaksi ja 21 tapausta arvioitiin vähäpätöisiksi vaivoiksi. Ainoassakaan tapauksessa tutkijat eivät voineet todeta sairauksien parantumista tai oireiston vähenemistä. Psykologiset testit osoittivat sekä naisten että miesten mielenterveyden tilan ehdottomasti ja merkittävästi normaaliväestön tilaa huonommaksi. Tämä löydös tulkittiin siten, että mitä huonomman tilan todetaan kohentuneen, sitä paremmin uskonnollisesti ja psykologisesti menestyneiksi nämä ihmiset voivat itsensä arvioida. He torjuivat ja kielsivät vaikeuksien olemassaolon, he pyrkivät antamaan itsestään suositun ja suvaitsevan kuvan. Heille oli tärkeää selittää paraneminen lopulliseksi lainkaan riippumatta oireitten läsnäolosta tai poissaolosta, ottamatta huomioon lääketieteellistä hoitoa. Tutkijat päättelivätkin, että uskolla parantamisessa parantuminen ei ole pääasia, vaan uskollisen järjestelmän ja siihen liittyvän elämäntavan vah-vistamisen keino.

Simson ja työryhmä julkaisi vuonna 1977 raportin tunnettujen amerikkalaisten parantajaevankelistojen Kathryn Kuhlmannin, Oral Robertsin, Mac Personin, Amineen., Semplen ym. toiminnasta. Työryhmään kuului lääkäreitä, pappeja ja lakimiehiä. Tulos oli lyhyesti seuraava: niistä 350 henkilöstä, jotka oli ilmoitettu parantuneiksi, 301 oli sellaisia, joiden terveydentila ei jälkeenpäin ollut todettavissa mitään muutosta tai oireiden hä-viämistä, 39 oli kuollut puolen vuoden kuluessa, 5 oli tullut mielisairaaksi ja loput 5 olivat sellaisia, joilla oli ollut erilaisia hermostollisia häiriöitä ja jotka ilmeisesti olivat parantuneet.
Ness ja Wintrob julkaisivat 1980 selvityksen amerikkalaisessa helluntaiseurakunnassa New Foulandissa tehdystä tutkimuksesta. Tässä tutkimuk-sessa selvitettiin 51:n parantuneeksi itsensä ilmoittaneen ruumiillinen ja henkinen tila ja heitä seurattiin vuoden ajan. Lisäksi pyrittiin selvittämään uskonnollisissa kokouksissa ilmenevien käyttäytymistapojen vaikutusta asianomaisen vointiin.
Miesten keskuudessa uskon todistaminen vähensi aggressiivisuutta , riittämättömyyden tunnetta ja itsetunnon puutetta, mutta lisäsi jännittynei-syyden tunteita. Pyhän Hengen kokeminen vähensi aggressiivisuutta, mie-lialan herkkyyttä ja masentuneisuutta.
Naisten keskuudessa kielillä puhuminen ja Pyhällä Hengellä täyttymi-nen lisäsivät fyysisiä vaivoja. Todistaminen vähensi psyykkistä oireistoa, masentuneisuutta, herkkyyttä ja jännittyneisyyttä. Kokonaisuutena näytti siltä, että mitä enemmän yhteisön jäsenet osallistuivat uskonnollisiin toimintoihin, sitä vähemmän heillä oli ahdistuneisuuden oireita. Tämänkin tutkimuksen lopputoteamukset ovat edellisten suuntaiset: osallistuminen uskonnollisiin rituaaleihin yhdistyneenä samanaikaisen yhteisön läsnä-oloon vaikuttaa myönteisesti henkilöihin, joilta puuttuu itseluottamus. Radi-kaalit, jyrkkiä muutoksia vaativat uskonnolliset yhteisöt viehättävät yksilöitä, joitten persoonallisuus on hauras tai hajonnut. Lopuksi on ehkä syytä mainita vielä Nolenin 1974 julkaistu romaaniluontoinen, englanninkielinen kirja, jonka nimi suomeksi on ”Tohtori etsimässä ihmeitä”. Hän oli saanut Kathryn Kuhlmanilta luvan parantuneiksi ilmoittautuneiden henkilöiden ni-mien ja osoitteiden käyttämiseen tutkimuksiaan varten. Nolen ei mielestään todennut mitään ihmeellisiä parantumisia. Hän sanoo suoraan, että halvaantuneet, joitten vamman takana on selkäytimen vaurioituminen, ei-vät koskaan ole parantuneet eivätkä koskaan voikaan parantua neiti Kuhlmanin avulla. ”Potilaalla, joka Kuhlmanin kokouksessa äkkiä havaitsee, että nyt voi liikuttaa aikaisemmin halvaantuneena ollutta kättä tai jalkaa, on ollut tämä halvaus tunneelämän eikä ruumiillisen häiriön seurauksena. Neurootikot ja hysteerikot parantuvat usein oireistaan karismaattis-ten parantajien palvelujen vaikutuksesta. Tämän laatuisten potilaiden kä-sittelemisessä parantajat ansaitsevat riemuvoittonsa”. Nolen osoittaa tilastollisesti, miten ihmeparantuminen syövästä tapahtuu: suuressa määrässä sairaita on tietty määrä tapauksia, joista tilastojen mukaan yhden kohdalla tapahtuu spontaanisti eli itsestään parantumista. Tämä huomataan, tästä tulee ihmekertomus, kaikki muut unohdetaan. Ihmeparantajan on helppo olettaa, että ”täällä on tänä iltana sellaisia ja sellaisia tapauk-sia”, kuulija hämmentyy ja kohdistaa sanat itseensä. Parantajien voima on siinä, että he uhraavat aikaansa ja ovat lämpimiä sekä sääliviä potilasta kohtaan.

Totuuden torvi kirjoitti:

(”Sinä paranet - nyt?” ISBN 951-657-318-5 s. 49):

Pattison, Lapins ja Doerr julkaisivat vuonna 1973 tutkimuksen, joka koski 43 helluntailiikkeen jäsentä, jotka olivat kokeneet 71 parantumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko uskolla parantamisen takana olemassa tyypillinen persoonallisuuden rakenne, miksi henkilöt osallistuivat uskonnollisiin parantamisrituaaleihin, saako uskolla parantaminen aikaan muutoksia oireissa ja aiheuttaako uskolla parantaminen muutoksia elämäntavassa. Persoonallisuuden ja mielenterveyden tila tutkittiin psykologisilla testeillä. Tutkittujen ikä vaihteli 16-80 vuoteen keskiiän ollessa 52 vuotta. Parantumiskokemukset olivat tapahtuneet 51 vuoden ja kahden viikon välisenä aikana ennen haastattelua. Parantuneista sairauksista 12 arvioitiin hengenvaarallisiksi, 38 kohtalaisen invalidisoivaksi ja 21 tapausta arvioitiin vähäpätöisiksi vaivoiksi. Ainoassakaan tapauksessa tutkijat eivät voineet todeta sairauksien parantumista tai oireiston vähenemistä. Psykologiset testit osoittivat sekä naisten että miesten mielenterveyden tilan ehdottomasti ja merkittävästi normaaliväestön tilaa huonommaksi. Tämä löydös tulkittiin siten, että mitä huonomman tilan todetaan kohentuneen, sitä paremmin uskonnollisesti ja psykologisesti menestyneiksi nämä ihmiset voivat itsensä arvioida. He torjuivat ja kielsivät vaikeuksien olemassaolon, he pyrkivät antamaan itsestään suositun ja suvaitsevan kuvan. Heille oli tärkeää selittää paraneminen lopulliseksi lainkaan riippumatta oireitten läsnäolosta tai poissaolosta, ottamatta huomioon lääketieteellistä hoitoa. Tutkijat päättelivätkin, että uskolla parantamisessa parantuminen ei ole pääasia, vaan uskollisen järjestelmän ja siihen liittyvän elämäntavan vah-vistamisen keino.

Simson ja työryhmä julkaisi vuonna 1977 raportin tunnettujen amerikkalaisten parantajaevankelistojen Kathryn Kuhlmannin, Oral Robertsin, Mac Personin, Amineen., Semplen ym. toiminnasta. Työryhmään kuului lääkäreitä, pappeja ja lakimiehiä. Tulos oli lyhyesti seuraava: niistä 350 henkilöstä, jotka oli ilmoitettu parantuneiksi, 301 oli sellaisia, joiden terveydentila ei jälkeenpäin ollut todettavissa mitään muutosta tai oireiden hä-viämistä, 39 oli kuollut puolen vuoden kuluessa, 5 oli tullut mielisairaaksi ja loput 5 olivat sellaisia, joilla oli ollut erilaisia hermostollisia häiriöitä ja jotka ilmeisesti olivat parantuneet.
Ness ja Wintrob julkaisivat 1980 selvityksen amerikkalaisessa helluntaiseurakunnassa New Foulandissa tehdystä tutkimuksesta. Tässä tutkimuk-sessa selvitettiin 51:n parantuneeksi itsensä ilmoittaneen ruumiillinen ja henkinen tila ja heitä seurattiin vuoden ajan. Lisäksi pyrittiin selvittämään uskonnollisissa kokouksissa ilmenevien käyttäytymistapojen vaikutusta asianomaisen vointiin.
Miesten keskuudessa uskon todistaminen vähensi aggressiivisuutta , riittämättömyyden tunnetta ja itsetunnon puutetta, mutta lisäsi jännittynei-syyden tunteita. Pyhän Hengen kokeminen vähensi aggressiivisuutta, mie-lialan herkkyyttä ja masentuneisuutta.
Naisten keskuudessa kielillä puhuminen ja Pyhällä Hengellä täyttymi-nen lisäsivät fyysisiä vaivoja. Todistaminen vähensi psyykkistä oireistoa, masentuneisuutta, herkkyyttä ja jännittyneisyyttä. Kokonaisuutena näytti siltä, että mitä enemmän yhteisön jäsenet osallistuivat uskonnollisiin toimintoihin, sitä vähemmän heillä oli ahdistuneisuuden oireita. Tämänkin tutkimuksen lopputoteamukset ovat edellisten suuntaiset: osallistuminen uskonnollisiin rituaaleihin yhdistyneenä samanaikaisen yhteisön läsnä-oloon vaikuttaa myönteisesti henkilöihin, joilta puuttuu itseluottamus. Radi-kaalit, jyrkkiä muutoksia vaativat uskonnolliset yhteisöt viehättävät yksilöitä, joitten persoonallisuus on hauras tai hajonnut. Lopuksi on ehkä syytä mainita vielä Nolenin 1974 julkaistu romaaniluontoinen, englanninkielinen kirja, jonka nimi suomeksi on ”Tohtori etsimässä ihmeitä”. Hän oli saanut Kathryn Kuhlmanilta luvan parantuneiksi ilmoittautuneiden henkilöiden ni-mien ja osoitteiden käyttämiseen tutkimuksiaan varten. Nolen ei mielestään todennut mitään ihmeellisiä parantumisia. Hän sanoo suoraan, että halvaantuneet, joitten vamman takana on selkäytimen vaurioituminen, ei-vät koskaan ole parantuneet eivätkä koskaan voikaan parantua neiti Kuhlmanin avulla. ”Potilaalla, joka Kuhlmanin kokouksessa äkkiä havaitsee, että nyt voi liikuttaa aikaisemmin halvaantuneena ollutta kättä tai jalkaa, on ollut tämä halvaus tunneelämän eikä ruumiillisen häiriön seurauksena. Neurootikot ja hysteerikot parantuvat usein oireistaan karismaattis-ten parantajien palvelujen vaikutuksesta. Tämän laatuisten potilaiden kä-sittelemisessä parantajat ansaitsevat riemuvoittonsa”. Nolen osoittaa tilastollisesti, miten ihmeparantuminen syövästä tapahtuu: suuressa määrässä sairaita on tietty määrä tapauksia, joista tilastojen mukaan yhden kohdalla tapahtuu spontaanisti eli itsestään parantumista. Tämä huomataan, tästä tulee ihmekertomus, kaikki muut unohdetaan. Ihmeparantajan on helppo olettaa, että ”täällä on tänä iltana sellaisia ja sellaisia tapauk-sia”, kuulija hämmentyy ja kohdistaa sanat itseensä. Parantajien voima on siinä, että he uhraavat aikaansa ja ovat lämpimiä sekä sääliviä potilasta kohtaan.

kykeneväsi noilla jorinoillasi vähentämään hitustakaan Jumalan voimasta?!

PS. En lukenut viimeistä höpötyspötköäsi.

Ettei totuus unohtuisi kirjoitti:

kykeneväsi noilla jorinoillasi vähentämään hitustakaan Jumalan voimasta?!

PS. En lukenut viimeistä höpötyspötköäsi.

järjettömiin ajatusrakennelmiin?

Psykologiassa on käsite ”kognitiivinen dissonanssi”. Tämä tarkoittaa tapahtumaa, jossa ihminen joutuu myöntämään, että esim. hänen uskonnollinen vakaumuksensa, jonka varaan hän on koko elämänsä laskenut, onkin (ainakin osittain) valhetta. Tällaisen ihmisen koko elämän perusta saattaa järkkyä ja syntyy erittäin suuri, suorastaan sietämätön, emotionaalinen ja psyykkinen pettymys, josta seuraa suuri tuska.

Tämä on juuri se syy miksi uskovaiset, eivät haluakaan ottaa huomioon ilmiselviä järjellisiä ja siis tiedollisia tosiasioita, vaan ne torjutaan. On helpompaa jatkaa elämää valheellisessa maailmassa kuin myötää erehtyneensä ja siirtyä totuuksien pariin.

Kognitiivinen dissonanssi selittää myös uskovaisten vainoharhaisen maailmankuvan.

Ettei totuus unohtuisi kirjoitti:

kykeneväsi noilla jorinoillasi vähentämään hitustakaan Jumalan voimasta?!

PS. En lukenut viimeistä höpötyspötköäsi.

Varmaankin uskovaisten runsaassa kiroilussa, pedofiliassa jne.

Herra

"NIILO YLI-VAINIO":

VAI EI JUMALA UUDISTA?

Jumalan rauhaa!
Kiva kun Sinäkin tulit toimintani vaikutuksesta uskoon! Kiitän työtäni esittelevästä kirjastasi "VAI EI JUMALA PARANNA" (Ristin Voitto, 1979). Mutta miksi niin monet ovat hylänneet ensimmäisen rakkautensa? Enkö minä riittävän selvästi opettanut, etten minä vaan Herra tulee pysyä ensimmäisellä sijalla? Apu-lehdestä n:ro 40/1997 luin, että Sinäkin rakas ystävä, olisit kokenut "70-luvun lopulla uskonnollisen herätyksen Niilo Yli-Vainion (1920-81) voimasta." Ei kai se nyt mikään ihme ole, ettei Jeesuksessa pysy, jos on tullutkin minun eikä Herran voimasta johonkin!

Samassa lehdessä Juha Numminen jatkaa, että "lumous haihtui, kun karismaattinen saarnaaja kuoli." Pitääkö minun (Kuva Niilo Yli-Vainiosta) näin eläväksi tekeytyä, että ihmiset taas alkavat elää Kristus-elämää?
"Lumous haihtui!" Tuo Numminen ei taida tietää uskon asioista mitään! Ethän sinä ollut lumottu etkä huumattu, mutta kylläkin menneisyytesi oli rasite. Minkä nuorena oppii, siitä vanhanakaan ei tahdo päästä eroon, Hymy-lehti ja kaikki! Ette te enää minua tarvitse! Teillä on Jeesus Kristus ja Hänen Sanansa! Ja eikö teillä ole jo internetkin, jossa kaltaiseni vielä saavat huutaa? Kaikista kirkoistahan meikäläiset ovat kadonneet jo aikoja sitten.

Minä en tahdo, että yksikään aikanani minua kuullut jäisi luopumuksen tilaan! En! Eikö tämä sanani kosketa sinua enää lainkaan?? Apu-lehdestä ei kyllä apua ole. Rakas ystävä, sehän on hyvä, ettet sinä ole minkään kirkon jäsen! Mutta tämä, ettei "enää toimi helluntaiherätyksen piirissä eikä halua paljon puhua persoonallisuutensa tästä puolesta: minun vakaumukseni on sivuseikka tässä", mitä se on? Onko Apu-lehden toimittajakin antamassa väärää kuvaa siitä mitä olet? Joutui sentään kirjoittamaan, "että herätysvaiheella on ollut suurempi merkitys elämässäsi kuin Hymy-lehden vuosilla." Jeesus ja opetuslapset kuuluivat helluntaiherätykseen, vaikka eivät koskaan mihinkään kirkkoon.

Ev.lut. lahkon papit ovat kirjoittaneet prinsessa Dianan kuolemasta. Helluntaikirkon lehtikin Pyhän Olavin kirkon poltosta. Mutta minunko pitää nousta kertomaan, mitä profeetallista merkitystä kyseisillä tapahtumilla oli? Ellette usko Moosesta ja profeettoja, te ette usko, vaikka kuolleitakin herätettäisiin! Mitä sanoitkaan minua koskevassa kirjassasi? "Niilo Yli-Vainio elää kirjoituksissaan vielä pitkään!"

Se minun kustannusliikekin, Ristin Voitto, mikä Aika Oy:ksi nimensä vaihtoi, väitti, etten olisi kirjoittanutkaan sellaista kirjaa, missä sanon Jeesuksen tulevan takaisin noin 2000 jKr. Vieläkö Sinulla on tallella kirjaseni "Yö ilman unelmia"? Sen sivulla 15 kirjoitan, että 2000 jKr. tapahtuu! Helpostikin voin yhtyä internetsivulla http:// www.wwnet.fi/users/veijone sanottuun, että selvin profeetallinen tapahtuma nyt on se, että Antikristus valtioineen tulee (takaisin) sitä mukaa kuin USA painaa Israelia valerauhaan.

Kertovatko Dianan kuolema ja samoihin aikoihin Suomessa tapahtunut, täällä voimakkaasti menetykseksi koettu Vammalan Pyhän Olavin kirkon tuhopoltto kenellekään suomalaiselle mitään? Sinulle se tuskin kertoo, kun saarnaajatoveri Alpo Rengollekin piti väkisin tupata kirjaa "Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin". Siinä kirjassakin olen selitysavustajana, vaikka se ilmestyi 14 vuotta kuolemani jälkeen.

No, Diana ja vanhan kirkkonne palo? Löytyykö mitään yhteistä, entä profeetallista ennettä? Eikö se Estonian uppoaminenkaan mitään opettanut? Jos niin on, vielä vaikeampi teidän on tätä hyväksyä. Varsinkin niiden, jotka ovat kirkossa kiinni ja piispoja kumartavat, jota Sinä et sentään tee! Joko sinua on syytetty kirkon polttamisesta? Avussa ja TV:ssä esiintynyt Tapio Vainio sanoo, että "ne homojutut olisi saanut jättää julkaisematta" Alueviesti-lehdessäsi, minkä päätoimittaja olet. Ei polttaja ole se, joka varoittaa tulevasta tuhopoltosta! Mutta "Antikristus tulee takaisin Gorba" teksti voidaan kyllä katsoa provosoivaksi. Peto kuitenkin on se, joka sanasta vaarin ottaa vain toteuttaakseen sen pahan.

Kun seurakunta on morsian ja sulhasensa Karitsa, pedollakin on portto. Kirkko-sanaahan Raamattu ei tunne vaan sitä vastaavat portto ja babylon. Takaisin tuleva peto polttaa porttonsa tulessa (Ilm 17:8-16), ja se on muutakin kuin paavinkirkko! Valtion kanssa liittoutumista pahempaahan Raamattukaan ei tunne (Ilm 17:2). Ehkä Dianakin olisi halunnut olla Kristuksen puoliso, mutta hän jos kuka oli hallitsijan puoliso ortodoksisine loistoineen. Meillä Suomessahan on valtion kirkko, ja mikä kirkko se paloikaan? Homot kuuluvat kirkkoon! Mutta te, jotka aiotte seurata Herraa, lähdette seuraamaan Häntä! Prinsessa Dianan kohtalo ja Ev.lut. kirkon poltto ovat viimeisiä Jumalan varoituksia siitä, että aivan pian tämä toteutuu: Kuninkaan portto poltetaan ja kuolee, mutta Kristuksen morsian pelastetaan tulevasta vihasta, kun he sanovat: nytpä Jerusalemissakin rauha!


5.10. 1997